Wayback Machine http://www.saketzu.net/ekg.html AUG OCT NOV Previous capture 7 Next capture 2001 2002 2003 2 captures 8 Aug 02 - 7 Oct 02 sparklines Close Help Takaisin pääsivulle --- Yksi monista - EKG. --- (c) Saketzu 2001 Johdanto. Tarinan päähenkilö on Riku Rikhard Rotta, asevelvollinen Suomen kansalainen. Osa tapahtumista on keksittyjä, osa muiden elämästä lainattuja mutta suurin osa itse kokemiani ja tekemiäni. Jos et tiedä, on varsin turhaa yrittää päätellä mikä on omaa ja mikä ei, elämäni on sisältänyt varsin omalaatuisia tapahtumia persoonani omituisuudesta puhumattakaan. Osa nimistä on muutettuja siviili- ja rikosoikeudellisten seikkojen pakottamana. Jos tekstissä ilmenee epäloogisuuksia, älä tule kirjoittajalle kitisemään, ei todellakaan nappaa/kiinnosta. Kiellän täten kokeilemasta mitään seuraavassa kuvattuja temppuja tosielämässä, vankeustuomion uhalla. Korostan, että suhtaudun maanpuolustukseen myönteisesti mutta armeijan persoonattomaan ja tunteettomaan järjestelmään kielteisesti. Tämä teksti sisältää kiroilua, ronskia kieltä, vilpillisiä tai muuten moraalisesti tuomittavia tekoja ja käytöstä. Jos haluat varjella itseäsi niiltä, jätä teksti lukematta. Jos taas katsot, että nämä eivät voi sinua vahingoittaa ja osaat lukea rivien välistä että tämä kaikki ei ole suositeltavaa, lue pois. En ole ylpeä huonosta käytöksestäni, tämä kirjoitus kuvaa asioita jotka tapahtuvat tosielämässä, epäoikeudenmukaisessa maailmassamme. Tarkoitus on nauraa vinksahtaneille auktoriteeteille ja toimimattomalle järjestelmälle. Tämä ei ole paras mahdollinen tapa elää vapaana järjestelmän orjuudesta, mutta näinkin voi käydä. ---------------------------------------------------------------------------- Osa 1: Rotta ennen armeijaa. Born to kill Pienenä haaveilin armeijasta. Minusta koulutettaisiin huipputehokas tappokone. Syöksyisin läpi pusikoiden rynnäkkökivääri vanjoja niittäen. Tappaisin viholliset vain lahtaamisen ilosta. Miksipä olisinkaan pysähtynyt ajattelemaan kuolleiden perheitä, itkeviä vaimoja ja isättömiksi jääviä lapsia. Sotilaalliset tavat tuntuivat hienoilta, isäni opetti miten seistään asennossa ja vedetään lippaan ohjesäännön mukaisesti. Jo leikki-iässä huomasin olevani erilainen kuin muut. Jäin kasvussa muista jälkeen, jonka vuoksi olin tappeluissa aina alakynnessä. Kuten nykyäänkin, sosiaaliset taitoni olivat epätasaiset. Älyllisessä ajattelussa ja tiedoissa olin usein valovuosia edellä muita mutta samalla saatoin käyttäytyä todella typerästi ja osoittaa täydellistä arvostelukyvyn puutetta. Puhkoin muun muassa naapurin autonrenkaat ja syytin toista naapurin kakaraa. Vahinko vain, että sillä koppavalla pyrkyrillä oli alibi. En älynnyt tarkistaa, olivatko he lomalla. Kaikki olivat kavereitani kahden kesken, mutta kolmannen ilmestyessä kääntyivät heti minua vastaan. Pahuksen läpinäkyvää touhua. Leikin myös kirkkoherran tytärten kanssa, arveluttavat harrastuksemme tulivat koko paikkakunnan tietoon. Eivät ne enää lääkärileikkejä olleet... Opin lukemaan jo 4-vuotiaana, lainasin kirjaston tyhjäksi tietokirjoista. Luin myös äitini kaatopaikalta dyykkaamia koulukirjoja. Tästä oli huomattavasti hyötyä myöhemmin koulussa, vahva perustietopohja helpotti opiskelua. Äitini kaatopaikkaharrastuksen ansiosta minulla oli lelujakin, ei haitannut että melkein kaikki olivat rikkinäisiä. Mielikuvitus on pääasia. Pientä nahistelua ala-asteella Ekaluokalla tapasin paljon uusia, erilaisia ihmisiä. Kuilu minun ja muiden välillä alkoi tuntua yhä selvemmin. Kaikki olivat vastassani yhtenäisenä rintamana. Nimittelyyn ja haukkumiseen tottui vähitellen, mutta päivittäinen turpiin saanti kävi todella hermoille. Joskus päässä vain napsahti ja menetin malttini, jolloin saatoin olla vähän aikaa tappelussa niskan päällä. Pienen kokoni vuoksi päädyin kuitenkin selälleni muiden hyppiessä mahani päällä. Kerran sählyä pelatessamme sain taas pari huumaavaa iskua nyrkistä. Homo- Antin tyrkätessä mailalla suistuin mahalleni kentälle. Poks. Tartuin mailan lapapäähän kaksin käsin, iskuja sateli kaikkiin ympärillä oleviin. Kallot kolahtelivat heti kun joku yritti päästä lähemmäksi. Porukka vetäytyi varovasti kauemmas. "Me kerrotaan rehtorille." "Siitä vain", sanoin. Saivat minun puolestani painua vaikka helvettiin kertomaan tarinoitaan. Jouduin reksin puhutteluun, erotettiin koulusta viikoksi. "Tällaistä ei tehdä!" Sehän minulle kelpasi, tosin kotona ei oltu järin tyytyväisiä. Koko ala-asteen ajan numeroni pysyttelivät kympissä, muutamat ysit eivät paljonkaan horjuttaneet tilannetta. Luin kokeisiin aivan paniikissa monta päivää. Englanninopettajamme oli pahemman luokan molopää. Kun tyly ja ivallinen käytös eivät tehonneet vaan sain vuosi toisensa perästä täysiä pisteitä kokeista, hän aloitti uuden taktiikan. Ensin opettaja yritti viilata pilkkua ja saada aikaan virheitä tyhjästä. Sitten hän alkoi arvostella kokeeni malliin hyväksytty/hylätty. Sain loppuajan "hyväksyttyjä". Sama opettaja onnistui näkemään minut syylliseksi kaikkeen. Jos puolustin itseäni, tuli heti nuhteleva kommentti: "Meillä ei oo ollut tapana muksii toisii." Myöhemmin olen huomannut olevani persoona, jonka olemukseen toisten täytyy sopeutua. Pitää olla hyvä sietokyky eikä saa tunkea nokkaansa toisten omiin asioihin. Miksi antaisin toisten päättää tekemisistäni ja tavoistani? "Mitä sä noin teet?" "Voi vitun Rotta!!!" Sopeutumisen ja tasavertaisen kanssakäymisen asemasta sakki yritti pakottaa minut luomiinsa normeihin. Olen aina vihannut laumasieluisuutta. Uloste yllättää Äitini käskystä menin kaatopaikalle etsimään vanhoja pyöränkumeja marjapensaiden ympärille. Muutamia kerättyäni kävelin kuraista tietä eteenpäin, onneksi oli kumisaappaat jalassa. Tie jatkui aivan normaalisti, ei noussut eikä laskenut, pysyi saman levyisenä. Yhtäkkiä vajosin tiehen vyötäisiin asti. En tajunnut mitään ennenkuin olin vajonnut kaulaani asti. Tien pinta oli kovettunut, tajusin että tämä epävakaa materiaali johon olin luisunut, oli järkyttävän hajuista ja vahvasti käynyttä tai mädäntynyttä ulostetta. Normaali ihmisenkään uloste ei haise miltään tähän verrattuna. Ymmärsin että tästä on päästävä jotenkin pois. Ainoa mahdollinen tapa olisi yrittää uimalla. Nopeasti aivoni harkitsivat, kehtaisinko huutaa apua vai en, lopulta tulivat siihen tulokseen että paskaan hukkuminen ei ole mukava tapa kuolla, joten huutelin muutaman kerran yrittäessäni uida koiraa oudosti käyttäytyvässä hyllyvässä massassa. Ei sitten varmaankaan tulla katsomaan, tiesin että kaatopaikan hoitaja ja pari muuta olivat alle sadan metrin etäisyydellä. Onnistuin uimaan reunalle ja vedin siellä kasvavista pajuista itseni ylös. Menin avautumaan kaatopaikan hoitajalle, että mitä vittua, ansoja keskellä tietä. Hän sanoi että täällä ollaan omalla vastuulla eikä mikään velvoita pystyttämään varoituskylttejä lietealtaasta. Kukapa tietää, kuinka monta ruumista tai autoa altaan pohjalla oli, tuumin. Kukaan ei vissiin ollut käynyt katsomassa. Joku mies tuli hohottamaan kun olin yltä päältä paskassa. "Mitä sä siellä lietealtaassa menit uimaan?" Heitin miestä sopivasti takkiini liimautuneella kohtuullisen kokoisella pökäleellä. Osuin puolittain suun, puolittain posken kohdalle. Ukkelin kiroillessa ja syljeskellessä sanoin, että minulla on oikeus hyppiä paskaan ihan milloin haluan. Lievästi sanoen ärtyneessä mielentilassa ajelin pyörällä takaisin kotiin. Mummo kauhisteli enemmän kuin äiti, vaatteet heitettiin pois ja olin suihkussa yli tunnin. En voinut käydä missään pariin kuukauteen, haju oli tarttunut vahvasti eikä meinannut lähteä pois. Parin viikon päästä kävin kaverin luona kertomassa että olin pudonnut kakkaan enkä voisi tulla käymään vielä vähään aikaan. Se siitä kesälomasta. Täällä asuu Saatana Yläasteella porukka muuttui kovemmaksi. Saatanapalvonnan ensimmäiset aallot olivat iskemässä koko Suomeen. Pimeyden voimat kävivät yhä voimakkaammiksi, välitunnilla oli vaarallista liikkua muussa kuin omassa porukassa. Samaan aikaan arvoni alkoi vähän nousta koulun ulkopuolisessa maailmassa. Olin salibandyjoukkueen puheenjohtaja, kävin kokouksissa ja hankin joukkueelle rahaa, järjestin turnauksia ja hoidin suhteita. Pelaajana olin aika huono, mutta pelaaminen oli kivaa aina kun se ei mennyt joukkotappeluksi. Ennen ysiluokkaa hankin tietokoneen. Luin pari kuukautta kaikkea tietokoneisiin liittyvää ja tutkin eri liikkeiden tarjouksia. Siihen aikaan Pentium 150 Mhz oli kovinta mitä rahalla sai. Ostin P133,16Mt,1,7Gt. Käyttöjärjestelmäksi en ottanut susiviitosta, vaan DOS 6.22 + Win 3.11. Jälkeenpäin ajatellen tämä oli viisas ratkaisu. Opin todella käyttämään konetta, minusta ei tullut vammaista Win95-käyttäjää. Pääasiassa pelasin, tein musiikkia trackerilla ja kuuntelin romppuasemalla CD:itä. Stereoita en omista edelleenkään. Huomasin, ettei kokeista kannata niin stressata, pääsee niistä läpi vähemmälläkin lukemisella. Keskiarvo tippui ysiin. Matikantehtäviä en viitsinyt tehdä, tuli jopa seiskoja! Katkeruus alkoi tehdä tehtäväänsä, suunnittelin kuinka tappaisin kaikki päähän potkivat kusipäät. Panisin heidät anomaan armoa, kiduttaisin kunnes kuolisivat. Liian pahoista asioista selvisin kääntämällä "katkaisijan" ylösalaisin. Nautin pahuudesta ja vihasin kaikkia. Sama vanha kaava varhaislapsuudesta jatkui, kaverit eivät olleet kavereita kuin koulun ulkopuolella ja kahden kesken. Aloin lintsata koulusta, tutustuin muutamiin satanisteihin. Saatananpalvonnassa tuntui olevan jotain kiehtovaa, varsinkin kun oli kääntänyt oman hyvä/paha-katkaisijan alaspäin. Saadakseni lisää tietoa luin Riku Rinteen ja Aki Jääskeläisen kirjan "Syvyyden Kuiluista". Satanismin ihannointi loppui siihen. Onneksi loppui yläastekin, sain jopa kunnan stipendin hyvästä koulumenestyksestä. Sehän nauratti. Rotta vaihtaa paikkakuntaa Muutimme Pohjanmaalle, äiti alkoi hoitaa mummoa omaishoitajana. Mummo oli 87, tehtyään liian raskasta maatyötä sai aivojen verenkiertohäiriön. Aivosolut vähenivät uhkaavasti, kävelyn joutui aloittaman alusta. Dementia puhkesi siinä samalla. Suurimman osan ajasta mummo ei tuntenut läheisiä ihmisiä ja pelkäsi jotain. Karmeaa katsottavaa. Menin lukioon, porukka olikin huomattavasti järkevämpää ja sivistyneempää kuin yläasteella. Ei mikään ihme. Puberteettikehityksen myötä ylähuuleeni oli ilmestynyt tuuhea läjä karvoja. Naamaani katsottiin luonnollisesti kieroon muissa kuin Manowar- hevipiireissä. Muutamat tyypit alkoivat kiusata viiksistä. Kieltämättä olin muutenkin vähän omituinen, persoonani oli jonkinlaisessa muutosvaiheessa. Ehkä se oli sitä aikuiseksi kasvamista ja vakiintumista. Tässä vaiheessa olen nähnyt monien vakiintuvan laumasieluisiksi idiooteiksi, sulautuvan kaljaa kittaavaan massaan. Päätin, että muuthan eivät minua ohjaile, en anna tuumaakaan periksi. Sain uusia nimiä; Viiksirotta, Karaterotta. Koulusta löytyi paljon tyyppejä, jotka näkivät ihmisistä muunkin kuin pintakerroksen. Muistan loikoilun nurmikolla syksyn lämpiminä päivinä. Puiden lomassa oli mukava viettää välitunteja ja tietysti heitellä toisia kävyillä. Jostain syystä statukseni nousi kun toin korvalappustereot kouluun. Ne toimivat kuin magneetti. Tutustuin ylemmällä luokalla oleviin vähän kypsempiin tyyppeihin. Vakuutuin siitä, että kunnollisia ihmisiäkin on olemassa. Vähitellen sain jonkinlaisen aseman piireissä, huonon tosin. Kiusaajien yllyttäjänä yritti toimia moppipäinen pikkuhakkeri. Tyyppi kuului luokkaan "nysä", jopa minua lyhyemmäksi jäänyt tumppi. Haastoin tyyppiä tappeluun, olisin löylyttänyt jätkän satavarmasti. Tyyppi kieltäytyi itsepintaisesti ja turvasi leveähartiaiseen henkivartijaansa. Kai se oli jonkinlainen moraalinen voitto. Tumpille naureskeltiin selän takana, keksittiin lisänimiä kuten Teräshiiri ja Urbaani Simpanssi. Kyseisiä nimiä käytetään yhä. Verbaaliset hyökkäykset eivät haitanneet kärpäsenpaskan vertaa, olin niihin tottunut jokahetkisenä ilmiönä. Eniten otti päähän roikkuminen porukoissa vähän ulkopuolisena. Parhaat kaverini olivat yläasteelta, pääosin vanhoja tuttuja, olinhan aikaisemminkin pitkiä aikoja paikkakunnalla. Kuuluin harvalukuiseen porukkaan joka harrasti trackerilla säveltämistä. Pari teki heviä kuten minäkin ja yksi aloitti teknon tekemisen. Teknomiehellä ja minulla oli sama innoittaja, jo pari vuotta säveltänyt Timo Alho. Musiikkini kehittyi kahteen pääsuuntaan, välillä sairaita piirteitä omaavaan heviin ja melodiseen teknoon. Akustisisia kitaravetoisia balladeja syntyi myös. Poikki ja pinoon Tarkkailin ja analysoin luokkani tyyppejä. Jussi2 oli selvä laumasielu, Jussi1 kitaristi ja Metallicamies, eli melkein veli. Arin tunsin varhaisemmilta ajoilta hyvin. Juho oli pumpannut itsensä muodottomaksi punttisalilla. Enempään ei äly sitten riittänytkään. Enintään lyijykynien katkomiseen ja hauiksen pullisteluun tyttöjen edessä. Juhon kaveri oli Nirvanapaitainen Mika, asiallinen tyyppi. Jussi1:sen kaveri oli Teemu, basisti ja Metallicamies myös. Teemu suhtautui persoonaani hyvin epäilevästi, vähän huvittuneesti niin kuin ehkä pitääkin. Tyyppi teki suullaan mitä ihmeellisimpiä ääniä, opin tunnetun tilulilu-vihellyksen vuoden harjoiteltuani. Äijälä oli haxxor-Mikan bodyguard, hartiat kuin ladon ovet mutta järki päässä. Veittikoski oli 2 metriä pitkä hirvi, josta irtosi huumoria ihan mitään pahaa tarkoittamattakin. Matti, Sampo, Jukka ja Koksu muodostivat kommarien porukan. Sampo ja Jussi2 olivat syntyneet samana päivänä kuin minä. Saara oli tosi mukava, jotenkin "lämmin" ihminen, ei katsonut kieroon vaan kohteli heti ihmisenä. Kaunis niin sisältä kuin ulkoa. Taina oli mielenkiintoinen pakkaus. Kipakan pippurinen luonne, jokapäiväinen piristäjä. Elina oli pieni ja söpö, ei ehkä niin kaunis sisäisesti kuin ulkonaisesti. Osa tytöistä piti minua liian lapsellisena ja keskenkasvuisena, en kyllä aio muunlaiseksi koskaan muuttuakaan. Se piti osan ihmisistä loitolla, katsoivat jotenkin halveksien ylhäisestä arvokkuudestaan. Se heille suotakoon. Lapsellinen pelleily tulee aina olemaan osa minua, se helpottaa päässä olevaa painetta, välillä pitää napsauttaa aivot nollille ja olla idiootti. Viinaa en ole koskaan siihen tarvinnut. Yksi hyvä puoli lukiossa oli se, etten kertaakaan saanut turpaani sanan varsinaisessa merkityksessä, vaikka tappeluja hävisinkin. Mieleenpainuva juttu oli se, kun kaksimetrinen hirvi oli tulossa päälle vähän mätkittyämme toisiamme. Yllättävä voitto tuli kun hujopin nenästä alkoi tulla verta ilman että koskinkaan siihen. Olen aina pitänyt isompien ja tyhmempien kiusaamisesta. Pykälä eli luokkamme hormonikarju istui pahaksi onnekseen vieressäni ruotsin tunnilla. Miltei huomaamattomalla ääntelylläni ja sarkastisilla kommenteillani sain äijän hermoromahduksen partaalle. Sain myös tehtyä hänet naurunalaiseksi, yllytin katkomaan lyijykyniä ja keppejä pihalla. Ykkösellä tein melkein kaikki läksyt ja numerot pysyttelivät ysin-kympin tuntumassa. Tunneiltakaan en ollut poissa. Matikka tosin tuntui vaikealta jo silloin, johtui varmaan yläasteella tekemättä jääneistä tehtävistä. Matikan tunnilla oli usein tunnelma kuin hautajaisissa, opettaja ei ottanut kevyesti myöhästymisiä, selittämättömiä poissaoloja ja tekemättömiä tehtäviä. Monia lentäviä lauseita jäi kielenkäyttöömme. "Tämä on mielestäni sikamaista!" "Te olette väärässä paikassa" "Selityksiä löytyy aina, mutta syyt ovat toisaalla." Koulun ulkopuolella ope oli ihan ok, kävin niillä välillä kotona, en tosin opettajaa tapaamassa... Ruotsin opettajamme Poju oli nuori, kuulemma joltain yläasteelta potkut saanut nulikka. Pojulla oli pakkomielle auktoriteetin suhteen: "Teette niin kuin minä käsken, koska minä olen teidän opettajanne." Fiksua. Parin tyypin yllyttämänä panin märän sienen nulkin tuolille. Poju räjähti heti tullessaan luokkaan. "Se oli Rotta" sanoi hormonipelle. "Eikä ollut, kyllä minä sen syyllisen kaivan teistä esille!" "Se olin minä", sanoin. Luokan eteen huudettavaksi, sitten rehtorin puhutteluun. Se siitä. Tunnilta lentämisen muistan myös. Poju rähjäsi turhista asioista ja pomppi yli-innokkaasti tehtäviensä kanssa. Vastasin rähjäämiseen kielistudiossa: "Shut up, motherfucker." Luokassa sanoin että voisin kyllä mennä kotiin nukkumaan, kun nukuin vain kolme tuntia. Pojun tullessa pomppimaan eteeni toistin: "Shut up, motherfucker." Tämän kuultuaan Poju jäkätti jotain. "Eikö Rotta kuullut, se oli käsky!" Häivyin kapinallinen virne naamalla. Rotta kehittyy ihmisenä Ennen koulun pikkujoulua eli Puurojuhlaa päätin että rajansa on omituisuudellakin, ja ostin Gillette Sensor Excelin. Kävin vielä parturissa ja laitoin puvun päälle. Kaikki olivat yllättyneitä, molopäätkin päättivät joulun kunniaksi olla kiusaamatta. "Ehtiihän sitä joulun jälkeenkin." Paikallinen antisankari, Palomäkikin tuli vastaan kännissä ja sanoi: "Jumalauta, sähän oot ihan ihmisen näköinen!" Siitä hetkestä urani lähti nousuun. Muutamat yrittivät vielä painaa minua takaisin ali-ihmisen asteelle, mutta olin jo päättänyt että saavutetuista eduista ei tingitä. Vihdoinkin yksi kirous alkoi hellittää: Kaverit olivat kavereita sekä kahden kesken että muiden seurassa. Muut kiroukset tosin jäivät, mutta ne ovat luonteeseeni kuuluvia ja niiden kanssa on helpompi elää. Muistan hauskan tapauksen, kun Teräshiiri, minä ja muut olimme tulossa ruokalasta. Huomasin että tumpilla oli jotain epämääräistä ylähuulensa yläpuolella. -"Teräshiiri." "Noh?" sanoi hän. "Sulla on viikset." Hiiri yritti peittää epätoivoista olotilaansa, myöhemmin hän kuiskasi kaverilleen: "Onko mulla viikset?" Vastauksen ollessa myöntävä, Teräshiiri joutui myöntämään tappionsa. Pitkä fysiikka taisi olla virhevalinta. En tajunnut siitä tuon taivaallista, varsinkin kun ei ollut aikaa perehtyä siihen. Opettaja oli tapaus erikseen. "Veijo" ei lapsiluvusta päätellen ollut täysin homo, mutta elehtiminen ja liikkuminen tunnilla kertoivat muuta. Taululle kirjoittaessa takapuoli oli pystyssä, maha pömpötti toisella puolella ja käden asentokin oli kumman ruotsalainen. Veijo päästeli etovia mmh-hh- hinttiääniä ja sinikäyrää piirtäessään veti ilmaa sisäänsä hampaiden välitse. Se ei olisi juuri haitannut, jos opettaja olisi kohdellut meitä kuin ihmisiä. "Mmmhh, te ette tiedä Fysiikasta mitään!" Äijä paasasi tunnin siitä, ettei keskipakoisvoimaa ole olemassa ja siitä ei saa puhua. Seuraavana päivänä piirsin ennen opettajan tuloa 50-luvun oppikirjasta löytyvän kaaviokuvan keskipakoisvoimasta. Kuvassa oli tyyppi joka pyöritti vettä täynnä olevaa sankoa. Sain nuolet ja muut kaaviot valmiiksi ja olin juuri kirjoittamassa "KESKIPAKOISVOIMA" taululle, tietysti kissankokoisilla kirjaimilla. Silloin Veijo tuli sisään. Aioin palata paikalleni, mutta: "Tee vain kaaviosi loppuun." Koko luokka naureskeli jutulle, ja Veijo muutteli kuvaa. "No nii-in nyt se on oikein. Mmmm." Fyssan tunneilla tein aina kaikkea muuta kuin opiskelin, pelasin TI-86:sella eli tiaisella ja pelleilin kaverini Jyrin kanssa. Usein tein muiden aineiden läksyt tunneilla. Kakkosella olin jo saanut henkisen yliotteen, sain ajatella ja tehdä muiden seurassa mitä halusin ilman yleistä lynkkausta. Aloin käyttää parempaa opiskelutekniikkaa, eli olin poissa tunneilta ja jätin vähemmän tärkeiden aineiden läksyt tekemättä. Englanninopettaja Spiidi ei häirinnyt opiskelua juuri ollenkaan, joten sain Arin kanssa opiskella ja puhua paskaa niin paljon kuin halusin. Numerokin pysyi molemmilla kympissä. Kehitin uuden tavan olla aktiivinen tunnilla: En tehnyt mitään tehtäviä kotona, vaan vastasin niihin aina niitä kyseltäessä. Jotkut pitivät varmaan minua pinkona kun olin käsi pystyssä koko ajan. Historian tunnit olivat samanlaisia, tiesin paljon koska olin pienenä ahminut tonneittain historiankirjoja. Opettaja oli reservin majuri, nousimme aina seisomaan luokassa kun hän tuli sisään. "Istukaa." Ukkeli oli mukava tarinoitsija, makasin etupulpetilla kuunnellen juttua ja puolet ajasta viittasin. Äidinkieltä opetti toinen tarinoitsija, tuntien aihe saattoi muuttua miksi tahansa jonkun asian pälkähtäessä Eskon päähän. Varsin mukavia tunteja. Musiikintunneilla tilutin kitaralla aina kun pääsin siihen käsiksi. Suurin huvini oli kiusata opettajaa: "Kuka siellä taas tiluttaa?" oli Tuhkasen tavallinen kysymys, johon kaikki tiesivät vastauksen. Luokassamme oli hyviä muusikoita pilvin pimein. Sain loppuarvosanaksi kympin, kun sanoin Tuhkaselle tarvitsevani sen. Matikasta ja fysiikasta pääsin läpi hädin tuskin. Ruotsin tehtäviä en tehnyt ainuttakaan. Kutsunnoissa Kutsuntojen ajankohtaa en muista ja yhdentekeväähän tuo on. Kun kysyttiin, oliko joku jonka nimeä ei mainittu, nousin särmästi ylös, ilmoitin sukunimen ja etunimet. Joku skappari oli siis kämmännyt vaikka olin ilmoittanut tulevani kutsuntoihin Pohjanmaalla. Muu porukka hörähteli kun mukamas nöyryytin itseni. Kapiainen ilmoitti minun olevan joka tapauksessa oikeassa paikassa. B-kokeessa oli typeriä vaihtoehtoja: "Jos olisin taiteilija niin piirtäisin kukkia" "Mieliammattini on puutarhuri" "En ole koskaan pitänyt leikkimisestä nukeilla". Joku natsakauluksinen äijä karjui, että mitään ei tehdä käskemättä, kynä nostetaan pöydältä vasta kun hän käskee. Mikäs siinä, ajattelin ja napsautin aivot nollatilaan. Olin jo vähentänyt ajattelua kuluneina vuosina, mutta nyt sai lopettaa sen kokonaan. Lääkärintarkastus ei ollut kummoinen, lekuri kysyi, onko esteitä palveluksen suorittamiseen, sanoin että ei ja seuraava otettiin sisään. Kaksi lautakuntaa päätti mihin miehet komennetaan, toisessa ei kuunneltu toivomuksia vaan annettiin paperit Kajaaniin tai Niinisaloon. Pääsin onneksi paremman lautakunnan puheille ja sain paperit Säkylään, Viestikomppaniaan. Rakkaus yllättää - ja tappaa Mahtavin mutta ennen pitkää hirvein asia tapahtui myös kakkosluokalla. Ehkä se oli ollut hiljainen, taustalla kytevä tunne jo vuoden verran ja vasta nyt oli tulossa pintaan. Aloin huomata kuinka kaunis Saarasta oli yhtäkkiä tullut. Olin kyllä aina pitänyt häntä tosi mukavana, "lämpimänä" ihmisenä, mutta nyt kaikki mitä Saara teki, syvensi tätä tunnetta. Jopa Saaran tunneilla saamat hepulikohtaukset, "Saarakohtaukset" olivat mielestäni tosi söpöjä. Olin kyllä ollut ihastunut tai rakastunut aikaisemminkin, mutta niitä juttuja ei voinut mitenkään verrata tähän. Ajattelin vain ja ainoastaan Saaraa, jonka läsnäolo oli kuin huumetta. Olimme samalla luokalla, joten leijuin ihan huuruissa suurimman osan tunneista. Tarkempien kyselyiden mukaan Saara oli vapaa. Pääni oli täysin sekaisin, se jokin oli tukahduttanut kaiken loogisen ajattelun ja elin vain nähdäkseni hänet uudestaan. Ikuisiksi ajoiksi päähäni syöpyi kuva Saaran hiussuortuvista jotka hapsottivat söpösti korvan yläpuolella. Poninhäntä heilui hauskasti hänen pyöritellessä päätään. Jokin elämää suurempi voima ajoi minua lähemmäksi Saaraa, ja kuten myöhemmin tajusin, omaa tuhoani. Minkäänlainen hienovarainen lähestyminen ei kiehuvan aivomassani takia tullut kysymykseen, ei se olisi oikein hyvin muutenkaan onnistunut. Lähetin sähköpostia ja kirjoitin vielä sekopäisemmän kirjeen. Kysyin Saaran lähimmältä tyttökaverilta koulussa, että voisiko hän toimittaa kirjeeni perille. "En varmasti anna." oli vastaus. Ei selityksiä. Torjui vain tylysti kysymykset. Kummallista vihamielisyyttä, olin tottunut että uskovaiset on ystävällistä ja hyväntahtoista porukkaa. Lopun alkua. Koulun päätyttyä ajoin pyörällä tielle, jossa tiesin törmäävääni Saaraan, joka oli menossa linja-autoasemalle. Kysyin, oliko hän "varattu". Saara vastasi tavallisen ystävälliseen tapaansa, että hänellä oli jo "kaveri". "Se siitä sitten, enköhän mä selviä" sanoin. Poispäin pyöräillessäni oli kuin kylmä giljotiinin terä olisi ollut luiskahtamaisillaan alas. Hermojärjestelmäni suoritti vaistonvaraiset toiminnot normaalisti ajatusten kiertäessä vimmatusti kehää pään sisällä. Vihdoin päästessäni kotiin vedin oven lukkoon ja romahdin sängylle. Tuska. Sattui todella paljon. Sattuu vieläkin jos joku mainitsee nimen, jota olen kieltänyt ääneen lausumasta. Vajosin todella syvälle, valoa en nähnyt pitkään aikaan. Pahin asia oli se, että tuotin rakastamalleni ihmiselle vain pahaa vaikka hyvää olisin tahtonut. Pitihän siinä lähettää vielä sähköpostia perään ja kertoa kuinka sekaisin olin. Jos olisin tiennyt että Saaralla on poikaystävä, olisin kieltänyt itseäni katselemasta tai edes ajattelemasta häntä. Epätietoisuus piinasi mieltä, kun en tiennyt vihasiko Saara minua ja samalla tulivat itsesyytökset että olen loukannut rakastani joka ei minun ollut eikä tulisi koskaan olemaankaan. En tiedä vieläkään, mutta sillä ei ole enää suurta merkitystä. Ei kai Saara minua vihaa, tuskin edes muistaakaan. Surullista, mutta sitähän elämä on. Olin jonkin aikaa "gootti", ei sanan tyylillisessä mutta henkisessä merkityksessä. Kouluun ei juuri riittänyt energiaa eikä motivaatiota, lojuin pulpetilla mustan hupparin huppu päässä. Poltin kirjoittamani kirjeen koulun seinustalla, tuli aikamoinen roihu ja kaikki siirtyivät kauemmaksi katselemaan kieroon olkansa yli. Seisoin rovion vieressä välinpitämättömän näköisenä. Aloin kuunnella Sentencediä joka sopi masennustunnelmiin täydellisesti. Ilman apua ylhäältä ja ystävääni Tuomasta en olisi selvinnyt, vaan olisin leikannut ranteeni auki. Onneksi minua varjeltiin. Ja Saara, jos luet tätä, niin: Anteeksi. Tiedän ettei minulla ollut mitään oikeutta siihen miten käyttäydyin mutta se juttu ei ollut itseni päätettävissä. Toivon että se joku on hyvä sinulle. Ansaitset sen. Anarkiaa ja muuta rimpuilua Abivuoden puolessavälissä aloin vihdoin päästä tapaus Saara Lamminmäestä yli, onnistuin pääsemään matikastakin läpi. Olin pahassa tilanteessa, olin menossa 9-kurssin toiseen uusintaan ja jos en olisi päässyt siitä läpi, en olisi päässyt kirjoittamaan matikkaa. Käytin hyväksi tuttavuutta matikanopettajan kanssa ja pyysin häntä antamaan valmistavaa opetusta kokeeseen. Virallisestihan tällainen on ehdottomasti kiellettyä, mutta tiesin että Seppo välitti oikeasti oppilaistaan. Opettaja suostui pitämään tunteja pari kertaa koulun päätyttyä vanhassa tutussa luokassa. Mukaan tuli Köpi, joka oli juuri samassa tilanteessa. Itse kokeesta olin saanut peräti 1 pisteen, uusinnasta 10 pistettä, 4+. Toisesta uusinnasta pääsin reilusti läpi, sain seiskan. Opettaja ei suostunut ottamaan vastaan minkäänlaista maksua, vaikka tuli omalla vapaa-ajallaan opettamaan meitä. Fysiikan kertauskurssilla en enää edes yrittänyt ja olin maksimimäärän tunneista poissa. Kokeessa vedin pari kehäpäätelmää paperille ja poistuin ilkikurinen ilme naamallani parin minuutin päästä kokeen alkamisesta. Fuck off, Veijo. Suomenhistorian kurssista vaadittiin tavallista parempaa osaamista ja kurssista ennustettiin vaikeaa. Showtime, päätin. Asiat tiesin melko hyvin ennestään, kokeeseen luin ihan himona pari päivää. Kymppihän siitä tuli niin että paukahti. Sitten muistin kysyä opettajalta, montako tuntia olin ollut poissa. Ukkelilla oli sellainen systeemi, että jos oli 6 tuntia poissa, niin numero tippuu 1:llä 12 tunnista tippuu 2:lla jne. Olin ollut poissa tasan 6 tuntia. Taas kävi näin, mutta aika monet reputtivat kurssin ja joutuivat uusimaan, joten ysiin oli pakko tyytyä. Radikaalit tempaukset huumorin tai virallisen ohjelman varjolla ovat aina olleet erikoisalaani. Kakkosella kun potkimme abit ulos, olin suunnittelemassa Potkijaisten ohjelmaa. Kokous oli suurin piirtein sitä, että pari tyttöä kyseli että onko muilla ideoita, ja kun kukaan ei sanonut mitään niin alkoivat esittää omia juttujaan. Pistin huippuaktiivisen vaihteen päälle, osittain siksi että monet esitetyt ideat olivat typeriä tyyliin "Te ootte nyt tietokoneviruksia ja teidät pitää tuhota", ja muuten tyttöjen inside-porukka olisi saanut päättää kaikesta. Esitin idean keskitysleiristä piikkilankoineen mutta jostain syystä se hylättiin. Kehittelimme yhdessä teeman, jossa oli kaikkien ideat yhdistettyinä, eli X-files yhdistettynä lääketieteelliseen kauhuskenaarioon. Juhlaan kuuluivat meidän sanoittamamme laulut lähtevistä abeista, jokaisesta erikseen. Tässä huomasin mahdollisuuden päästä häsläämään... Olin sanoittanut paljon biisejä bändillemme, joten laiskemmat ja muuten sanoittamaan kykenemättömät tyypit pyysivät minua tekemään sanat puolestaan. Ei siinä mitään, pääsivätpähän pälkähästä ja minä pääsin toteuttamaan lähes vapaasti itseäni. Yhdet sanat sensuuri hylkäsi, tyypistä nimeltä Hautamäki tehty rise from the dead-kalmatarina "Sydämeeni Haudan Teen". Hiippari oli vielä satanisti. Tein biisin Juha Palomäestä, joka soittaa Stalagmite-bändissä. Sanat olivat Stalagmiten biisiin Litoninia. Finlandia-hymniin tein sanat kaveristani Tuomosta. Yksi projekti meni mönkään, kun oli teksti muttei biisiä. Rinnakkaisluokkamme jätkä arvasi taipumukseni anarkiaan ja toi Kummelin Tuomiopäivään tehdyt sanat ollen hyvin tietoinen örinätaidoistani. Kuoron ja bändin harjoittelu ei ollut vaikeaa, koska lauloin hevibiisit itse soittaen myös toista kitaraa. Metallica-Jussi säesti Stratocasterilla, Perkiön Tuomas oli bassossa ja kommari-sivarihippi Matti Pekkanen rummuissa. Kummelin Tuomiopäivä sisälsi peräti kaksi sointua, Litoninia muutaman. Vihdoin Potkijaisjuhla alkoi. Abit konttasivat sisään keksimästäni matalasta tunnelista, taustamusiikkina soi Salaisten Kansioiden theme, värivalot halkoivat huonetta. Uhrit työnnettiin Poliisi-Pääsy kielletty-nauhoin aidatuille alueille. Ohjelmassa kerrottiin ensin taustatarina, kemianluokasta oli levinnyt radioaktiivista ainetta joka aiheutti mutaatioita abeissa, mm. lisäraajoja, lihasten ylikasvua ja muuttumista kääpiöksi. Nelikätisenä tyyppinä oli pari tyyppiä samoihin vaatteisiin ahtautuneena, lihaksina keho rinnakkaisluokalta + toppauksia ja kääpiönä Teräshiiri joka yritti näyttää kewliltä aurinkolasit päässä. Ohjelmaa juonti professori Koksu, joka uhrasi päälakikarvoituksensa shown hyväksi. Abit kahlehdittiin pystyyn nostettuun pöytään jokainen oman laulunsa ajaksi. Lähes kaikki pilkkaveisut olivat ukkonooa-tätimoonika-pieni nokipoika ja saku sammakko-linjaa. Finlandia-hymnin ajaksi nousimme kaikki seisomaan. Kaikki olivat varmasti kyllästyneitä lastenlauluihin kun otin kitarani ja liityin soittoporukkaan. Vaikka kahden laulun kohteet olivat liian kännissä tullakseen tilaisuuteen, päätimme vetää biisit joka tapauksessa. Onneksi Jussi huomasi sanoa että kiinnitä plugi särkijään, muuten olisi ollut mykkä kitara... Aloitimme Tuomio/Krapulapäivällä, jossa tilutin kitaralla Kummeliversion mukaan ja karjuin samalla intron: "Voimaa, nopeutta, galaksit räjähtää ja Pellonpää laskeutuu..." Kuten olin huomannut, opettajat istuivat aivan toisen kaiuttimen alapuolella. Karjuin täysiä, miksaaja laski tasojani roimasti mutta volyymi ei kuulemma pienentynyt. Kukaan opettajista ei kehdannut panna käsiä korvilleen, vaikka tarvetta olisi selvästi ollut. Abi-porukka tuli ihan hulluksi, tyypit pomppivat ja tulivat pogoamaan eteeni, örinäspeedhevi näytti purevan. Toisessa biisissä lauloin normaalisti, tosin ääni särkyi vähän kertosäkeessä, mikä ei näkynyt haittaavan ketään. Porukkaa tuli taas riehumaan eteeni ja vaatimaan kitarasooloa. No, päätimme antaa niille mitä halusivat. Aluksi kitarani ei hirveästi kuulunut, koska soitimme Jussin kanssa samasta vahvistimesta. Se alkoi kuulua heti kun Jussi laittoi vahvistimen isommalle musiikinopettajan kauhuksi. Imitoin aluksi Palomäen omalaatuista soolotyyliä, soitin mahdollisimman nopeaa tilutusta nuoteista välittämättä. Jatkoin tilutusta vasemmalla kädellä oikean rauhallisesti ottaessa vibrakammen taskusta ja ruuvatessa sen paikoilleen. Porukka oli edelleen ihan villinä, joten huipensimme parodiashown monen minuutin kitarasooloon. Vedin kaikkia omituisimpia hälyääniä kitaralla, soitin niskan takaa ja muissa kewleissä heavymetal-asennoissa ja rääkkäsin kampea. Yleisöllä poislukien opettajat oli todella hauskaa, kitarashown jälkeen oli loppujuonto ja abit päästettiin jatkoille. Esityksen jälkeen monet tulivat oikein kädestä onnittelemaan: "Sä teit sen, jumalauta jätkä sä todella teit sen". Mahtava meininki. Kolmosella tuli sama juttu vastaan penkkareissa, laulut piti tehdä opettajista. Sama tyyli kuin aikaisemmin, suurin osa lauluista kaikkien abien laulamina ja pari bändin + soololaulajan kanssa. Lauloin taas itse, varmasti olisi ollut paljon parempiakin laulajia mutta muut eivät kehdanneet nöyryyttää itseään. Veijosta laulettiin Mustan kissan tango aika pisteliäin lyriikoin, karjuimme täysiä "Veijo, Veijo", Viikinki-Helasta ja Erikistä vedimme Tony Halmeen Viikingin. Sanoitin isänmaalliset sanat reservin majuristamme historianopettajasta Maamme-lauluun, mutta sensuurikomitea oli käynyt vielä viime vuodestakin idioottimaisemmaksi ja sanojeni pohjalta tehtiin uudet Saku Sammakkoon. Karmeaa. Musiikinopettajastamme Tuhkasen Jormasta teimme viime vuoden soittoporukalla sanat, muut listasivat asioita, jotka tulevat tekstiin ja minä sorvasin lyriikat valmiiksi. Sopivaa biisiä ei löytynyt joten väsäsin grungesäkeistöt, kertosäkeen leikkasin Proud Marystä. Knaapilan Jussi väänsi Satan-oposta sanat opon oman Spiritus Mortis-örinäbändin kappaleeseen "Baron Samedi". Growlmaster sai taas töitä. Jacksonistani meni kieli poikki päivää ennen tilaisuutta joten lainasin kaverilta hienonmuotoisen Jackson Kellyn ja ison 100W fenderin vahvistimen. Kill 'Em All... Vedin päälleni mustan hännystakin, mustat farkut, mustan bändipaidan ja maiharit. Taso + minä vedimme vakuuttavan version Baron Samedista, Tuhkanen lisäsi hienoja kaikuefektejä örinääni miksauspöydästä. Tuhkasen biisin soitimme kolmella kitaralla, Knaapila vaihtui Pekkaseen. Laulu meni hyvin ja Jorman kauhuksi vedimme biisin loppuun tilutusta. Floud Rosen vibralla oli hieno leikkiä, vedin vahvistimen vielä kovemmalle ja terrorisoin juuri keksimälläni konekivääri-efektillä. Jouduin myös pitämään puheen, vaikka olin yrittänyt luistaa hommasta, jouduin väsäämään jotain viime tingassa. Lehdistö huomioi yllättävästi puheeni, valtakunnallisessa Ilkka-lehdessä puheen pitäjäksi nimettiin jostain syystä Jussi Vuotari. Kirjoituksiin luin vähän miten sattui, reaaliin jonkin verran, enkkuun ja ruÃ¥tsiin en juuri yhtään. Matikan preliminääristä sain i:n(hylätty) ja opettaja sanoi ettei löisi puolta puupenniäkään ylioppilaaksi pääsyni puolesta. Aloin laskea kertaustehtäviä pari viikkoa ennen kirjoituksia, kaverini Markku opasti jos en jotain tajunnut. 20 tehtäväksi annetusta sarjasta laskin 7. Matikka:C/7, Englanti:E/10, Äidinkieli:M/9, Ruotsi:M/8 ja Reaali M. Stipendejä ja rahaa tippui taas kiitettävästi. ---------------------------------------------------------------------------- Osa 2: Kunnia, Velvollisuus, Tahto. (ja niiden puute) Elämää morttina Maastopukuiset sotilaspoliisit hymyilivät ivallisesti taas yhdelle uudelle rääpäleelle joka asteli portista sisään, vielä säälittävissä siviilikuteissa raahustavalle mortille. Ensimmäinen etappi näytti olevan taulu, jolta piti etsiä nimi ja katsoa määränpääksi tuleva komppania. Vastoin odotuksia nimeni kohdalla luki KrhK. Sain vielä valkoisen lapun, jossa oli yksikköni nimi. Idiootteja ei ilmeisesti karsittu vielä tässä vaiheessa. No, mieluummin sentään Krh:ssa kuin pioneereissa tai panssarintorjunnassa. Kävelin kasarmille Porilaistietä pitkin, Kranaatinheitinkomppania oli viimeinen ovi. Vastaan tuli päivystäjän pöytä jossa istui tärkeän mutta miellyttävän näköinen mies. Sen vieressä oli toinen pöytä, josta ärtynyt natsimulkero rääkäisi: "Nimi tänne!" Sitten odottamaan penkille paperien käsittelyvuoroa. Hörökorvainen kirjuri otti tietoni ylös, tyyppi oli ihan erilaisen oloinen kuin vihamielisiltä vaikuttavat alikersantit. Saavuin ensimmäisenä tupaan. Kun palasin varusteita hakemasta, tuvassa oli toinenkin tyyppi, alokas Riikonen. Tulimme juttuun tosi hyvin, porukkaa tippui lisää pienin väliajoin. Kuten aina uudessa ympäristössä ja seurassa, kaikki olivat aika varovaisia käytöksessään. Kukaan ei ilmaissut mielipiteitään avoimesti, ensin seurattiin vain toisten käytöstä. Yksi tyyppi erottui heti joukosta, Sulonen Porista. Tyyppi tuli melkein myöhässä ja häröili selvästi muutenkin. Tupaan tuli mukavan oloinen jätkä juttelemaan ja antamaan hyviä neuvoja. Myöhemmin selvisi että se olikin alikersantti Niinistö. Parina alkupäivänä meno oli aika löysää totuttelua. Puhuttelu ja tervehtiminen opetettiin. Muistuu mieleen tilanne ruokalassa kun tokaisin "Hei Niinistö ?" Nippe käänsi päänsä hitaasti toiseen suuntaan. Käytävällä Natsi-Lahtinen mulkoili ohimeneviä mortteja, tervehdin ohjesäännön mukaisesti mutta molopää ei vastannut tervehdykseen, laskin käden vähän ennen kuin ohitin hänet. Seurauksena mielipuolista karjuntaa. "Herra alikersantti, järjestämmekö paraatin ja ohimarssin koska ylhäisyytenne suvaitsee olla käytävän tukkeena, levitänkö punaisen maton??" Armeijan tavat olivat typeriä mutta mielenkiintoisia uutuudessaan, ei vielä hirveämmin hajottanut. Alikessut vihjailivat että terveystarkastuksen jälkeen tulee meininki muuttumaan, ennen sitä ei saa juoksuttaa. Porukka hermoili sotilasarvoista, alikessu sai kuulla kaiken aliluutnantista alikenraaliin. Onneksi olin opetellut ne kaikki jo pienenä, vain hihamerkkejä tarvitsi opiskella. Porukka nauroi ja härväsi vielä täysillä, oli todella vaikea saada sakkia hiljaiseksi kun joitakin aina nauratti. Tupakoitsijoilla oli elämä paljon vaikeampaa kun piti kärttää lupaa päivystäjältä. Sulonen oli aivan sairaalloisen riippuvainen nikotiinista, äijä skitsosi heti jos ei saanut tupakkaa puoleen tuntiin. Niinistö ja Rissanen päästivät tyypin aina säälistä tupakalle. Alusta alkaen ei jätkällä näyttänyt olevan minkäänlaista motivaatiota tehdä mitään. Otimme asiaksi koko tuvan kesken tehdä Sulosesta miehen ja sotilaan. Koko ajan korjasimme kaikkea ja pänttäsimme asioita mörhön päähän. Pientä edistystä saimme aikaan. Sulosen menneisyys selittikin hallitsemattoman käytöksen, bensan haistelu oli sulattanut päästä ylimääräiset aivosolut. Lapsuuskaan ei ollut kehuttava ja väärissä porukoissa oli tullut tehtyä pikkurikoksia joka lähtöön. Yöllä herätessäni tupamme nakkilalainen mölli näytti olevan hereillä, silmät mulkoilivat kumpikin omaan suuntaansa. Jo illalla olin huomannut että tyyppi oli todella rasittava. Mölinä ja vittuilu vaimenivat vasta myöhään yöllä. Suljin silmäni ja jatkoin unia, huomenna olisi paljon uusia asioita opittavana ja kestettävänä. Aamulla jätkä heitti homman ihan läskiksi, jäi sänkyyn makaamaan ja valitti olevansa kykenemätön marssimaan. Jalat olivat muka ihan tohjona, kuulemma lääkäriltä tulisivat paperit ettei tarvitse jatkaa palvelusta. Alikersanttien tottelemisen tyyppi lopetti täysin ja joutui hankaluuksiin esittäessään kovaa jätkää. Tämähän oli plussaa, ajattelin koska pahin kiusankappale oli poissa pelistä. Rasittavia tyyppejä oli kuitenkin varastossa lisää. Laitila lienee kasvattanut peelojen rintamalle jälleen uuden kiusankappaleen nimeltä Henrik Juhani Seikkula. Seikkulalta puuttui täydellisesti lähimmäisten kunnioitus ja huomioon ottamisen. Oman elämäni rajoittamisen vielä siedin välttämätömänä pahana mutta sitä en, että Seiq kiusasi tupamme hiljaisinta tyyppiä. Menimme toisen tupalaisen kanssa valittamaan alikersanteille. Ihme ja kumma, kun yksi alikersanteista näki Seikkulan käyttäytyvän väkivaltaisesti tuvassa tämä joutui tiukkaan puhutteluun ja valvontaan. Hiljainen kaveri oli alkupäivät pahassa flunssassa ja sai lääkäriltä vapautusta palveluksesta. Terveystarkastuksen jälkeen hän kertoi saaneensa C:n paperit. Ihmettelimme, koska ei kaverissa mitään fyysistä eikä psyykkistä vikaa ollut. Kuulemma van sanoi lääkärille ettei oikein tykkää armeijasta. Ihmeissään hän oli itsekin, eivätkä vanhemmatkaan olleet kovin tyytyväisiä. Se siitä sitten, tavarat kasaan ja takaisin kotiin muiden jäädessä kärsimään ja hajoamaan varusmiespalvelukseensa. Sulonen oli toivoton härvääjä, jota sai ojentaa koko ajan. Juuri kun olimme saamassa miestä oppimaan tavoille, tuli tieto että Sulosen täytyy lähteä oikeuteen ja lusimaan tuomiota murroista. Emme olisi enää millään suostuneet päästämään häntä lähtemään, tuvassamme oli muodostunut vahva yhteishenki. Viereisestä tuvasta joutui vastahakoisesti muuttamaan meille kaksi alokasta, Sirviö ja Somervuo. "Rauli Badding" Somervuo oli tosi mukava ja toimelias jätkä, vahvasti menossa aukkiin. "Syrjiö" oli hämärämpi tapaus, hiljainen mutta aika asiallinen tyyppi. Präsänen leukaili heti hirviöstä, jonka oli valitettavan laiska käymään suihkussa ja rötväsi mieluummin punkkien välissä kenttäpatjalla. Somervuo äänestytti itsensä VMTK:n yksikköedustajaksi, samalla varaten itselleen mahdollisuuden pinnata tavallisesta palveluksesta käymällä varusmiestoimikunnan kokouksissa. Komppaniassame oli vain seitsemän alikersanttia, nämä korottivat itsensä Jumalaakin korkeampaan arvoon ja kunniotukseen juoksuttamalla porukkaa edestakaisin ja vaatimalla pilkuntarkkaa ohjesääntöjen noudattamista. Olli Matias Saulinpoika Niinistö oli aluksi mukavin alikessu, mutta ilmeisesti muut johtajat kiusasivat häntä siitä, joten runtua alkoi tulla siltäkin taholta. Huumori tuntui kuitenkin aina pysyvän mukana, äijällä petti pokka vähän väliä ja samalla kaikilla muillakin läsnäolevilla. Rissasen opimme tuntemaan mukavimpana alikessuna siinä vaiheessa kun Niinistön linja alkoi koventua. Rissanen ei koskaan teettänyt mitään ylimääräistä eikä karjunut meille. "Pienen ihmisen asialla" luki kommenttina auk-katsauksessa. Tämä piti täsmälleen paikkansa, hän välitti todella alaistensa hyvinvoinnista eikä sotilaallinen kovuus kiinnostanut tippaakaan. Laiskin alikessu hän kieltämättä oli mutta mitäpä se meitä haittasi. Alik Grönroos vaikutti kovin naismaiselta, käveli lanteet keinuen ja kimitti herättäen alokkaissa hilpeyttä. Natsi-Lahtinen karjui aina yhtä aivottomana ja kusipäisenä. Todellinen häviäjä ei omannut tippaakaan huumorintajua, ei ollut sitten hauskaa kenelläkään. Koko alokasajan odotin sen päättymistä, ponnistukset seurasivat toisiaan päivä toisensa jälkeen. Marssit ja tetsaukset, suojelukoulutus ja sulkeiset. Vänrikki komensi kaikki toivottomat tapaukset vemppaan sulkeisjärjestystarkastuksen ajaksi, tällä tekniikalla ansaitsimme kuntoisuusloman prikaatin parhaana joukkueena. Tupamme kusipäät saivat vähitellen otteen ja yleinen mielipide oli minua vastaan aina kun tein jotain epätavallista tai he saivat päähänsä alkaa härnätä. Hyviä tyyppejä silti riitti, viereisessä punkassa asustava Salonen jaksoi sietää omituisuuttani. Meistä tuli aika hyvät kaverit, muodostimme taisteluparin siivouksessa ja Seikkulan vastaisessa toiminnassa. Saarinen ei mahtanut mitään sille että oli pohjimmiltaan tosi hyvä jätkä. Positiivinen asenne näkyi selvästi ulospäin, kerjäämisen taito oli myös hallussa. Kun jollakin oli Pringlesiä tai karkkia, hän tuli kerjäämään koiranpentuilme naamalla. Naisista puhuttaessa Saarinen sanoi: "Ei mulla ole tyttöystävää, mulla on morsian." Tyttöään hän näkyi kaipaavan tosissaan. Sama juttu tuntui Somervuollakin olevan, kännykkälasku oli tuhansia kun tuli vietettyä puhelimessa tuntikausia joka päivä. Kello 3 yöllä: "Heihei kulta pieni" Kummastusta herätti kun hän teki punnerruksia ja muita liikkeitä joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Ihan kuin ei armeija olisi tarjonnut tarpeeksi rääkkiä. Toiset särmää ja toiset härvää... Riikosessa oli mielestäni aliupseeriainesta, järkevä ja hauska tyyppi joka osasi olla johdossa ilman turhaa komentelua. Tiemme kulkivat kuitenkin eri suuntiin armeijan rasituksen painaessa päälle. Jussi Riikonen alkoi silminnähden hajota, suusta kuului yhä useammin "Nyt ei nappaa, lähdetään vemppaan." "Herra kersantti, eikös se riitä että lääkäri tietää mikä minua vaivaa?" Minuun hajotus vaikutti taas eri tavalla, aloin härvätä ja tehdä todella omituisia juttuja. Nämä ärsyttivät muita ja käänsivät mielipiteitä minua vastaan. "Toi Rotta, toi on siis ihan pölö jätkä." Minkäpä minä sille voin. Ruokonen muistuu tapauksena, joka ei tehnyt totaalisesti mitään muuta armeija-aikana kuin pelleili ja vemppasi, ravasi veksissä ja Tilkassa. Hauskaa ainakin riitti, Tuvan komentajaksi julistautuneena hän marssi edestakaisin tuvassa. Jäpitystuokiot minuutilla olivat myös ikimuistoisia, ilmeilimme kunnes kaikki repesivät. Kerran jäpitimme kaikki niska taaksepäin taitettuna ja suu ammollaan auki. -"Mitä helvettiä ?" kuului pian alikessun ääni ovelta. "Pitikö sen olla tappajan vai tapetun ilme?" Valapäivän aamuna oli heti hyvä fiilis, tätä päivää oli odotettu kauan ja hartaasti. Lomapukuihin ja baretteihin sonnustautuneina lastauduimme bussiin, miellyttävä yllätys kymmenien kuorma-auton lavalla pimeässä vietettyjen matkojen jälkeen. Virta ja minä olimme vierekkäisillä paikoilla, keskustelimme musiikista ja kokeilimme stemmalaulua radiosta tuleviin biiseihin. Ulostauduimme busseista Oripään lentokentän laidalle. Siinä vedin parit aseotteet, nyt ne sujuivat loistavasti vaikken ollut harjoitellut yhtään. Alikessut olivat myös mukavalla tuulella, johtui varmaan yliluutnantin kaikille hankkimasta ylimääräisestä lomasta. Järjestäydyimme kolmijonoon ja marssimme komppanian voimin valapaikalle. Seremonian alku viivästyi viivästymistään ja viimein saimme luvan istuutua paikoillamme nurmikolla. Yleisöä oli paikalla tuhatmäärin, prikaatimme erottui suurena vihreänä massana. Pappi ja eversti pitivät puheen, jonka jälkeen tulivat valalaulut ja vala. Laulu oli säälittävää, prikaati ei pystynyt yhtä kuppaista pappia laulamaan nurin. Ei vaikka lauloin itse täysiä. Marssimme paikalta soittokunnan antaessa tahtia. Kaarroksessa meni taas tahti päin helvettiä, upseeritkin marssivat väärässä tahdissa. Suoraan mentäessä meni taas hyvin. Linja-autoilla takaisin kasarmeille. Omaiset saivat nyt tutustua kasarmeihin, tupiin ja varuskunta-alueeseen. Tätä varten kaapit ja punkat oli särmätty erityisen tarkasti. Varusmiehillä piti olla pakkiruokailu, johon jätin menemättä. Hernekeittoa jo miljoonannen kerran. Tutustumiskierroksen jälkeen meidät päästettiin lähtemään, ensimmäistä kertaa lomille jääkäreinä. Ennen lähtöä natsialikessumme runnutti meitä pihalla ja karjui täysiä omaisten nähden. Lahtisen äänenkäyttö näkyi huvittavan isääni. "Lepo! Lepo! Lepo! Asento! Ei hötkytä!" Idioottien komentelusta päästyäni kävin syömässä Hesburgerin moskaa. Alokkaiden Uudelleen Koulutus Karvaasti jouduin kokemaan minkä virheen olinkaan tehnyt ilmoittautuessani halukkaaksi aukkiin. Aliupseerikoulu koostui kahdesta linjasta, Jääkärilinja ja Tukilinja. Jääkärilinjalla oli kolme jääkärijoukkuetta ja sotilaspoliisijoukkue. Tukilinjalla pioneerit, viesti, krh ja panssarintorjunta. "En myönnä"-Erkki oli koulumme johtaja, täysi mulkero ja aina aukomassa päätään. Paikka jossa olin osoittautui olevan Porin Prikaatin ja koko Suomen armeijan mätäpaise. Onneksi Krh-auk oli tukilinjan rennoin joukkue, muuten tukilinjassa oli paljon kovempaa kuin jääkärilinjassa. Pioneereissä tai Pst:ssä en olisi kestänyt päivääkään, täällä joukkueen johtajat olivat sentään reiluja eikä santsareita ollut, mitä nyt entuudestaan tutut natsit kävivät komentelemassa että kuria on pidettävä. "Joojoo, kyllä pidetään, herra kersantti." Oppilasvääpelinä tai oppilasjohtajana jokainen sai maistella vallassa oloa ja käskyvaltaa. Tupakavereilta sai turpaan jos meni liikaa päähän ja poistutti tai kyykytti porukkaa. Päähänhän valta meni useimmilla heti, vaikka oltiin vasta aliupseerioppilaita. Omasta mielestäni oppilas on mortinkin alapuolella säälittävyydessä. Sittenpähän kun täältä päästään, saa kostaa kaiken uusille alokkaille. Vänrikki Klaus Tapio ja luutnantti Rajala pitivät rennon mutta vaativan otteen. Raskas Krh siirtyi sutjakasti ryhmän työntämänä, sykkimisen todellinen luonne sisäistettiin täydellisesti. Fyysisesti homma oli yhtä helvettiä. Kaksi kolmasosaa ajasta oltiin metsässä tai marsseilla. Jokaisen marssin viimeiset kilometrit hoipuin juuri ja juuri pysyen pystyssä. Kolmenkymmenen kilometrin aikana täyspakkaus rupesi todella vaivaaman, koska pienen kokoni ja erikoisen ruumiinrakenteeni vuoksi reppu ei pysynyt oikealla paikallaan vaan valui tetsarin päälle rasittaen selkää ja hartioita. Kassulle tultaessa törmäilin seiniin ja kavereihin, tupakaverit joutuivat auttamaan repun selästäni kun olin lyyhistynyt tuvan lattialle. Juuri silloin natsialikessu kierteli käytävällä, näin hänet oviaukossa. "Säälittävää" sanoi hän ja käveli pois. Polkupyörällä taitoimme matkaa satoja kilometrejä, muuten olisi ollut mukava pyöräillä mutta Puolustusvoimat ei suvainnut hankkia minulle sopivaa polkupyörää. Jalkojeni lyhyyden vuoksi jouduin polkemaan varpaillani. Matkan puolivälissä kuului yhtäkkiä voimakas pamaus. Takarengas oli mennyttä kalua. Mietin mitä majurime olisi siihen sanonut: "Jatkatte matkaa normaalisti. Mars." Onneksi sitä palikkaa ei ollut mukana, ltn Rajala käski viedä pyörän takanamme ajavaan kuorma-autoon. Autosta otin uuden pyörän, jonka satulaa en kyennyt säätämään. Loppumatkasta pitikin joka polkaisulla kallistella puolelta toiselle. Uusi kidutusmenetelmä sai alkunsa. Yhden leirin ajaksi minut määrättiin 10-puomille vartiomieheksi. Puomi on metsässä keskellä ei mitään, paikassa jossa ei tapahdu totaalisesti mitään. Sain minuutin ohjeistuksen tehtävään, näytettiin satarivinen ilmoitus joka piti osata heti ulkoa. Portille alkoi tulvia skappareita jotka kärttivät ilmoitusta. Kun en sitä kokonaan osannut, tuli huutoa ja painostusta. "Mitä te hötkytte?" Joku tuli ilman arvomerkkilaattaa t-paidassa portille, menin ihan sekaisin enkä tehnyt ilmoitusta. Tämä luutnantti oli kannellut asiasta esimiehelleni, leirin varoupseerille. Onneksi esimieheni ei ollut tiukka mies. Seurasi kymmenen tunnin tauko liikenteessä, jonka aikana yritin opetella ilmoitusta. "Herra everstiluutnantti, puomi 10 vartiomies oppilas Rotta. Aliupseerikoulu ampuu alueella. Tehtäväni on estää liike tien vasemmalle puolelle ja opastaa henkilöt turvallisinta mahdollista reittiä ammuntojen johtopaikoille ja -keskuksiin. Tutustukaa karttaan ja kuitatkaa kansioon." Hajosin täydellisesti. Viimeisenä tuli todella everstiluutnantti, jolle ilmoitin kohtuullisen särmästi. Äijä tenttasi vielä tietä johtokorsulle, jonka neuvoin kartasta. Samaa 14 tuntia päivässä kolmen päivän ajan. Krh-komppanian kuski yritti ajaa päälleni ja vaati ilmoitusta johon vastasin keskisormella. Koulun johtajan määräysten ja muiden omalla tavallaan tulkitseman ohjesäännön noudattaminen kävi todella hermoille. Lähes kaikki saamamme käskyt tuntuivat olevan täydellisen imbesillin keksimiä. Opetimme toisillemme aseen purkamista jonka osasimme kaikki vaikka kädet sidottuna pimeässä. Pidimme toisillemme sulkeisia ja luentoja esim. aiheesta RK 95 - lukko ja sen puhdistaminen. Aivotoiminta taantui vammaisen apinan tasolle. Mietin, miten voisin päästä jotenkin helpommalla eikä tarvitsisi olla koko ajan hokemassa "Kyllä herra, kyllä herra". Päätin pyrkiä VMTK:n eli varusmiestoimikunnan puheenjohtajaksi. Hommaan tarvittiin asioita hoitamaan ja edustamaan tottunut alikersantti. Esitin haastattelussa ahkeraa ja toimeliasta, avointa ja mukavaa tyyppiä. Mukamas selvästi näkyvän ulospäin suuntautuvan luonteeni ja kyvykkyyteni ansiosta minut valittiin tehtävään. Vihdoin toinen morttikautemme oli ohi, ei jaksanut ajatella sitä että puolen vuoden miehet pääsivät juuri koko paskasta. Sadat valvotut yöt, haisevat teltat, sissijuuston, rämpimisen, rakot ja pakkiruoan halusin unohtaa ja jättää taakse. Sluibaaminen oli onnistunut aukissa vain hyvin rajoitetusti. Pakkipusseja käytin joka kerta kun pystyin, vaikka ne olivat ehdottomasti kiellettyjä. Hirveältä haiseva pakki olisi muka pitänyt puhdistaa sammalella. Sammalta niillä on housuissaan, jotka tuon keksivät. Teippasin muovipussin pakin sisälle niin ettei sitä näkynyt, muonan jakaja onnekseen omasi itsesuojeluvaiston ja päätti jättää minut paljastamatta. Ei koskaan enää. Nyt otan vallan käsiini enkä sitä koskaan päästä lipeämään, päätin että tästä alkaa kuningaskauteni Porin Prikaatissa. KSE : Koulutuksen Suoma Etu KSE oli ja on aina ollut VMTK:n avainsana. Toimisto oli jo aiemmin tullut tutuksi, varustuksena neljä tietokonetta joista kolme toimi, internet-yhteydet (ADSL). Laajakuvatelevisio, videot ja DVD-soitin, laaja videokirjasto. Nahkapäällysteisiä löhötuoleja, kahvinkeitin, tuuletin ja nakkivapaa ympäristö. Vihdoinkin tämä oli minun valtakuntani. Tuntui kuin olisin ollut taivaassa ja olisin ollut Jumala. Tein heti uusille työtovereilleni, VMTK:n sihteerille, varusmiespapille ja tiedottajan apulaiselle eli Tapille selväksi että kaikki sotilaallinen käytös hylätään alkuunsa ja että ME olemme samalla puolella skappareita vastaan. Tulimme hyvin toimeen, sihteeri oli tyyppiä "Avulias jokapaikanhöylä", pappi muistutti Pekka Sauria jotenkin ja Tappi oli siviilissä toimittaja, suhtautui armeijaan kriittisesti. Pyrimme olemaan varusmiesten ase skapparien sortoa ja armeijan kurjuutta vastaan. Porukkaa lappasikin toimistolla jatkuvasti, toiset katselivat ja lainasivat leffoja ja toiset käyttivät nettiä. Esikuntalähetit ja uimavalvojat olivat aina viemässä parhaat leffat, kuulemma tuli aika pitkäksi. Opiskelupaikan hakua varten oli tonneittain esitteitä, sosiaalikuraattorit saivat hoitaa pääosan niistä jutuista. Järjestimme kaikenkarvaisia kursseja itsepuolustuksesta laskuvarjohyppyyn. Panssarintorjuntakomppanian maine oli hyvin tuttu, paikka jossa on preussilainen kuri ja alikessut hulluja natseja. Joku jääkäri soitti sieltä ja kertoi tilanteen olevan kestämätön. Porukkaa ei päästetty sotkuun eikä VMTK:hon, runnutus jatkui kaiket illat ja iltavahvuuslaskennat kestivät aina lähes tunnin. Kaiken lisäksi jääkärit olivat iltavahvarin pioneeri- tai pstkyykyssä välillä tehden kyykkyhyppyjä. Joku jopa juoksutti porukan muutaman kerran kasarmin ympäri släpärit jalassa runkkupuku päällä. Ei todellakaan näin. Päätin että seuraavassa iltavahvarissa tulemme näkemään toisenlaista actionia. Saavuin PstK:hon muutamaa minuuttia yli yhdeksän. Komppania oli ilmeisesti jo juossut kymmenen kertaa tupiin ja takaisin sisäjärjestyspaikalle, hiki haisi alakertaan asti. Kävellessäni portaita yläkertaan kuulin yhtämittaista karjuntaa. "Pioneerikyykkyyn nytee!!! Vapiseminen loppuu nyteee!" Ryhmänjohtajien ja kokelaiden joukko huomasi minut kun astelin yläkerran käytävälle. "Komppania- asentolepoasentolepoasentostopo!" Räyhäys taukosi. "Mitäs alikessu, teillä on varmaan ilmoitettavaa." -"Herra kokelas, kyllä minulla on." vastasin. Vedin ääninappulani yllättäen kaakkoon. "ODOTTAKAA VAIN KUN EVERSTI KUULEE TÄSTÄ!!! ALIJOHTAJAT- ETUPIHALLE POISTU!" Mars mars-huutojen siivittämänä koksut ja muut häviäjät kipittivät alas portaita pihalle. -"Varusmiehen asialla, komppania!" "Varusmiehen asialla, herra alikersantti!" -"Hyvä. Iltavahvuuslaskenta ohi, alkaen sieltä sun täältä- minne haluattekin, mars!" Ilmeet osoittivat voiton olleen murskaava. Siirryin pihalle jägstereiden katsellessa ikkunasta. "Alijohtajat- kolmiriviin JÄRJESTY!" Selitin että kun eversti kuulisi tästä, kaikki simputtajat saisivat esitutkintaa ja järeän luokan rangaistukset. Ilmeet vaihtelivat kiusaantuneesta vakavaan. "Vitun pelle" kuului rivistä. -"TAAKSE POISTU!" Sanoin että tästä lähtien tulisin näkemään Pst:n miehiä iltaisin VMTK:lla ja sotkussa tai asia menisi eteenpäin. "Joopa joo." -"Tupiin tai tupakalle mars!" Lähdin omaan komppaniaan päinekavin tuntein. PstK:n alikessuista en taitaisi enää saada kavereita. Muihin varusmiehiin verrattuna meillä oli suunnattoman suuri KSE, saimme käydä sotkussa mihin aikaan tahansa ja pitää lomapukua koko ajan päällä. Virallisten juttujen lisäksi keksimme kymmeniä omavaltaisia tapoja, joihin muut tottuivat ja alkoivat pitää niitä itsestäänselvyyksinä. Pyörien käyttö ja vapaat ruokailuajat kuuluivat näihin. Elämämme oli hyvin kaukana armeijan normaaleista käytännöistä, teimme asiat juuri niin kuin halusimme. KSE:tämme yritti rajoittaa vastapäisessä toimistossa asustava yliluutnantti Lintula. Käppänä valvoi meitä, luultavasti ihan virallisin valtuuksin. Lintula tuli kyyläämään välillä toimistolle ja kyselemään miehiltä, oliko vapautuksia ja onko lupa olla täällä. Joka kerta käskettiin siivota toimisto. Kuten tutkimukseni osoittivat, mies kuului skapparien omaan kusipääketjuun, ryyppyporukkaan joka juonitteli varusmiesten oikeuksien ja vapauksien kaventamiseksi. Kyseinen klikki tapasi aina perjantaisin upseerikerholla. Älä astu varpaille, poika! Hankin parille kouluttajalle esitutkintaa alaisten terveyden vaarantamisesta. Tämä leimasi minut ikuisesti tietyissä piireissä, minusta tuli vaarallinen mies. Esikunta-ja Huoltokomppaniasta erotettiin eräs yliluutnantti ja pantiin ylenemiskieltoon. Myöhemmin hänestä tehtiin Kranaatinheitinkomppanian päällikkö. Siinä toimessa hän silminnähden yritti välillä olla mukava tyyppi ja lopetti turhasta pingottamisen. Pisteet yliluutnantille, harva skappari osoittaa armeijassa kasvamisen merkkejä. Aukin päivystäjä soitti. Kertoi että nyt se majuri Jalava on tullut aivan hulluksi, poistuttaa vemppoja pyörävajan katolle. Samalla hetkellä päivystäjälle kerrottiin yhden pudonneen alas ja katkaisseen kätensä. E-ja HKsta tuli parvi lääkintämiehiä, jotka lähtivät kuljettamaan vemppamiestä sairaalaan majurin tuhistessa paheksuvasti. Otin välittömästi puhelun päällikkölääkärille, evl Markku Toivoselle. -"Jumalauta! Jalava taas? Tulen paikalle." Päätin mennä myös itse seuraamaan tilannetta. Päällikkölääkäri tuli arvomerkit kiinnitettyinä, pysäytti maastopyöränsä ja kysyi: "Missä se Jalava on?" Osoitettuani oikealle alkoi kurinpalautus. -"Jalava asento! Kaksisataa metriä taakse poistu!" "Punnerrusasento maaten, kolmekymmentä saa suorittaa!" Päällikkölääkäri poistutti majuria pitkin ja poikin varuskunta-aluetta ja katsojia alkoi kerääntyä lisää. "JALAVA TAAKSE POISTU!" Huhut kertovat Jalavan olevan myös ylenemiskiellossa. Tällähän jo elää pari kuukautta, tuumin nähtyäni majurin juoksevan tuntikausia tutisevana ja yltäpäältä hiessä. Lomille lähtiessä morjestelin vanhalle tutulle, sopimuskorpraali Rihkolle. Tämän takana tuli Raisu, joka hidasti vauhtia kohdallani. Ohjaamosta tömähti alas sikaniskainen pioneerikomppanian luutnantti. Tunnistin hänet samaksi nöyryyttäjäksi kuin mieleeni painamani tyyppi kymppipuomilta. -"Te siinä mitä helvettiä te teitte?" Selitin asian. "Täällä armeijassa noudatetaan sotilaallisia tapoja ja hän on teidän esimiehenne jota te kunnioitatte." "On se kumma kun nämä asiat eivät mene teille perille vaikka pistäisi kylmään selliin päävartiossa." Puistatti. "Kyllä herra luutnantti." Ltn Lindbergin nimi oli nyt alleviivattuna mustalla listalla. Majuri Oksala tuppasi tielleni joka paikassa ja käytti käskyvaltaansa nöyryyttääkseen ja hyppyyttääkseen minua. Juoksuttti muun muassa ajamaan partani yksikössä ja sitten pitämään hänelle ovea auki ukon saapuessa pataljoonan esikuntaan. Törmäsin häneen myös kaupungilla, upseeri oli räkäkännissä ja huuteli solvauksia. Viritin ansaa ja otin yhteyttä venäläisiin kavereihini Köyliöstä. Vladimir narutti KGB:n miehet porhaltamaan Ladalla sovittuun paikkaan heti kun sovittu merkki annettaisiin puhelimella. Hankin operatiivisia papereita esikuntaläheteiltä paria DVD:tä vastaan. "Erittäin Salainen"- punainen teksti teki todella vaikutuksen paatuneeseenkin vehkeilijään. Paperit sujautin majurin salkkuun kun tämä oli käymässä L-SVP:n esikunnassa. Tiesin että majuri oli lähdössä kesken työpäivän nauttiakseen maksullisista seuralaispalveluista. Ukkeli ja virolainen tyttö ajelivat upseerikerhon mökille. Soitin Vladimirille, joka manasi kaageebeen luikerot paikalle. Vanha kaverini, tiedustelupuolen ylikersantti vihasi Oksalaa vielä enemmän kuin minä, joten hän suostui juoneen mukaan. Ylikersantti soitti turvallisuusupseerille ja ilmoitti majurin olevan upseerikerhon mökillä myymässä erittäin vaarallisia papereita venäläisille. Operatiivisen osaston päällikkö vahvisti paperien kadonneen toimistostaan. Oksala oli huoneessa suunnilleen samoihin aikoihin kuin esikunnan lähetit tekivät roskakierrostaan. Lähettejä pidettiin yhtä tyhminä kuin rumina pölkkyinä joten heitä ei häiritty, jännäri "Näppäinrikolliset" pyöri videoissa keskeytyksettä. Turvallisuusupseeri otti välittömästi yhteyttä komendanttiin, päävartiossa oltiin heti täydessä hälytysvalmiudessa. Levossa olleet sotilaspoliisit herätettiin ja parilla Pasilla ja Spol-autolla ajettiin mökin lähettyville. Tie jätettiin vapaaksi tuleville Ladamiehille ja spollit saartoivat mökin metsästä käsin. Valkoinen Lada 1200 rämisteli täysiä mutkaista tietä huvilan pihaan. Salamanopeasti Spol-partio "Nyrkki" hyökkäsi paikalle maasturilla. Vartiopäällikön johtama toinen iskuryhmä seurasi suorittaakseen itse majurin pidätyksen. Vartioalikersantin johtama ryhmä otti kiinni ja pani rautoihin krapulan kangistamat ryssät. Oksalaa ei enää virkapuvussa nähty. Oikeudenkäynnistäkään ei vuotanut minkäänlaisia tietoja julkisuuteen, itse asiassa epäilen, pidettiinkö mitään oikeudenkäyntiä. Ehkäpä mies vain hiljennettiin ja pyyhittiin kaikista rekistereistä, myöhemmin tutkiessani henkilöstöosaston tietokantoja en löytänyt mitään merkkejä, että tyyppi olisi koskaan ollut armeijan palveluksessa tai edes olemassa. Aloin päästä yhä paremmin selville upseerien ketjusta, salaliitto näkyi ulottavan lonkeronsa joka paikkaan. Mukana olivat Lintula, Jalava, pioneeripataljoonan komentaja, Lindberg ja tuntemattomia vänrikeistä majureihin. Oli mahdotonta tietää, kuinka laajat yhteydet ketjulla oli muissa joukko-osastoissa, mutta ainakin yksi kenraalimajuri löytyi listalta. Vaikka sotilasarvot tuntuivat olevan kovassa kurssissa, salaseurassa oli niistä täysin riippumaton sisäinen arvojärjestys. Onneksi kukaan ei huomannut kun asensin kuuntelulaitteet upseerikerhon kellarihuoneeseen, pöydän alapintaan teipattuna. Kokouksessa VMTK:n puheenjohtajan nähtiin poistuvan välillä vain pikaiselle visiitille WC:hen. Iltahämärissä hiippailin kerholle käyttäen hyväkseni valvontakameroiden kuolleita kulmia. Tiirailin kellarin ikkunasta sisälle. Varmistin, ettei minua nähty, sisällä oli valoisaa mutta ulkona säkkipimeää. Seuraavaan Spollin koirakierrokseen oli tunti. Tunnistin tutut hahmot siemailemassa konjakkia öljylampuin valaistussa tammipöydässä. Osa hyypiöistä näytti pysyttelevän koko ajan hämärässä tulematta kertaakaan valaistulle alueelle. Kiersin rakennuksen ja hivuttauduin sisään edellisenä päivänä auki jättämästäni ikkunasta. Ei ne spollaritkaan jaksa joka kierroksella kaikkia ikkunoita kokeilla. Pimeästä biljardihuoneesta seurasin keskustelua, makasin selälläni raskaan biljardipöydän alla. Kivilattia tuntui todella kovalta ja kylmältä, suitsukkeen haju kantautui nenääni ja tunnelma alkoi käydä todella painostavaksi. Joku lausui kantavalla äänellä sanat: "O EMPEROR OF DARKNESS, WE HAIL TO THEE, OUR SPIRIT IS ONE" Kieli vaihtui latinaksi, josta en tajunnut mitään. Nimeni mainittiin, lattia selkäni alla tuntui jo kangistavan kylmältä. Kuin hidastetussa filmissä, pitkä mutta romuluinen, pälyilevä hahmo liikkui oviaukossa ja käveli ohitseni. Ohitettuaan pöydän hahmo pysähtyi äkisti. Hengitykseni salpautui, makasin kuin halvaantuneena. Hahmo kaiveli hetken taskujaan ja jatkoi matkaa. Kammottavalla tavalla hahmo näytti pimeämmältä kuin pimeys itse. Tiesin kertomattakin, että tämä oli niiden johtaja. Kaulassa välähtivät luutnantin natsat. Salamannopeasti avasin huolto-oven ja juoksin ulos. Päästyäni veksin takana olevalle tielle, koira haukkui takanani. Koiraa taluttava sotilaspoliisi huusi pysähtymiskäskyn enkä uskaltanut koiran äristessä liikahtaakaan. Se on loppu nyt, ajattelin. Spol-jääkäri tuli ottamaan selvää, mikä öinen hiippari oli miehiään. Tilanne ratkesi aivan yllättäen. "Alikersantti Rotta, mitä ihmettä sä täällä teet tähän aikaan?" Se oli Salonen, entinen tupakaveri KrhK:sta. -"Tää on näitä mun juttujani, ymmärräthän sä ettet nähnyt ketään tällä kierroksella?" "Kyllä mä suhun luotan, en kerro mitään." vastasi hän. Koirakin alkoi rauhoittua ja pääsin jatkamaan rauhassa matkaa varmistettuani loppujen kameroiden olinpaikat. Livahdin sisään EHK:n sivuikkunasta. Päivystämässä oli onneksi mortti joka tajusi pitää huolta omista asioistaan. En saanut heti unen päästä kiinni, olin selvästi sotkeentunut johonkin liian suurimittaiseen juttuun. Komppaniamme kirjuri tuli toimistolle seuraavana päivänä, sulkeuduimme videohuoneeseen tutkimaan saapuneita papereita. Olin saanut siirron Sodankylään sissijoukkoihin, alla oli kenraalimajurin allekirjoitus. Vedimme asiakirjat liitteineen silppurin läpi, silput vedimme alas viemäristä. Ikinä ei voi olla liian varma. Toista kertaa paperit eivät voisi kadota, piti kehittää jotain muuta ja äkkiä. Tutut lääkintämiehet päivystivät veksissä, ei ollut vaikeaa päästä sisään ja tiirikoida päällikkölääkärin huoneen ovi. Valoja sytyttämättä marssin tietokoneelle, hetken tutkailtuani salasanakin löytyi näppäimistön alapintaan kirjoitettuna. Kirjauduin nimellä Ylipäällikkö ja salasanana "seuraavapotilas". Seuraavana päivänä päällikkölääkäri löytäisi Keskussotilassairaalasta tulleen viestin jonka liitteenä olisi väärennetty lääkärintodistus ja määräys Alikersantti Rotan siirosta C-luokkaan. Kaverit ihmettelivät kun järjestin kaappini kuntoon ja laskin kaikki varusesineet luovutusta varten. Kieltäydyin paljastamasta enempää, kuin että nyt tulee vapautus asepalveluksesta. Samalla sotilasarvoni mitätöityi, en ollut enää mikään alikersantti. Aivan sama, ei voisi napit vähempää kiinnostaa. Administrator Häivyttyäni intistä vähin äänin opiskelin tietotekniikan tradenomiksi Turun Ammattikorkeakoulussa. Sain töitä helsinkiläisestä atk-firmasta, toimin pääoperaattorina. Tapani ratkaista ongelmia olivat hyvin omintakeisia, varsinkin kun vika oli useimmiten käyttäjissä. Tehokkuuteni oli taattua koska ainoa tapa lepyttää minut oli ostaa lisää firmamme tuotteita tai palveluita. Olin juuri palannut työmatkalta New Yorkista kun puhelin soi. "Täällä yliluutnantti Mäentaus, Porin Prikaatin oikeusupseeri. Teillä on neljä tuntia aikaa astua palvelukseen, jollette ilmoittaudu prikaatissa tämän ajan kuluessa, olette sotilaskarkuri." -"Miten tämä on mahdollista, sainhan C:n paperit?" "Operatiiviselta osastolta on vahvistettu että teille myönnetty lykkäys on kulunut umpeen. Te saavutte nyt Huovinrinteelle tai lähetämme sotilaspoliisit hakemaan." -"Ei kiitos, tulen itse." "Tää on selkee, loppu." Vedin aukin verkkarit päälle ja pakkasin tärkeimmät tavarat kassiin. Vedin sataaneljääkymppiä kohti Säkylää. Heil... korjaan herra kapteeni "Herra kapteeni, alikersantti Rotta käskystä paikalla." -"Krhm, höh. Alikersantti te ette ole. Teidän ömh, sotilasarvonne on jääkäri ja palvelusaikanne 362 vuorokautta." Kapteeni Adolf Reicher, EHK:n komppanianpäällikkö lateli totuuksia. Myöhästymisenne johdosta olette neljätoista päivää poistumiskiellossa. "Tattista vaan herra kapteeni." -"Hm, höh. Yritämme öh, keksiä teille jotain tekemistä. Alkajaisiksi pääsette metsäleirille krhm, totuttautumaan uudestaan sotilaallisiin tapoihin jos teillä on sellaisia koskaan ollutkaan." Kapu puhui hyvin hitaasti ja artikuloi jokaisen sanan selkeällä mutta omalaatuisella tavalla. "Voinko poistua?" -"Voitte." Kuukausikaupalla yhtä helvettiä edessä. Jotain on tehtävä, ajattelin. Pari päivää meni jo siihen, että sain ajan varusteiden hakuun varusvarastolta. Skapparit olivat gonahtaneet vielä pahemmin kuin neljä vuotta sitten. Onneksi rakennus oli remontoitu, suihku- ja wc-kopit olivat uutta ja wc-alustat olivat vihdoin käytössä. Ikkunoista ei vetänyt ja kaapit olivat uutta, isompaa peltimallia. Pari päivää lisää meni varusteiden sovittamiseen ja vaihtamiseen. Metsään en enää lähde, sen päätin. Lähdin veksiin puhumaan kokelaslääkärille. Vittu minä en leirille lähde, ei enää kiinnosta näiden vuosien jälkeen. Tapan kaikki siellä jos pakotetaan. Kokelas Halminen ymmärsi pointtini ja antoi leirivapautuksen. Kehovänrikki tuli nimilistan kanssa tupaan ja ilmoitti että lähden ampumaleirille. "Herra vänrikki, ei nappaa. Leirivapautus." -"Vai ei saatana nappaa, kyllä minä olen sen verran kova jätkä että teidät vielä opetan" uhosi vänskä. Bodauksella siis todella on yhteys älykkyysosamäärään. Viikkoon en tehnyt mitään. Rötvääminen ilman mitään virikkeitä hajotti päätäni pahasti. Hajoamisen purin härväämiseen, tapasin lääkintämies Mäkelän joka yllytti sekopäisiin tempauksiin ja osin harrasti niitä itsekin. Sikailuhuumori ja härövarustukset kuuluivat erikoisalaamme, mustanaamio nähtiin joskus baretin ja aurinkolasien kanssa, joskus nasse päässä. Jos olet sitä mieltä että Vaeltava Aave pelastaisi komppanianne taisteluhengen, tee seuraavasti: illalla sininen runkkupuku päällä, vedä paita niskasta päähäsi hupuksi malliin "Corpolio", puvun päälle uimahousut, tetsari tai vyö + leatherman. Käteen hanskat, jalkineet vapaavalintaiset. Naaman eteen jotain huivityylistä niin että vain silmät jäävät näkyviin. Eläimelliset äänet ja mölinä olivat tupamme yksinoikeus, jos jostain muusta tuvasta kuului vastaavia ääniä, hyökkäsimme sinne välittömästi. Tuvassa oli todella sekalainen porukka. Puustinen, VMTK:n sihteeri, huumesekopää Tommi Palomäki, Palomäen second brother Karhu joka oli harvinaisen tervejärkinen olosuhteet huomioon ottaen. Arjalainen lääkintämies Hietanen, rento lämäri Raappana, Syrilä ja toinen esikuntalähetti. Tappi VM Valkealahden tunsin lukiosta. Palomäki teki mielestään loistavan peliliikkeen: Ginesviikonloppuna lähti pundelle, suunnitteli soittavansa lauantaiaamuna kuudelta komennuspaikalle ja ilmoittavansa että on varuskuntasairaalassa. Perjantai-iltaisen raskaan ryyppäämisen seurauksena soittamisesta ei tullut kuitenkaan mitään. Tyyppiä etsiskeltiin ja kyseltiin joka paikasta, eikä löytynyt. Hätävalheena hän vielä selitti olleensa Pst:ssä mutta se ei mennyt läpi. Vähän aikaa tyyppi uhosi viikonlopun olleen kymppisäkin arvoinen, mutta kun tuli potkut komennuspaikalta, alkoi alamäki. Komppaniassamme oli erityinen pundeporukka, tyhmyys tiivistyi joukossa entisestään. Saatuaan poistumiskieltoa he lähtivät pundelle uudestaan, kun joku sanoi että lähdetään ottamaan viinaa kaupungille niin siinä sitä taas oltiin. Sotilaspoliisit hakivat välillä sakin putkaan baareissa hillumasta. Putkaan joutumista en suosittele kenellekään, kova, kylmä kivilattia, penkki ja kalterit. Kopissa ollaan pelkät kalsarit jalassa, siellä on todella kylmä. Kaverit olivat oeet siellä pari päivää, kun spollin ylikessu tuli kysymään lutilta, päästetäänkö pojat jo pois. "Mitä turhia, antaa olla siellä vaan." Oikeutta saa vain vääryydellä Kauan sitten eri intin hommia luokiteltuani listasin parhaat KSE-hommat. A-miehenä oli vaikea päästä mihinkään puolen vuoden helppoihin hommin, jos halusi olla 9 kuukautta niin valinnanvaraa oli jo enemmän. Veksin lämäri, c-kuski, varusmiespappi, VMTK:n sihteeri, uimavalvoja, tiedottajan apulainen. 12 kuukauden rötvääjille toimisto-tai museo-au, VMTK:n puheenjohtaja tai E-kuski. B-miehenä avautuisi loppumattomat mahdollisuudet rötväämiselle. Jos osoitti edes pientä aloitteellisuutta, ei tarvinnut tyytyä tavallisiin tehtäviin rättivarastolla tai mukessa. Kirjurin ja B-kuskin hommat olivat kysyttyjä, tosin ei kannata ruveta kirjuriksi jos vääpeli on hullu nakittaja. Esikuntalähetti on myös kovemman luokan KSE-mies. Palvelusaikaani ei kyllä enää lyhentäisi siirto B-palvelusluokkaan. Yhtäkkiä mieleni sopukoista löytyi täydellinen ratkaisu: aseeton palvelus. Pääsisin komennustehtäviin ja palvelusaikani lyhentyisi kuukaudella. Mitään hakemuksiani ei tietenkään käsiteltäisi komppaniassa, sen tuntemani ketju oli järjestänyt. Tupani esikuntalähetit eli EKG:t, kuten opin myöhemmin, käänsivät toimistotarvikevarastosta viralliset hakemuspaperit, jotka täytin. Ohitin pari hallintoporrasta ja lähetin paperit suoraan prikaatin esikuntaan. Kuoreen tein merkinnät, joiden mukaan hakemus oli jo käsitelty komppaniassa ja pataljoonan esikunnassa. Uskonnollisella vakaumuksella perusteltu hakemukseni meni läpi. B-miehille ja aseettomille oli haastattelu, jossa päätettiin komennuspaikoista. Vein ainoana A-miehenä muodon, jäimme odottelemaan 1JK:n asehalliin. Tapasin joukon pioneerikomppaniasta B-miehiksi pudonneita. Pari oli selvästi jotain huumetyyppejä, yhden naama oli valkoinen kuin kalkittu seinä, silmien ympärykset mustat ja silmät seisoivat päässä. Selvää ainesta Esitutkinta-ja Huumekomppaniaan. Siirryin muita kypsemmältä vaikuttavan tyypin seuraan, nimi oli pioneeri Lainela. Vähän aikaa turistuamme meidät ja joku kolmas tyyppi lähetettiin prikaatin esikuntaan haastatteluun. Odottelimme yliluutnantti Mäentausta yläkerran aulassa, kaikki kolme vedimme särmästi lippaan kun skappareita käveli ohi. Lopulta Mäentaus tuli, ilmoittauduimme. Minä ja pioneeri Lainela olimme halukkaita esikuntalähetin tehtävään, kolmas jätkä halusi mieluummin korjaamolle. Ilmoitettiin että meidät kaksi on valittu tehtävään ja että perästä kuuluu. Perästä ei oikein ottanut kuuluakseen, tieto ei kulje EHK:ssa eteenpäin ja jos kulkee, niin kuukauden viiveellä. Vielä vähän aikaa rötväilimme, kunnes alkoi kyllästyttää. Eräänä aamuna informoimme varapäällikköä, ylil Poutaa asiasta ja vihdoin muutaman päivän perästä saimme käskyn tulla esikuntaan lomapuvut päällä. Vanha, pian kotiutuva lähetti Syrilä opetti tärkeimpiä asioita, kuten posti-ja roskakierrokset. Lähettien tehtävä oli myös hoitaa lomakuljetusten kirjanpito- ja rekisteripuoli. Vähän kammotti lähteä ekalle roskakierrokselle, kun talo on täynnä skappareita joka lähtöön, aina everstiin asti. Pelkoni osoittautui aiheettomaksi, upseerit olivat lähes kaikki todella mukavia ja kohteliaita ihmisiä. Hommat hoidettiin täällä järkevästi ja joustavasti, eli armeijan tavoista poiketen. Osattiin ottaa järki käteen, eihän mikään homma olisi muuten toiminut. Hoidin hommia tosi särmästi, varsinkin tietokonepuoli hoitui minulta ja Lainelalta heti edeltäjiä paremmin, vanhat esikuntagonat eivät tajunneet juuri mitään koneen käytöstä tai tekniikasta. Syrilä oli lapamato. Kotiutuminen oli lähellä, joten gonahdus romahdutti ryhdin kaikesta toiminnasta, päätoimena oli lojua lähettikopin gonatuolissa vahdaten Bonanzaa. Siitä sarjasta tulikin maanvaiva, kun Lainela ja Syrilä odottivat sitä joka päivä innolla ladellessani sarkastisia kommentteja sarjan ja näyttelijöiden tasosta. Lavasteiden huonoudessa, budjetin pienuudessa ja näyttelijöiden huonoudessa sitä ei kyllä voita mikään. Luutnantti Sikaniska eli Lindberg änkesi itsensä kirjaamoon. -"Punnitkaa tämä, paljonko sen lähetys maksaa? Missä on Merja Reko?" Ei kyllä ollut tietoa hinnoista. "Nyt on varmaan henkilökunnan kahvitauko" jatkoin ääneen ajattelua. -"MINÄ EN KYSYNYT ONKO NYT KAHVITAUKO VAAN MISSÄ ON MERJA REKO! TEHKÄÄ TUOLLE PAKETILLE JOTAIN!" Sanoin että yläkerrasta voisi yrittää etsiä. Vielä sanakin niin Lainela olisi pamauttanut äijää lättyyn, ilme ja nyrkkiin puristunut käsi kertoivat enemmän kuin sanat. Lainela tuumi että olisi pitänyt sanoa: "Olemmeko me muka joku posti?" Sluibaamisen multivirtuoosit Aloin kartoittaa mahdollisuuksiani sluibaamiseen ja omavaltaiseen toimintaan. Kaikki KSE:t oli hyödynnettävä heti ja luotava itse vaivihkaa lisää. Lomapuku oli yleinen KSE-miehen tunnus, luonnollisesti intin mukavimpana asusteena. Itsestään selvältä tuntui, että lähetti käyttää pyörää myös vapaa-ajalla sotkussa käydessä. Pyörä oli todella mojova parannus asioihin, komppaniamme ovelta sotkuun tai ruokalaan on tasan kilometri. Kukaan ei ihmetellyt nähdessään lähetin keskellä päivää sotkussa, pullien ja muiden hakeminen kuului kiinteästi palvelustehtäviimme. Lounastauko oli virallisesti puoli kahdestatoista puoli yhteen mutta lähdimme aina syömään yhdeltätoista ja palasimme yhden pintaan. Tauolla olimme joko sotkussa tai sitten yksikössä päiväunilla, jos väsytti. Niinä päivinä, kun lomille pääsi yhdeltä, emme vaivautuneet yksikköön lomatarkastukseen vaan lähdimme suoraan esikunnasta. Tästä tuli myöhemmin paskaa. Aamupalan (6:00) jälkeen menimme takaisin nukkumaan, PrE:ssä tarvitsi olla vasta puoli kahdeksalta. Usein jätimme aamupalankin väliin, kriittisinä hetkinä herätyksen jälkeen kannatti olla joko "juuri lähdössä syömään", tupakalla tai vessassa. Jos jäi vain nukkumaan, tuli Esaa & Pekkaa. Tein kestopunkan eli otin peiton pois välistä, nukuin päiväpeiton päällä ja käytin kahta tyynyä, toinen punkassa ja toinen, oma kaapissa. Nukkumaan mentäessä otin vain tyynyn ja peiton kaapista. Päivällä rötvätessä käytimme sissitakkia peittona, hain varta vasten ison sellaisen varusvarastolta. Työpäivä loppui 16:30, puoli tuntia rötväsimme sotkussa, päivällinen klo 17:00. Kaikessa mahdollisessa piti sluibata, varovaisesti kokeilimme kaikkea, mistä kukaan ei sanoisi mitään otimme käyttöön. Normaali työpäivä: Ylös puoli kuusi, syömään ja lisäunta palloon, esikuntaan noin puoli kahdeksan. Ensimmäisenä kopiokone ja tietokone päälle, aamun lehdet yläkerran lehtitelineeseen. Mäentaus tuli joko tekosärmänä tai todellisena aamuvirkkuna yleensä jo seitsemältä ja nappasi Turun Sanomat lehtilaatikosta. Toinen Turkkari ja muita lehtiä piti jakaa postikaappiin yksiköiden kirjureiden jaettavaksi. Kahvinkeittovuorossa oleva sihteeri toi sotkuvihon, jossa luki ostettavat kahvileivät & muut, jotka kipaisimme hakemassa sotilaskodista. PrE:llä näkyi olevan joka viikko kymmenen tuhannen luottoraja. Kun esikuntaan tuli vieraita, kannoimme joskus satamäärin munkkeja suurissa muovilaatikoissa. Prikaatin posti tuli yhdeksän maissa, lajittelimme sen postikaappiin. Kymmenen maissa suoritimme ensimmäisen postikierroksen huoltoalueelle. Kamat postikassiin ja menoksi. PrE-rahasto-kuntotalo-majoituskalustovarasto-vaatekorjaamo-lämpökeskus-Säkylän korjaamo-ajoneuvohuoltola-kuljetustoimisto-taisteluvälinevarasto-akku-ja viestivarasto-varusvarasto-koulutustarvikevarasto-päävartio-PrE. Kävimme vuoropäivinä kierroksilla. Yhdeltätoista syömään, yhdeltä takaisin odottelemaan nakkeja, puoli kahdelta toinen postikierros. Puoli viiteen asti television tai videoiden katselua jos ei ollut nakkeja. Päivälliselle, yksikköön härväämään, turhaakin turhempi iltavahvari, nukkumaan kymmeneltä. Joka viikko Huovinsanomien jako postikaappiin, huoltoalueille ja asuntoalueille, lomakuljetuslistat tietokoneella, rahastajien nakitus. Silppurien tyhjennystä, kopiokoneen, laminointikoneen ja faksin käyttöä. Joka toinen päivä koko esikunnan roskakorien tyhjennys mustiin jätesäkkeihin, säkit läheisen kaupan taakse roskikseen. Tehtävät olivat todella vaihtelevia ja monipuolisia, makkaran paistamista mummoille, upseerikerhon saunamajurina oloa, tavaroiden ja papereiden viemistä ja tuomista. Välillä hommat kasautuivat päälle, sai sykkiä ihan himona ja välillä oli pitkiä aikoja ettei ollut mitään muuta tehtävää kuin tv + videoita, lehtien lukua, omien juttujen väsäämistä toimistokoneilla ja spollin aamukuittien kuuntelua. Salamyhkäinen ketju ei ilmeisesti ollut soluttautunut esikuntaan ta siihen kuuluvat oli potkittu ulos tehtäviinsä sopimattomina. Prikaatin tiedottaja, yliluutnantti Vihurila oli ehkä mukavin, tyyppi ei säästellyt kiitoksissa kun hommat hoiti hyvin. Tapin eli VM Markku Valkealahden kanssa saimme järkyttävän suuren nakin. Parituhatta kappaletta 8-sivuisia, nidottuja Syysmyrsky-kertausharjoituslehtiä. Ja sitten sykki! Krh:sta saamamme apulaiset vain hidastivat hommaa, kun olivat gonahtaneita E-kuskeja. Ajoimme heidät pois ja perustimme liukuhihnan kirjaamon pöydälle. Sen homman jälkeen näin nitojan ja papereita vielä unissanikin. Vähän väliä tuli megasuuria hommia kuten -"Tästä kansiosta 50 samanlaista välilehtineen, onko kysyttävää?" Niihin aikoihin aloimme sisäistää delegoinnin ja väliaikaisen, tosin näennäisen käskyvallan merkityksen. Toisille oudossa ympäristössä on hyvin helppoa käyttää hyväkseen toisten epävarmuutta ja esiintyä käskevänä henkilönä. Lainelan ollessa lomalla olisin joutunut hoitamaan järkyttävän määrän hommia sykkimispäivänä, torstaina. Menin puhumaan mukavammalle esimiehelleni, ylil Väisäselle että tarvitsen vähän apuja. Torstain ollessa Huovinsytykkeiden(-sanomien) jakopäivä, hän ymmärsi ettei hommia saa hoidetuksi yksin. Ilmeisesti nakkimiehistä oli pulaa, koska esikuntaan saapui kaksi ryhmänjohtajaa KrhK:sta, alik Tuomola ja alik Soutukorva. Määräsin tyypit Huovinjakokierrokselle, taisi olla aika homma ilman pyörää. Samalla aikaa hoidin muut hommat toimistossa ja toisen postikierroksen. Jätkät tulivat takaisin, ajattelin että mitä jos hoidetaan seuraavan päivän hommatkin samalla, pistin alikit keräämään roskat ja tyhjäämään silppurit. Harmi ettei voinut pistää siivoamaan vessoja. Vasta jälkeenpäin alikit huomasivat tulleensa nöyryytetyiksi ja katkeroituivat, kun jääkäri toimi nakittajana. Näin upseerikerholle mennessäni joukon tiedustelijoita siivoamassa pihaa ja tutun koksun alikessun kanssa valvomassa toimitusta Takaisin tullessani selvitin tiedustelijoille, millainen pervo hinuri heidän koksunsa on siviilissä. Koksu huomasi mitä teen ja huusi: "Rotta!" Salamannopeasti tein asennon ja Hitler-tervehdyksen. "Mitä vittua te teette?" Lampsin koksun ja alkessun eteen ja heitin lonkkalevosta: "Mitäs vittua se teille kuuluu?" Alikessu vieressä katsoi todella pitkään silmät selkosen selällään. Koksu pisti lisää pökköä pesään: "Jahas, säkö oot Esinahkalähetti?" Joku karvakasa kävi esikunnassa, mitäpä turhia sellaisia tervehtimään. Olipa vaan iso kultalaatta olkavarressa, prikaatinkenraali. Eräänä toisena päivänä katsoin että mikä pahainen kapteeni tuolta tulee, en minä viitsi ruveta lippaan vetämään. Kenraaliluutnantti. Myöhemmin ohitin joukon, jossa oli kenraalimajuri, eversti ja kaksi majuria. Tarpeeksi totöilyä yhdelle päivälle. Helsinkigines uhkaa - suhteet peliin! Kolossaaliset kansiohommat ja karttojen valmistelu enteilivät tulevaa Helsinki-harjoitusta. Sain tehtäväksi ympäristönsuojelu-ohjeen harjoitusmaastoa varten. Ohje oli kahdella a-nelosella, jotka olisi pitänyt taittaa lehtiöksi. En tajunnut, mitä järkeä siinä olisi ollut, joten tein lehdykästä kaksipuolisen ja päällystin sen muovikelmulla extreme- olosuhteita varten. Vastoin ennakko-odotuksia yliluutnantti Mäentaus oli hyvin tyytyväinen, sain kehut oma-aloitteisuudesta. Yksikössä olisin saanut vain huutoa käskyn täyttämättä jättämisestä, täällä oli ideointi ilmeisesti sallittua ja järjenkäytöstä sai tunnustusta. Tulin siihen tulokseen, ettei kaikki olekaan läpimätää vaan joskus asiat osataan jopa hoitaa oikein. Yksiköstä ilmoitettiin, että molemmat esikuntalähetit otetaan Helsinki- harjoitukseen. Tämä tietäisi yli viikkoa metsässä ja ylimääräistä ginestä. Ei tule mitään. Viivytimme paria hommaa, että harjoituksen ajaksi olisi paljon tekemistä ja informoimme esimiehiä että emme voi lähteä harjoitukseen, koska meillä on paljon hommaa esikunnassa. Väiski ja Jone sanoivat, että katsotaan nyt. Kapteeni Ruohomäki oli todella mukava mies, vielä Vihurilaakin mukavampi. Harjoituksen eräänä johtohahmona hänestä voisi saada jotain irti. "Kuules kapu, mitä miehiä otetaan Hki-harjoitukseen ? Lähetit ei muuten ole tulossa, ei voida irroittautua." -"Nojoo, meillä on vielä kokous, mutta oma apulaiseni Günther ainakin lähtee varmasti." Loistavaa. Günther olikin sen verran pölö että ansaitsikin leirigineksen. Tyyppi ei viitsinyt edes sotkusta mitään hakea, "menkää te". Mitään patalaiska apulainen ei suostunut tekemään vaikka hänet oli määrätty väliaikoina auttamaan esikuntalähettejä. Kokouksessa päätettiin kuulemma että emme lähde leirille. Väistöliike suoritettu. Lainela vielä kehtasi hakea lomaa harjoituspäivien aikana. Pioneeri Metsänranta - kootut seikkailut Iltavahvuuslaskenta. "Onko kenelläkään jääkärillä, viestimiehellä tai pioneerilla mitään ilmoitettavaa?" Piipittävällä äänellä: -"Herra alikersantti, pioneeri Metsän ranta. Joukossamme on varas. Minulta on varastettu harmaa lippalakki, tunnusmerkkinä vaaleita tahroja lipan alla." Puheenvuoro aiheutti hallitsemattoman naurumyräkän. Sama juttu toistui kahden viikon ajan jokaisessa iltavahvarissa. Mies vaikutti olevan aivan käsi kaikessa eikä tajunnut mitään vaan mörhöili mitä sattuu. Kuulemma oli vetänyt huumeita tai jotain eikä päässä ollut enää mitään millä ajatella. Tiedä häntä. Ensimmäinen muistoni hänestä oli, kun alikessut juoksuttivat tyyppiä sotkusta myöhästymisen takia. "No kun sotkumamma sanoi että voin olla kahdeksaan" Valmiusharjoituksen aikana Metsänranta oli vartiossa. Kun ei pikku pioneeriä näkynyt missään, alikessut alkoivat huudella. Miestä etsittiin kissojen ja koirien kanssa, ja lopulta löytyi. Mettis makasi viereisen komppanian roskiksen takana rynkky kädessä. Kun kysyttiin, mitä hän siellä teki, tuli vastaus "herra alikersantti, minä vartioin." Ei jumalauta. Metsänranta-lepo-Metsänranta-lepo-Metsänranta-taakse poistu! Metsänranta metsässä. Sama meininki jatkuu. Kun piti kipinävuorosssa herättää skapparit, hän herätti tuntia liian aikaisin. Ei siinä mitään, mutta herätystapa: hakkasi kepillä epätahtista rytmiä kamiinan kylkeen eikä lopettanut vaikka käskettiin ennenkuin kaikki olivat ylhäällä. "Älkää nyt jumalauta kaatako kamiinaa!" Ennen tätä hän herätti alikessut samalla tavalla. Seuraavall kerralla nimenomaan kiellettiin ottamasta keppiä mukaan. "Mutta herra alikersantti, jos mä iha vähän vaan." Ei. Mettis asetteli kantoja, sieniä ja kiviä mättäälle ja valokuvasi niitä. Leirin aikana hän katosi ja eksyi johonkin useta kertoja. Ollessaan vartiovuorossa Mettis myöhästyi joka kerta, kerran jopa oli tuntia. Selitys meni läpi, "Katselin televisiota ja unohdin ajan kulun." "Metsuri on paras" muodostui tunnuslauseeksi, pikku pioneerista tuli komppaniamme maskotti. Mörho hajotti paljon kamaa ja tärveli mm. ruoat. Tämän jälkeen hänen ei annettu tehdä mitään, käskettiin pysyä muiden näkyvissä ja ottaa rauhallisesti. Kun Mettiksen repussa oli hiiri, hän mesosi teltassa: "Älkää liikkuko, ettei se vain rusennu" Lopulta homma johti siihen, että Metsänranta sai tehdä mitä tahansa ilman mitään rangaistusta tai puuttumista asiaan. Näin tutun hahmon puoli kahdeksalta aamulla, kun olin menossa portista ulos esikuntaan. Hörhön olisi pitänyt palata lomilta jo eilisiltana klo 24.00. Ei mitään. Jossain muualla tästä olisi tullut heti esapekkaa. Vihurila kertoi myös yhden jutun: Entinen prikaatin tiedotusupseeri oli ollut kapteeni Metsänranta. Masa halusi käydä tuttavansa sukulaista morjestamassa leirillä ja kyseli Mettistä vartiomieheltä. "Mitä, onko se taas hukassa?" kysyi jägsteri. Kerroimme Masalle että pion Metsänranta oli vähän taiteilijaluonne... Tyyppi muuten piirsi aivan tajuttoman hyvin. Kuulemma tuleva artesaani. Ilmavalvontaa, vemppausta ja lomailua Olin aivan kauheassa kuumeessa mutten halunnut mennä veksiin, olihan torstai ja huomenna pääsisi lomille. Perjantaina olisi kaiken lisäksi vielä suunnistusta. Sain Palomäen Tommilta pillereitä, joilla lähtisi kuume, nuha, kurkkukipu ja kaikki. Kuulemma näitä napsimalla voi nostella puntteja kuinka paljon tahansa rasittumatta. Kuudelta aamulla oli ihan muumioitunut olo, vedin pillerin. Ennen suunnistusta vedin toisen Rinexinin. Aivan terve olo, juoksin metsässä löytäen kolme rastia ja kopioiden toisilta yhden. Suomi-verkkarit kastuivat läpimäriksi kylmästä hiestä. En rasittunut yhtään, vain vähän huimasi. Lomille lähtiessä vilutti. Kotona tärisin tuntikaupalla aivan horkassa. Kuume nousi, ajatukset päässä alkoivat kiertää samaa rataa ja näin ihan ihme juttuja. Mittasin kuumeen, 40'C. Muutin mielipiteeni siitä, kannattaako huumesekopäiden pillereitä ottaa. Palomäki kertoi ottaneensa joskus epähuomiossa LSD:tä ja ollensa ihan tööt pari päivää. Yllättävä keino päästä lomille: Käy käsiksi komppanianpäällikköön! Tommi oli jälleen metsässä hajoamassa ja meni kapteenille kitisemään, että pää hajoaa jos ei pääse viikonloppulomalle. Keskustelun jatkuessa hän oli alkanut repiä komppaukkoa vaatteista, tappelussa yksi kapun natsoistakin tippui metsään. Selkkauksen päätyttyä kapteeni päätti että parasta päästää kaveri hermolomalle ja myönsi VLV:n. Poistumiskielto olikin juuri kärsitty, tosin lisää hankittiin lomilta palattua. Äitini heitti minut suoraan varuskuntasairaalaan sunnuntai-iltana. Ei vähääkään kiinnostanut mennä yksikköön ilmoittautumaan. Lämärit tuumivat, että mikäs nyt keinoksi kun vastaanotto olisi vasta aamulla. Sitten joku hoksasi, että lääkintämiehillä on erikoistapauksissa oikeus määrätä vuodeloepoa jos kuume on yli 38 astetta. Raja ylittyi kevyesti, sen viikon vietinkin veksissä. Perjantai-aamuna koksulääkäri kertoi että päästetään pois. Lekurin kirjoittaessa vapautusta sanoin että lähden kyllä lomille, pistä pari päivää VMTL:ää. Koksu suttasi kirjoittamansa ja kirjoitti tilaamani vapautuksen. Loistavaa toimintaa, ei lääkintä-RUK taida ihan turhaa koulutusta antaakaan! "Suojatkaa varuskunta" oli aikaisemmin kestänyt koko viikon, vartiomiehiä joka paikassa kyttäämässä, patjat ja teipit ikkunoissa. Onneksi vietin senkin viikon veksissä makaillen, kuunnellen Novaa ja lukien Aku Ankkoja. Menin IV-kurssille ja Lainela jäi sykkimään yksin esikuntaan. Kurssia piti persoonallisuudestaan kuuluisa vänrikki Jaakko S. Hyyti. "MOIIJ!" Kuuli heti, jos Hyde oli liikkellä. Päivystäjänä ollessa sai Hyydiltä odottaa nakkeja joka kolmas sekunti. PÄJVYSTÄEJÄÄÄ!!! Tositarina: "Herra vänrikki, jääkäri Pönni. Kato kun tarttis saada tommonen..." -"KATO JA KATO, HAJSTAKAA VITTU!!!" "Mitä se varusmies siellä kuikuilee?" oli tyypillisin kommentti. Kerran aukista tuli oppilas asustamaan vähäksi aikaa yksikköön ja meni vääpelin sijaisen eli Mr. Hyden puheille. Toimistosta kuului: "Vai ei ollut muka aikaa, HAISTAKAA VITTU!" Hupaisaa. Jaakko S:n ansiosta teoriatunnit olivat varsin hauskoja. Mitä tahansa saattoi tapahtua. Meille opetettiin aisti-ilmavalvonnan perusteita, viestitystä IV-asemalta ilmavalvonta-aluekeskukseen eli IVAK:iin ja koneiden tunnistamista. "50-51. Mike Golf etelässä luoteeseen, vähentää korkeutta, 51." Olin parhaita oppilaita kokeissa. Puhuttiin IV-leiristä kurssin päätteeksi. "Me emme juokse leirillä, me keittelemme huttua ja siemailemme konjakkia" paasasi Hyyti. Vänskä viittasi jatkuvasti Metsänrantaan, "Se edellinen leiri oli kyllä perseestä, vai mitä Metsänranta?" Epäselvää muminaa etupenkistä. "Kylläpäs maiharit menee huonoon kuntoon metsässä, ottakaas, Metsänranta nämä ja lankatkaa ne välitunnilla." Mettis esitti karikatyyrin ilmavalvojasta, nosti kätensä kiikareiksi silmille ja kiikaroi luokassa. Kaikki repesivät, Metsuri oli taas huomion keskipiste. Samaan aikaan Lainela nakitti apumiehiä ja rötväsi itse esikunnassa. Maastossa harjoittelimme toimintaa ilmavalvonta-asemalla ja antennien pystystystä. Viestikomppaniasta tuli joku mukava alikessu opettamaan viestivälineiden käytöä. Kenttäradio LV 217M, kenttäpuhelin P78 ja Nokian palikkateknologiaa edustava sanomalaite. Metsässä kokeilimme antenneja, Diskone-antenni oli IVAK:ia varten, korkea metalliseiväs jonka päässä sojotti piikkejä joka suuntaan. Pitkälanka-antennin vetämisessä piti heittää paino korkealle puuhun, antenni ripustettiin sinne. Perustimme ryhmiä, juuri minun ryhmääni piti tulla vihamielisin tyyppi minkä olen koskaan tavannut, Pietilä eli Skeleton ruumiinrakenteeseensa viitaten. Olisimme katkoneet toistemme kurkut jos meidät olisi jätetty kaksin johonkin pidemmäksi aikaa. Vaihdoin ryhmää. Uudessa ryhmässä oli Mettis, Paavi eli varusmiesdiakoni ja alikessuna "Rock'n Roll" Vilkkinen. Alikessu oli vuoden vanhempi kuin vänrikki Hyyti, napakka komentoääni ja showmiehen tyyli. Vedimme antennin ja kytkimme radion, sahasin Schrade Tough Toolillani kannon poikki ja kaiversin siihen TJ:n ja nimikirjaimet. Tämä löytyy vielä tänäkin päivänä Huovinrinteen maastosta, kannon alaosaan on aseteltu sinisiä muovinkappaleita. Metsuri käveli ihan tavallisesti kohti meitä, yhtäkkiä kompastui ja lensi turvalleen maahan. Kaikki repesivät, ilmeisesti hän huomasi saavansa suosiota koska sama tapahtui toisenkin kerran. Emme saaneet muka 40 km kantaman antennia toimimaan ennen kuin siirryimme 150 m päähän IVAK:n antennista. Radiotoiminta oli muutenkin yhtä perseilyä. Seuraavana päivänä Mettistä ei löytynyt mistään, oli jo tunnin myöhässä eikä maastossa näkynyt. Minut lähetettiin etsimään kasarmilta. Tuvassahan se mörho nukkui täyttä päätä. Karjaisin täysiä: PIONEERI METSÄNRANTA !!! Mettis raotti hitaasti silmiään. YLÖS ! Kun avauduin myöhästymisestä, tuli vastaukseksi taas jotain epäselvää muminaa. VLV:n jälkeen oli taas pakko mennä veksiin, en voinut lähteä leirille korkeassa kuumeessa ja keuhkoputkentulehduksessa. Tästä alkoikin yskä joka jatkuu vielä tänäkin päivänä. Taas piti tehdä pari pikku järjestelyä, koska perjantaista alkaisi yhdeksän päivän loma, olin lähdössä mapilla Pohjanmaalle. Joka kerta, kun mitattiin tavallisella mittarilla, koputtelin mittaria saadakseni kuumeen pois ja elektroniset mittaukset varmistin napsimalla Buranaa. Vain kerran minut yllätettiin aamulla, ja saatiin tulos 37,1. Tämän selitin mittarivirheeksi, tunnetusti mittari näytti mitä sattuu. Tuttu kitaristi lukiosta, Jussi Vuotari oli myös veksissä. Kauhavan ilmasotakoulun aliupseerit koulutettiin Porin Prikaatin AuK:ssa. Jätkä pudotti kuumettaan nappailemalla Buranaa, aamun tulos oli 34,9 ja tyyppi päästettiin lomalle lähes umpijäässä... Alavudella otin loman todella rennosti, pääasiassa en tehnyt mitään. Sunnuntaina klo 13 soitin Vireen Tuomolle, joka kertoi heidän bändillään olevan keikka puistossa tunnin päästä. Sanoin, että tulen soittamaan bassoa, kun heillä ei ollut basistia ja olin soitellut mukana muutamissa bändiharkoissa. Soitin beissiä M'91 päällä, en suinkaan erottunut muista hevijätkistä... Disasterin biisit muistin vähän pätkien, katsoin mitä kakkoskitaristi soitti ja soittelin sen mukaan. Pääosa meni ihan hyvin, vaikka hyppäsin lavalle täysin harjoittelematta. Disaster veti hyvän keikan. Vuotari oli puistossa myös, sain kommenttia maastoon sulautuvasta asustuksestani, jolloin kauhistelin Jussin paljaaksi ajeltua kalloa. Mukavaa kun TJ väheni olematta vankina varuskunta-alueella. Vaihteluakin tämä oli, jo kolmas viikko poissa esikunnasta. Palatessani hommiin Lainela oli ehtinyt gonahtaa oltuaan kauan yksin. Kaikki turha sykkiminen jätettiin pois ja hommista tehtiin vain pakolliset. Postikierroksesta jätimme päävartion pois, jätimme sen spol-kirjurin hoidettavaksi. Omavaltaisesti jätimme joissakin paikoissa käymättä ja panttasimme postia niihin useampiakin päiviä. Ote alkoi veltostua. Edes esikuntapimu(sihteeri) ei saanut gonahtanutta pioneeria liikkeelle. Huomasin että Mäentaus alkoi hikeentyä, kun pyysimme jatkuvasti nakittamaan meille nakkimiehiä. Pysyvää vahvistusta lähettivoimiin ei saatu. Pihan lakaisukin jäi pois pakottavia tilanteita lukuun ottamatta, putsattiin kun Väiski tai Jone käski. Kapteeni Varjonen käytti omaperäistä tapaa nakittaa minut tekemään jotain. Napsautti sormiaan aulan puolella ja osoitti sormella, "Vampula." Tästä lähtien hänet tunnettiin kapteeni Vampulana. Kerran hän tuli vaaleanpunaiset verkkarit päällä toimistoon, selässä luki HuoRa. Kysyin että mitäs tuo meinaa, Vampula vastasi: skapparien suunnistusseura Huovinrinteen Raketit. Ja vaaleanpunainenhan on ainoa oikea verkkareiden väri. Mikä kävelee metsässä saha kädessä ? -Esikuntalähetti. Se aamu alkoi tavallisesti, vaikeaakin vaikeampi herääminen. Uudestaan nukkumaan sissitakin alle. Vaivalloinen polkeminen lumessa, portista ulos esikuntaan kahdeksan maissa. Aamupala sotkusta, rosvopaistisämpylä ja munkki. Päivä käyntiin, Burana huuhdotaan alas Batteryllä. Jutustelua spollin kanssa, esikunnan vartiomiestä hajottaa niinkuin aina. Huolto-osaston majuri tulee antamaan tehtävän: Varusteena saha, joulukuusta hakemaan- metsään mars. Maleksimme urheilukentän takana hyvän tovin, kunnes löysimme hyvän näköisen puun. Sahaamisen jälkeen vedimme metsässä tupakit hienon joulukuusen kunniaksi. L&M kelpasi vaikken muulloin poltakaan. Vanhempi toimistosihteeri toi koristeita, Lainela sai hoitaa koristelun koska vihaan sellaista krääsää. Suomen lippuja sentään asettelin. Useaan kertaan saimme kehut hyvästä kuusesta, jopa everstiltä. Mutustelin piparia istuen kirjaamon pöydällä, kun aukin päällikkö-majuri tuli sisään. Odotin reaktiota ja jatkoin samaa. Ei mitään. Pölkkypää otti postit ja lohnosti ulos. Sama mies kuulemma oli kieltänyt läheteiltä pasianssin peluun tietokoneella, vaikka tämä ei edes kuulunut majurin valtapiiriin. Kapteeni Sekopää, leppoisa majuri Kiljukaula ja Härö-Olli lauleskelivat joululauluja kailottaen esikunnan käytävillä. Kapteeni Sekopää sai nimensä hyvin äänekkäästä naurunhohotuksesta joka usein kaikui esikunnassa. Kerran hän hiippaili kyyryssä luokseni, koukkasi sormella olkapäähän ja osoitti huoneeseensa. Siellä oli jotain autoon kannettavia laatikoita. Härö-Olli (sotilasmestari Lindén) kulki aina takki miten sattuu ja lippis vinossa. Kysyin pihalla, että onko wäbä. Aika wäbä kuulemma, vain vuosi enää jäljellä. Olli oli niin gonahtanut, ettei jaksanut mennä kurssille, missä hänestä olisi tehty luutnantti. Ei haitannut yhtään, vaikka sinuttelin enkä herroitellut vaan lampsin suoraan toimistoon kyselemään: "Onks sulla niitä muovitaskuja?" Yskän yhä jatkuessa sain ajan päällikkölääkäriltä. Sain Redol Comp:ia ja kitistyäni vielä 10 päivää VMTL:ää. Siihen loppuisi kaikki sykkiminen, alikessut eivät saisi minua enää liikahtamaankaan. Olinhan aina mennyt omine lupineni vemppamuotoon, kun ei napannut juosta pihakolmiota ympäri. Joululoma läheni, Lainela kiillotti vanhaa pistintä lähettikopissa ja napsi piikkejä aamukammasta. Tehokas taisteluparimme olisi pian historiaa, kohta nimittäisin itseni Ylilähetiksi. Tervemenoa, 180 vrk ikimosat. Ei nappaa vaikka aamuja on itsellä kolminumeroinen määrä. Joululomasta en muista mitään. Ilmeisesti eivät myöskään joulun PstK:ssa kiinni olleet, siellä oli rikottu ikkunoita, kustu ja laatattu pitkin käytäviä ja örvelletty räkäkännissä. Viinan salakuljettaminen varuskunta-alueelle ei ole kovin vaikeaa. Puolet PstK:sta oli päävartion putkassa. Lämärit hävisivät veksistä mysteerinomaisesti, kukaan ei heidän liikkeistään tiennyt muuta kuin että horjuvasti kävelleitä b-lääkintämiehiä oli nähty veksinmäellä. Lainela ja muut kotiutuvat jättivät jälkeensä TJ-pilan. Päiväpeitto oli nippusiteillä kiinni sängyssä, patja pussilakanan sisällä ja kaikki sotkettu pektomilillä tai shampoolla kovaksi koppuraksi. TJ 0. Ratkean riemusta. Tapahtui sellainen juttu, mitä ei tapahdu kuin kerran vuosikymmenessä. Kapteeni Reicher myönsi yllättäen loman uudeksivuodeksi, jonka piti olla kiinni. Uudenvuodenyönä päätin että nyt pitää tulla känniin ja vedin pari litraa siideriä sukkana alas. Paukutimme ja ammuimme raketteja naapurin kanssa, katsoimme elokuvia satelliitilta. Hauskaa oli. Wanha ja gonahtanut Ylilähetti Muutaman viikon jouduin sykkimään yksin EKG:nä. En enää ruvennut tekemään yksin suuria hommia, vaan tilasin apujoukkoja aina kun mahdollista. Siivouksen hoiti EHK:n morttiryhmä, nakitin siitä aina miehiä tekemään omat hommani. Sanoin toimivani yliluutnantti Väisäsen ja Mäentauksen valtuuttamana. Muke-alikersantille tämä ei mennyt läpi, vaan mies alkoi avautua. Tämä vasta kaappi-tapauksen jälkeen. Gonamajuri pyysi toimistoonsa yläkertaan ja sanoi että tämä teräskaappi on siirrettävä alakertaan. Mietin, että mikä nyt neuvoksi, kun yläkerrassa näkyi palloilevan pari komppaniamme alikessua. Majurin nähden menin heitä käskyttämään: "Alikersantit te, tämä kaappi alakertaan, varovasti." Ryhmänjohtajat tottelivat välittömästi ja majuri ihastelikin, että tässäpä kaksi sopivaa miestä hommaan. En jäänyt katselemaan kuinka aligerbiilit ähelsivät kaapin kanssa portaissa, vaan katosin operatiiviselle osastolle muihin hommiin. Eversti oli antanut järjettömän käskyn eikä kukaan uskaltanut informoida sen huonoudesta, ilmeisesti kaikki nuoleskelivat komentajaa. Itsekin tyydyin vain murisemaan sanoessani että selvä homma. Köysi-aita pihalta oli siirrettävä kellariin, että koko etupiha voitaisiin aurata. Väisänen oli juuri ennen tätä sanonut, että näyttää paremmalta jos koko pihaa ei aurata vaan vain kolataan kulkuväylät. Hän oli oikeassa mutta muutti heti mieltään everstin käskyn kuultuaan. Keltainen köysi ja siniset jalustat olivat kiinni toisissaan, jalustat painoivat tajuttomasti. Köysiä oli kaksi. Ruokalasta tullessani marssin suoraan 2JK:n ovesta sisään. Valmarit saisivat kokea, kuinka nakki napsahtaa. "Päivystäjä! Seitsemän miestä esikunnan eteen kello 13. Asu vapaa mutta sotilaallinen. Kysyttävää?" Alikessu ja kuusi miestä saapuivat, homma suj aika äkkiä. Kaikki meni särmästi, kukaan ei kysynyt, millä valtuuksilla toimin. Huomasin että näennäinenkin käskyvalta on tehokasta, kun näyttää itsevarmalta eikä epäröi. Rehellisesti sanottuna en niinä aikoina tehnyt Huovinsytyke-kierroksia ollenkaan, vaan joku nakkimies-tai -nainen teki ne joka torstai. Muutaman kerran oli nakitettavana naisalikessu, varsinkin valmarialikessut olivat kovan nakituksen kohteena. Majuri Joni Lindeman kuunteli taas Nylon Beatia toimistossaan. Spice Girls ja muut vastaavanlaiset bändit näkyivät kuuluvan levyvalikoimaan. Lindeman lauleskeli mukana töitä tehdessään. Mies hoiti Porin Prikaatin kansainvälistä puolta, majurin M'91:ssä oli katkaistut hihat, joku oma kuumien olosuhteiden asu. "Käykääpäs hakemassa sotkusta 1½ litran pullo kokista, EI Pepsiä, Pepsi on anaalista." Mukava jätkä jonka kanssa oli aina kiva jutella. Käydessäni varusvarastolla käskin antaa kirjurin koulutushaaramerkin. Kerroin että vänskä lupasin sen minulle, vaikka olisikin pitänyt olla käsky vääpeliltä. Sain merkin, kun ei viitsitty ruveta juoksuttamaan välillä komppaniassa. Vääpelin luokse en menisi vaikka kirveellä uhattaisiin. Vääpeli oli Satan From Hell, maailman epämiellyttävin tyyppi. Juuri se joka suhahti ohitseni maatessani biljardihuoneen kylmällä lattialla. Vilkaisin toimistoon vänskää etsiessäni. "Te mies siellä, mitä te kurkitte?" -"Herra luutnantti, etsin vänrikki Hyytiä." -"TOIMISTOIHIN EI KURKISTELLA, PÄÄ EI NÄY!!! OVEEN KOPUTETAAN!!!" -"Öh, voinko poistua?" "TEIDÄN TÄYTYY POISTUA!!!" Harvoin olen hävinnyt toimistosta niin nopeasti. Nyt minulla oli koulutushaaramerkki kuin kaikilla kunnon taistelijoilla, kukapa nyt tulisi kyselemään koulutushaaraoikeuksia. Herra Ylilähetti Minä. Komppanianpäälliköltämme tuli idioottimainen käsky, jonka mukaan lomapuvun käyttö muulloin kuin lomilla kielletty. Harmaa KePa päälle vain. Sarkapuku tuntui heti epämukavammalta eikä lahkeita saanut yhtä särmäksi kuin M'91:ssä. Nyt jotain KSE-matskua ja heti. Päätin tehdä kepastani juhlapuvun. Hain uuden ja särmän takin rättivarastolta, silitin sen ja prässäsin housut ja ompelin komeat, vihreät kauluslaatat kiinni. Laattoihin sain jopa luvan yliluutnantti Mäentaukselta. Nyt voisin aina vedota kateellisten aliupseerien avautumiseen painavalla nimellä- Mäentaus. Alik "Kaikkien" Kaveri otti laatat heti silmätikuksi ja kitisi niistä. Saatuaan tietää, ettei hän saisi pitää itse vastaavia hän katkeroitui. Vasempaan taskuun kiinnitin sotkusta 12 markalla ostamani hienon kirjuri-pinssin. Takuulla kiellettyä mutta pidin sitä 3kk ilman että kukaan sanoi mitään. Kun tuli mosien ensimmäinen aamuherätys klo 04:30, nukuin Peltorit päässä. Muut nauroivat varustukselleni, mutta heräsivät kun alikessut rupesivat huutamaan. Morteille todellakin opetettiin kaikki- tässä on hana, siitä tulee vettä-tyyliin. Joidenkin kohdalla se oli tarpeen, puheet vammaisten ja mielipuolten komppaniasta eivät ole tuulesta temmattuja. Muutamat tippuivat C:nä pois heti alkuun ja joitakin vielä myöhemmin. Sellaisia mitkä eivät tajunneet mitään kun sanottiin jotain, raapivat vain päätään, "emmäätiedä". Nakki-lepo-nakki. Vihdoin saatiin uusi esikuntalähetti, Aku Samuli Salminen eli ASS ilmoittautui hommiin. Palveluksenjatkaja. Ensimmäinen lauseeni hänelle oli: "Morttirekkari pois. Olet nyt lähetti, EKG vastaa luutnanttia." Ylilähetti olisi epäilemättä siis yliluutnantin tasolla, ainakin sen tasoista valtaa onnistuin käyttämään. Alik Kaveri sai lisää kurttuja otsaansa, kun toinenkin KSE-mies ompeli laatat kauluksiinsa. Näytimme kaukaa katsoen kokelailta, joten tervehdykset olivat taattuja. Jo Lainelan aikana, kun ajoimme pyörällä 3JK:n tupakkapaikan ohi, joku huusi huomion ja koksutkin tervehtivät. Johtui varmaan särmistä, uusista maastolippiksistämme, jotka haimme varusvarastolta. Vihasin barettia, pidin M'91:sen kanssa lippistä skapparityyliin etukenossa. Nyt olin hakenyt varastolta aivan uuden, kovan ja särmän kepalätsän. Kyseinen huomion huutanut 3JK:n taistelija muuten juoksi tapahtuman jälkeen useita kertoja pihakolmion ympäri. ASS pelkäsi joutuvansa rankkoihin hommiin komennuspaikan saatuaan, mutta hänen pelkonsa osoittautuivat vääriksi. Pari viikkoa Salminen teki hommia ahkerasti, hyödynsin sitä nakittamalla pihan kolaamiseen ja muihin epämieluisiin hommiin. Vähitellen jääk Perse huomasi että käskyvaltani on vain näennäistä ja meistä tuli tasaveroiset kumppanit. Jätin rahastajien nakituksen ASSin tehtäväksi, koska olin kyseiseen hommaan täysin hajonnut. Joka pahuksen äijän perään sai soitella päivät pitkät, kun kävi ilmi ettei tyyppi olekaan menossa lomakuljetuksella. Rahastajat piti vaihtaa useita kertoja, useimmiten annoinkin yksiköiden päivystäjille tehtäväksi nakittaa niin ja niin monta tyyppiä hommaan. Huomatessaan että autoja tilattiin usein liikaa lomakuljetuslista-epäselvyyksien takia, Väisänen väsäsi yksikköihin jaettavan lapun asiasta. Lapussa oli Väiskimäistä juttua kuten "Poliisi voi rapata ihan kertaalliset sakot" ja "lomakuljetusten ryydmies ylil Jari Väisänen." Ongelma oli se että monet ilmoittautuivat kuljetukseen tulematta ja jotkut tulivat autoihin ilmoittautumatta. Prikaatille tuli satoja tuhansia ylimääräisiä kuluja vuosittain. Ukaasien lähettämisen jälkeen saatoimme vedota määräyksiin, kun huomasimme penseyttä nakitettavissa. Lisäksi Väiski sanoi että nyt nakitetaan pääasiassa alijohtajia ja vahnoja. Mikäs sen mukavampaa, koksut ja alikessut saivat kokea, kuinka nakki napsahtaa. ASS oli taas jossain ja olin yksin, kun esikunnan eteen tuotiin monta lavallista paperia, eli noin 800000 arkkia A4:sia ja lisäksi A3:sia + muuta toimistomateriaalia. Ajattelin että Hell No, en tod ole kantamassa noita kaikkia. Kaikkien onneksi Mäentaus ei ollut paikalla vaan Väisänen. Väiski soitti muitta mutkitta viestikomediasta kymmenen miestä paikalle. Viestimiesten muoto marssi särmästi paikalle alikessun komentaessa vierellä. Toimintamme oli lipsunut jo varsin gonahtaneelle asteelle, tuumimme että kohta pitää saada apulähettejä ennen kuin homma hajoaa käsiin. Valmareissa oli yksi tosi söpö alikessu, (nainen siis...) pieni ja vaaleatukkainen, taisi olla Pohjanmaalta kun tuli Seinäjoen junassa. Päätin että nyt en saa rakastua kehenkään, edellinen kokemus ei ollut miellyttävämmästä päästä. Varattujahan ne aina ovat, antaa olla. Ajattelin kuitenkin että olisi kiva lähettää kortti näin ystävänpäivänä. Muuten kyllä vihaan näitä kaupallisia hömppä-juhlapäiviä. Väsäsin kortin tyhjästä, sahasin jonkun kalliin suklaarasian kannesta kortin, rasia oli paksua pahvia ja hienosti koristeltu. Otin Aku Ankasta valokopion, stripistä jossa Aku kaivertaa sydäntä laserilla vuoren seinämään. Puhekuplaan panin tekstiksi "Porin Prikaatin kauneimmalle alikersantille." Vielä summanmutikassa keksitty runo ja nimetön kortti virallisessa PV:n kuoressa postikaappiin kirjuria odottamaan. Toivottavasti kortti tuotti edes hyvää mieltä... Jotain mukavaakin voi joskus tehdä. Alilähetit, asento! Neljä miestä tuli haastatteluun esikuntaan. Yksi käännytettiin heti pois ja kolme jätettiin koeajalle minun ja ASS:n armoille. Yhdelle olisi annettava potkut koeajan päätyttyä. Jääkäri Pihlajamäki, pioneerit Mäki ja Marmela. Mahtavaa nakitusta viikon ajan, kun heitä opetimme. Ensivaikutelman mukaan ajattelimme antaa potkut pion Marmelalle, kun tuli esikuntaan parta ajamatta ja epäsiistinä. Pihjajamäki oli kaverin kaveri Alavudelta, joten reilukerho päätti että selvä valinta. Salminen aloitti lauseen: "Äsh. Meidän on pakko ottaa Marmela lähetiksi, kun se on noin ahkera." Jatkoin itse, että pioneerin ahkeruus vaikutti jopa sairaalloiselta. Pion Mäki gonahti heti, luuli olevansa itsestään selvä valinta lähetin hommaan. Samat atk-taidot oli kuitenkin myös työnarkomaani Marmelalla. Mäki kuvitteli olevansa maailman kovin jätkä, jutut olivat sen mukaisia. Toimistosihteeri Merjan mukaan hän hoiti myös hommat miten sattuu jos ei oltu vahtimassa. Väsäsin koneella virallisen näköisen asiakirjan, jossa ilmoitettiin esikuntalähettioppilas pion Mäen vapauttamisesta tehtävistään. Ilmoitin Mäentaukselle, että valinta on tehty. "Tää on selkee, Mäki on irtisanottu tästä hetkestä alkaen." Mäki istui toimiston tuolilla aivot pysähtyneessä tilassa. "Mitäs mä nyt sitte teen?" Käskin yrittää löytää uutta komennuspaikkaa ja ilmoittautua vääpelille tai komppapäällikölle. Vääpeli, Satan From Hell olisi varmaan huonompi vaihtoehto. Salminen toi videot lähettikoppiin, tästä alkoi gonahdus myös jääk Pihlajamäen kohdalla. Annoimme Marmelan hoitaa suurimman osan hommista, kun kerta oli innokas tekemään. Työhulluus ei tainnutkaan olla silmänlumetta. P-mäki ja Salminen ravasivat tupakalla joka välissä kunnes ASS löysi terveyslehdestä kuvan henkitorven syövästä. Yök. Tupakoinnin lopettamisen paikka... Läskiperseiden ja selluliittimainosten seuraaminen Ostoskanavalta sai kaikkien pään sekoamaan toden teolla. VMTK:hon hakemaan lisää leffoja. Jokaisella postikierroksella otin tavaksi viettää jonkin aikaa VMTK:n toimistolla lukien sähköposteja ja jutellen KSE-jätkien kanssa. Uusi puheenjohtaja alik Miikka Autio, varusmiesdiapami eli Paavi Esa Seppo Kylmämetsä, sihteerikkö Pekka Puustinen ja Tappi Markku Johannes Valkealahti kuuluivat vakiokalustoon. Hyviä jätkiä kaikki. Kaikki muut asuivat samassa tuvassa kuin minä, paitsi Autio alikessujen tuvassa. Muutenkin sluibasimme kierroksissa yhä enemmän, koulutustarvikevarasto ja pari muuta saivat jäädä väliin alilähettien suorittaessa täydellisiä kierroksia. Härötupa 8 Tupamme, 8 oli pääasiassa sekalaisten vanhojen tupa. Se oli lähes vastapäätä päivystäjän pöytää mikä toi elämään hyvät ja huonot puolensa. Vanhojahan ei kukaan edes yrittänyt nakittaa, ja jos yritti, naurettiin ulos. "Ei olla tekemässä mitään." Uimavalvojat asustivat tuvassa, 4 kappaletta. Useimmat ihan ok tyyppejä, paitsi raumalainen Malmelin, joka oli ihan oma lukunsa. Piereskely ja haiseminen oli järkyttävää, ilman alkkareita jonkun toisen taistelujakkaralla istuen TRRÖÖÖÖÖÖÖÖÖT yhtäjaksoista päästöä melkein minuutin. Muutenkin ainutlaatuisen röyhkeää toimintaa. Lipasti kertoi aina naisjuttuja, kuinka oli mukamas tehty vaikka mitä vaikka kenen kanssa. Todenperäisyys hämärän peitossa kuten aina. Haikonen oli korppi. Tappi nukkui ylhäällä viereisessä punkassa. Paavi yläpuolellani, yölliset keskustelut ja väittelyt jatkuivat usein myöhäänkin. Tapin alapuolella asusti Komisario, entinen spol-jääkäri Liesmäki. Hän joutui lopettamaan spollin hommat migreenin takia, tämän jälkeen hän työskenteli varusvarastolla. "Älä panikoi" oli Komisarion tunnuslause. Puustinen, maailman gonahtanein VMTK:n sihteeri asui myös tuvassa. Useimmiten kaveri nukkui tuvassa johonkin aamukymmeneen asti, raahautui sen jälkeen toimistolle tyhjää toimittamaan. Punkan petaus aamulla oli sitä luokkaa, että vain näkyvä puoli vedettiin jotenkin kasaan. Kirvesmies Saari Turusta oli pahaksi onnekseen Malmelinin yläpuolella. Saari vetelehti korjaamon puupuolella ja väsäili jotain omia hommiaan sorvin ja muiden härveleiden kanssa, vei tuotokset lomakassissa kotiinsa. Korpraali Petri Riihilä oli "maailman positiivisin ihminen" kuten Puustinen sanoi. Sihteeri aina kiusasi Riihilää, kun tällä olivat kaikki asiat aina huonosti. Petri putosi viesti-aukista auk-ykkösen jälkeen B-mieheksi, palvelusaika silti 362 vrk. Pätevä kirjurimme korp Heinonen oli samanlainen tyhjän arvan mies. Riihilä työskenteli viestivarastolla kahden alikessunretaleen kanssa. Alikessut oli lähetetty Riihimäeltä Porin Prikaatiin hommiin, joita ei heille kuitenkaan ollut. Jotain kehittyneempiä viestihommia joihin heidät oli koulutettu. Natsat eivät näiden miesten kaulassa merkinneet mitään. Riihilä ja Puustinen tappelivat koko ajan, tulee mieleen tapaus kun Buutsinen naputteli metallista sängynlaitaa ja käski yläpunkan taistelijaa lopettamaan naputuksen. Puustisella oli opetus jokaiselle illalle, saarnasi tuvalle omaa elämänfilosofiaansa samalla kinaten Paavin kanssa. Paavi näet väitti esim. että hänen kaverinsa oli juonut yhden illan aikana 200 pulloa kaljaa ja muita "salama iski samaan puuhun 666 kertaa" juttuja. Kaappimme olivat todella järkyttävässä kunnossa, omassani oli tarpeelliset varusesineet ja siviilitavarat esillä, kaikki tarpeeton tungettu kaapin perukoille miten sattuu. TV:t olivat kiellettyjä mutta Riihilällä oli oma pikkutelkkari joka valaisi liiankin tehokkaasti hiljaisuuden aikana. Siivosimme kerran kahdessa viikossa ja uusien morttien tultua emme siivonneet ollenkaan. Hyvällä tuurilla aina joku mosa mörhöili ja sai rangaistukseksi siivota alikessujen ja vanhojen tuvat. Kerran olin käymässä juoma-automaatilla seuranani parvi mortteja. Valitin, ettei millään jaksaisi kävellä takaisin omaan tupaan, gonahdus oli muka niin pitkällä. Nuorsaari, yhtä pieni tyyppi kuin minä, kantoi minut sitten tupamme ovelle. Alikessu tuli paasaamaan, että ei osallistuta Rotan perseilyyn. Samainen Nuorsaari moppasi kerran tupamme joten annoimme kahvilipun särmästä toiminnasta. Oman tuvan siivoamisesta tuli meille tabu. Punkat olivat kapeampia kuin muissa tuvissa, kuin ruumisarkkuja. Kun käänsi kylkeä, kolahti aina kylmään metallikaiteeseen. Joitakin tyyppejä tämä häiritsi enemmän kuin muita, joten päätimme kaikessa hiljaisuudessa siirtää tyhjästä tuvasta itsellemme leveät punkat. Tällöin tutustuimme alikersantti Kaveriin. "Mitä helvettiä nää pallopäät taas hommaa?" avautui Kaveri parin muun alikessun ollessa myös läsnä. "Heti punkat takaisin tupaan." Lyhyen väittelyn jälkeen aloimme kantaa punkkaparia takaisin. Tällöin kolautimme yläpunkan vahingossa kattoon, jolloin siitä leijaili vähän rappausta käytävälle. "Jahas, jääkäri pääseekin luuttuamaan koko käytävän!" -"En tod ole moppaamassa koko käytävää" sanoin ja potkin murusia juoma-automaatin alle. Molemminpuolisen avautumisen jälkeen hän kirjoitti päivystäjän raporttiin "Jääkäri Rotta RR kieltäytyi siivoamasta jälkiään ja niskuroi." Kävin harjaamassa murut pois, mutta mikä oli kirjoitettu, se oli kirjoitettu. Muut alikessut käyttivät sentään järkeä eivätkä näyttäneet raporttia kapteenille. Kaveri olisi halunnut minulle esitutkintaa. Viereinen tupa 7 oli naisten tupa. Viestityttö lääkintä"mies" Piia Oksanen asui siellä yksin ennen Sannan eli alikersantti Markkasen tuloa. Minulla ja muutamilla muilla oli tapana käyttää sitä olohuoneena. Piipa oli mukava kaveri jonka kanssa saattoi jutella monista sellaisista jutuista joista ei voinut tupakavereiden kesken jutella. Sannalla oli tuvassa everstiltä saatu joulutähti. Ärsytti, että kukka ei suostunut kuolemaan kun Sanna piti siitä niin hyvää huolta. Tämän johdosta kärytin kukan lehtiä sytkärillä. Paavilandia ja p3310nmetsästys Paavi ei ollut mikään uskovainen koulutushaarastaan riippumatta. Jutut VMTK:n toimistolla olivat välillä varsin hurjia. Vetelehtimiseni vemppateekoon toimistolla lisääntyi, kerran soitin esikuntaan etten jaksa tulla nyt sinne kun katsotaan niin hyvää leffaa DVD:ltä. Bladen katsottuani raahustin takaisin PrE:hen noin puoli kolmelta. Kylmäpapin kanssa menimme Kissin tsättiin härnäämään peeloja. Pappi valitti että on tylsää, kuei ole muuta tekemistä kuin pelata tietokoneella. Otin pari päivää VPO:ta ja vietin päivät VMTK:ssa. Yliluutnantti Lintula tuli taas kyselemään porukoilta lupia oleskella tiloissa ja että eikö esikunnassa ole mitään tekemistä VPO:lle. Sanoin että ei ole. Kyräily ja kyttääminen jatkuivat. Myös varusmiestoimikunnan toimihenkilöt joutuivat lopettamaan lomapuvun käytön. Autio ja Puustinen kuittasivat juhlapuvun, tosin sihteeri ei jaksanut pitää kravattia. Paavi kieroili olevansa pääesikunnan alainen ja pitävänsä yhä M'91:stä. Tappi piti samaa pukua yhä yliluutnantti Vihurilan määräyksestä. Varusmiesdiakoni Kylmämetsä joutui pikku kahnauksiin spollin kanssa. Kukapa tosin ei joutuisi, itselläni ei ollut vaikeuksia muiden kuin päävartion kantahenkilökunnan kanssa koska spol-jääkärit olivat tuttuja ja muutenkin pääosin mukavaa sakkia. Yksi järkyttävä tapaus kaikkien kauhuksi löytyi; kersantti Uotila. Virkaintoinen kersantti runnutti jopa omia miehiään ja onnistui olemaan harvinaisen jäykkä ja inhottava. Uotila oli parin muun kanssa tarkastamassa, löytyykö komppaniamme tuvista TV:itä tai muuta epäilyttävää, kuten myöhemmin saimme tietää. Kylmis uteli kessulta, mitä he tekivät täällä. Uazi ei suostunut kertomaan mitään vaan vetosi turvallisuusmääräyksiin ja salassapitovelvollisuuteen mikä oli täyttä potaskaa. Kylmämetsä taas vakuutti että hänellä on oikeus saada tietää. Tästä syntyi pitkä kahnaus sotilaspoliisien kanssa. "Vuh vuh" lipsahti Kylmäpapin äänielimistä turhankin helposti aina spollien läheisyydessä. Paavi joutui tästä sotilaspastori Pertti Hellin puhutteluun, vartiopäällikkö oli ilmeisesti tehnyt valituksen. Kuulemma ei tarvinnut enää pitää hartauksia pioneerikomppaniassa tapahtuneen jutun jälkeen. Alikessut ilmeisesti härväsivät hartaudessa, jolloin Paavi poistutti heitä kasarmin ympäri... Pappi ja Tappi tekivät jatkuvasti piloja toisilleen, sitoivat toistensa punkat, kaapit tai jotain tavaroita rautalangan ja teipin avustuksella. Erään kerran Paavi löysi Markun laittaman ison lenkkimakkaran tyynynsä alta. Kyseinen makkara päätyi lopulta herättämään pahennusta pilkottaessaan erään jääkärin housuista. "Rouva alikersantti..." Tälle nauroikin koko komppania. Eihän Kylmis kunnon varusmiesdiakoni olisi ollutkaan, jos ei olisi aikoinaan harrastanut saatananpalvausta ja spiritismiä. Poltergeist ja salaperäiset kuolemat eivät olleet mitenkään tuntematon käsite. Kuulemma hänellä oli myös maine yhtenä lähiseudun kovista tyypeistä, kukaan ei tulisi aukomaan päätä. Paavi oli käynyt Yuishinkai-karatejutsussa kuten minäkin. Ginesguagea ja asennevemppaa Se väistämäton, kaikkia hajottava välttämätön paha. Valmiusvuoro. Pakkasin reppuun mitä sattuu-tarpeettomia ja osan tarpeellisia tavaroita, vedin tetsarin yläkaapista ja heitin ne sängyn alle. Valmistauduin rötväämään viikonlopun yli. VMTK oli virallisesti kiinni päivällä mutta inside-porukallemme aukesi ovi soittamalla 3JK:n päivystäjän puhelimesta joku avaamaan. Koko viikonlopun pelasimme neljän koneen verkossa Quakea ja Duke Nukem 3D:tä. Peliporukkaamme kuului koko VMTK:n sakki ja pari uimavalvojaa. Olin ylivoimainen kunnes 2JK:sta tuli ammattimaisempia pelaajia, ei ollut enää mitään jakoa. Myös ASS ja Piipa olivat toimistolla, katselivat elokuvia. Pelaamista jatkoin myöhemmin myös arkipäivinä, loistava tapa viettää aikaa. Kaiken kaikkiaan paras gines ikinä, itselläni ja ASS:llä oli vielä esikunnan parkkipaikalta löytynyt viinapullo, pohjalla kohtuullinen määrä aitoa ainetta. Sinä iltana häsläsimme kaikkea todella epämääräistä. Salminen onnistui kuolaamaan omaan niskaansa heiluttaessaan päätään. Seuraava gines tuli muutaman viikon päästä. Olisi pitänyt lähteä ampumaradalle mutta menimme Riihilän kanssa asennevemppaan. Sain juuri sitä mitä halusinkin, päivän VUP:tä. Riihelä ei viitsinyt ruveta keksimään keuhkoputkentulehdusta eikä mitään muutakaan, uskoi pelkän vastaanotolla käymisen riittävän ja palasi KP:nä. Myöhemmin kehovänrikki tuli etsimään ampumaradalle lähetettäviä uhreja ja silloin vapautus oli kova sana. Annoin valmiiksi pakatun reppuni Riihilälle, joka kirosi jälleen kovaa kohtaloaan ja toiminnan täydellistä turhuutta. Turhaahan se oli. Kun täysin gonahtaneet ysikuukautiset lähtivät, ei itseäni jaksanut napata enää mikään. Olin saanut jo tarpeekseni koko armeijasta. Sovin parin luotettavan jätkän kanssa, että hoitavat ilmoittautumiset puolestani, esikuntaan en ilmoittanut mitään, luulevat kuitenkin että olen veksissä. Lähdin viikoksi Pohjanmaalle, lomalle lähtijöiden mukana. Omaperäinen lomani toimi hyvänä hermolepona, tosin kiinni jäädessäni olisin keräillyt pekkaa, yp:tä ja vaikka mitä. Takaisin tultuani Väiski tuli vastaan pihalla ja sanoi: "Kas Rotta, olette takaisin elävien kirjoissa." Kirjuri-korppi Heinosesta tehtiin VMTK:n TOS(I)-asiamies eli ei tarvinnut enää sykkiä kirjurina vaan sai olla toimistolla tyhjäntoimittajana lopun ylipitkästä palvelusajasta. Yhdessä nimeltä mainitsemattoman tyypin kanssa muutimme asuinpaikkani tiedot, uusi asuinpaikka: Vaasa. Näin lähdin joka viikonloppu yhdeltä lomille, omalla autolla olin kotona jo ennen kahta. Särmä harhautus. Jossain vaiheessa talvea tuli tappavan kylmä. Näin ohjesäännön mukaisesti pukeutuvien paleltuvan lähes hengiltä. Lähdin varusvarastolle vaihtamaan uutta toppatakkia. Kyselin varaston johtomieheltä, saisikohan tätä pitää harmaan palveluspuvun kanssa. "Pakkohan sitä on pitää vaikka on erivärinen, nyt on niin kylmä ja se on ainoa päällystakki." Nyt voisi aina sanoa että yliluutnantti Valtosen lupa härövarustukseen. Komisario Liesmäki mahtaili linjastolla rähinäremmi päällä. "Herra ex-sotilaspoliisi" En panikoinut vaan panin vielä parsakaalin päähän ja vedin suojukset korville. Museo-AU (PT-AU) Uusi museoaliupseeri poikkesi vanhasta täysin. Kyseinen hommahan oli sotilasmestari Lindénin ja huolto-osaston nakkikoneena oloa, muuten KSE homma. Vanha museohuuhaa alik John Richard Mannermo ei ollu kovin loistava tapaus. Rääkyvä komentoääni, huonot jutut. Lisäksi kuvitteli olevansa joku natsiylijohtaja. "Lähettiryhmä-lepo-lähettiryhmä. YLÖS!" Arvaa vain, liikautimmeko eväämmekään. Uusi oli kuin kaveri muiden joukossa, uudenlainen löytö: aivoilla varustettu aliupseeri. Risto Katila sai kessun natsat morttien P-kauden jälkeen. Kessu tuli aina välillä rötväämään koppiin kanssamme ja katselemaan videoita. Tappi toi taas munkkeja koko lähettiryhmälle, mukavan särmää toimintaa jota tapahtui aika usein. Toinen huolto-osaston nakkikone oli prikaatin talonmies, pioneeri Mölsä. Asui samassa tuvassa ylhäällä kuin Pihlajamäki. Siinä tuvassa asusti myös kuntotalon talkkari, aivan palikka pioneeri taas. Mölsä liittyi usein rötvääjien joukkoon. Pihlajamäki ja talkkari kinasivat ja haukkuivat toisiaan koko ajan. Nimet Mälsä ja Pissamäki tulivat tutuiksi. Osan lähettien hommista saimme nyt sälytettyä talkkarin niskoille, katselimme kun Mälsä sykähti ylös ja lähti raahaamaan taas paria tonnia tavaraa. Katila otti tavakseen retuuttaa minua huomattavasti vahvempana ja isompana kaverina. Keksin uuden puolustuskeinon: purin häntä käteen. Siitä lähtien purin kaikkia vastustelijoita käteen tai mihin hampaani ylettivätkään. Kieltämättä tunnuslauseeni "Mä puren sua käteen" sopi hyvin yhteen nimeni ja nimikirjaimieni "RRR" kanssa. Katila leikkasi terveysoppaasta puremahaavoja koskevan kohdan ja ripusti sen punkkani päätylautaan. Paavin alkaessa kotiutua Katila ilmoittautui varusmiespappikurssille. Kurssi pidettiin Lahdessa ja kesti jonkun viikon. Samalla hänestä tuli täydellinen KSE-mies. Pyörän takaosan kyltissä luki: PT-AU Museo-AU kers Katila RO E-ja HK. Isä Katila tuli vähän väliä nahistelemaan ja kyseenalaistamaan Ylihähetin asemani kutsumalla minua Quasilähetiksi. Ehkä vähän asiattomasti kutsuin Katilaa Pseudopapiksi. Museokuli oli myös hyvä nimitys. Isä Risto vieraili usein tuvassamme. Puustisen ja muiden 9kk hemmojen muutettua pois Salminen pääsi arvoiseensa tupaan muiden samanhenkisten sluibaajien kanssa. Risto kertoi suunnitelmistaan jäädä parin kuukauden ylikessuksi kouluttamaan alokkaita. Mahtava komentoääni ei päässyt aivan oikeuksiinsa varusmiespapin hommissa, jotka olivat enemmänkin kuuntelua kuin melun tuottamista. Katila lauloi CMX:ää ja örisi Sepulturaa tuvassa... Risto, VMTK:n puheenjohtaja Autio, Skele eli Heinonen ja spade-au Väljä jäivät eräänä aamuna kiinni jäädessään nukkumaan. Pataljoonan valvoja yllätti porukan itse teosta eli nukkumasta herätyksen jälkeen. Päällikkö säästi pojat seuraamuksilta Aution käytyä kapteenin juttusilla. Jos jonkinlaista viheltäjää kävi kyyläämässä tupamme ovella. 3JK:n vääpeli, ltn Salakari niistä omalaatuisimpana. "HYVÄÄ HUOMENTA ALAKERTA, NYT YLÖS, KELLO ON MILJOONA" minuuttia ennen herätystä. Ollessani päivystäjänä harväsin toden teolla. Tekemistä kun ei ollut, soittelin illalla hajotuspuheluita aukin päivystäjälle. "Voitteko kuuluttaa tämän? >>HAJOTTAAKO?>>" Nakitin pioneeri Mäen aina laskemaan aseet, en jaksanut itse. Iltavahvari oli cool. "Suoritetaan iltavahvuuslaskenta. Minä toimii. Komppania: asento, luku. En tiedä täsmääkö eikä tippaakaan kiinnosta, lepo. Älä särmää vaan härvää, komppania!" Jääkäri Alhon ehdotuksesta panimme Gestapo-puvut ruokailuun mennessä, koska satoi. Pihalle tultaessa sade loppui ja näytimme typeriltä. Pidin lyhyen puhuttelun. "Geschtapo-joukkomme ovat kokoontuneet komppaniamme etupihalle. Suoritamme strategisen iskun Muonituskeskukseen, asento. Käännös oikeaan päin, tahdissa mars." Pesin käteni vastuusta ja syytin Alhoa. Huomasin itsessäni rasitusastman oireita ja menin veksiin. Sain astmalääkkeita, jotka auttoivat hyvin ja lähetteen Tilkkaan. Keskussotilassairaalassa käynti oli kuin lomamatka, hienoa vaihtelua. Huoneessani oli pari muutakin jätkää Porin Prikaatista, mm. Jortikka 3JK:sta. Aulassa ja muuallakin näin porukkaa kaikista Suomen joukko-osastoista ja varuskunnista. Aku Ankoista sisseihin ja lentomiehiin. Samassa huoneessa ja samoissa tutkimuksissa oli rötvä kirjuri Kaartin Soittokunnasta. Meininki siellä oli niin suklaata ja epäsotilaallista, ettei kuulostanut armeijalta ollenkaan. Siellä palvellessani olisin voinutkin säilyttää järkeni, mutta ei, Porin Kuninkaallinen Valmiusprikaati kuluttaa miehensä loppuun asti. Hoitsut eivät näyttäneet vanhoita korpuilta kuten VKS:ssä vaan olivat aika nuoria ja kivan näköisiä. Joku harjoittelija näkyi välillä, jäin tuijottamaan joka kerta kun hän vilahti jossain, niin namun näköistä naisolentoa en ollut ennen sotilaiden lähellä nähnytkään. Juuri kun keksimme sanonnan "Puuha-Pete voi vaarantaa terveytesi" näin jotain pajon pahempaa. Aamuteeveen pyjamabanaanit. Mieluummin vaikka tunti teletappeja. Ruoka maistui todella hyvältä ja sotku oli ihan vieressä. Videoitakin sai lainata ja katsoa, mm. Blues Brothers tuli katsottua. Lueskelin Cosmoa ja muita lehtiä, kuunneltiin Kiss FM:ää ja rötvättiin. Pari koetta päivässä. Pahin oli juoksukoe, mitattiin arvojen muutoksia noin kymmenen juostun minuutin jälkeen. Vaatevarastolta saimme paavonurmet ja sormikkaat. Varastoa hoiti venakko. "Nja tjässä on pjpo" Naureskelimme sille jälkeenpäin. En pitänyt sairaalan pornoalusvaatteita vaan kuljin härövarustuksessa kuten aina. Pidin intin pooloa ja alkkareita sairaalan vastaavien tilalla. Kaikki hyvä päättyy aikanaan, ja kolmen päivän jälkeen lähdimme taas kohti Säkylää. Onneksi kohta taas lomille. SP (Siivouspalvelumies) Ehdin tuntea lähettinä kaksi palvelukseenastumiserää spolleja. Vanhempi oli parempi, johtuen siitä että uudemmalla oli kers Uuotila runnuttamassa ja piiskaamassa entistä tiukempaan toimintaan. Vanhoissa oli kaksi kirjuria; Mäksä ja tiedustelijoista Stenfors. Stenforsin jutut olivat hämäriä, äijä oli mukamas joku valmari-pelle muttei kuitenkaan ollut. Mäksää reilumpaa jätkää sai hakea. Esikunnassa vartiossa ollessaan Mäkinen tuumi että mitähän juuri pitikään sanoa, kun pääsi unohtumaan. Olisko ollut "Hau" kysyin. Mäksän mukaan joku voisi pitää tuota vittuiluna... Kaksimetrisenä kehokaksikkona toimi Alinen ja Niskanen. Alinen oli pakotettu spolliin, joten hän oli vähän katkera. "Mikä sitä kättä vaivaa?" Niskanen yritti käyttää näennäistä käskyvaltaa mutta minuun se ei tehnyt vaikutusta. Mitä käskevämmällä äänellä huudettiin "lähetti", sitä hitaammin laahauduin kopista näkyviin. Yleensä kinasimme siitä, pitikö minun hakea munkkeja sotkusta kun hän käskee. Jonkun tällaisen, ihan leikkimielisen kiistan jälkeen hän soitti vartio-au Uotilalle. "Täällä on tää jääkäri Rotta, se niskuroi taas." Katkaisin puhelun. Kuin salamana paikalle ryntäsivät ylikersantti ja herra sotilasammattihenkilö yrmeän näköisinä. "Te siinä, tulkaas heti tänne." -"No mikäs hätänä?" "Mitä helvettiä, oletteko tullut hulluksi?" -"Kyllä." "Mitä helvettiä te sillä tarkoitatte, tämä on vakava turvallisuusasia. Ja te vartiomies, teette tästä huomautusilmoituksen. Jääk Niskanen kirjoitti ilmoitukseen mm. että jääkäri Rotta morkkaa usein sotilaspoliiseja sanoin "Vuh vuh." Mahtoi olla komppanianpäälliköllä naurussa pitelemistä." Pakarinen oli pieni, häröilevä kiusanhenki. Pakrun toimiessa sai todella nauraa. "Herra yliluutnantti, siirtyisittekö kauemmas, tupakansavuanne tulee sisään." -"Ei voi pitää paikkaansa" sanoi Väisänen. Puolen minuutin päästä: "Herra yliluutnantti, häipykää!" Pakru sanoi että yksikin poikkipuolinen sana vielä niin hän tekee huomautusilmoituksen. Ruokalassa käydessäni alik Ruisla huomautti ylimmäisestä napistani, joka oli auki. Panin napin kiinni kolmannella sanomisella ja kun alikki palasi ovelta, nappi oli taas auki. Jaahas, niskurointia. Nimi ylös. Seuraavalla viikolla menin varapäällikön puhutteluun. Kerroin niin kuin asia oli, että nappi aukesi vahingossa. Luutnantti Satan From Hell oli myös mukana. "Tälläistä EI tehdä!!!" Ukko raivosi ihan hulluna. Yliluti sanoi että juttu jätetään alikersantin päätettäväksi, tuleeko esitutkinta vai ei. Puhuin Ruislan kanssa joka ei suostunut jättämään juttua sikseen. "Niskuroinnista on enimmäisrangaistuksena kaksi vuotta vankeutta." Seuraavana päivänä Samuli Pakarinen oli vartiossa esikunnan aulassa ja Ruisla tuli hakemaan Muken postia. Pakru kertoi juuri, että hänen esimiehensä ylikersantti X oli käskenyt ryhmänjohtajia panemaan kepan ylimmän napin kiinni, vaikka auki pitäminen oli yleinen tapa. Supisin hetken spollin kanssa ja poistuin tarkkailemaan tilannetta lähettikopin ikkunan takaa. "Alikersantti Te: kepan ylin nappi kiinni!" Ruisla pysähtyi. Ilme naamalla kivettyi, hitaasti hän väänsi sanan "selvä". Hän sulki napin. Yeah! Victory! Pompin voitonriemusta alikerbiilin lähdettyä. Puolen tunnin kuluttua Ruisla palasi: "Saanko käskyn kirjallisena?" Pakarinen soitti vartiopäällikölle ja kyseli, onko asiassa mitään epäselvää. Selvä juttu, hän kirjoitti käskyn. Vartiossa olevalla sotilaspoliisilla on tilapäinen käskyvalta kaikkiin joukko-osaston varusmiehiin. Vartiopäällikkö oli kuulemma kysellyt Ruislaa yksiköstä, että mikäs alikersanttia vaivasi. Voitto kotiin: 100-0. Rimpuilemalla alikessu teki tilannetta vain pahemmaksi. Ehdimme molemmat lähteä lomallennen kuin hän ehti ruveta vastatoimenpiteisiin. Pitkän loman jälkeen alikki ei jaksanut enää riehua. Ruisla kyllästyi perunoiden pesemiseen ja portsarointiin Mukessa ja lähti jälki-RUKkiin. Juurikin näin, lisää aamuja herra res. vänrikki! Juuri ennen vanhojen kotiutumista härväsin vielä enemmän. Huomasin että porttia vartioivalla Mäksällä oli kevlar-liivit päällä. Joku uusi ohjesääntö velvoitti pitämään luotiliivejä. Otin nyrkkeilijän asennon ja vedin iskusarjaa häkeltyneen spollen rintapanssariin. Sieppasin joskus pyörällä ohi ajaessani spÃ¥llin pampun vyöltä... Aamukuitit ottivat päähän. Uudet spollarit olivat kuten normaalia, aivan pihalla aluksi ja sain paljon opastaa esikunnassa toimimisesta. Myös normaaleja aamurutiinejamme saimme selitellä yhdelle toisensa jälkeen. Uotila oli pelotellut uudet miehet ihan vauhkoiksi. Kaikki eivät osanneet ymmärtää gonahtanutta huumoriani vaan kyräilivät että mikä tuo tuollainen otus on. Toisista taas sain hyviä kavereita kun juttelimme tylsien esikuntatuntien aikana. Nimiä on vaikea muistaa, kun on vanha ja gonahtanut, mutta jääk Soikkeli jäi mieleen mukavana tyyppinä. Yksi jägsteri oli RuÃ¥tsista ja puhui ihme aksentilla eikä tajunnut kaikkea mitä sanottiin. Miinuspisteet kotiin hän nappasi käyttämällä nuuskaa vartiossa, josta itse eversti huomautti. -"Onko teillä nuuskaa?" "On herra eversti, haluatteko te?" -"Pankaa se pois." Spolleus meni äijälle selvästi päähän, en tiedä montako huomautusilmoitusta hän minusta teki. Joku alikessukin oli ilmeisesti vähemmän rauhallista tyyppiä. Tuttu spol-jääkäri käski ruokalassa pöytämme alikessuja ottamaan lakit pois pöydältä. Otin lakin tuolin alta ja panin sen pöydälle. Jägsterin seurassa ollut alikessu hyökkäsi pöytään. "Nimi ja yksikkö?" -"Jääkäri Rotta RR, E-ja HK" vastasin koko ajan naama virneessä. Gona-autolähettiämme Tattia (toi postit joka aamu) kiusattiin myös. Spollarit hyökkäsivät kun hän puhui kännykkään ruokalassa. Ilmeisesti hän oli myos härövarustuksessa, kuten aina. Hänellä oli lupa puhua puhelimeen toimensa takia. Päävartioon vain selvittelemään asioita vaikka kiire oli. Huomautusilmoituksia Tatista jouduin kopioimaan pari kertaa. Aina kun Siren (muijaspolli) tuli tekemään jotain juttuja toimistossa, hän sai meiltä ensiluokkaista ja kohteliasta palvelua. Varsinkin veteraaneja kohtaan olin myös hyvin kohtelias ja autoin missä vain voin. Yritin osoittaa arvostusta, muuten kohtelin hyvin niitä jotka kohtelivat hyvin minua. Minä ja Salminen gonahdimme yhä entistä pahemmin, pörräsimme kuin hullut silloin kun teimme jotain, muulloin lojuimme velttoina. Myös Pissamäki gonahti, mukamas nukkui aina pommiin melkein yhdeksään asti ja sain soitella miestä komppaniasta. Erään kerran hakkasin Salmista kepillä (syväjohtaja) kun tämä ei suostunut lähtemään hommiin. ASS päästeli suustaan random-äänteitä tyyliin "öln ertd ui fbbhd sdbh klik." Spontaani "Klik" tuli ilman mitään tietoista harkintaa ilmoille. Rupesimme molemmat nauramaan. K1iK on kuulunut siitä lähtien kiinteästi sanavarastoomme. Sekoilimme maalla, merellä ja ilmassa eli kaikkialla mihin jaksoimme mörhön olemuksemme tunkea. Aamun visailuohjelmassa juontaja oli taas vauhdissa, päähän jäi raksuttamaan lause "Sä oot niin rauhallinen tänään, Pertti." Menimme välittömästi spollin eteen naama ihme virneessä ja hullun kiilto silmissä: "Sä oot niin rauhallinen tänään, Pertti..." Taisi vähän ihmetellä. Teimme saman joka spollille. Joidenkin pään onnistuimme todellakin sekottamaan, yhdestäkin tuli juuri samanlainen kuin meistä. Ihme ettei miestä raahattu hoitoon kun vartiossa ilmeni seuraavaa käytöstä: "Klik Sä oot niin rAUHALLINEN tänään, Pertti." Ja kaikki pään kääntyessä hämärästi, virne naamalla ja hullun kiilto silmissä. Olemme Syöpä joka leviää, laajemmalle kuin kukaan kuvitteleekaan... Keksin Spol-Testin(tm). Määräysten mukaan piti olla varustuksena palvelus-'91, SP-käsivarsinauha, radiopuhelin, pamppu, käsiraudat ja kevlar-liivit. Testasin liivien olemassaolon kurottamalla yllättäen pöydän yli ja iskemällä spollia nyrkillä rintaan. (en tehnyt muijaspolleille) Vartiomies hätkähti. Jos kuului kopsahdus, testi läpi - jos kuului tömähdys, ei läpi. Aamuiselta spollarilta puuttuivat sekä radiopuhelin että turvaliivit. Ei näin. Seuraavalla kerralla ei varmasti unohda mitään. Ihme ja kumma, minusta ja Uotilasta tuli aika hyvät kaverit. Sinänsä hämmästyttävää, koska tyypin olisi pitänyt olla vastapuolella päävartion henkilökunnan kanssa. Ehkä se johtui siitä, että olimme kumpikin ylisuureen egoon perustuvan käskyvallan miehiä. Uazi ymmärsi jopa huumoriani, ei ainakaan vainonnut suurempien ajojahtien aikana vaan ehkä jopa puhui puolestani. Kukapa tietää. Uotila kävi esikunnassa aina kiillottamassa kenkiä aulan kiillotuskoneella ja kyttäämässä vartiomiehen toimintaa. Vanhoista Niskanen sai ainakin paskaa niskaansa päästettyään yläkertaan jotain kaupustelijoita. Eräänä päivänä lajitellessamme ja lukiessamme Aku Ankkaa ja muita aamun posteja, vartioston SAH-ylikersantti Pohjolainen sahasi edestakaisin ovella. Ehdimme jo ihmetellä mutta pian kuului: "Noh, mitä tapahtuu?" -"Mitä pitäisi tapahtua?" kysyin. "Mitä on opetettu" sanoi ylikessu ja napautteli maihariaan kynnyksen yli. -"Ei oo tapahtumassa mitään" sanoin. Ei suinkaan esikunnan kirjaamossa tai monistamossa mitään toimistokäyttäytymistä kuulu harrastaa. Lopulta ylikessu luovutti. "Nostetaan perse penkistä kun esimies tulee huoneeseen." Nojoo. Myöhemmin juttelin Väiskin kanssa aiheesta ja hän sanoi että Pohjolaisen tuntien tämä varmaan hämäsi. Just joo. Spollarit eivät kirveelläkään tajua omaa huumoriasi mutta heidän huumorinsa pitäisi ymmärtää. Kai niillä napeilla on jotain tekemistä sen kanssa. Sovelsin Israelin armeijan ja salaisen palvelun oppia, että suora toiminta on parempaa kuin epäinhimillinen raakuus. Keksin uuden räväkän tempun: pyysin muita mukaan katsomaan, kävelin spollin taakse ja pamputin häntä, tai paremminkin taoin puolen litran muovipullolla päähän. Vartiomies oli yllättynyt. Näillä tempuilla teimme sotilaspoliisien työtä helpommaksi tarjoamalla viihdettä kesken tappavan tylsän päivän. Kaikki repesivät. Piippua polttava rokkikapteeni tuli sisälle tupakkatauolta. "Mikä naurattaa?" Öö.. muotoilin lausetta. En ehtinyt miettiä sanottavaani loppuun kun keskeytettiin: "No, kakaiskaa ulos!" -"Herra kapteeni, löin spollia pullolla päähän." "MITÄ? Missä ja koska?" kapteeni kiihtyi. Otin piilottelemani pullon selkäni takaa. -"Tällä pullolla, tässä juuri äsken", vastasin. Kapteeni kääntyi kannollaan ja marssi sanaakaan sanomatta pois. Tämäpä kummaa, harvinaista. Huumorintajuton skappari esikunnassa. Pari tapausta tosin huomasin jo aiemmin. Operatiivisen osaston johtaja oli äreä mies ja selvästi kuului Ketjuun. Kaikkien onneksi hän lähti esikunnasta muihin tehtäviin. Toinen tapaus oli kirjaamossa, kun kopioin punaisia varosanomia. Ylil Halkivaha kysyi, mitä lappuja siinä on. Tieto ei selvästikään olisi ollut häntä kiinnostavaa, joten vastasin: "Kommunistinen Manifesti." -"Vai niin" sanoi hän. Jatkoin, "Kaikki proletaarit liittykää yhteen." Yliluti pärähti. -"Lopettakaa se höpöttäminen ja puhukaa asiaa!" "Herra yliluutnantti, ei minulla teille mitään _asiaa_ ollut." Muut olivat varsin huumorintajuista porukkaa, jopa Mäentauksen kuultiin joskus nauravan. Mitä sattuu-toimintaa Esitutkinta ja Huumekomppaniassa Yksikössä härväsimme täysillä. Otin sen asenteen, että esikunnassa hoidin hommani niin kuin pitikin, eli käytännössä nakittamalla alilähettejä tai muita, mutta yksikössä vaihdoin vaihteen vapaalle ja lopetin sotilaallisen käytöksen täysin. Alikessut eivät useimmiten jaksaneet enää mouhota vanhojen edesottamuksista, paitsi Kaveri. "Tupaan korjaamaan varustus" ja "Tämä esitutkitaan" kuuluivat selkeästi sanavarastoon. Tyyppi oli ylpeä kusipään maineestaan, sikalistassa jouduttiin käyttämään useita lisäsivuja alik Kaveria koskeviin kommentteihin. Kapteeni kyseli asiasta, kun päivystäjän raportissa luki "Jääk Rotta puri alikersantti Sinisaloa käteen." Sanoivat, että asia on selvitetty. Kirottu turjake, vei hienon panssarioppilas-korpraalin merkkini jolla varustettuna kuljin käytävillä. Olin riidoissa Kaverin kanssa ja sanoin että voimme sopia jos hän myös käyttäytyy asiallisesti minua kohtaan. Hän sanoi etten voi edellyttää sellaista vaan hän käyttäytyy miten haluaa. Taas jostain syystä "Kaikkien" Kaveri (ei sentään "Kiva") käski kirjoittaa 200-sanaisen aineen. Aioin kirjoittaa Aliupseerien Johtamisoppi osa 2:sen ja menin vemppateekoon toimistolle kirjoittamaan. Puheenjohtaja alik Autio sanoi, ettei mitään aineita tarvitse kirjoitella, se on vastoin määräyksiä. Lisäksi hän lupasi puhua Kaverin kanssa, että jättää minut rauhaan. Alik Väljä, nimensä veroinen mies ja moto-au StÃ¥hl olivat todella gonahtaneita. Sanna Kristiina Markkanen sai kessun natsat ja soitti heti ylpeänä kotiin. Ylennys aivan loisti hänestä, Sanna oli monta päivää tosi hyvällä tuulella. Kuulemma hän seurusteli ylikersantti Härkäsen kanssa. Armeijan kuteet päällä Markkanen näytti varsin vaatimattomalta mutta kerran yllätyin kun hän tuli vastaan käytävällä tukka levällään, ilman silmälaseja ja aukin verkkarit päällä. "Oho, nainen..." Kuljin ohjesäännön mukaisessa varustuksessa komppanian käytävällä vain pari kertaa kuukaudessa, yleensä asuna oli joku järkyttävä härövarustus. Hyvä temppu oli mennä hakemaan AuKin juoma-automaatista limpparia kun omasta oli aineet loppu. Ensin kellarin asehallin kautta Tukilinjan ja Jääkärilinjan asehallien läpi Jääkärilinjan yläkertaan automaatille. Päivystäjä ja muut ihmettelivät eivätkä tajunneet ennen kuin sanoin, että olen E-HKsta. Santsarikessuja ja -kokelaita en viitsinyt ruveta tervehtimään, olihan päässäni avautumisenesto-aurinkolasit. Jätin ne aivokääpiöt miettimään ja ihmettelemään käyntini tarkoitusta ja marssin pullojen kanssa takaisin omaan komppaniaan, keräsin hyvät hakupalkat kun muut eivät uskaltaneet lähteä. Alokasaikana livahdimme KrhK:sta viestin puolelle asehalliin hakemaan juotavaa, vaikka toisen komppanian alueelle meno oli ehdottomasti kiellettyä. Salosen kanssa järjestimme näitä operaatioita, pitihän rankan kuntoilun jälkeen saada solaa. Sittemmin naamioimme retket likaisten moppien vaihtoreissuiksi ja piilotimme pullot moppien alle. Vain salamannopea piiloutuminen auttoi kun joku luti käveli halliin. Myös Salminen harrasti härövarustuksia, vedimme kerran natsat runkkupuvun kauluksiin tyyliin < > < >. "Monsieur Renault". Patsastelimme aukin lasiovien takana ja ilveilimme aukkilaisille, hullu uimavalvoja Kamotskin antoi hyvänyönsuukon päivystäjälle ja itse taisin vilauttaa persettä. Kersantti Katila ja palvelusta jatkava alikessu osallistuivat pilailuun. Hupaisa tapaus oli se, kun vänrikki Hyyti tuli komppaniaan hiljaisuuden alettua ja Salminen oli suihkussa. "MIKÄ MIES SIELLÄ SUIHKUSSA KUJKUILEEE ? JUMALAUTA!" -"Tulossa herra vänrikki" kuului suihkusta ja märkä jääk Perse viiletti pyyhkeen kanssa tupaan, ilman jalkineita. Naureskelimme myöhemmin, etten ollut koskaan nähnyt ASS:n sykähtävän niin nopeasti. Vänskä tuli toisen vänrikin, Auvisen kanssa hakemaan Hörkköä metsään. Hörkkö oli juuri palannut pundelta, ilmoittautui päivystäjälle eli minulle "jääkäri Hörkkö palannut omalta lomalta." Opastin Auvisen mörhön tupaan, laitoin sissivalon päälle ja herätimme taistelijan. "Pakkaatte täyvarustuksen välittömästi. Esitutkinta suoritetaan leirillä." Ensimmäisen pundensa jälkeisen poistumiskiellon aikana hän lähti uudestaan pundelle, tämän jälkeen olin vahtimassa kun Hörkköä saatettiin toiseen yksikköön kärsimään poistumiskieltorangaistusta. Katsottiin ettei mies ota lomakassia eikä M'91:stä mukaansa vaan pukeutuu harmaaseen kepaan ja ottaa mukaansa vain makuupussin. Tässä asussa hän pakeni metsän kautta, veksin takaa jonkun pioneerin kanssa jälleen pundelle. Tästä kertyisi kai jo YP:tä. Kahden kuukauden kuntsarit mies poltti, monet lupasivat antaa siitä hyvästä kunnon löylytyksen. Meillä oli ja on yhä komppaniassa sellainen sääntö, että päällikkö myöntää kuntoisuusloman koko komppanialle joka kuukausi jos kukaan ei ole saanut mitään rangaistusta. Vain yksi loma saatiin koko aikana. Morttikaudella löytyi vemppa-mosia hiljaisuuden aikana asehallin sivuovelta. Kers Katila käräytti. Tosin Katila, Saurio ja Kamotskin olivat menossa itse tupakalle, kun Valvoja tuli ovella vastaan. Nopeasti savukkeet piiloon. Monta tyyppiä jäi huumeista kiinni alokasaikana, jotkut jopa sotkussa ja yksi oli polttanut hasista tuvassa. Katila lähti viemään kyseistä miestä veksiin, jolla matkalla tarjosi pilveä, tosin Risto-sedälle ei kelvannut. Kehovänskä tuli tupaan ja alkoi avautua. "Onko tuo teidän punkkanne tuossa?" Vastasin kieltävästi ja sanoin että se on mukepoken, Kuusijärven punkka. Käskettiin antaa varoitus jatkuvasti täysin ruttuisesta punkasta. Kuuden kuukauden mosajääkärin ei pitäisi olla noin gonahtanut. Ainoana "morttina" tuvassa hän sai virallisen siivoojan tehtävän. Yläpuolellani nukkui nyt Saurio, särmä uusi VMTK:n sihteeri. Poliisikouluun menossa, jos ei olisi tullut valintaa sihteeriksi hänestä olisi tullut sotilaspoliisi. Uotilan kouluttama mies. Pitäisi kuulemma mennä jälki-aukkiin että pääsisi poliisikouluun. Uudet uimavalvojat nukkuivat myös tuvassamme, samoin uusi Tappi jääk Saarinen. Opetin heti jätkille kestopunkan teon ja sissitakin alla rötväämisen monien muiden kunnon jippojen ohella. Pitäähän gonatuvan asukkailla olla oikea meininki. Muut VMTK:laiset tuntuivat syrjivän tai vierastavan Sauriota joidenkin pikku tapojen vuoksi. Vanhojen kavereiden kotiuduttua piti hankkia uusia joten päätin tutustua Saurioon paremmin. Särmä-Saurio oli kotoisin Stadista, samoin kuin tärähtänyt uimavalvoja Kamotskin. Kamo meinasi kerran myöhästyä palatessaan lomalta, joku bussisekoilu ja tyyppi päästeli autolla täysiä kohti Porin Prikaatia. Yölliset keskustelut Saurion kanssa jatkuivat myöhään, syvältä luotaavan keskustelun keskeytti vain Saarisen "Hei jätkät, Turpa Kiinni." Varusmiestoimi-ihmiset tulivat jostain kokouksesta keskellä yötä aivan kaatokännissä kolistellen kaappeja helvetillisesti. Aamulla Saurio sai vastaanotolta vemppaa ja Buranaa valitettuaan kauheaa krapulaa. Valtakunnalliset VMTK-päivät tarkoittivat ilmeisesti sitä että maan kaikki VMTK:n edustajat kokoontuivat ryyppäämään ja harrastamaan KSE-häröilyä yhdessä. Ruokapöydässä pappi Kers Katila esitteli minut jollekin edustajalle. "Ja tässä jääkäri Rotta, psykologisesti todella mielenkiintoinen tapaus." -"Mä puren sua käteen." Olin juuri komentanut lähettiryhmän sisään ruokalaan kammottavasti karjuen. Ilmeisesti herätin huomiota härökomennoillani. Koko pelleily alkoi siitä kun kauan sitten Lainelan aikana vänrikki Hyyti kuikuili ruokalan portailla valvoen komppanian järjestäytymistä. Aavistimme pahaa joten emme menneet tavalliseen tapaan ennen muita syömään vaan teimme kahden miehen muodon joukkueiden väliin. Särmästi ilmoitimme vänrikille olevamme esikuntalähettien muoto ja saimme kehuja oikeasta toiminnasta. Uuden lähettipopulaation aikana menimme pyöräl¤ sotkun eteen, josta marssitin muodon ruokalan eteen. Joskus myös talkkari tuli muodossamme syömään. "Kaarto oikeaan mars! Eteen-päin! Osasto seis! Ruokalan alimman portaan mukaan ojennus, katse eteen päin, ruokalaan mars." En tietenkään aina jaksanut hoitaa hommaa pitkän kaava mukaan, myös "Syömään röh!" toimi. Portailla komentaessa tuli vietettyä monia hupaisia hetkiä. Kerrankin vanhat oli pistetty muotoon ja kaikki ryntäsivät yhtäkkiä kohti ruokalan ovea alikessut alleen jyräten. Tappi Saarinen soitti rumpuja. Hän oli kiertänyt ja nähnyt liikaa maailmaa voidakseen olla särmä Tappi, hommat hoituivat mutta ilman innostusta. Vanha tiedottajan apulainen Markku sai innokkuudestaan ja uutteruudestaan hienon plakaatin seinälle. "Acutio Gladior Stilus" eli Kynä on miekkaa terävämpi latinaksi. Masa eli ylil Vihurila vannotti minua olemaan kertomatta VM Valkealahdelle ennen palkinnon luovutusta. Itse en saisi kuin hautakiven, ajattelin. Päivystysrundi hoidettiin älyvapaasti. Vain vanhat ja alikit saivat päivystää, vanhoista kaikki muut olivat kuskeja paitsi minä, Riihilä, Saari ja Salminen. Päivystyksistä yritettiin sluibata mahdollisimman paljon, nakitettiin mortteja välillä päivystämään kun käytiin jossain, ruokailun yhteydessä pidettiin kiireetön sotkutauko. Silti ei ollut herkkua. Saaren kotiuduttua lista näytti pahalta, Riihilä-Rotta-Salminen-Riihilä-Rotta. Tein salaisen sopimuksen kirjuri Nuorsaaren kanssa että saan parhaat päivystysvuorot eli puolikkaita vuoroja heti lomilta tullessa. Nakkimies päivysti kymmenestä kahteentoista, päivystin vain aamukuudesta puoli viiteen. Riihilä joutui päivystämään eniten, välillä onnistui välttämään kun komennuspaikalta ilmoitettiin ettei voi nyt päivystää. Minä ja ASS yritimme myös komennuspaikka-tekosyytä mutta kapteeni sääti että päivystys menee kaiken edelle. Muutaman kerran vedin naruista esikunnassa, jolloin päivystämään nakitettiin joku toinen, useimmiten alik Kaveri. Mitä tahansa oli uhkamaamassa, sanoin että harsin jutun kokoon pienellä järjestelyllä ja naruista vetämällä esikunnassa. Varapäällikkö laittoi mortit päivystämään kun päällikkö lähti lomalle, Riihilän käytyä valittamassa. "Mvhohohvohoh, se ahmii sitä" Pioneeri Marmelan todellinen luonto oli tullut esille jo kuukausi sitten. Minä ja Salminen emme tajunneet Marmelaadin juttua. "Tiedättekste miks näillä naisilla on kuvissa valkoset hampaat? Siks kun en haluaa spermaa suuhunsa. Sit ne ahmii sitä. Mvohvohvoh." Ja tuota... Kaikki Marmelan jutut Kusi-Paska-Sperma-akselilla menivät vähän yli hilseen. Eihän tällaisiä kuuntele simokaan. Yritimme koulia Marmelaa paremmin käyttäytyväksi käyttämällä kiusaamis-terapiaa Marmela-ilmeineen. Auttoi jonkin verran. Nyt Marmeladi häipyi tilkkaan tai vemppasi jättäen muut yksin esikuntaan täysin ilmoittamatta mitään. "Mua ei kiinnosta tippaakaan jääkö esikuntaan ketään." Me muut sentään pidimme huolen että esikunnassa oli aina joku kun pinnasimme tai käytimme lomia. Marmelan puoli alkoi pettää. "Mä lähdin tilkkaan ja sain kaks viikkoo kotihoitoa." Syy: "Mulla hikoo varpaat näissä maihareissa." Ei varmaan kenelläkään muulla hikoa? "Miksette valita, ootte tyhmiä!" Klik, sanoi jopa P-mäki. Välillä särmättyään pari päivää esikunnassa M häipyi taas kotihoitoon. Ei hyvää päivää. Toiminnasta ei tule enää oikein mitään kun kukaan ei yksinkertaisesti tee mitään. Käydessäni varusvarastolla juttelin kuskien kanssa. Kuljetusjoukkueen johtaja, ltn Pervo oli ongelman nimi. "Mitä te siellä veksissä ravaatte jatkuvasti..." Yksi joutui kävelemään veksiin kymmenen kilometriä täpön kanssa, oksennettuaan ja toinen lähti sairaalaan 39 asteen kuumeessa. "Jahas, ette ole lähdössä lomille pariin kuukauteen. Koska vemppaatte, järjestän teille kaikki viikonloput kiinni." Lupasin hoitaa asian. Vedetään narusta niin paskasaavi kaatuu, ajattelin ja menin yläkertaan. Oikeusupseeri yliluutnantti Mäentaus näyttäisi kyllä mistä kana pissii. "Herra yliluutnantti, olis tämmönen juttu." Selitin lomalappujen repimiset ja muun piruilun. "Joo, tää on ihan selkee homma, ei näin saa tehdä vaan laput pitää käsitellä. Minä soitan Pervolle." Kiittäen poistuin huoneesta ja jätin Jonen naputtelemaan numeroa. Luti oli ollut aivan paskana, puoltanut kaikki anotut lomat ja vielä vähän lisääkin. Mäentaus oli pelätty ja tiukka mies. Kaverit olivat tosi kiitollisia. Yliluutnantti Mäkelä kapusi ylös portaita ja suoristi samalla mustaa tukkaansa. "Olenpas minä komea tänään." Lainelan aikoihin yliluti komeili harmaassa jullapuvussa ja suikassa näyttäen ihan joltain 40-luvun filmitähdeltä suomalaisista elokuvista. Sanoimme häntä Keikariksi, kun taas spollareiden oma nimitys oli "yliluutnantti Kaunis." Hän työskenteli operativisella osastolla, sain puuduttavia nakkeja muuten varsin mukavalta upseerilta. Kumitimme ja uudelleenmustasimme kertaajien kyselylomakkeita ihan hulluina jonkun tietokonevirheen takia, tuhatmäärin. Klik. Virhe olisi varmasti voitu korjata ohjelmallisesti jos minut olisi päästetty koneelle mutta määräykset... Tietoisuuteni olisi myös avartunut vaarallisesti jos olisin päässyt OP-ossin tietojärjestelmään. Sain tehtäväkseni tulevien morttien L-korttien ja muiden paperien järjestämisen. Tämän jälkeen miehet yksiköistä hoitaisivat lopun työn. "Tiedättehän, että tiedot pysyvät talon sisäisinä." Selvä se. Keräsin kaikki tuntemieni tyyppien kansiot, järjestelin heidät eri komppanioihin ansionsa mukaan. Toiset saivat maksaa entisestä käytöksestään joutumalla PstK:hon tai pioneereihin, toiset panin heidän haluamiinsa paikkoihin soveltuvuuden mukaan. I Am God ...korjaan BMFH. Bastard Messenger From Hell eli lähetti grillihiilten paratiisista. Näin asiat hoituivat varmasti paljon paremmin muutamia kiusalla tekemiäni virheitä lukuun ottamatta. Ei jaksanut taas kiinostaa, mitä Marmelan naisystävä haluaisi ahmia joten häivyin kirjaamoon kirjoittamaan Esikuntalähetin Ohjesääntöä. Otin tämän projektiksi, kun ei ollut mitään tekemistä. Pakotin myös Salmisen kirjoittamaan, syntyi pitkiä sarkasmin sävyttämiä osuuksia kuten "Roskakierros on esikunnan kattava roskakorien tyhjennysoperaatio" ja "Postikierros suoritetaan lähettipyörällä." Skapparit eivät tajuaisi mitään, hehän käyttävät itse koomista kapulakieltä. Marmela kirjoitti pari osuutta, korjailin oikein_kirjoituksen koska sanat oli taivutettu väärin ja muutenkin ilmaistu vähän kierosti. Nauroimme yhdessä spollin kanssa toimistosihteerin sijaiselle, joka kikatti järjetöntä nauruaan ja törmäsi kovalla vaudilla lasioveen. Merja oli raskaana, joten Menninkäinen hoiti asioita. Pituutta n.110 cm, spolli ei edes huomannut hänen kävelevän ohitse jos hän käveli kuolleessa kulmassa pöydän vieressä tai edessä. Ärsyttävä ihminen, ärsyttävä puhetapa, typerät jutut. Hänen miehensä Teuvo Soukka oli operatiivisella osastolla miessihteerinä. Mies mahtaili suurella asemallaan minulle. "Minähän KÄSKIN 3000 kappaletta." Keikari kutsui sihteeriä Kapeaksi, johtuen ylipainosta ja kyvyttömyydestä nähdä omia jalkojaan. Kapteeni Pasi Sunila vaikutti kiireiseltä, hän toimi kuulemma useampien yhtymien huoltopäällikkönä ja monissa muissa hommissa yhtaikaa. Kapu nakitti minut pidemmäksi aikaa ja kielsi suorittamasta muiden tehtäviä. Käskin soittaa Esikunta-ja Huoltokomppaniaan että minut otettaisiin pois päivystämästä. Kun Adolf Reicher vastasi toisessa päässä, Sunila räjähti nauruun. "Mitä jos komentaja olisi soittanut? Ai sittenkö hän olisi sulkenut luurin? Kuules, ota tämä mies pois päivystyksestä, minä tarvitsen häntä." Kapteeni ei suostunut paljastamaan, miten päällikkömme vastasi puhelimeen mutta jostain teurastamosta hän puhui. Homma oli hirveämpi kuin oli edes kuvitellut. Useiden satojen upseerien ja miesten nimi-ja varustelistat Nordic Peace 2001-harjoitukseen. Kaikkien aseennumerot. Sotilasarvojen kääntäminen englanniksi ei tuottanut vaikeuksia, viestimiehen (Sign) ja suojelumiehen kohdalla piti improvisoida. Lcpl, Private Ryan, Cpl Suominen Jenni, Leutenant Colonel Honkamaa... Valmiina kello 15? Ei mitään mahdollisuuksia. Jos en olisi käyttänyt copy-paste-menetelmää, työhön olisi kulunut kuukausi. Seuraavana päivänä Sunilan Pasi aiheutti naurumyräkän komppanian päässä, pyysi kapultamme yhtä lukutaitoista miestä. Päällikkö oli hyvällä tuulella. "Nuorsaari!" Hän lähetti kirjurin lukemaan aseennumeroita paperista, kirjoitin ne listaan. Parinkymmenen työtunnin jälkeen assault- eli assrifle ja shotgun jaksoivat naurattaa kummasti. Eihän tätä saa edes tänään valmiiksi, eilen se olisi pitänyt lähettää Ulkoasiainministeriöön. Tänään vuorossa oli Pääesikunta. Sunila ohitti johtoportaita ja vain ilmoitti ministeriöön ja Pääesikuntaan että lista on tehty. Kummankin aivot sanoivat "KLIK" päivän kääntyessä iltaan. Huomenna paperit oli pakko lähettää Norjaan, Setermoeniin. Nuorsaaren kanssa iskimme jälleen työhön. Deadlinen lähestyessä myös kapteenin hermot alkoivat pettää. Menin kysymään, mitäs nämä sekaannukset meinaavat, hän sanoin: "Nyt, siis- aivan sama. Asia on nyt niin että ME päätämme keitä harjoitukseen tulee, kunhan saatte listan jotenkin kasaan." Vedin loput miten sattuu ja kapu faksasi paperit Norjaan. Tulosten tullessa ilmi olisin jo kotiutunut. Paperit ja aseen numerot vilisivät silmissä, esikuntalähetin ammattitauti. Milloin vilisevät kansiot, milloin nitojat ja kertauharjoitus-lehdet, milloin Roskaväet ja Huovinsytykkeet. Kenraali Hautamäki piti läksijäisjuhlat, edustimme Salmisen kanssa Porin Prikaatia ja kannoimme kensun lahjat autoon. Salmisella oli parta ajamatta. Hurjastelin lähettipyörällä ja tein valtavia jarrutusjälkiä esikunnan takapihalla. Pihlajamäki puhkaisi kumin ajaessaan alas portaita. "Jahas, pyörä heti korjaukseen, sen aikaa käytän uutta pyörääsi." Salminen oli niin gonahtanut ettei tehnyt enää mitään ja kulki esikunnassa härövarustuksessa. Eversti tuli vastaan kun ASS käveli pihalla 3 kepan alinta nappia ja tasku auki, ilman lakkia ja tervehtimättä. "Artsi" ei huomauttanut varustuksesta. Tahallaan ASS jätti taskun auki, itselläni ne olivat aina kiinni, ainoastaan ylin nappi oli joskus tarkoituksella auki. Kirjaamossa setvi papereita kapteeni Varjonen. Sanoin: "Herra kapteeni, käskekää tuota miestä laittamaan napit kiinni!" Ennen kuin kapu ehti tarkastella Salmisen varustusta tarkemmin, napit menivät jo kiinni. Jutusta yksikössä kertoessani alik Kaverin mielestä siinä oli jotain vikaa. -"Käskit kapteenia? Ei jumalauta, ei näin. Ei hyvää päivää mikä jääkäri." Tämän jälkeen ASS ompeli taskun napin taskun läppään kiinni, joten se oli aina auki mutta näytti olevan kiinni. Revin Salmista olkapoletista, jolloin ylin nappi irtosi. Loppuajan hän kulkikin ilman ylintä nappia. ASS luovutti varusteensa ja koikkelehti paikalla siviilivaatteissa useita päiviä ennen kotiutumistaan. Menimme jammailemaan sotkun treenikämpälle. Salminen soitti rumpuja ja syntikkaa, minä kitaraa, bassoa ja suutani. Päätimme tehdä levyn. Nuorsaari äänitti tekeleemme neliraiturilla. Tulokset olivat loistavia. Harjoittelimme biisejä pari kertaa ja vedimme ne sitten nauhalle. Useimmat saivat lopullisen muotonsa vasta äänitysvaiheessa. Hämyinen Wäbättäjä oli täysin improvisoitu, siinä soitin skittaa + Zoomia, Olli rumpuja ja ASS syntikkaa. Herra Alikersantti kertoo alik Kaverista. Helpointa biisiä piti nauhoittaa useita kertoja, kun Salminen gonahti eikä pystynyt soittamaan suoraa biittiä. Aamublues onnistui hyvin. ASS piirsi kannet, viimeistelin ne itse ja kopioin 200 kpl esikunnan tulostimella. Kunnia, Velvollisuus ja Tahto. Mikä ei kuulu joukkoon? Ei mikään. Muutama kuukausi sitten olisin vastannut että tahto. Ei nappaa mikään sotilaallinen idiotismi, EVMEVK. Kävimme katsomassa Hannibalin Elkassa suolilla ja aivomössöllä, sen jälkeen roskaruokaa sodegrilliltä kaikilla mausteilla. ASS sotki intin kamppeet rasvaan. Aurinko paistoi, ajatukset olivat jo siviilissä. Salminen kotiutui, jätti videonsa esikuntaan tulevien lähettien iloksi kunnes iskemme taas PorPrE:n ja haemme ne pois. Haluan pois. Vielä viimeiset hetket esikunnassa, kävin siellä vain välillä kun tuli aika pitkäksi. Jääkäri Soikkeli vartioi esikuntaa, juttelimme Uotilan hirmuvallasta ja yleisestä hajoamisesta spollin keskuudesta. Kuulemma uusi päällikkökin oli ihan jotain muuta kuin vanha kunnon Spol-ja TiedK:n kapteeni Kylä-Harakka. Ei herunut UV:tä eikä muitakaan lomia. Tästä syystä ja kyllästymisestä Uotilaan spollin keskuudessa levisi laaja keskustelu, että mitä jos heitetään hanskat tiskiin ja lähdetään E-ja HK:hon. Soitin portille ja kysyin, tietääkö pojat montako tyyppiä on tulossa meidän komppaniaamme. Kyselin myös tapani mukaan, montako aamua on jäljellä. Kaksi taistelijaa kuulemma ainakin oli tulossa. Aamu oli lähtenyt taas käyntiin Buranalla ja Batteryllä, olo kuumeinen ja sekava. Ei jaksa lähteä vemppaan, pitäähän lomillekin vielä päästä. Päivystäjäksi yksikköön. Todella kypsää, Riihilä virnuilee ja heittää sarkastisia kommentteja luovuttaessaan päivystyksen. Kiinnostus: 0.0%. Valvomopäällikkö soittaa päävartiosta. "Mitäs puheluita sitä on tullut taas soiteltua?" Sanoin etten millään voi muistaa kaikkea, että valaiskaa nyt vähän mistä puhutte. "Kyllä te tiedätte, kyselitte luottamuksellisia tietoja miesten siirroista ja huutelitte aamuja." Kerroin mitä ja miksi soitin aivan asiallisen puhelun. "Selityksenne ei kuulosta oikein uskottavalta, tulette tänne tekemään selvityksen asiasta." Nakitin apupässin tilalleni ja lähdin. Ei jaksaisi tätä enää, muutenkin hajottaa. Päävartiossa heitettiin syytöstä toisensa perään päin naamaa. Olin kaikkea terroristista ryssien vakoojaan. SAH:illa taisi viirata pahasti. "Minä olen ollut 14 vuotta Kosovossa tiedustelijana, tiedustelijan silmäni sanoo että tässä on jotain todella epäilyttävää." Klik. Sanoin, että minusta tässä ei ole mitään epäselvää, soitin asiapuhelun ja sillä selvä. "Te suorititte tiedustelua!!!" äijä karjui naama nykien ja suonet pullistellen. Kirjoitin A-4:sen selvityksen asiasta. "Tästä puuttuu asioita!!! Kenenä te ESIINNYITTE soittaessanne? Ette esiintynyt jääkäri Rotta RR:nä!!!" Sanoin että ehkä esittelin itseni Ylilähetti Rotaksi kuten aina, kaikkihan minut tunsivat. "KIRJOITTAKAA: ESIINNYIN YLILÄHETTI ROTTANA, TEKAISIN HENKILÖLLISYYTENI!!!" Kyllä herra obersturmbannführer. Kello 15.30 oli esikunnan vartiomiehelle jääk Soikkelille soitettu häirintäpuhelu. Siitäkin syytettiin. Kerroin ettei minulla ole mitään tekemistä asian kanssa. "Vai niin, asia selvitetään puhelurekisteristä." En voinut tietää mitä puhelua ne nyt tarkoittivat, soitin kyllä yhden puhelun veksistä kun etsin kadonneita papereitani. Ikinä ei tiedä mitä ne keksivät. Hermostutti. YP-uhka ilmassa. Takaisin ruokatauolta päävartiossa, en ehtinyt syödä kun olin Gestapon kuulusteluissa. Apupässi avautui. "Sitä vetelehdittiin taas sotkussa vai?" Vastasin että ei todellakaan, ette halua tietää missä olin. Klik. Klik. Klik. Soitin vartio-au:lle että en jaksa tälläistä painostusta vaan pääni sanoo KLIK ja saatte vastata seurauksista. Ei hyvää päivää. Valvomopäällikkö tuli ja vei minut Spol-autolla veksiin lääkärille tutkituttamaapääni. Kertoi omia vainoharhojaan minusta lääkärille ja sairaanhoitajalle. Lääkäri oli onneksi tuttu, kokelas Halminen. Kerroin tapahtumat juurta jaksaen, koksu sai tietää kumpi meistä on hullumpi, valvomopäällikkö vai minä. Nukuin pari viimeistä viikkoa aamukymmeneen, jonka jälkeen menin esikuntaan, VMTK:lle ja sotkuun kuluttamaan aikaa. Viimeinen päivä esikunnassa, tämän jälkeen en vaivautuisi. Juttelin Soikkelin kanssa edellisen päivän tapahtumista. Joku soitti klo 15.30 ja sanoi "Voitte poistua vartiopaikalta" tekeytyen spollin esimieheksi. Soikkeli kertoi sanoneensa että soittaja ei kuulostanut minulta. Kävin yläkerrassa hyvästelemässä parhaat skapparit, Mäentaus ei ollut paikalla mutta Väisänen oli. Väiski kehui kirjoittamaani ohjesääntöä, ilmeisesti palveluksestani oli ollut enemmän hyötyä kuin haittaa Isänmaalle. SA-INTillä ei tunnu olevan paljoa oikean maanpuolustushengen tai isänmaallisuuden kanssa tosin hirveästi tekemistä, ainakaan kun katselee pääosaa skappareista. Menin KrhK:n alikessujen pöytään syömään päivällistä. En kuittaillut mitään aamuista, kaikki muutenkin kyselivät montako aamua on jäljellä. Toisia näytti hajottavan tuloni pöytään mutta toiset olivat hyvällä tuulella. "Miltäs nyt tuntuu, kun on Yligonawäbä?" Yligonawäbä - pidin siitä nimestä. Tein M'91:seen uuden nimilaatan varusvarastolla. Laatassa luki WÄBÄ. Kohta pääsen pois! Viimeisen kerran lomille nyt, maanantaina kamat pois ja odottamaan passia. Ostin passinkannet ja "Ohi On 330"-lippiksen sodesta. Minä ja Riihilä olimme tuvassa jo lomafiiliksissä. Riihilä laittoi tavaroita lomakassiin ja minä rötväsin punkalla. Riihilä vaihtoi vaatteita stripaten ja keikuttaen persettä taistelujakkaran päällä. Kehovänskä huusi ovelta: "Te siellä, mitä helvettiä te teette?" Vänskä toisti eikä Hiirilä sanonut mitään, joten heitin: "Häh, mitä nyt?" -"Heti ylös siitä punkasta, täällä on kaappitarkastus. Sanoin että eihän vanhoilla ole mitään tarkastuksia. -"Nyt on kun minä käsken!" kiehui vänskä. Aloin suoristella punkkaa. Kaapit eivät nykyisillä särmäystaidoilla kyllä menisi läpi vaikka särmäisi tuntikaupalla. Vänrikki vaati että kaapit ovat jollain tavalla järjestyksessä ja siviilitavarat piilossa. Riihilällä ei juuri muuta ollut näkyvissä kuin siviilitavaroita, hän avautui vänskälle. Hormonipelle piti minulle saarnaa sotilaallisuudesta ja siitä, kumpi meistä on kovempi jätkä. "Katos nyt jätkä, ei n a p p a a edes kärpäsenpaskan vertaa, olen lähdössä himaan, tajuatko? Pois tästä idioottien paikasta!" -"Käyttäydytte niin kuin pitääkin, ennen ette pääse lähtemään." Kaapit menivät jollain ilveellä läpi, onnekseen vänskä ei rohjennut ruveta vaatimaan ilmoitusta tai muuta käpistelyä. >Himaaaaaaaan!klik< Viimeisenä TJ-pilanani järjestin pion Mäen takaisin esikuntaan. Kärsikää, alilähetit. Meinasin laittaa wäbäkoristellun puolen litran pullon juoma-automaattiin. Aika yllätys kun ostaja saisikin pelkkää vettä ja TJ-kuitteja. Sen sijaan kätkinkin sen tupaan 5, tyhjään kaappiin. Mortit saisivat myös väriävaihtavan suihkun vesivärien ansiosta. Levitin modifioituja Tornitouhua-sarjakuvia ympäriinsä. Piilotin alikessujen tupiin herätyskelloja, jotka herättävät keskellä yötä. Katkaisin sähköt päällikön tietokoneesta ja muutamien tupien pistokkeista, tiirikoin sähköpääkeskuksen oven auki. Salminen kirjoitti lähtiessään uloskäyntimerkkiin puhekuplaan "Ohi On!" WC:n varoituslapussa luki nyt: "Rakkien pesu WC-tiloissa kielletty." Kamat varusvarastolle, häröilyä siviilivaatteissa päivystäjän pöydän luona. Hyyti kirjoitti passin ja käski lähteä hetimiten ulos portista. Riihilä taisi päivystää, ei uskonut millään että todella pääsee minusta eroon. Lähdin toisesta ovesta mutta kuikuilin heti toisesta takaisin sisään. "Eih." Kävelin pitkin Porilaistietä, samaa jota pitkin tallustin kauan sitten toiseen suuntaan, silloinkin siviilivaatteet päällä. Nyt olin iloisempi kyseisistä vaatteista kuin edellisellä kerralla. Ulos portista, jäähyväiset porttispollille, astun autoon. Kaasutan pois, lähestyn risteystä ja käännyn oikealle. Kaasutan lisää. Vapaus tuntuu hyvältä. Takaisin elämään. Rising Dawn soi autostereoissa. Pioneeri Marmela ylennettiin korpraaliksi. Molemmat alilähetit viettivät Juhannnusgineksen kotihoidossa. Esikuntalähetin Ohjesääntö on voimassa tänäkin päivänä. Uotila ja Katila jäivät ylikessuiksi. Riihiläkin kotiutui joskus. Soitti kotoa juodessaan olutta. ASS jatkoi hommia Kuningas-Kebabissa. Uudet EKG:t ovat astuneet palvelukseen. ____________________________________________________________________________ Jälkisanat: Tämän perusteella on turha yrittää haastaa minua sotilas- tai muuhun oikeuteen, kaikki edellä kuvatut tapahtumat ovat virallisesti fiktiivisiä. (En voi muistaa tarkalleen kuka teki mitäkin, enhän ?!) Porin Prikaatin turvajärjestelyitä en kehota testaamaan, löydät pian itsesi putkasta (lue kuvaus). Pidän kaiken näkemäni tai kuulemani luottamuksellisen informaation omana tietonani. Tekstin kirjoittaja EI ole jääk Rotta. Nimiyhteydet samannimiseen henkilöön ovat pelkkää sattumaa. Jos olet EKG, tätä tekstiä EI SAA LÖYTYÄ LÄHETTIKOPISTA. Kirjoituksen joutumista vääriin käsiin on ehdottomasti vältettävä. Kiellän levittämästä tätä varuskunnissa paperimuotoisena. Teosta saa muuten levittää alkuperäisessä muodossaan, myös paperille tulostettuna.