Wayback Machine
http://www.saketzu.net/ekg.html
AUG OCT NOV
Previous capture 7 Next capture
2001 2002 2003
2 captures
8 Aug 02 - 7 Oct 02
sparklines
Close
Help
Takaisin pääsivulle
--- Yksi monista - EKG. ---
(c) Saketzu 2001
Johdanto.
Tarinan päähenkilö on Riku Rikhard Rotta, asevelvollinen Suomen kansalainen.
Osa tapahtumista on keksittyjä, osa muiden elämästä lainattuja mutta suurin osa itse kokemiani ja tekemiäni. Jos et
tiedä, on varsin turhaa yrittää päätellä mikä on omaa ja mikä ei, elämäni on sisältänyt varsin omalaatuisia tapahtumia
persoonani omituisuudesta puhumattakaan. Osa nimistä on muutettuja siviili- ja rikosoikeudellisten seikkojen
pakottamana. Jos tekstissä ilmenee epäloogisuuksia, älä tule kirjoittajalle kitisemään, ei todellakaan nappaa/kiinnosta.
Kiellän täten kokeilemasta mitään seuraavassa kuvattuja temppuja tosielämässä, vankeustuomion uhalla.
Korostan, että suhtaudun maanpuolustukseen myönteisesti mutta armeijan persoonattomaan ja tunteettomaan järjestelmään
kielteisesti.
Tämä teksti sisältää kiroilua, ronskia kieltä, vilpillisiä tai muuten moraalisesti tuomittavia tekoja ja käytöstä. Jos
haluat varjella itseäsi niiltä, jätä teksti lukematta. Jos taas katsot, että nämä eivät voi sinua vahingoittaa ja osaat
lukea rivien välistä että tämä kaikki ei ole suositeltavaa, lue pois. En ole ylpeä huonosta käytöksestäni, tämä
kirjoitus kuvaa asioita jotka tapahtuvat tosielämässä, epäoikeudenmukaisessa maailmassamme. Tarkoitus on nauraa
vinksahtaneille auktoriteeteille ja toimimattomalle järjestelmälle. Tämä ei ole paras mahdollinen tapa elää vapaana
järjestelmän orjuudesta, mutta näinkin voi käydä.
----------------------------------------------------------------------------
Osa 1: Rotta ennen armeijaa.
Born to kill
Pienenä haaveilin armeijasta. Minusta koulutettaisiin huipputehokas tappokone. Syöksyisin läpi pusikoiden
rynnäkkökivääri vanjoja niittäen. Tappaisin viholliset vain lahtaamisen ilosta. Miksipä olisinkaan pysähtynyt
ajattelemaan kuolleiden perheitä, itkeviä vaimoja ja isättömiksi jääviä lapsia. Sotilaalliset tavat tuntuivat hienoilta,
isäni opetti miten seistään asennossa ja vedetään lippaan ohjesäännön mukaisesti.
Jo leikki-iässä huomasin olevani erilainen kuin muut. Jäin kasvussa muista jälkeen, jonka vuoksi olin tappeluissa aina
alakynnessä. Kuten nykyäänkin, sosiaaliset taitoni olivat epätasaiset. Älyllisessä ajattelussa ja tiedoissa olin usein
valovuosia edellä muita mutta samalla saatoin käyttäytyä todella typerästi ja osoittaa täydellistä arvostelukyvyn
puutetta. Puhkoin muun muassa naapurin autonrenkaat ja syytin toista naapurin kakaraa. Vahinko vain, että sillä
koppavalla pyrkyrillä oli alibi. En älynnyt tarkistaa, olivatko he lomalla. Kaikki olivat kavereitani kahden kesken,
mutta kolmannen ilmestyessä kääntyivät heti minua vastaan. Pahuksen läpinäkyvää touhua. Leikin myös kirkkoherran
tytärten kanssa, arveluttavat harrastuksemme tulivat koko paikkakunnan tietoon. Eivät ne enää lääkärileikkejä olleet...
Opin lukemaan jo 4-vuotiaana, lainasin kirjaston tyhjäksi tietokirjoista. Luin myös äitini kaatopaikalta dyykkaamia
koulukirjoja. Tästä oli huomattavasti hyötyä myöhemmin koulussa, vahva perustietopohja helpotti opiskelua. Äitini
kaatopaikkaharrastuksen ansiosta minulla oli lelujakin, ei haitannut että melkein kaikki olivat rikkinäisiä.
Mielikuvitus on pääasia.
Pientä nahistelua ala-asteella
Ekaluokalla tapasin paljon uusia, erilaisia ihmisiä. Kuilu minun ja muiden välillä alkoi tuntua yhä selvemmin. Kaikki
olivat vastassani yhtenäisenä rintamana. Nimittelyyn ja haukkumiseen tottui vähitellen, mutta päivittäinen turpiin
saanti kävi todella hermoille. Joskus päässä vain napsahti ja menetin malttini, jolloin saatoin olla vähän aikaa
tappelussa niskan päällä. Pienen kokoni vuoksi päädyin kuitenkin selälleni muiden hyppiessä mahani päällä. Kerran sählyä
pelatessamme sain taas pari huumaavaa iskua nyrkistä. Homo- Antin tyrkätessä mailalla suistuin mahalleni kentälle. Poks.
Tartuin mailan lapapäähän kaksin käsin, iskuja sateli kaikkiin ympärillä oleviin. Kallot kolahtelivat heti kun joku
yritti päästä lähemmäksi. Porukka vetäytyi varovasti kauemmas. "Me kerrotaan rehtorille." "Siitä vain", sanoin. Saivat
minun puolestani painua vaikka helvettiin kertomaan tarinoitaan. Jouduin reksin puhutteluun, erotettiin koulusta
viikoksi. "Tällaistä ei tehdä!" Sehän minulle kelpasi, tosin kotona ei oltu järin tyytyväisiä.
Koko ala-asteen ajan numeroni pysyttelivät kympissä, muutamat ysit eivät paljonkaan horjuttaneet tilannetta. Luin
kokeisiin aivan paniikissa monta päivää. Englanninopettajamme oli pahemman luokan molopää. Kun tyly ja ivallinen käytös
eivät tehonneet vaan sain vuosi toisensa perästä täysiä pisteitä kokeista, hän aloitti uuden taktiikan. Ensin opettaja
yritti viilata pilkkua ja saada aikaan virheitä tyhjästä. Sitten hän alkoi arvostella kokeeni malliin
hyväksytty/hylätty. Sain loppuajan "hyväksyttyjä". Sama opettaja onnistui näkemään minut syylliseksi kaikkeen. Jos
puolustin itseäni, tuli heti nuhteleva kommentti: "Meillä ei oo ollut tapana muksii toisii." Myöhemmin olen huomannut
olevani persoona, jonka olemukseen toisten täytyy sopeutua. Pitää olla hyvä sietokyky eikä saa tunkea nokkaansa toisten
omiin asioihin. Miksi antaisin toisten päättää tekemisistäni ja tavoistani? "Mitä sä noin teet?" "Voi vitun Rotta!!!"
Sopeutumisen ja tasavertaisen kanssakäymisen asemasta sakki yritti pakottaa minut luomiinsa normeihin. Olen aina
vihannut laumasieluisuutta.
Uloste yllättää
Äitini käskystä menin kaatopaikalle etsimään vanhoja pyöränkumeja marjapensaiden ympärille. Muutamia kerättyäni kävelin
kuraista tietä eteenpäin, onneksi oli kumisaappaat jalassa. Tie jatkui aivan normaalisti, ei noussut eikä laskenut,
pysyi saman levyisenä. Yhtäkkiä vajosin tiehen vyötäisiin asti. En tajunnut mitään ennenkuin olin vajonnut kaulaani
asti. Tien pinta oli kovettunut, tajusin että tämä epävakaa materiaali johon olin luisunut, oli järkyttävän hajuista ja
vahvasti käynyttä tai mädäntynyttä ulostetta. Normaali ihmisenkään uloste ei haise miltään tähän verrattuna. Ymmärsin
että tästä on päästävä jotenkin pois. Ainoa mahdollinen tapa olisi yrittää uimalla. Nopeasti aivoni harkitsivat,
kehtaisinko huutaa apua vai en, lopulta tulivat siihen tulokseen että paskaan hukkuminen ei ole mukava tapa kuolla,
joten huutelin muutaman kerran yrittäessäni uida koiraa oudosti käyttäytyvässä hyllyvässä massassa. Ei sitten
varmaankaan tulla katsomaan, tiesin että kaatopaikan hoitaja ja pari muuta olivat alle sadan metrin etäisyydellä.
Onnistuin uimaan reunalle ja vedin siellä kasvavista pajuista itseni ylös.
Menin avautumaan kaatopaikan hoitajalle, että mitä vittua, ansoja keskellä tietä. Hän sanoi että täällä ollaan omalla
vastuulla eikä mikään velvoita pystyttämään varoituskylttejä lietealtaasta. Kukapa tietää, kuinka monta ruumista tai
autoa altaan pohjalla oli, tuumin. Kukaan ei vissiin ollut käynyt katsomassa. Joku mies tuli hohottamaan kun olin yltä
päältä paskassa. "Mitä sä siellä lietealtaassa menit uimaan?" Heitin miestä sopivasti takkiini liimautuneella
kohtuullisen kokoisella pökäleellä. Osuin puolittain suun, puolittain posken kohdalle. Ukkelin kiroillessa ja
syljeskellessä sanoin, että minulla on oikeus hyppiä paskaan ihan milloin haluan. Lievästi sanoen ärtyneessä
mielentilassa ajelin pyörällä takaisin kotiin. Mummo kauhisteli enemmän kuin äiti, vaatteet heitettiin pois ja olin
suihkussa yli tunnin. En voinut käydä missään pariin kuukauteen, haju oli tarttunut vahvasti eikä meinannut lähteä pois.
Parin viikon päästä kävin kaverin luona kertomassa että olin pudonnut kakkaan enkä voisi tulla käymään vielä vähään
aikaan. Se siitä kesälomasta.
Täällä asuu Saatana
Yläasteella porukka muuttui kovemmaksi. Saatanapalvonnan ensimmäiset aallot olivat iskemässä koko Suomeen. Pimeyden
voimat kävivät yhä voimakkaammiksi, välitunnilla oli vaarallista liikkua muussa kuin omassa porukassa. Samaan aikaan
arvoni alkoi vähän nousta koulun ulkopuolisessa maailmassa. Olin salibandyjoukkueen puheenjohtaja, kävin kokouksissa ja
hankin joukkueelle rahaa, järjestin turnauksia ja hoidin suhteita. Pelaajana olin aika huono, mutta pelaaminen oli kivaa
aina kun se ei mennyt joukkotappeluksi. Ennen ysiluokkaa hankin tietokoneen. Luin pari kuukautta kaikkea tietokoneisiin
liittyvää ja tutkin eri liikkeiden tarjouksia. Siihen aikaan Pentium 150 Mhz oli kovinta mitä rahalla sai. Ostin
P133,16Mt,1,7Gt. Käyttöjärjestelmäksi en ottanut susiviitosta, vaan DOS 6.22 + Win 3.11. Jälkeenpäin ajatellen tämä oli
viisas ratkaisu. Opin todella käyttämään konetta, minusta ei tullut vammaista Win95-käyttäjää. Pääasiassa pelasin, tein
musiikkia trackerilla ja kuuntelin romppuasemalla CD:itä. Stereoita en omista edelleenkään.
Huomasin, ettei kokeista kannata niin stressata, pääsee niistä läpi vähemmälläkin lukemisella. Keskiarvo tippui ysiin.
Matikantehtäviä en viitsinyt tehdä, tuli jopa seiskoja! Katkeruus alkoi tehdä tehtäväänsä, suunnittelin kuinka tappaisin
kaikki päähän potkivat kusipäät. Panisin heidät anomaan armoa, kiduttaisin kunnes kuolisivat. Liian pahoista asioista
selvisin kääntämällä "katkaisijan" ylösalaisin. Nautin pahuudesta ja vihasin kaikkia. Sama vanha kaava
varhaislapsuudesta jatkui, kaverit eivät olleet kavereita kuin koulun ulkopuolella ja kahden kesken. Aloin lintsata
koulusta, tutustuin muutamiin satanisteihin. Saatananpalvonnassa tuntui olevan jotain kiehtovaa, varsinkin kun oli
kääntänyt oman hyvä/paha-katkaisijan alaspäin. Saadakseni lisää tietoa luin Riku Rinteen ja Aki Jääskeläisen kirjan
"Syvyyden Kuiluista". Satanismin ihannointi loppui siihen. Onneksi loppui yläastekin, sain jopa kunnan stipendin hyvästä
koulumenestyksestä. Sehän nauratti.
Rotta vaihtaa paikkakuntaa
Muutimme Pohjanmaalle, äiti alkoi hoitaa mummoa omaishoitajana. Mummo oli 87, tehtyään liian raskasta maatyötä sai
aivojen verenkiertohäiriön. Aivosolut vähenivät uhkaavasti, kävelyn joutui aloittaman alusta. Dementia puhkesi siinä
samalla. Suurimman osan ajasta mummo ei tuntenut läheisiä ihmisiä ja pelkäsi jotain. Karmeaa katsottavaa. Menin lukioon,
porukka olikin huomattavasti järkevämpää ja sivistyneempää kuin yläasteella. Ei mikään ihme. Puberteettikehityksen myötä
ylähuuleeni oli ilmestynyt tuuhea läjä karvoja. Naamaani katsottiin luonnollisesti kieroon muissa kuin Manowar-
hevipiireissä. Muutamat tyypit alkoivat kiusata viiksistä. Kieltämättä olin muutenkin vähän omituinen, persoonani oli
jonkinlaisessa muutosvaiheessa. Ehkä se oli sitä aikuiseksi kasvamista ja vakiintumista. Tässä vaiheessa olen nähnyt
monien vakiintuvan laumasieluisiksi idiooteiksi, sulautuvan kaljaa kittaavaan massaan. Päätin, että muuthan eivät minua
ohjaile, en anna tuumaakaan periksi. Sain uusia nimiä; Viiksirotta, Karaterotta. Koulusta löytyi paljon tyyppejä, jotka
näkivät ihmisistä muunkin kuin pintakerroksen. Muistan loikoilun nurmikolla syksyn lämpiminä päivinä. Puiden lomassa oli
mukava viettää välitunteja ja tietysti heitellä toisia kävyillä. Jostain syystä statukseni nousi kun toin
korvalappustereot kouluun. Ne toimivat kuin magneetti. Tutustuin ylemmällä luokalla oleviin vähän kypsempiin tyyppeihin.
Vakuutuin siitä, että kunnollisia ihmisiäkin on olemassa.
Vähitellen sain jonkinlaisen aseman piireissä, huonon tosin. Kiusaajien yllyttäjänä yritti toimia moppipäinen
pikkuhakkeri. Tyyppi kuului luokkaan "nysä", jopa minua lyhyemmäksi jäänyt tumppi. Haastoin tyyppiä tappeluun, olisin
löylyttänyt jätkän satavarmasti. Tyyppi kieltäytyi itsepintaisesti ja turvasi leveähartiaiseen henkivartijaansa. Kai se
oli jonkinlainen moraalinen voitto. Tumpille naureskeltiin selän takana, keksittiin lisänimiä kuten Teräshiiri ja
Urbaani Simpanssi. Kyseisiä nimiä käytetään yhä. Verbaaliset hyökkäykset eivät haitanneet kärpäsenpaskan vertaa, olin
niihin tottunut jokahetkisenä ilmiönä. Eniten otti päähän roikkuminen porukoissa vähän ulkopuolisena. Parhaat kaverini
olivat yläasteelta, pääosin vanhoja tuttuja, olinhan aikaisemminkin pitkiä aikoja paikkakunnalla. Kuuluin harvalukuiseen
porukkaan joka harrasti trackerilla säveltämistä. Pari teki heviä kuten minäkin ja yksi aloitti teknon tekemisen.
Teknomiehellä ja minulla oli sama innoittaja, jo pari vuotta säveltänyt Timo Alho. Musiikkini kehittyi kahteen
pääsuuntaan, välillä sairaita piirteitä omaavaan heviin ja melodiseen teknoon. Akustisisia kitaravetoisia balladeja
syntyi myös.
Poikki ja pinoon
Tarkkailin ja analysoin luokkani tyyppejä. Jussi2 oli selvä laumasielu, Jussi1 kitaristi ja Metallicamies, eli melkein
veli. Arin tunsin varhaisemmilta ajoilta hyvin. Juho oli pumpannut itsensä muodottomaksi punttisalilla. Enempään ei äly
sitten riittänytkään. Enintään lyijykynien katkomiseen ja hauiksen pullisteluun tyttöjen edessä. Juhon kaveri oli
Nirvanapaitainen Mika, asiallinen tyyppi. Jussi1:sen kaveri oli Teemu, basisti ja Metallicamies myös. Teemu suhtautui
persoonaani hyvin epäilevästi, vähän huvittuneesti niin kuin ehkä pitääkin. Tyyppi teki suullaan mitä ihmeellisimpiä
ääniä, opin tunnetun tilulilu-vihellyksen vuoden harjoiteltuani. Äijälä oli haxxor-Mikan bodyguard, hartiat kuin ladon
ovet mutta järki päässä. Veittikoski oli 2 metriä pitkä hirvi, josta irtosi huumoria ihan mitään pahaa
tarkoittamattakin. Matti, Sampo, Jukka ja Koksu muodostivat kommarien porukan. Sampo ja Jussi2 olivat syntyneet samana
päivänä kuin minä. Saara oli tosi mukava, jotenkin "lämmin" ihminen, ei katsonut kieroon vaan kohteli heti ihmisenä.
Kaunis niin sisältä kuin ulkoa. Taina oli mielenkiintoinen pakkaus. Kipakan pippurinen luonne, jokapäiväinen piristäjä.
Elina oli pieni ja söpö, ei ehkä niin kaunis sisäisesti kuin ulkonaisesti. Osa tytöistä piti minua liian lapsellisena ja
keskenkasvuisena, en kyllä aio muunlaiseksi koskaan muuttuakaan. Se piti osan ihmisistä loitolla, katsoivat jotenkin
halveksien ylhäisestä arvokkuudestaan. Se heille suotakoon. Lapsellinen pelleily tulee aina olemaan osa minua, se
helpottaa päässä olevaa painetta, välillä pitää napsauttaa aivot nollille ja olla idiootti. Viinaa en ole koskaan siihen
tarvinnut.
Yksi hyvä puoli lukiossa oli se, etten kertaakaan saanut turpaani sanan varsinaisessa merkityksessä, vaikka tappeluja
hävisinkin. Mieleenpainuva juttu oli se, kun kaksimetrinen hirvi oli tulossa päälle vähän mätkittyämme toisiamme.
Yllättävä voitto tuli kun hujopin nenästä alkoi tulla verta ilman että koskinkaan siihen. Olen aina pitänyt isompien ja
tyhmempien kiusaamisesta. Pykälä eli luokkamme hormonikarju istui pahaksi onnekseen vieressäni ruotsin tunnilla. Miltei
huomaamattomalla ääntelylläni ja sarkastisilla kommenteillani sain äijän hermoromahduksen partaalle. Sain myös tehtyä
hänet naurunalaiseksi, yllytin katkomaan lyijykyniä ja keppejä pihalla.
Ykkösellä tein melkein kaikki läksyt ja numerot pysyttelivät ysin-kympin tuntumassa. Tunneiltakaan en ollut poissa.
Matikka tosin tuntui vaikealta jo silloin, johtui varmaan yläasteella tekemättä jääneistä tehtävistä. Matikan tunnilla
oli usein tunnelma kuin hautajaisissa, opettaja ei ottanut kevyesti myöhästymisiä, selittämättömiä poissaoloja ja
tekemättömiä tehtäviä. Monia lentäviä lauseita jäi kielenkäyttöömme. "Tämä on mielestäni sikamaista!" "Te olette
väärässä paikassa" "Selityksiä löytyy aina, mutta syyt ovat toisaalla." Koulun ulkopuolella ope oli ihan ok, kävin
niillä välillä kotona, en tosin opettajaa tapaamassa...
Ruotsin opettajamme Poju oli nuori, kuulemma joltain yläasteelta potkut saanut nulikka. Pojulla oli pakkomielle
auktoriteetin suhteen: "Teette niin kuin minä käsken, koska minä olen teidän opettajanne." Fiksua. Parin tyypin
yllyttämänä panin märän sienen nulkin tuolille. Poju räjähti heti tullessaan luokkaan. "Se oli Rotta" sanoi
hormonipelle. "Eikä ollut, kyllä minä sen syyllisen kaivan teistä esille!" "Se olin minä", sanoin. Luokan eteen
huudettavaksi, sitten rehtorin puhutteluun. Se siitä. Tunnilta lentämisen muistan myös. Poju rähjäsi turhista asioista
ja pomppi yli-innokkaasti tehtäviensä kanssa. Vastasin rähjäämiseen kielistudiossa: "Shut up, motherfucker." Luokassa
sanoin että voisin kyllä mennä kotiin nukkumaan, kun nukuin vain kolme tuntia. Pojun tullessa pomppimaan eteeni toistin:
"Shut up, motherfucker." Tämän kuultuaan Poju jäkätti jotain. "Eikö Rotta kuullut, se oli käsky!" Häivyin kapinallinen
virne naamalla.
Rotta kehittyy ihmisenä
Ennen koulun pikkujoulua eli Puurojuhlaa päätin että rajansa on omituisuudellakin, ja ostin Gillette Sensor Excelin.
Kävin vielä parturissa ja laitoin puvun päälle. Kaikki olivat yllättyneitä, molopäätkin päättivät joulun kunniaksi olla
kiusaamatta. "Ehtiihän sitä joulun jälkeenkin." Paikallinen antisankari, Palomäkikin tuli vastaan kännissä ja sanoi:
"Jumalauta, sähän oot ihan ihmisen näköinen!" Siitä hetkestä urani lähti nousuun. Muutamat yrittivät vielä painaa minua
takaisin ali-ihmisen asteelle, mutta olin jo päättänyt että saavutetuista eduista ei tingitä. Vihdoinkin yksi kirous
alkoi hellittää: Kaverit olivat kavereita sekä kahden kesken että muiden seurassa. Muut kiroukset tosin jäivät, mutta ne
ovat luonteeseeni kuuluvia ja niiden kanssa on helpompi elää. Muistan hauskan tapauksen, kun Teräshiiri, minä ja muut
olimme tulossa ruokalasta. Huomasin että tumpilla oli jotain epämääräistä ylähuulensa yläpuolella. -"Teräshiiri." "Noh?"
sanoi hän. "Sulla on viikset." Hiiri yritti peittää epätoivoista olotilaansa, myöhemmin hän kuiskasi kaverilleen: "Onko
mulla viikset?" Vastauksen ollessa myöntävä, Teräshiiri joutui myöntämään tappionsa.
Pitkä fysiikka taisi olla virhevalinta. En tajunnut siitä tuon taivaallista, varsinkin kun ei ollut aikaa perehtyä
siihen. Opettaja oli tapaus erikseen. "Veijo" ei lapsiluvusta päätellen ollut täysin homo, mutta elehtiminen ja
liikkuminen tunnilla kertoivat muuta. Taululle kirjoittaessa takapuoli oli pystyssä, maha pömpötti toisella puolella ja
käden asentokin oli kumman ruotsalainen. Veijo päästeli etovia mmh-hh- hinttiääniä ja sinikäyrää piirtäessään veti ilmaa
sisäänsä hampaiden välitse. Se ei olisi juuri haitannut, jos opettaja olisi kohdellut meitä kuin ihmisiä. "Mmmhh, te
ette tiedä Fysiikasta mitään!" Äijä paasasi tunnin siitä, ettei keskipakoisvoimaa ole olemassa ja siitä ei saa puhua.
Seuraavana päivänä piirsin ennen opettajan tuloa 50-luvun oppikirjasta löytyvän kaaviokuvan keskipakoisvoimasta. Kuvassa
oli tyyppi joka pyöritti vettä täynnä olevaa sankoa. Sain nuolet ja muut kaaviot valmiiksi ja olin juuri kirjoittamassa
"KESKIPAKOISVOIMA" taululle, tietysti kissankokoisilla kirjaimilla. Silloin Veijo tuli sisään. Aioin palata paikalleni,
mutta: "Tee vain kaaviosi loppuun." Koko luokka naureskeli jutulle, ja Veijo muutteli kuvaa. "No nii-in nyt se on
oikein. Mmmm." Fyssan tunneilla tein aina kaikkea muuta kuin opiskelin, pelasin TI-86:sella eli tiaisella ja pelleilin
kaverini Jyrin kanssa. Usein tein muiden aineiden läksyt tunneilla.
Kakkosella olin jo saanut henkisen yliotteen, sain ajatella ja tehdä muiden seurassa mitä halusin ilman yleistä
lynkkausta. Aloin käyttää parempaa opiskelutekniikkaa, eli olin poissa tunneilta ja jätin vähemmän tärkeiden aineiden
läksyt tekemättä. Englanninopettaja Spiidi ei häirinnyt opiskelua juuri ollenkaan, joten sain Arin kanssa opiskella ja
puhua paskaa niin paljon kuin halusin. Numerokin pysyi molemmilla kympissä. Kehitin uuden tavan olla aktiivinen
tunnilla: En tehnyt mitään tehtäviä kotona, vaan vastasin niihin aina niitä kyseltäessä. Jotkut pitivät varmaan minua
pinkona kun olin käsi pystyssä koko ajan. Historian tunnit olivat samanlaisia, tiesin paljon koska olin pienenä ahminut
tonneittain historiankirjoja. Opettaja oli reservin majuri, nousimme aina seisomaan luokassa kun hän tuli sisään.
"Istukaa." Ukkeli oli mukava tarinoitsija, makasin etupulpetilla kuunnellen juttua ja puolet ajasta viittasin.
Äidinkieltä opetti toinen tarinoitsija, tuntien aihe saattoi muuttua miksi tahansa jonkun asian pälkähtäessä Eskon
päähän. Varsin mukavia tunteja. Musiikintunneilla tilutin kitaralla aina kun pääsin siihen käsiksi. Suurin huvini oli
kiusata opettajaa: "Kuka siellä taas tiluttaa?" oli Tuhkasen tavallinen kysymys, johon kaikki tiesivät vastauksen.
Luokassamme oli hyviä muusikoita pilvin pimein. Sain loppuarvosanaksi kympin, kun sanoin Tuhkaselle tarvitsevani sen.
Matikasta ja fysiikasta pääsin läpi hädin tuskin. Ruotsin tehtäviä en tehnyt ainuttakaan.
Kutsunnoissa
Kutsuntojen ajankohtaa en muista ja yhdentekeväähän tuo on. Kun kysyttiin, oliko joku jonka nimeä ei mainittu, nousin
särmästi ylös, ilmoitin sukunimen ja etunimet. Joku skappari oli siis kämmännyt vaikka olin ilmoittanut tulevani
kutsuntoihin Pohjanmaalla. Muu porukka hörähteli kun mukamas nöyryytin itseni. Kapiainen ilmoitti minun olevan joka
tapauksessa oikeassa paikassa. B-kokeessa oli typeriä vaihtoehtoja: "Jos olisin taiteilija niin piirtäisin kukkia"
"Mieliammattini on puutarhuri" "En ole koskaan pitänyt leikkimisestä nukeilla". Joku natsakauluksinen äijä karjui, että
mitään ei tehdä käskemättä, kynä nostetaan pöydältä vasta kun hän käskee. Mikäs siinä, ajattelin ja napsautin aivot
nollatilaan. Olin jo vähentänyt ajattelua kuluneina vuosina, mutta nyt sai lopettaa sen kokonaan. Lääkärintarkastus ei
ollut kummoinen, lekuri kysyi, onko esteitä palveluksen suorittamiseen, sanoin että ei ja seuraava otettiin sisään.
Kaksi lautakuntaa päätti mihin miehet komennetaan, toisessa ei kuunneltu toivomuksia vaan annettiin paperit Kajaaniin
tai Niinisaloon. Pääsin onneksi paremman lautakunnan puheille ja sain paperit Säkylään, Viestikomppaniaan.
Rakkaus yllättää - ja tappaa
Mahtavin mutta ennen pitkää hirvein asia tapahtui myös kakkosluokalla. Ehkä se oli ollut hiljainen, taustalla kytevä
tunne jo vuoden verran ja vasta nyt oli tulossa pintaan. Aloin huomata kuinka kaunis Saarasta oli yhtäkkiä tullut. Olin
kyllä aina pitänyt häntä tosi mukavana, "lämpimänä" ihmisenä, mutta nyt kaikki mitä Saara teki, syvensi tätä tunnetta.
Jopa Saaran tunneilla saamat hepulikohtaukset, "Saarakohtaukset" olivat mielestäni tosi söpöjä. Olin kyllä ollut
ihastunut tai rakastunut aikaisemminkin, mutta niitä juttuja ei voinut mitenkään verrata tähän. Ajattelin vain ja
ainoastaan Saaraa, jonka läsnäolo oli kuin huumetta. Olimme samalla luokalla, joten leijuin ihan huuruissa suurimman
osan tunneista. Tarkempien kyselyiden mukaan Saara oli vapaa. Pääni oli täysin sekaisin, se jokin oli tukahduttanut
kaiken loogisen ajattelun ja elin vain nähdäkseni hänet uudestaan. Ikuisiksi ajoiksi päähäni syöpyi kuva Saaran
hiussuortuvista jotka hapsottivat söpösti korvan yläpuolella. Poninhäntä heilui hauskasti hänen pyöritellessä päätään.
Jokin elämää suurempi voima ajoi minua lähemmäksi Saaraa, ja kuten myöhemmin tajusin, omaa tuhoani. Minkäänlainen
hienovarainen lähestyminen ei kiehuvan aivomassani takia tullut kysymykseen, ei se olisi oikein hyvin muutenkaan
onnistunut. Lähetin sähköpostia ja kirjoitin vielä sekopäisemmän kirjeen. Kysyin Saaran lähimmältä tyttökaverilta
koulussa, että voisiko hän toimittaa kirjeeni perille. "En varmasti anna." oli vastaus. Ei selityksiä. Torjui vain
tylysti kysymykset. Kummallista vihamielisyyttä, olin tottunut että uskovaiset on ystävällistä ja hyväntahtoista
porukkaa. Lopun alkua.
Koulun päätyttyä ajoin pyörällä tielle, jossa tiesin törmäävääni Saaraan, joka oli menossa linja-autoasemalle. Kysyin,
oliko hän "varattu". Saara vastasi tavallisen ystävälliseen tapaansa, että hänellä oli jo "kaveri". "Se siitä sitten,
enköhän mä selviä" sanoin. Poispäin pyöräillessäni oli kuin kylmä giljotiinin terä olisi ollut luiskahtamaisillaan alas.
Hermojärjestelmäni suoritti vaistonvaraiset toiminnot normaalisti ajatusten kiertäessä vimmatusti kehää pään sisällä.
Vihdoin päästessäni kotiin vedin oven lukkoon ja romahdin sängylle. Tuska. Sattui todella paljon. Sattuu vieläkin jos
joku mainitsee nimen, jota olen kieltänyt ääneen lausumasta. Vajosin todella syvälle, valoa en nähnyt pitkään aikaan.
Pahin asia oli se, että tuotin rakastamalleni ihmiselle vain pahaa vaikka hyvää olisin tahtonut. Pitihän siinä lähettää
vielä sähköpostia perään ja kertoa kuinka sekaisin olin. Jos olisin tiennyt että Saaralla on poikaystävä, olisin
kieltänyt itseäni katselemasta tai edes ajattelemasta häntä. Epätietoisuus piinasi mieltä, kun en tiennyt vihasiko Saara
minua ja samalla tulivat itsesyytökset että olen loukannut rakastani joka ei minun ollut eikä tulisi koskaan
olemaankaan. En tiedä vieläkään, mutta sillä ei ole enää suurta merkitystä. Ei kai Saara minua vihaa, tuskin edes
muistaakaan. Surullista, mutta sitähän elämä on. Olin jonkin aikaa "gootti", ei sanan tyylillisessä mutta henkisessä
merkityksessä. Kouluun ei juuri riittänyt energiaa eikä motivaatiota, lojuin pulpetilla mustan hupparin huppu päässä.
Poltin kirjoittamani kirjeen koulun seinustalla, tuli aikamoinen roihu ja kaikki siirtyivät kauemmaksi katselemaan
kieroon olkansa yli. Seisoin rovion vieressä välinpitämättömän näköisenä. Aloin kuunnella Sentencediä joka sopi
masennustunnelmiin täydellisesti. Ilman apua ylhäältä ja ystävääni Tuomasta en olisi selvinnyt, vaan olisin leikannut
ranteeni auki. Onneksi minua varjeltiin. Ja Saara, jos luet tätä, niin: Anteeksi. Tiedän ettei minulla ollut mitään
oikeutta siihen miten käyttäydyin mutta se juttu ei ollut itseni päätettävissä. Toivon että se joku on hyvä sinulle.
Ansaitset sen.
Anarkiaa ja muuta rimpuilua
Abivuoden puolessavälissä aloin vihdoin päästä tapaus Saara Lamminmäestä yli, onnistuin pääsemään matikastakin läpi.
Olin pahassa tilanteessa, olin menossa 9-kurssin toiseen uusintaan ja jos en olisi päässyt siitä läpi, en olisi päässyt
kirjoittamaan matikkaa. Käytin hyväksi tuttavuutta matikanopettajan kanssa ja pyysin häntä antamaan valmistavaa opetusta
kokeeseen. Virallisestihan tällainen on ehdottomasti kiellettyä, mutta tiesin että Seppo välitti oikeasti oppilaistaan.
Opettaja suostui pitämään tunteja pari kertaa koulun päätyttyä vanhassa tutussa luokassa. Mukaan tuli Köpi, joka oli
juuri samassa tilanteessa. Itse kokeesta olin saanut peräti 1 pisteen, uusinnasta 10 pistettä, 4+. Toisesta uusinnasta
pääsin reilusti läpi, sain seiskan. Opettaja ei suostunut ottamaan vastaan minkäänlaista maksua, vaikka tuli omalla
vapaa-ajallaan opettamaan meitä. Fysiikan kertauskurssilla en enää edes yrittänyt ja olin maksimimäärän tunneista
poissa. Kokeessa vedin pari kehäpäätelmää paperille ja poistuin ilkikurinen ilme naamallani parin minuutin päästä kokeen
alkamisesta. Fuck off, Veijo.
Suomenhistorian kurssista vaadittiin tavallista parempaa osaamista ja kurssista ennustettiin vaikeaa. Showtime, päätin.
Asiat tiesin melko hyvin ennestään, kokeeseen luin ihan himona pari päivää. Kymppihän siitä tuli niin että paukahti.
Sitten muistin kysyä opettajalta, montako tuntia olin ollut poissa. Ukkelilla oli sellainen systeemi, että jos oli 6
tuntia poissa, niin numero tippuu 1:llä 12 tunnista tippuu 2:lla jne. Olin ollut poissa tasan 6 tuntia. Taas kävi näin,
mutta aika monet reputtivat kurssin ja joutuivat uusimaan, joten ysiin oli pakko tyytyä.
Radikaalit tempaukset huumorin tai virallisen ohjelman varjolla ovat aina olleet erikoisalaani. Kakkosella kun potkimme
abit ulos, olin suunnittelemassa Potkijaisten ohjelmaa. Kokous oli suurin piirtein sitä, että pari tyttöä kyseli että
onko muilla ideoita, ja kun kukaan ei sanonut mitään niin alkoivat esittää omia juttujaan. Pistin huippuaktiivisen
vaihteen päälle, osittain siksi että monet esitetyt ideat olivat typeriä tyyliin "Te ootte nyt tietokoneviruksia ja
teidät pitää tuhota", ja muuten tyttöjen inside-porukka olisi saanut päättää kaikesta. Esitin idean keskitysleiristä
piikkilankoineen mutta jostain syystä se hylättiin. Kehittelimme yhdessä teeman, jossa oli kaikkien ideat yhdistettyinä,
eli X-files yhdistettynä lääketieteelliseen kauhuskenaarioon.
Juhlaan kuuluivat meidän sanoittamamme laulut lähtevistä abeista, jokaisesta erikseen. Tässä huomasin mahdollisuuden
päästä häsläämään... Olin sanoittanut paljon biisejä bändillemme, joten laiskemmat ja muuten sanoittamaan kykenemättömät
tyypit pyysivät minua tekemään sanat puolestaan. Ei siinä mitään, pääsivätpähän pälkähästä ja minä pääsin toteuttamaan
lähes vapaasti itseäni. Yhdet sanat sensuuri hylkäsi, tyypistä nimeltä Hautamäki tehty rise from the dead-kalmatarina
"Sydämeeni Haudan Teen". Hiippari oli vielä satanisti. Tein biisin Juha Palomäestä, joka soittaa Stalagmite-bändissä.
Sanat olivat Stalagmiten biisiin Litoninia. Finlandia-hymniin tein sanat kaveristani Tuomosta. Yksi projekti meni
mönkään, kun oli teksti muttei biisiä. Rinnakkaisluokkamme jätkä arvasi taipumukseni anarkiaan ja toi Kummelin
Tuomiopäivään tehdyt sanat ollen hyvin tietoinen örinätaidoistani. Kuoron ja bändin harjoittelu ei ollut vaikeaa, koska
lauloin hevibiisit itse soittaen myös toista kitaraa. Metallica-Jussi säesti Stratocasterilla, Perkiön Tuomas oli
bassossa ja kommari-sivarihippi Matti Pekkanen rummuissa. Kummelin Tuomiopäivä sisälsi peräti kaksi sointua, Litoninia
muutaman.
Vihdoin Potkijaisjuhla alkoi. Abit konttasivat sisään keksimästäni matalasta tunnelista, taustamusiikkina soi Salaisten
Kansioiden theme, värivalot halkoivat huonetta. Uhrit työnnettiin Poliisi-Pääsy kielletty-nauhoin aidatuille alueille.
Ohjelmassa kerrottiin ensin taustatarina, kemianluokasta oli levinnyt radioaktiivista ainetta joka aiheutti mutaatioita
abeissa, mm. lisäraajoja, lihasten ylikasvua ja muuttumista kääpiöksi. Nelikätisenä tyyppinä oli pari tyyppiä samoihin
vaatteisiin ahtautuneena, lihaksina keho rinnakkaisluokalta + toppauksia ja kääpiönä Teräshiiri joka yritti näyttää
kewliltä aurinkolasit päässä. Ohjelmaa juonti professori Koksu, joka uhrasi päälakikarvoituksensa shown hyväksi. Abit
kahlehdittiin pystyyn nostettuun pöytään jokainen oman laulunsa ajaksi. Lähes kaikki pilkkaveisut olivat
ukkonooa-tätimoonika-pieni nokipoika ja saku sammakko-linjaa. Finlandia-hymnin ajaksi nousimme kaikki seisomaan.
Kaikki olivat varmasti kyllästyneitä lastenlauluihin kun otin kitarani ja liityin soittoporukkaan. Vaikka kahden laulun
kohteet olivat liian kännissä tullakseen tilaisuuteen, päätimme vetää biisit joka tapauksessa. Onneksi Jussi huomasi
sanoa että kiinnitä plugi särkijään, muuten olisi ollut mykkä kitara... Aloitimme Tuomio/Krapulapäivällä, jossa tilutin
kitaralla Kummeliversion mukaan ja karjuin samalla intron: "Voimaa, nopeutta, galaksit räjähtää ja Pellonpää
laskeutuu..." Kuten olin huomannut, opettajat istuivat aivan toisen kaiuttimen alapuolella. Karjuin täysiä, miksaaja
laski tasojani roimasti mutta volyymi ei kuulemma pienentynyt. Kukaan opettajista ei kehdannut panna käsiä korvilleen,
vaikka tarvetta olisi selvästi ollut. Abi-porukka tuli ihan hulluksi, tyypit pomppivat ja tulivat pogoamaan eteeni,
örinäspeedhevi näytti purevan. Toisessa biisissä lauloin normaalisti, tosin ääni särkyi vähän kertosäkeessä, mikä ei
näkynyt haittaavan ketään. Porukkaa tuli taas riehumaan eteeni ja vaatimaan kitarasooloa. No, päätimme antaa niille mitä
halusivat. Aluksi kitarani ei hirveästi kuulunut, koska soitimme Jussin kanssa samasta vahvistimesta. Se alkoi kuulua
heti kun Jussi laittoi vahvistimen isommalle musiikinopettajan kauhuksi. Imitoin aluksi Palomäen omalaatuista
soolotyyliä, soitin mahdollisimman nopeaa tilutusta nuoteista välittämättä. Jatkoin tilutusta vasemmalla kädellä oikean
rauhallisesti ottaessa vibrakammen taskusta ja ruuvatessa sen paikoilleen. Porukka oli edelleen ihan villinä, joten
huipensimme parodiashown monen minuutin kitarasooloon. Vedin kaikkia omituisimpia hälyääniä kitaralla, soitin niskan
takaa ja muissa kewleissä heavymetal-asennoissa ja rääkkäsin kampea. Yleisöllä poislukien opettajat oli todella hauskaa,
kitarashown jälkeen oli loppujuonto ja abit päästettiin jatkoille. Esityksen jälkeen monet tulivat oikein kädestä
onnittelemaan: "Sä teit sen, jumalauta jätkä sä todella teit sen". Mahtava meininki.
Kolmosella tuli sama juttu vastaan penkkareissa, laulut piti tehdä opettajista. Sama tyyli kuin aikaisemmin, suurin osa
lauluista kaikkien abien laulamina ja pari bändin + soololaulajan kanssa. Lauloin taas itse, varmasti olisi ollut paljon
parempiakin laulajia mutta muut eivät kehdanneet nöyryyttää itseään. Veijosta laulettiin Mustan kissan tango aika
pisteliäin lyriikoin, karjuimme täysiä "Veijo, Veijo", Viikinki-Helasta ja Erikistä vedimme Tony Halmeen Viikingin.
Sanoitin isänmaalliset sanat reservin majuristamme historianopettajasta Maamme-lauluun, mutta sensuurikomitea oli käynyt
vielä viime vuodestakin idioottimaisemmaksi ja sanojeni pohjalta tehtiin uudet Saku Sammakkoon. Karmeaa.
Musiikinopettajastamme Tuhkasen Jormasta teimme viime vuoden soittoporukalla sanat, muut listasivat asioita, jotka
tulevat tekstiin ja minä sorvasin lyriikat valmiiksi. Sopivaa biisiä ei löytynyt joten väsäsin grungesäkeistöt,
kertosäkeen leikkasin Proud Marystä. Knaapilan Jussi väänsi Satan-oposta sanat opon oman Spiritus Mortis-örinäbändin
kappaleeseen "Baron Samedi". Growlmaster sai taas töitä. Jacksonistani meni kieli poikki päivää ennen tilaisuutta joten
lainasin kaverilta hienonmuotoisen Jackson Kellyn ja ison 100W fenderin vahvistimen. Kill 'Em All...
Vedin päälleni mustan hännystakin, mustat farkut, mustan bändipaidan ja maiharit. Taso + minä vedimme vakuuttavan
version Baron Samedista, Tuhkanen lisäsi hienoja kaikuefektejä örinääni miksauspöydästä. Tuhkasen biisin soitimme
kolmella kitaralla, Knaapila vaihtui Pekkaseen. Laulu meni hyvin ja Jorman kauhuksi vedimme biisin loppuun tilutusta.
Floud Rosen vibralla oli hieno leikkiä, vedin vahvistimen vielä kovemmalle ja terrorisoin juuri keksimälläni
konekivääri-efektillä. Jouduin myös pitämään puheen, vaikka olin yrittänyt luistaa hommasta, jouduin väsäämään jotain
viime tingassa. Lehdistö huomioi yllättävästi puheeni, valtakunnallisessa Ilkka-lehdessä puheen pitäjäksi nimettiin
jostain syystä Jussi Vuotari.
Kirjoituksiin luin vähän miten sattui, reaaliin jonkin verran, enkkuun ja ruåtsiin en juuri yhtään. Matikan
preliminääristä sain i:n(hylätty) ja opettaja sanoi ettei löisi puolta puupenniäkään ylioppilaaksi pääsyni puolesta.
Aloin laskea kertaustehtäviä pari viikkoa ennen kirjoituksia, kaverini Markku opasti jos en jotain tajunnut. 20
tehtäväksi annetusta sarjasta laskin 7. Matikka:C/7, Englanti:E/10, Äidinkieli:M/9, Ruotsi:M/8 ja Reaali M. Stipendejä
ja rahaa tippui taas kiitettävästi.
----------------------------------------------------------------------------
Osa 2: Kunnia, Velvollisuus, Tahto. (ja niiden puute)
Elämää morttina
Maastopukuiset sotilaspoliisit hymyilivät ivallisesti taas yhdelle uudelle rääpäleelle joka asteli portista sisään,
vielä säälittävissä siviilikuteissa raahustavalle mortille. Ensimmäinen etappi näytti olevan taulu, jolta piti etsiä
nimi ja katsoa määränpääksi tuleva komppania. Vastoin odotuksia nimeni kohdalla luki KrhK. Sain vielä valkoisen lapun,
jossa oli yksikköni nimi. Idiootteja ei ilmeisesti karsittu vielä tässä vaiheessa. No, mieluummin sentään Krh:ssa kuin
pioneereissa tai panssarintorjunnassa. Kävelin kasarmille Porilaistietä pitkin, Kranaatinheitinkomppania oli viimeinen
ovi. Vastaan tuli päivystäjän pöytä jossa istui tärkeän mutta miellyttävän näköinen mies. Sen vieressä oli toinen pöytä,
josta ärtynyt natsimulkero rääkäisi: "Nimi tänne!" Sitten odottamaan penkille paperien käsittelyvuoroa. Hörökorvainen
kirjuri otti tietoni ylös, tyyppi oli ihan erilaisen oloinen kuin vihamielisiltä vaikuttavat alikersantit.
Saavuin ensimmäisenä tupaan. Kun palasin varusteita hakemasta, tuvassa oli toinenkin tyyppi, alokas Riikonen. Tulimme
juttuun tosi hyvin, porukkaa tippui lisää pienin väliajoin. Kuten aina uudessa ympäristössä ja seurassa, kaikki olivat
aika varovaisia käytöksessään. Kukaan ei ilmaissut mielipiteitään avoimesti, ensin seurattiin vain toisten käytöstä.
Yksi tyyppi erottui heti joukosta, Sulonen Porista. Tyyppi tuli melkein myöhässä ja häröili selvästi muutenkin. Tupaan
tuli mukavan oloinen jätkä juttelemaan ja antamaan hyviä neuvoja. Myöhemmin selvisi että se olikin alikersantti
Niinistö.
Parina alkupäivänä meno oli aika löysää totuttelua. Puhuttelu ja tervehtiminen opetettiin. Muistuu mieleen tilanne
ruokalassa kun tokaisin "Hei Niinistö ?" Nippe käänsi päänsä hitaasti toiseen suuntaan. Käytävällä Natsi-Lahtinen
mulkoili ohimeneviä mortteja, tervehdin ohjesäännön mukaisesti mutta molopää ei vastannut tervehdykseen, laskin käden
vähän ennen kuin ohitin hänet. Seurauksena mielipuolista karjuntaa. "Herra alikersantti, järjestämmekö paraatin ja
ohimarssin koska ylhäisyytenne suvaitsee olla käytävän tukkeena, levitänkö punaisen maton??"
Armeijan tavat olivat typeriä mutta mielenkiintoisia uutuudessaan, ei vielä hirveämmin hajottanut. Alikessut vihjailivat
että terveystarkastuksen jälkeen tulee meininki muuttumaan, ennen sitä ei saa juoksuttaa. Porukka hermoili
sotilasarvoista, alikessu sai kuulla kaiken aliluutnantista alikenraaliin. Onneksi olin opetellut ne kaikki jo pienenä,
vain hihamerkkejä tarvitsi opiskella. Porukka nauroi ja härväsi vielä täysillä, oli todella vaikea saada sakkia
hiljaiseksi kun joitakin aina nauratti. Tupakoitsijoilla oli elämä paljon vaikeampaa kun piti kärttää lupaa
päivystäjältä. Sulonen oli aivan sairaalloisen riippuvainen nikotiinista, äijä skitsosi heti jos ei saanut tupakkaa
puoleen tuntiin. Niinistö ja Rissanen päästivät tyypin aina säälistä tupakalle. Alusta alkaen ei jätkällä näyttänyt
olevan minkäänlaista motivaatiota tehdä mitään. Otimme asiaksi koko tuvan kesken tehdä Sulosesta miehen ja sotilaan.
Koko ajan korjasimme kaikkea ja pänttäsimme asioita mörhön päähän. Pientä edistystä saimme aikaan. Sulosen menneisyys
selittikin hallitsemattoman käytöksen, bensan haistelu oli sulattanut päästä ylimääräiset aivosolut. Lapsuuskaan ei
ollut kehuttava ja väärissä porukoissa oli tullut tehtyä pikkurikoksia joka lähtöön.
Yöllä herätessäni tupamme nakkilalainen mölli näytti olevan hereillä, silmät mulkoilivat kumpikin omaan suuntaansa. Jo
illalla olin huomannut että tyyppi oli todella rasittava. Mölinä ja vittuilu vaimenivat vasta myöhään yöllä. Suljin
silmäni ja jatkoin unia, huomenna olisi paljon uusia asioita opittavana ja kestettävänä. Aamulla jätkä heitti homman
ihan läskiksi, jäi sänkyyn makaamaan ja valitti olevansa kykenemätön marssimaan. Jalat olivat muka ihan tohjona,
kuulemma lääkäriltä tulisivat paperit ettei tarvitse jatkaa palvelusta. Alikersanttien tottelemisen tyyppi lopetti
täysin ja joutui hankaluuksiin esittäessään kovaa jätkää. Tämähän oli plussaa, ajattelin koska pahin kiusankappale oli
poissa pelistä.
Rasittavia tyyppejä oli kuitenkin varastossa lisää. Laitila lienee kasvattanut peelojen rintamalle jälleen uuden
kiusankappaleen nimeltä Henrik Juhani Seikkula. Seikkulalta puuttui täydellisesti lähimmäisten kunnioitus ja huomioon
ottamisen. Oman elämäni rajoittamisen vielä siedin välttämätömänä pahana mutta sitä en, että Seiq kiusasi tupamme
hiljaisinta tyyppiä. Menimme toisen tupalaisen kanssa valittamaan alikersanteille. Ihme ja kumma, kun yksi
alikersanteista näki Seikkulan käyttäytyvän väkivaltaisesti tuvassa tämä joutui tiukkaan puhutteluun ja valvontaan.
Hiljainen kaveri oli alkupäivät pahassa flunssassa ja sai lääkäriltä vapautusta palveluksesta. Terveystarkastuksen
jälkeen hän kertoi saaneensa C:n paperit. Ihmettelimme, koska ei kaverissa mitään fyysistä eikä psyykkistä vikaa ollut.
Kuulemma van sanoi lääkärille ettei oikein tykkää armeijasta. Ihmeissään hän oli itsekin, eivätkä vanhemmatkaan olleet
kovin tyytyväisiä. Se siitä sitten, tavarat kasaan ja takaisin kotiin muiden jäädessä kärsimään ja hajoamaan
varusmiespalvelukseensa.
Sulonen oli toivoton härvääjä, jota sai ojentaa koko ajan. Juuri kun olimme saamassa miestä oppimaan tavoille, tuli
tieto että Sulosen täytyy lähteä oikeuteen ja lusimaan tuomiota murroista. Emme olisi enää millään suostuneet päästämään
häntä lähtemään, tuvassamme oli muodostunut vahva yhteishenki. Viereisestä tuvasta joutui vastahakoisesti muuttamaan
meille kaksi alokasta, Sirviö ja Somervuo. "Rauli Badding" Somervuo oli tosi mukava ja toimelias jätkä, vahvasti menossa
aukkiin. "Syrjiö" oli hämärämpi tapaus, hiljainen mutta aika asiallinen tyyppi. Präsänen leukaili heti hirviöstä, jonka
oli valitettavan laiska käymään suihkussa ja rötväsi mieluummin punkkien välissä kenttäpatjalla. Somervuo äänestytti
itsensä VMTK:n yksikköedustajaksi, samalla varaten itselleen mahdollisuuden pinnata tavallisesta palveluksesta käymällä
varusmiestoimikunnan kokouksissa.
Komppaniassame oli vain seitsemän alikersanttia, nämä korottivat itsensä Jumalaakin korkeampaan arvoon ja kunniotukseen
juoksuttamalla porukkaa edestakaisin ja vaatimalla pilkuntarkkaa ohjesääntöjen noudattamista. Olli Matias Saulinpoika
Niinistö oli aluksi mukavin alikessu, mutta ilmeisesti muut johtajat kiusasivat häntä siitä, joten runtua alkoi tulla
siltäkin taholta. Huumori tuntui kuitenkin aina pysyvän mukana, äijällä petti pokka vähän väliä ja samalla kaikilla
muillakin läsnäolevilla. Rissasen opimme tuntemaan mukavimpana alikessuna siinä vaiheessa kun Niinistön linja alkoi
koventua. Rissanen ei koskaan teettänyt mitään ylimääräistä eikä karjunut meille. "Pienen ihmisen asialla" luki
kommenttina auk-katsauksessa. Tämä piti täsmälleen paikkansa, hän välitti todella alaistensa hyvinvoinnista eikä
sotilaallinen kovuus kiinnostanut tippaakaan. Laiskin alikessu hän kieltämättä oli mutta mitäpä se meitä haittasi. Alik
Grönroos vaikutti kovin naismaiselta, käveli lanteet keinuen ja kimitti herättäen alokkaissa hilpeyttä. Natsi-Lahtinen
karjui aina yhtä aivottomana ja kusipäisenä. Todellinen häviäjä ei omannut tippaakaan huumorintajua, ei ollut sitten
hauskaa kenelläkään.
Koko alokasajan odotin sen päättymistä, ponnistukset seurasivat toisiaan päivä toisensa jälkeen. Marssit ja tetsaukset,
suojelukoulutus ja sulkeiset. Vänrikki komensi kaikki toivottomat tapaukset vemppaan sulkeisjärjestystarkastuksen
ajaksi, tällä tekniikalla ansaitsimme kuntoisuusloman prikaatin parhaana joukkueena. Tupamme kusipäät saivat vähitellen
otteen ja yleinen mielipide oli minua vastaan aina kun tein jotain epätavallista tai he saivat päähänsä alkaa härnätä.
Hyviä tyyppejä silti riitti, viereisessä punkassa asustava Salonen jaksoi sietää omituisuuttani. Meistä tuli aika hyvät
kaverit, muodostimme taisteluparin siivouksessa ja Seikkulan vastaisessa toiminnassa. Saarinen ei mahtanut mitään sille
että oli pohjimmiltaan tosi hyvä jätkä. Positiivinen asenne näkyi selvästi ulospäin, kerjäämisen taito oli myös
hallussa. Kun jollakin oli Pringlesiä tai karkkia, hän tuli kerjäämään koiranpentuilme naamalla. Naisista puhuttaessa
Saarinen sanoi: "Ei mulla ole tyttöystävää, mulla on morsian." Tyttöään hän näkyi kaipaavan tosissaan. Sama juttu tuntui
Somervuollakin olevan, kännykkälasku oli tuhansia kun tuli vietettyä puhelimessa tuntikausia joka päivä. Kello 3 yöllä:
"Heihei kulta pieni" Kummastusta herätti kun hän teki punnerruksia ja muita liikkeitä joka ilta ennen nukkumaanmenoa.
Ihan kuin ei armeija olisi tarjonnut tarpeeksi rääkkiä. Toiset särmää ja toiset härvää...
Riikosessa oli mielestäni aliupseeriainesta, järkevä ja hauska tyyppi joka osasi olla johdossa ilman turhaa komentelua.
Tiemme kulkivat kuitenkin eri suuntiin armeijan rasituksen painaessa päälle. Jussi Riikonen alkoi silminnähden hajota,
suusta kuului yhä useammin "Nyt ei nappaa, lähdetään vemppaan." "Herra kersantti, eikös se riitä että lääkäri tietää
mikä minua vaivaa?" Minuun hajotus vaikutti taas eri tavalla, aloin härvätä ja tehdä todella omituisia juttuja. Nämä
ärsyttivät muita ja käänsivät mielipiteitä minua vastaan. "Toi Rotta, toi on siis ihan pölö jätkä." Minkäpä minä sille
voin. Ruokonen muistuu tapauksena, joka ei tehnyt totaalisesti mitään muuta armeija-aikana kuin pelleili ja vemppasi,
ravasi veksissä ja Tilkassa. Hauskaa ainakin riitti, Tuvan komentajaksi julistautuneena hän marssi edestakaisin tuvassa.
Jäpitystuokiot minuutilla olivat myös ikimuistoisia, ilmeilimme kunnes kaikki repesivät. Kerran jäpitimme kaikki niska
taaksepäin taitettuna ja suu ammollaan auki. -"Mitä helvettiä ?" kuului pian alikessun ääni ovelta. "Pitikö sen olla
tappajan vai tapetun ilme?"
Valapäivän aamuna oli heti hyvä fiilis, tätä päivää oli odotettu kauan ja hartaasti. Lomapukuihin ja baretteihin
sonnustautuneina lastauduimme bussiin, miellyttävä yllätys kymmenien kuorma-auton lavalla pimeässä vietettyjen matkojen
jälkeen. Virta ja minä olimme vierekkäisillä paikoilla, keskustelimme musiikista ja kokeilimme stemmalaulua radiosta
tuleviin biiseihin. Ulostauduimme busseista Oripään lentokentän laidalle. Siinä vedin parit aseotteet, nyt ne sujuivat
loistavasti vaikken ollut harjoitellut yhtään. Alikessut olivat myös mukavalla tuulella, johtui varmaan yliluutnantin
kaikille hankkimasta ylimääräisestä lomasta. Järjestäydyimme kolmijonoon ja marssimme komppanian voimin valapaikalle.
Seremonian alku viivästyi viivästymistään ja viimein saimme luvan istuutua paikoillamme nurmikolla. Yleisöä oli paikalla
tuhatmäärin, prikaatimme erottui suurena vihreänä massana. Pappi ja eversti pitivät puheen, jonka jälkeen tulivat
valalaulut ja vala. Laulu oli säälittävää, prikaati ei pystynyt yhtä kuppaista pappia laulamaan nurin. Ei vaikka lauloin
itse täysiä. Marssimme paikalta soittokunnan antaessa tahtia. Kaarroksessa meni taas tahti päin helvettiä, upseeritkin
marssivat väärässä tahdissa. Suoraan mentäessä meni taas hyvin. Linja-autoilla takaisin kasarmeille.
Omaiset saivat nyt tutustua kasarmeihin, tupiin ja varuskunta-alueeseen. Tätä varten kaapit ja punkat oli särmätty
erityisen tarkasti. Varusmiehillä piti olla pakkiruokailu, johon jätin menemättä. Hernekeittoa jo miljoonannen kerran.
Tutustumiskierroksen jälkeen meidät päästettiin lähtemään, ensimmäistä kertaa lomille jääkäreinä. Ennen lähtöä
natsialikessumme runnutti meitä pihalla ja karjui täysiä omaisten nähden. Lahtisen äänenkäyttö näkyi huvittavan isääni.
"Lepo! Lepo! Lepo! Asento! Ei hötkytä!" Idioottien komentelusta päästyäni kävin syömässä Hesburgerin moskaa.
Alokkaiden Uudelleen Koulutus
Karvaasti jouduin kokemaan minkä virheen olinkaan tehnyt ilmoittautuessani halukkaaksi aukkiin. Aliupseerikoulu koostui
kahdesta linjasta, Jääkärilinja ja Tukilinja. Jääkärilinjalla oli kolme jääkärijoukkuetta ja sotilaspoliisijoukkue.
Tukilinjalla pioneerit, viesti, krh ja panssarintorjunta. "En myönnä"-Erkki oli koulumme johtaja, täysi mulkero ja aina
aukomassa päätään. Paikka jossa olin osoittautui olevan Porin Prikaatin ja koko Suomen armeijan mätäpaise. Onneksi
Krh-auk oli tukilinjan rennoin joukkue, muuten tukilinjassa oli paljon kovempaa kuin jääkärilinjassa. Pioneereissä tai
Pst:ssä en olisi kestänyt päivääkään, täällä joukkueen johtajat olivat sentään reiluja eikä santsareita ollut, mitä nyt
entuudestaan tutut natsit kävivät komentelemassa että kuria on pidettävä. "Joojoo, kyllä pidetään, herra kersantti."
Oppilasvääpelinä tai oppilasjohtajana jokainen sai maistella vallassa oloa ja käskyvaltaa. Tupakavereilta sai turpaan
jos meni liikaa päähän ja poistutti tai kyykytti porukkaa. Päähänhän valta meni useimmilla heti, vaikka oltiin vasta
aliupseerioppilaita. Omasta mielestäni oppilas on mortinkin alapuolella säälittävyydessä. Sittenpähän kun täältä
päästään, saa kostaa kaiken uusille alokkaille. Vänrikki Klaus Tapio ja luutnantti Rajala pitivät rennon mutta vaativan
otteen. Raskas Krh siirtyi sutjakasti ryhmän työntämänä, sykkimisen todellinen luonne sisäistettiin täydellisesti.
Fyysisesti homma oli yhtä helvettiä. Kaksi kolmasosaa ajasta oltiin metsässä tai marsseilla. Jokaisen marssin viimeiset
kilometrit hoipuin juuri ja juuri pysyen pystyssä. Kolmenkymmenen kilometrin aikana täyspakkaus rupesi todella
vaivaaman, koska pienen kokoni ja erikoisen ruumiinrakenteeni vuoksi reppu ei pysynyt oikealla paikallaan vaan valui
tetsarin päälle rasittaen selkää ja hartioita. Kassulle tultaessa törmäilin seiniin ja kavereihin, tupakaverit joutuivat
auttamaan repun selästäni kun olin lyyhistynyt tuvan lattialle. Juuri silloin natsialikessu kierteli käytävällä, näin
hänet oviaukossa. "Säälittävää" sanoi hän ja käveli pois. Polkupyörällä taitoimme matkaa satoja kilometrejä, muuten
olisi ollut mukava pyöräillä mutta Puolustusvoimat ei suvainnut hankkia minulle sopivaa polkupyörää. Jalkojeni lyhyyden
vuoksi jouduin polkemaan varpaillani. Matkan puolivälissä kuului yhtäkkiä voimakas pamaus. Takarengas oli mennyttä
kalua. Mietin mitä majurime olisi siihen sanonut: "Jatkatte matkaa normaalisti. Mars." Onneksi sitä palikkaa ei ollut
mukana, ltn Rajala käski viedä pyörän takanamme ajavaan kuorma-autoon. Autosta otin uuden pyörän, jonka satulaa en
kyennyt säätämään. Loppumatkasta pitikin joka polkaisulla kallistella puolelta toiselle. Uusi kidutusmenetelmä sai
alkunsa.
Yhden leirin ajaksi minut määrättiin 10-puomille vartiomieheksi. Puomi on metsässä keskellä ei mitään, paikassa jossa ei
tapahdu totaalisesti mitään. Sain minuutin ohjeistuksen tehtävään, näytettiin satarivinen ilmoitus joka piti osata heti
ulkoa. Portille alkoi tulvia skappareita jotka kärttivät ilmoitusta. Kun en sitä kokonaan osannut, tuli huutoa ja
painostusta. "Mitä te hötkytte?" Joku tuli ilman arvomerkkilaattaa t-paidassa portille, menin ihan sekaisin enkä tehnyt
ilmoitusta. Tämä luutnantti oli kannellut asiasta esimiehelleni, leirin varoupseerille. Onneksi esimieheni ei ollut
tiukka mies. Seurasi kymmenen tunnin tauko liikenteessä, jonka aikana yritin opetella ilmoitusta. "Herra
everstiluutnantti, puomi 10 vartiomies oppilas Rotta. Aliupseerikoulu ampuu alueella. Tehtäväni on estää liike tien
vasemmalle puolelle ja opastaa henkilöt turvallisinta mahdollista reittiä ammuntojen johtopaikoille ja -keskuksiin.
Tutustukaa karttaan ja kuitatkaa kansioon." Hajosin täydellisesti. Viimeisenä tuli todella everstiluutnantti, jolle
ilmoitin kohtuullisen särmästi. Äijä tenttasi vielä tietä johtokorsulle, jonka neuvoin kartasta. Samaa 14 tuntia
päivässä kolmen päivän ajan. Krh-komppanian kuski yritti ajaa päälleni ja vaati ilmoitusta johon vastasin keskisormella.
Koulun johtajan määräysten ja muiden omalla tavallaan tulkitseman ohjesäännön noudattaminen kävi todella hermoille.
Lähes kaikki saamamme käskyt tuntuivat olevan täydellisen imbesillin keksimiä. Opetimme toisillemme aseen purkamista
jonka osasimme kaikki vaikka kädet sidottuna pimeässä. Pidimme toisillemme sulkeisia ja luentoja esim. aiheesta RK 95 -
lukko ja sen puhdistaminen. Aivotoiminta taantui vammaisen apinan tasolle. Mietin, miten voisin päästä jotenkin
helpommalla eikä tarvitsisi olla koko ajan hokemassa "Kyllä herra, kyllä herra". Päätin pyrkiä VMTK:n eli
varusmiestoimikunnan puheenjohtajaksi. Hommaan tarvittiin asioita hoitamaan ja edustamaan tottunut alikersantti. Esitin
haastattelussa ahkeraa ja toimeliasta, avointa ja mukavaa tyyppiä. Mukamas selvästi näkyvän ulospäin suuntautuvan
luonteeni ja kyvykkyyteni ansiosta minut valittiin tehtävään.
Vihdoin toinen morttikautemme oli ohi, ei jaksanut ajatella sitä että puolen vuoden miehet pääsivät juuri koko paskasta.
Sadat valvotut yöt, haisevat teltat, sissijuuston, rämpimisen, rakot ja pakkiruoan halusin unohtaa ja jättää taakse.
Sluibaaminen oli onnistunut aukissa vain hyvin rajoitetusti. Pakkipusseja käytin joka kerta kun pystyin, vaikka ne
olivat ehdottomasti kiellettyjä. Hirveältä haiseva pakki olisi muka pitänyt puhdistaa sammalella. Sammalta niillä on
housuissaan, jotka tuon keksivät. Teippasin muovipussin pakin sisälle niin ettei sitä näkynyt, muonan jakaja onnekseen
omasi itsesuojeluvaiston ja päätti jättää minut paljastamatta. Ei koskaan enää. Nyt otan vallan käsiini enkä sitä
koskaan päästä lipeämään, päätin että tästä alkaa kuningaskauteni Porin Prikaatissa.
KSE : Koulutuksen Suoma Etu
KSE oli ja on aina ollut VMTK:n avainsana. Toimisto oli jo aiemmin tullut tutuksi, varustuksena neljä tietokonetta
joista kolme toimi, internet-yhteydet (ADSL). Laajakuvatelevisio, videot ja DVD-soitin, laaja videokirjasto.
Nahkapäällysteisiä löhötuoleja, kahvinkeitin, tuuletin ja nakkivapaa ympäristö. Vihdoinkin tämä oli minun valtakuntani.
Tuntui kuin olisin ollut taivaassa ja olisin ollut Jumala. Tein heti uusille työtovereilleni, VMTK:n sihteerille,
varusmiespapille ja tiedottajan apulaiselle eli Tapille selväksi että kaikki sotilaallinen käytös hylätään alkuunsa ja
että ME olemme samalla puolella skappareita vastaan. Tulimme hyvin toimeen, sihteeri oli tyyppiä "Avulias
jokapaikanhöylä", pappi muistutti Pekka Sauria jotenkin ja Tappi oli siviilissä toimittaja, suhtautui armeijaan
kriittisesti.
Pyrimme olemaan varusmiesten ase skapparien sortoa ja armeijan kurjuutta vastaan. Porukkaa lappasikin toimistolla
jatkuvasti, toiset katselivat ja lainasivat leffoja ja toiset käyttivät nettiä. Esikuntalähetit ja uimavalvojat olivat
aina viemässä parhaat leffat, kuulemma tuli aika pitkäksi. Opiskelupaikan hakua varten oli tonneittain esitteitä,
sosiaalikuraattorit saivat hoitaa pääosan niistä jutuista. Järjestimme kaikenkarvaisia kursseja itsepuolustuksesta
laskuvarjohyppyyn.
Panssarintorjuntakomppanian maine oli hyvin tuttu, paikka jossa on preussilainen kuri ja alikessut hulluja natseja. Joku
jääkäri soitti sieltä ja kertoi tilanteen olevan kestämätön. Porukkaa ei päästetty sotkuun eikä VMTK:hon, runnutus
jatkui kaiket illat ja iltavahvuuslaskennat kestivät aina lähes tunnin. Kaiken lisäksi jääkärit olivat iltavahvarin
pioneeri- tai pstkyykyssä välillä tehden kyykkyhyppyjä. Joku jopa juoksutti porukan muutaman kerran kasarmin ympäri
släpärit jalassa runkkupuku päällä. Ei todellakaan näin. Päätin että seuraavassa iltavahvarissa tulemme näkemään
toisenlaista actionia.
Saavuin PstK:hon muutamaa minuuttia yli yhdeksän. Komppania oli ilmeisesti jo juossut kymmenen kertaa tupiin ja takaisin
sisäjärjestyspaikalle, hiki haisi alakertaan asti. Kävellessäni portaita yläkertaan kuulin yhtämittaista karjuntaa.
"Pioneerikyykkyyn nytee!!! Vapiseminen loppuu nyteee!" Ryhmänjohtajien ja kokelaiden joukko huomasi minut kun astelin
yläkerran käytävälle. "Komppania- asentolepoasentolepoasentostopo!" Räyhäys taukosi. "Mitäs alikessu, teillä on varmaan
ilmoitettavaa." -"Herra kokelas, kyllä minulla on." vastasin. Vedin ääninappulani yllättäen kaakkoon. "ODOTTAKAA VAIN
KUN EVERSTI KUULEE TÄSTÄ!!! ALIJOHTAJAT- ETUPIHALLE POISTU!" Mars mars-huutojen siivittämänä koksut ja muut häviäjät
kipittivät alas portaita pihalle. -"Varusmiehen asialla, komppania!" "Varusmiehen asialla, herra alikersantti!" -"Hyvä.
Iltavahvuuslaskenta ohi, alkaen sieltä sun täältä- minne haluattekin, mars!" Ilmeet osoittivat voiton olleen murskaava.
Siirryin pihalle jägstereiden katsellessa ikkunasta. "Alijohtajat- kolmiriviin JÄRJESTY!" Selitin että kun eversti
kuulisi tästä, kaikki simputtajat saisivat esitutkintaa ja järeän luokan rangaistukset. Ilmeet vaihtelivat
kiusaantuneesta vakavaan. "Vitun pelle" kuului rivistä. -"TAAKSE POISTU!" Sanoin että tästä lähtien tulisin näkemään
Pst:n miehiä iltaisin VMTK:lla ja sotkussa tai asia menisi eteenpäin. "Joopa joo." -"Tupiin tai tupakalle mars!" Lähdin
omaan komppaniaan päinekavin tuntein. PstK:n alikessuista en taitaisi enää saada kavereita.
Muihin varusmiehiin verrattuna meillä oli suunnattoman suuri KSE, saimme käydä sotkussa mihin aikaan tahansa ja pitää
lomapukua koko ajan päällä. Virallisten juttujen lisäksi keksimme kymmeniä omavaltaisia tapoja, joihin muut tottuivat ja
alkoivat pitää niitä itsestäänselvyyksinä. Pyörien käyttö ja vapaat ruokailuajat kuuluivat näihin. Elämämme oli hyvin
kaukana armeijan normaaleista käytännöistä, teimme asiat juuri niin kuin halusimme. KSE:tämme yritti rajoittaa
vastapäisessä toimistossa asustava yliluutnantti Lintula. Käppänä valvoi meitä, luultavasti ihan virallisin valtuuksin.
Lintula tuli kyyläämään välillä toimistolle ja kyselemään miehiltä, oliko vapautuksia ja onko lupa olla täällä. Joka
kerta käskettiin siivota toimisto. Kuten tutkimukseni osoittivat, mies kuului skapparien omaan kusipääketjuun,
ryyppyporukkaan joka juonitteli varusmiesten oikeuksien ja vapauksien kaventamiseksi. Kyseinen klikki tapasi aina
perjantaisin upseerikerholla.
Älä astu varpaille, poika!
Hankin parille kouluttajalle esitutkintaa alaisten terveyden vaarantamisesta. Tämä leimasi minut ikuisesti tietyissä
piireissä, minusta tuli vaarallinen mies. Esikunta-ja Huoltokomppaniasta erotettiin eräs yliluutnantti ja pantiin
ylenemiskieltoon. Myöhemmin hänestä tehtiin Kranaatinheitinkomppanian päällikkö. Siinä toimessa hän silminnähden yritti
välillä olla mukava tyyppi ja lopetti turhasta pingottamisen. Pisteet yliluutnantille, harva skappari osoittaa
armeijassa kasvamisen merkkejä.
Aukin päivystäjä soitti. Kertoi että nyt se majuri Jalava on tullut aivan hulluksi, poistuttaa vemppoja pyörävajan
katolle. Samalla hetkellä päivystäjälle kerrottiin yhden pudonneen alas ja katkaisseen kätensä. E-ja HKsta tuli parvi
lääkintämiehiä, jotka lähtivät kuljettamaan vemppamiestä sairaalaan majurin tuhistessa paheksuvasti. Otin välittömästi
puhelun päällikkölääkärille, evl Markku Toivoselle. -"Jumalauta! Jalava taas? Tulen paikalle." Päätin mennä myös itse
seuraamaan tilannetta. Päällikkölääkäri tuli arvomerkit kiinnitettyinä, pysäytti maastopyöränsä ja kysyi: "Missä se
Jalava on?" Osoitettuani oikealle alkoi kurinpalautus. -"Jalava asento! Kaksisataa metriä taakse poistu!"
"Punnerrusasento maaten, kolmekymmentä saa suorittaa!" Päällikkölääkäri poistutti majuria pitkin ja poikin
varuskunta-aluetta ja katsojia alkoi kerääntyä lisää. "JALAVA TAAKSE POISTU!" Huhut kertovat Jalavan olevan myös
ylenemiskiellossa. Tällähän jo elää pari kuukautta, tuumin nähtyäni majurin juoksevan tuntikausia tutisevana ja
yltäpäältä hiessä.
Lomille lähtiessä morjestelin vanhalle tutulle, sopimuskorpraali Rihkolle. Tämän takana tuli Raisu, joka hidasti vauhtia
kohdallani. Ohjaamosta tömähti alas sikaniskainen pioneerikomppanian luutnantti. Tunnistin hänet samaksi nöyryyttäjäksi
kuin mieleeni painamani tyyppi kymppipuomilta. -"Te siinä mitä helvettiä te teitte?" Selitin asian. "Täällä armeijassa
noudatetaan sotilaallisia tapoja ja hän on teidän esimiehenne jota te kunnioitatte." "On se kumma kun nämä asiat eivät
mene teille perille vaikka pistäisi kylmään selliin päävartiossa." Puistatti. "Kyllä herra luutnantti." Ltn Lindbergin
nimi oli nyt alleviivattuna mustalla listalla.
Majuri Oksala tuppasi tielleni joka paikassa ja käytti käskyvaltaansa nöyryyttääkseen ja hyppyyttääkseen minua.
Juoksuttti muun muassa ajamaan partani yksikössä ja sitten pitämään hänelle ovea auki ukon saapuessa pataljoonan
esikuntaan. Törmäsin häneen myös kaupungilla, upseeri oli räkäkännissä ja huuteli solvauksia. Viritin ansaa ja otin
yhteyttä venäläisiin kavereihini Köyliöstä. Vladimir narutti KGB:n miehet porhaltamaan Ladalla sovittuun paikkaan heti
kun sovittu merkki annettaisiin puhelimella. Hankin operatiivisia papereita esikuntaläheteiltä paria DVD:tä vastaan.
"Erittäin Salainen"- punainen teksti teki todella vaikutuksen paatuneeseenkin vehkeilijään. Paperit sujautin majurin
salkkuun kun tämä oli käymässä L-SVP:n esikunnassa. Tiesin että majuri oli lähdössä kesken työpäivän nauttiakseen
maksullisista seuralaispalveluista. Ukkeli ja virolainen tyttö ajelivat upseerikerhon mökille. Soitin Vladimirille, joka
manasi kaageebeen luikerot paikalle. Vanha kaverini, tiedustelupuolen ylikersantti vihasi Oksalaa vielä enemmän kuin
minä, joten hän suostui juoneen mukaan. Ylikersantti soitti turvallisuusupseerille ja ilmoitti majurin olevan
upseerikerhon mökillä myymässä erittäin vaarallisia papereita venäläisille. Operatiivisen osaston päällikkö vahvisti
paperien kadonneen toimistostaan. Oksala oli huoneessa suunnilleen samoihin aikoihin kuin esikunnan lähetit tekivät
roskakierrostaan. Lähettejä pidettiin yhtä tyhminä kuin rumina pölkkyinä joten heitä ei häiritty, jännäri
"Näppäinrikolliset" pyöri videoissa keskeytyksettä. Turvallisuusupseeri otti välittömästi yhteyttä komendanttiin,
päävartiossa oltiin heti täydessä hälytysvalmiudessa.
Levossa olleet sotilaspoliisit herätettiin ja parilla Pasilla ja Spol-autolla ajettiin mökin lähettyville. Tie jätettiin
vapaaksi tuleville Ladamiehille ja spollit saartoivat mökin metsästä käsin. Valkoinen Lada 1200 rämisteli täysiä
mutkaista tietä huvilan pihaan. Salamanopeasti Spol-partio "Nyrkki" hyökkäsi paikalle maasturilla. Vartiopäällikön
johtama toinen iskuryhmä seurasi suorittaakseen itse majurin pidätyksen. Vartioalikersantin johtama ryhmä otti kiinni ja
pani rautoihin krapulan kangistamat ryssät. Oksalaa ei enää virkapuvussa nähty. Oikeudenkäynnistäkään ei vuotanut
minkäänlaisia tietoja julkisuuteen, itse asiassa epäilen, pidettiinkö mitään oikeudenkäyntiä. Ehkäpä mies vain
hiljennettiin ja pyyhittiin kaikista rekistereistä, myöhemmin tutkiessani henkilöstöosaston tietokantoja en löytänyt
mitään merkkejä, että tyyppi olisi koskaan ollut armeijan palveluksessa tai edes olemassa.
Aloin päästä yhä paremmin selville upseerien ketjusta, salaliitto näkyi ulottavan lonkeronsa joka paikkaan. Mukana
olivat Lintula, Jalava, pioneeripataljoonan komentaja, Lindberg ja tuntemattomia vänrikeistä majureihin. Oli mahdotonta
tietää, kuinka laajat yhteydet ketjulla oli muissa joukko-osastoissa, mutta ainakin yksi kenraalimajuri löytyi listalta.
Vaikka sotilasarvot tuntuivat olevan kovassa kurssissa, salaseurassa oli niistä täysin riippumaton sisäinen
arvojärjestys. Onneksi kukaan ei huomannut kun asensin kuuntelulaitteet upseerikerhon kellarihuoneeseen, pöydän
alapintaan teipattuna. Kokouksessa VMTK:n puheenjohtajan nähtiin poistuvan välillä vain pikaiselle visiitille WC:hen.
Iltahämärissä hiippailin kerholle käyttäen hyväkseni valvontakameroiden kuolleita kulmia. Tiirailin kellarin ikkunasta
sisälle. Varmistin, ettei minua nähty, sisällä oli valoisaa mutta ulkona säkkipimeää. Seuraavaan Spollin
koirakierrokseen oli tunti. Tunnistin tutut hahmot siemailemassa konjakkia öljylampuin valaistussa tammipöydässä. Osa
hyypiöistä näytti pysyttelevän koko ajan hämärässä tulematta kertaakaan valaistulle alueelle. Kiersin rakennuksen ja
hivuttauduin sisään edellisenä päivänä auki jättämästäni ikkunasta. Ei ne spollaritkaan jaksa joka kierroksella kaikkia
ikkunoita kokeilla. Pimeästä biljardihuoneesta seurasin keskustelua, makasin selälläni raskaan biljardipöydän alla.
Kivilattia tuntui todella kovalta ja kylmältä, suitsukkeen haju kantautui nenääni ja tunnelma alkoi käydä todella
painostavaksi. Joku lausui kantavalla äänellä sanat: "O EMPEROR OF DARKNESS, WE HAIL TO THEE, OUR SPIRIT IS ONE" Kieli
vaihtui latinaksi, josta en tajunnut mitään. Nimeni mainittiin, lattia selkäni alla tuntui jo kangistavan kylmältä. Kuin
hidastetussa filmissä, pitkä mutta romuluinen, pälyilevä hahmo liikkui oviaukossa ja käveli ohitseni. Ohitettuaan pöydän
hahmo pysähtyi äkisti. Hengitykseni salpautui, makasin kuin halvaantuneena. Hahmo kaiveli hetken taskujaan ja jatkoi
matkaa. Kammottavalla tavalla hahmo näytti pimeämmältä kuin pimeys itse. Tiesin kertomattakin, että tämä oli niiden
johtaja. Kaulassa välähtivät luutnantin natsat. Salamannopeasti avasin huolto-oven ja juoksin ulos. Päästyäni veksin
takana olevalle tielle, koira haukkui takanani. Koiraa taluttava sotilaspoliisi huusi pysähtymiskäskyn enkä uskaltanut
koiran äristessä liikahtaakaan. Se on loppu nyt, ajattelin. Spol-jääkäri tuli ottamaan selvää, mikä öinen hiippari oli
miehiään. Tilanne ratkesi aivan yllättäen. "Alikersantti Rotta, mitä ihmettä sä täällä teet tähän aikaan?" Se oli
Salonen, entinen tupakaveri KrhK:sta. -"Tää on näitä mun juttujani, ymmärräthän sä ettet nähnyt ketään tällä
kierroksella?" "Kyllä mä suhun luotan, en kerro mitään." vastasi hän. Koirakin alkoi rauhoittua ja pääsin jatkamaan
rauhassa matkaa varmistettuani loppujen kameroiden olinpaikat. Livahdin sisään EHK:n sivuikkunasta. Päivystämässä oli
onneksi mortti joka tajusi pitää huolta omista asioistaan. En saanut heti unen päästä kiinni, olin selvästi sotkeentunut
johonkin liian suurimittaiseen juttuun.
Komppaniamme kirjuri tuli toimistolle seuraavana päivänä, sulkeuduimme videohuoneeseen tutkimaan saapuneita papereita.
Olin saanut siirron Sodankylään sissijoukkoihin, alla oli kenraalimajurin allekirjoitus. Vedimme asiakirjat liitteineen
silppurin läpi, silput vedimme alas viemäristä. Ikinä ei voi olla liian varma. Toista kertaa paperit eivät voisi kadota,
piti kehittää jotain muuta ja äkkiä. Tutut lääkintämiehet päivystivät veksissä, ei ollut vaikeaa päästä sisään ja
tiirikoida päällikkölääkärin huoneen ovi. Valoja sytyttämättä marssin tietokoneelle, hetken tutkailtuani salasanakin
löytyi näppäimistön alapintaan kirjoitettuna. Kirjauduin nimellä Ylipäällikkö ja salasanana "seuraavapotilas".
Seuraavana päivänä päällikkölääkäri löytäisi Keskussotilassairaalasta tulleen viestin jonka liitteenä olisi väärennetty
lääkärintodistus ja määräys Alikersantti Rotan siirosta C-luokkaan. Kaverit ihmettelivät kun järjestin kaappini kuntoon
ja laskin kaikki varusesineet luovutusta varten. Kieltäydyin paljastamasta enempää, kuin että nyt tulee vapautus
asepalveluksesta. Samalla sotilasarvoni mitätöityi, en ollut enää mikään alikersantti. Aivan sama, ei voisi napit
vähempää kiinnostaa.
Administrator
Häivyttyäni intistä vähin äänin opiskelin tietotekniikan tradenomiksi Turun Ammattikorkeakoulussa. Sain töitä
helsinkiläisestä atk-firmasta, toimin pääoperaattorina. Tapani ratkaista ongelmia olivat hyvin omintakeisia, varsinkin
kun vika oli useimmiten käyttäjissä. Tehokkuuteni oli taattua koska ainoa tapa lepyttää minut oli ostaa lisää firmamme
tuotteita tai palveluita. Olin juuri palannut työmatkalta New Yorkista kun puhelin soi. "Täällä yliluutnantti Mäentaus,
Porin Prikaatin oikeusupseeri. Teillä on neljä tuntia aikaa astua palvelukseen, jollette ilmoittaudu prikaatissa tämän
ajan kuluessa, olette sotilaskarkuri." -"Miten tämä on mahdollista, sainhan C:n paperit?" "Operatiiviselta osastolta on
vahvistettu että teille myönnetty lykkäys on kulunut umpeen. Te saavutte nyt Huovinrinteelle tai lähetämme
sotilaspoliisit hakemaan." -"Ei kiitos, tulen itse." "Tää on selkee, loppu." Vedin aukin verkkarit päälle ja pakkasin
tärkeimmät tavarat kassiin. Vedin sataaneljääkymppiä kohti Säkylää.
Heil... korjaan herra kapteeni
"Herra kapteeni, alikersantti Rotta käskystä paikalla." -"Krhm, höh. Alikersantti te ette ole. Teidän ömh,
sotilasarvonne on jääkäri ja palvelusaikanne 362 vuorokautta." Kapteeni Adolf Reicher, EHK:n komppanianpäällikkö lateli
totuuksia. Myöhästymisenne johdosta olette neljätoista päivää poistumiskiellossa. "Tattista vaan herra kapteeni." -"Hm,
höh. Yritämme öh, keksiä teille jotain tekemistä. Alkajaisiksi pääsette metsäleirille krhm, totuttautumaan uudestaan
sotilaallisiin tapoihin jos teillä on sellaisia koskaan ollutkaan." Kapu puhui hyvin hitaasti ja artikuloi jokaisen
sanan selkeällä mutta omalaatuisella tavalla. "Voinko poistua?" -"Voitte."
Kuukausikaupalla yhtä helvettiä edessä. Jotain on tehtävä, ajattelin. Pari päivää meni jo siihen, että sain ajan
varusteiden hakuun varusvarastolta. Skapparit olivat gonahtaneet vielä pahemmin kuin neljä vuotta sitten. Onneksi
rakennus oli remontoitu, suihku- ja wc-kopit olivat uutta ja wc-alustat olivat vihdoin käytössä. Ikkunoista ei vetänyt
ja kaapit olivat uutta, isompaa peltimallia. Pari päivää lisää meni varusteiden sovittamiseen ja vaihtamiseen. Metsään
en enää lähde, sen päätin. Lähdin veksiin puhumaan kokelaslääkärille. Vittu minä en leirille lähde, ei enää kiinnosta
näiden vuosien jälkeen. Tapan kaikki siellä jos pakotetaan. Kokelas Halminen ymmärsi pointtini ja antoi
leirivapautuksen. Kehovänrikki tuli nimilistan kanssa tupaan ja ilmoitti että lähden ampumaleirille. "Herra vänrikki, ei
nappaa. Leirivapautus." -"Vai ei saatana nappaa, kyllä minä olen sen verran kova jätkä että teidät vielä opetan" uhosi
vänskä. Bodauksella siis todella on yhteys älykkyysosamäärään.
Viikkoon en tehnyt mitään. Rötvääminen ilman mitään virikkeitä hajotti päätäni pahasti. Hajoamisen purin härväämiseen,
tapasin lääkintämies Mäkelän joka yllytti sekopäisiin tempauksiin ja osin harrasti niitä itsekin. Sikailuhuumori ja
härövarustukset kuuluivat erikoisalaamme, mustanaamio nähtiin joskus baretin ja aurinkolasien kanssa, joskus nasse
päässä. Jos olet sitä mieltä että Vaeltava Aave pelastaisi komppanianne taisteluhengen, tee seuraavasti: illalla sininen
runkkupuku päällä, vedä paita niskasta päähäsi hupuksi malliin "Corpolio", puvun päälle uimahousut, tetsari tai vyö +
leatherman. Käteen hanskat, jalkineet vapaavalintaiset. Naaman eteen jotain huivityylistä niin että vain silmät jäävät
näkyviin. Eläimelliset äänet ja mölinä olivat tupamme yksinoikeus, jos jostain muusta tuvasta kuului vastaavia ääniä,
hyökkäsimme sinne välittömästi.
Tuvassa oli todella sekalainen porukka. Puustinen, VMTK:n sihteeri, huumesekopää Tommi Palomäki, Palomäen second brother
Karhu joka oli harvinaisen tervejärkinen olosuhteet huomioon ottaen. Arjalainen lääkintämies Hietanen, rento lämäri
Raappana, Syrilä ja toinen esikuntalähetti. Tappi VM Valkealahden tunsin lukiosta. Palomäki teki mielestään loistavan
peliliikkeen: Ginesviikonloppuna lähti pundelle, suunnitteli soittavansa lauantaiaamuna kuudelta komennuspaikalle ja
ilmoittavansa että on varuskuntasairaalassa. Perjantai-iltaisen raskaan ryyppäämisen seurauksena soittamisesta ei tullut
kuitenkaan mitään. Tyyppiä etsiskeltiin ja kyseltiin joka paikasta, eikä löytynyt. Hätävalheena hän vielä selitti
olleensa Pst:ssä mutta se ei mennyt läpi. Vähän aikaa tyyppi uhosi viikonlopun olleen kymppisäkin arvoinen, mutta kun
tuli potkut komennuspaikalta, alkoi alamäki. Komppaniassamme oli erityinen pundeporukka, tyhmyys tiivistyi joukossa
entisestään. Saatuaan poistumiskieltoa he lähtivät pundelle uudestaan, kun joku sanoi että lähdetään ottamaan viinaa
kaupungille niin siinä sitä taas oltiin. Sotilaspoliisit hakivat välillä sakin putkaan baareissa hillumasta. Putkaan
joutumista en suosittele kenellekään, kova, kylmä kivilattia, penkki ja kalterit. Kopissa ollaan pelkät kalsarit
jalassa, siellä on todella kylmä. Kaverit olivat oeet siellä pari päivää, kun spollin ylikessu tuli kysymään lutilta,
päästetäänkö pojat jo pois. "Mitä turhia, antaa olla siellä vaan."
Oikeutta saa vain vääryydellä
Kauan sitten eri intin hommia luokiteltuani listasin parhaat KSE-hommat. A-miehenä oli vaikea päästä mihinkään puolen
vuoden helppoihin hommin, jos halusi olla 9 kuukautta niin valinnanvaraa oli jo enemmän. Veksin lämäri, c-kuski,
varusmiespappi, VMTK:n sihteeri, uimavalvoja, tiedottajan apulainen. 12 kuukauden rötvääjille toimisto-tai museo-au,
VMTK:n puheenjohtaja tai E-kuski. B-miehenä avautuisi loppumattomat mahdollisuudet rötväämiselle. Jos osoitti edes
pientä aloitteellisuutta, ei tarvinnut tyytyä tavallisiin tehtäviin rättivarastolla tai mukessa. Kirjurin ja B-kuskin
hommat olivat kysyttyjä, tosin ei kannata ruveta kirjuriksi jos vääpeli on hullu nakittaja. Esikuntalähetti on myös
kovemman luokan KSE-mies. Palvelusaikaani ei kyllä enää lyhentäisi siirto B-palvelusluokkaan. Yhtäkkiä mieleni
sopukoista löytyi täydellinen ratkaisu: aseeton palvelus. Pääsisin komennustehtäviin ja palvelusaikani lyhentyisi
kuukaudella. Mitään hakemuksiani ei tietenkään käsiteltäisi komppaniassa, sen tuntemani ketju oli järjestänyt. Tupani
esikuntalähetit eli EKG:t, kuten opin myöhemmin, käänsivät toimistotarvikevarastosta viralliset hakemuspaperit, jotka
täytin. Ohitin pari hallintoporrasta ja lähetin paperit suoraan prikaatin esikuntaan. Kuoreen tein merkinnät, joiden
mukaan hakemus oli jo käsitelty komppaniassa ja pataljoonan esikunnassa. Uskonnollisella vakaumuksella perusteltu
hakemukseni meni läpi.
B-miehille ja aseettomille oli haastattelu, jossa päätettiin komennuspaikoista. Vein ainoana A-miehenä muodon, jäimme
odottelemaan 1JK:n asehalliin. Tapasin joukon pioneerikomppaniasta B-miehiksi pudonneita. Pari oli selvästi jotain
huumetyyppejä, yhden naama oli valkoinen kuin kalkittu seinä, silmien ympärykset mustat ja silmät seisoivat päässä.
Selvää ainesta Esitutkinta-ja Huumekomppaniaan. Siirryin muita kypsemmältä vaikuttavan tyypin seuraan, nimi oli pioneeri
Lainela. Vähän aikaa turistuamme meidät ja joku kolmas tyyppi lähetettiin prikaatin esikuntaan haastatteluun.
Odottelimme yliluutnantti Mäentausta yläkerran aulassa, kaikki kolme vedimme särmästi lippaan kun skappareita käveli
ohi. Lopulta Mäentaus tuli, ilmoittauduimme. Minä ja pioneeri Lainela olimme halukkaita esikuntalähetin tehtävään,
kolmas jätkä halusi mieluummin korjaamolle. Ilmoitettiin että meidät kaksi on valittu tehtävään ja että perästä kuuluu.
Perästä ei oikein ottanut kuuluakseen, tieto ei kulje EHK:ssa eteenpäin ja jos kulkee, niin kuukauden viiveellä. Vielä
vähän aikaa rötväilimme, kunnes alkoi kyllästyttää. Eräänä aamuna informoimme varapäällikköä, ylil Poutaa asiasta ja
vihdoin muutaman päivän perästä saimme käskyn tulla esikuntaan lomapuvut päällä. Vanha, pian kotiutuva lähetti Syrilä
opetti tärkeimpiä asioita, kuten posti-ja roskakierrokset. Lähettien tehtävä oli myös hoitaa lomakuljetusten kirjanpito-
ja rekisteripuoli. Vähän kammotti lähteä ekalle roskakierrokselle, kun talo on täynnä skappareita joka lähtöön, aina
everstiin asti. Pelkoni osoittautui aiheettomaksi, upseerit olivat lähes kaikki todella mukavia ja kohteliaita ihmisiä.
Hommat hoidettiin täällä järkevästi ja joustavasti, eli armeijan tavoista poiketen. Osattiin ottaa järki käteen, eihän
mikään homma olisi muuten toiminut.
Hoidin hommia tosi särmästi, varsinkin tietokonepuoli hoitui minulta ja Lainelalta heti edeltäjiä paremmin, vanhat
esikuntagonat eivät tajunneet juuri mitään koneen käytöstä tai tekniikasta. Syrilä oli lapamato. Kotiutuminen oli
lähellä, joten gonahdus romahdutti ryhdin kaikesta toiminnasta, päätoimena oli lojua lähettikopin gonatuolissa vahdaten
Bonanzaa. Siitä sarjasta tulikin maanvaiva, kun Lainela ja Syrilä odottivat sitä joka päivä innolla ladellessani
sarkastisia kommentteja sarjan ja näyttelijöiden tasosta. Lavasteiden huonoudessa, budjetin pienuudessa ja
näyttelijöiden huonoudessa sitä ei kyllä voita mikään.
Luutnantti Sikaniska eli Lindberg änkesi itsensä kirjaamoon. -"Punnitkaa tämä, paljonko sen lähetys maksaa? Missä on
Merja Reko?" Ei kyllä ollut tietoa hinnoista. "Nyt on varmaan henkilökunnan kahvitauko" jatkoin ääneen ajattelua. -"MINÄ
EN KYSYNYT ONKO NYT KAHVITAUKO VAAN MISSÄ ON MERJA REKO! TEHKÄÄ TUOLLE PAKETILLE JOTAIN!" Sanoin että yläkerrasta voisi
yrittää etsiä. Vielä sanakin niin Lainela olisi pamauttanut äijää lättyyn, ilme ja nyrkkiin puristunut käsi kertoivat
enemmän kuin sanat. Lainela tuumi että olisi pitänyt sanoa: "Olemmeko me muka joku posti?"
Sluibaamisen multivirtuoosit
Aloin kartoittaa mahdollisuuksiani sluibaamiseen ja omavaltaiseen toimintaan. Kaikki KSE:t oli hyödynnettävä heti ja
luotava itse vaivihkaa lisää. Lomapuku oli yleinen KSE-miehen tunnus, luonnollisesti intin mukavimpana asusteena.
Itsestään selvältä tuntui, että lähetti käyttää pyörää myös vapaa-ajalla sotkussa käydessä. Pyörä oli todella mojova
parannus asioihin, komppaniamme ovelta sotkuun tai ruokalaan on tasan kilometri. Kukaan ei ihmetellyt nähdessään lähetin
keskellä päivää sotkussa, pullien ja muiden hakeminen kuului kiinteästi palvelustehtäviimme. Lounastauko oli
virallisesti puoli kahdestatoista puoli yhteen mutta lähdimme aina syömään yhdeltätoista ja palasimme yhden pintaan.
Tauolla olimme joko sotkussa tai sitten yksikössä päiväunilla, jos väsytti. Niinä päivinä, kun lomille pääsi yhdeltä,
emme vaivautuneet yksikköön lomatarkastukseen vaan lähdimme suoraan esikunnasta. Tästä tuli myöhemmin paskaa. Aamupalan
(6:00) jälkeen menimme takaisin nukkumaan, PrE:ssä tarvitsi olla vasta puoli kahdeksalta. Usein jätimme aamupalankin
väliin, kriittisinä hetkinä herätyksen jälkeen kannatti olla joko "juuri lähdössä syömään", tupakalla tai vessassa. Jos
jäi vain nukkumaan, tuli Esaa & Pekkaa. Tein kestopunkan eli otin peiton pois välistä, nukuin päiväpeiton päällä ja
käytin kahta tyynyä, toinen punkassa ja toinen, oma kaapissa. Nukkumaan mentäessä otin vain tyynyn ja peiton kaapista.
Päivällä rötvätessä käytimme sissitakkia peittona, hain varta vasten ison sellaisen varusvarastolta. Työpäivä loppui
16:30, puoli tuntia rötväsimme sotkussa, päivällinen klo 17:00. Kaikessa mahdollisessa piti sluibata, varovaisesti
kokeilimme kaikkea, mistä kukaan ei sanoisi mitään otimme käyttöön.
Normaali työpäivä: Ylös puoli kuusi, syömään ja lisäunta palloon, esikuntaan noin puoli kahdeksan. Ensimmäisenä
kopiokone ja tietokone päälle, aamun lehdet yläkerran lehtitelineeseen. Mäentaus tuli joko tekosärmänä tai todellisena
aamuvirkkuna yleensä jo seitsemältä ja nappasi Turun Sanomat lehtilaatikosta. Toinen Turkkari ja muita lehtiä piti jakaa
postikaappiin yksiköiden kirjureiden jaettavaksi. Kahvinkeittovuorossa oleva sihteeri toi sotkuvihon, jossa luki
ostettavat kahvileivät & muut, jotka kipaisimme hakemassa sotilaskodista. PrE:llä näkyi olevan joka viikko kymmenen
tuhannen luottoraja. Kun esikuntaan tuli vieraita, kannoimme joskus satamäärin munkkeja suurissa muovilaatikoissa.
Prikaatin posti tuli yhdeksän maissa, lajittelimme sen postikaappiin. Kymmenen maissa suoritimme ensimmäisen
postikierroksen huoltoalueelle. Kamat postikassiin ja menoksi.
PrE-rahasto-kuntotalo-majoituskalustovarasto-vaatekorjaamo-lämpökeskus-Säkylän
korjaamo-ajoneuvohuoltola-kuljetustoimisto-taisteluvälinevarasto-akku-ja
viestivarasto-varusvarasto-koulutustarvikevarasto-päävartio-PrE. Kävimme vuoropäivinä kierroksilla. Yhdeltätoista
syömään, yhdeltä takaisin odottelemaan nakkeja, puoli kahdelta toinen postikierros. Puoli viiteen asti television tai
videoiden katselua jos ei ollut nakkeja. Päivälliselle, yksikköön härväämään, turhaakin turhempi iltavahvari, nukkumaan
kymmeneltä.
Joka viikko Huovinsanomien jako postikaappiin, huoltoalueille ja asuntoalueille, lomakuljetuslistat tietokoneella,
rahastajien nakitus. Silppurien tyhjennystä, kopiokoneen, laminointikoneen ja faksin käyttöä. Joka toinen päivä koko
esikunnan roskakorien tyhjennys mustiin jätesäkkeihin, säkit läheisen kaupan taakse roskikseen. Tehtävät olivat todella
vaihtelevia ja monipuolisia, makkaran paistamista mummoille, upseerikerhon saunamajurina oloa, tavaroiden ja papereiden
viemistä ja tuomista. Välillä hommat kasautuivat päälle, sai sykkiä ihan himona ja välillä oli pitkiä aikoja ettei ollut
mitään muuta tehtävää kuin tv + videoita, lehtien lukua, omien juttujen väsäämistä toimistokoneilla ja spollin
aamukuittien kuuntelua.
Salamyhkäinen ketju ei ilmeisesti ollut soluttautunut esikuntaan ta siihen kuuluvat oli potkittu ulos tehtäviinsä
sopimattomina. Prikaatin tiedottaja, yliluutnantti Vihurila oli ehkä mukavin, tyyppi ei säästellyt kiitoksissa kun
hommat hoiti hyvin. Tapin eli VM Markku Valkealahden kanssa saimme järkyttävän suuren nakin. Parituhatta kappaletta
8-sivuisia, nidottuja Syysmyrsky-kertausharjoituslehtiä. Ja sitten sykki! Krh:sta saamamme apulaiset vain hidastivat
hommaa, kun olivat gonahtaneita E-kuskeja. Ajoimme heidät pois ja perustimme liukuhihnan kirjaamon pöydälle. Sen homman
jälkeen näin nitojan ja papereita vielä unissanikin. Vähän väliä tuli megasuuria hommia kuten -"Tästä kansiosta 50
samanlaista välilehtineen, onko kysyttävää?" Niihin aikoihin aloimme sisäistää delegoinnin ja väliaikaisen, tosin
näennäisen käskyvallan merkityksen. Toisille oudossa ympäristössä on hyvin helppoa käyttää hyväkseen toisten
epävarmuutta ja esiintyä käskevänä henkilönä. Lainelan ollessa lomalla olisin joutunut hoitamaan järkyttävän määrän
hommia sykkimispäivänä, torstaina. Menin puhumaan mukavammalle esimiehelleni, ylil Väisäselle että tarvitsen vähän
apuja. Torstain ollessa Huovinsytykkeiden(-sanomien) jakopäivä, hän ymmärsi ettei hommia saa hoidetuksi yksin.
Ilmeisesti nakkimiehistä oli pulaa, koska esikuntaan saapui kaksi ryhmänjohtajaa KrhK:sta, alik Tuomola ja alik
Soutukorva. Määräsin tyypit Huovinjakokierrokselle, taisi olla aika homma ilman pyörää. Samalla aikaa hoidin muut hommat
toimistossa ja toisen postikierroksen. Jätkät tulivat takaisin, ajattelin että mitä jos hoidetaan seuraavan päivän
hommatkin samalla, pistin alikit keräämään roskat ja tyhjäämään silppurit. Harmi ettei voinut pistää siivoamaan vessoja.
Vasta jälkeenpäin alikit huomasivat tulleensa nöyryytetyiksi ja katkeroituivat, kun jääkäri toimi nakittajana.
Näin upseerikerholle mennessäni joukon tiedustelijoita siivoamassa pihaa ja tutun koksun alikessun kanssa valvomassa
toimitusta Takaisin tullessani selvitin tiedustelijoille, millainen pervo hinuri heidän koksunsa on siviilissä. Koksu
huomasi mitä teen ja huusi: "Rotta!" Salamannopeasti tein asennon ja Hitler-tervehdyksen. "Mitä vittua te teette?"
Lampsin koksun ja alkessun eteen ja heitin lonkkalevosta: "Mitäs vittua se teille kuuluu?" Alikessu vieressä katsoi
todella pitkään silmät selkosen selällään. Koksu pisti lisää pökköä pesään: "Jahas, säkö oot Esinahkalähetti?"
Joku karvakasa kävi esikunnassa, mitäpä turhia sellaisia tervehtimään. Olipa vaan iso kultalaatta olkavarressa,
prikaatinkenraali. Eräänä toisena päivänä katsoin että mikä pahainen kapteeni tuolta tulee, en minä viitsi ruveta
lippaan vetämään. Kenraaliluutnantti. Myöhemmin ohitin joukon, jossa oli kenraalimajuri, eversti ja kaksi majuria.
Tarpeeksi totöilyä yhdelle päivälle.
Helsinkigines uhkaa - suhteet peliin!
Kolossaaliset kansiohommat ja karttojen valmistelu enteilivät tulevaa Helsinki-harjoitusta. Sain tehtäväksi
ympäristönsuojelu-ohjeen harjoitusmaastoa varten. Ohje oli kahdella a-nelosella, jotka olisi pitänyt taittaa lehtiöksi.
En tajunnut, mitä järkeä siinä olisi ollut, joten tein lehdykästä kaksipuolisen ja päällystin sen muovikelmulla extreme-
olosuhteita varten. Vastoin ennakko-odotuksia yliluutnantti Mäentaus oli hyvin tyytyväinen, sain kehut
oma-aloitteisuudesta. Yksikössä olisin saanut vain huutoa käskyn täyttämättä jättämisestä, täällä oli ideointi
ilmeisesti sallittua ja järjenkäytöstä sai tunnustusta. Tulin siihen tulokseen, ettei kaikki olekaan läpimätää vaan
joskus asiat osataan jopa hoitaa oikein.
Yksiköstä ilmoitettiin, että molemmat esikuntalähetit otetaan Helsinki- harjoitukseen. Tämä tietäisi yli viikkoa
metsässä ja ylimääräistä ginestä. Ei tule mitään. Viivytimme paria hommaa, että harjoituksen ajaksi olisi paljon
tekemistä ja informoimme esimiehiä että emme voi lähteä harjoitukseen, koska meillä on paljon hommaa esikunnassa. Väiski
ja Jone sanoivat, että katsotaan nyt. Kapteeni Ruohomäki oli todella mukava mies, vielä Vihurilaakin mukavampi.
Harjoituksen eräänä johtohahmona hänestä voisi saada jotain irti. "Kuules kapu, mitä miehiä otetaan Hki-harjoitukseen ?
Lähetit ei muuten ole tulossa, ei voida irroittautua." -"Nojoo, meillä on vielä kokous, mutta oma apulaiseni Günther
ainakin lähtee varmasti." Loistavaa. Günther olikin sen verran pölö että ansaitsikin leirigineksen. Tyyppi ei viitsinyt
edes sotkusta mitään hakea, "menkää te". Mitään patalaiska apulainen ei suostunut tekemään vaikka hänet oli määrätty
väliaikoina auttamaan esikuntalähettejä. Kokouksessa päätettiin kuulemma että emme lähde leirille. Väistöliike
suoritettu. Lainela vielä kehtasi hakea lomaa harjoituspäivien aikana.
Pioneeri Metsänranta - kootut seikkailut
Iltavahvuuslaskenta. "Onko kenelläkään jääkärillä, viestimiehellä tai pioneerilla mitään ilmoitettavaa?" Piipittävällä
äänellä: -"Herra alikersantti, pioneeri Metsän ranta. Joukossamme on varas. Minulta on varastettu harmaa lippalakki,
tunnusmerkkinä vaaleita tahroja lipan alla." Puheenvuoro aiheutti hallitsemattoman naurumyräkän. Sama juttu toistui
kahden viikon ajan jokaisessa iltavahvarissa. Mies vaikutti olevan aivan käsi kaikessa eikä tajunnut mitään vaan
mörhöili mitä sattuu. Kuulemma oli vetänyt huumeita tai jotain eikä päässä ollut enää mitään millä ajatella. Tiedä
häntä. Ensimmäinen muistoni hänestä oli, kun alikessut juoksuttivat tyyppiä sotkusta myöhästymisen takia. "No kun
sotkumamma sanoi että voin olla kahdeksaan" Valmiusharjoituksen aikana Metsänranta oli vartiossa. Kun ei pikku pioneeriä
näkynyt missään, alikessut alkoivat huudella. Miestä etsittiin kissojen ja koirien kanssa, ja lopulta löytyi. Mettis
makasi viereisen komppanian roskiksen takana rynkky kädessä. Kun kysyttiin, mitä hän siellä teki, tuli vastaus "herra
alikersantti, minä vartioin." Ei jumalauta. Metsänranta-lepo-Metsänranta-lepo-Metsänranta-taakse poistu!
Metsänranta metsässä. Sama meininki jatkuu. Kun piti kipinävuorosssa herättää skapparit, hän herätti tuntia liian
aikaisin. Ei siinä mitään, mutta herätystapa: hakkasi kepillä epätahtista rytmiä kamiinan kylkeen eikä lopettanut vaikka
käskettiin ennenkuin kaikki olivat ylhäällä. "Älkää nyt jumalauta kaatako kamiinaa!" Ennen tätä hän herätti alikessut
samalla tavalla. Seuraavall kerralla nimenomaan kiellettiin ottamasta keppiä mukaan. "Mutta herra alikersantti, jos mä
iha vähän vaan." Ei.
Mettis asetteli kantoja, sieniä ja kiviä mättäälle ja valokuvasi niitä. Leirin aikana hän katosi ja eksyi johonkin useta
kertoja. Ollessaan vartiovuorossa Mettis myöhästyi joka kerta, kerran jopa oli tuntia. Selitys meni läpi, "Katselin
televisiota ja unohdin ajan kulun." "Metsuri on paras" muodostui tunnuslauseeksi, pikku pioneerista tuli komppaniamme
maskotti. Mörho hajotti paljon kamaa ja tärveli mm. ruoat. Tämän jälkeen hänen ei annettu tehdä mitään, käskettiin pysyä
muiden näkyvissä ja ottaa rauhallisesti. Kun Mettiksen repussa oli hiiri, hän mesosi teltassa: "Älkää liikkuko, ettei se
vain rusennu"
Lopulta homma johti siihen, että Metsänranta sai tehdä mitä tahansa ilman mitään rangaistusta tai puuttumista asiaan.
Näin tutun hahmon puoli kahdeksalta aamulla, kun olin menossa portista ulos esikuntaan. Hörhön olisi pitänyt palata
lomilta jo eilisiltana klo 24.00. Ei mitään. Jossain muualla tästä olisi tullut heti esapekkaa. Vihurila kertoi myös
yhden jutun: Entinen prikaatin tiedotusupseeri oli ollut kapteeni Metsänranta. Masa halusi käydä tuttavansa sukulaista
morjestamassa leirillä ja kyseli Mettistä vartiomieheltä. "Mitä, onko se taas hukassa?" kysyi jägsteri. Kerroimme
Masalle että pion Metsänranta oli vähän taiteilijaluonne... Tyyppi muuten piirsi aivan tajuttoman hyvin. Kuulemma tuleva
artesaani.
Ilmavalvontaa, vemppausta ja lomailua
Olin aivan kauheassa kuumeessa mutten halunnut mennä veksiin, olihan torstai ja huomenna pääsisi lomille. Perjantaina
olisi kaiken lisäksi vielä suunnistusta. Sain Palomäen Tommilta pillereitä, joilla lähtisi kuume, nuha, kurkkukipu ja
kaikki. Kuulemma näitä napsimalla voi nostella puntteja kuinka paljon tahansa rasittumatta. Kuudelta aamulla oli ihan
muumioitunut olo, vedin pillerin. Ennen suunnistusta vedin toisen Rinexinin. Aivan terve olo, juoksin metsässä löytäen
kolme rastia ja kopioiden toisilta yhden. Suomi-verkkarit kastuivat läpimäriksi kylmästä hiestä. En rasittunut yhtään,
vain vähän huimasi. Lomille lähtiessä vilutti. Kotona tärisin tuntikaupalla aivan horkassa. Kuume nousi, ajatukset
päässä alkoivat kiertää samaa rataa ja näin ihan ihme juttuja. Mittasin kuumeen, 40'C. Muutin mielipiteeni siitä,
kannattaako huumesekopäiden pillereitä ottaa. Palomäki kertoi ottaneensa joskus epähuomiossa LSD:tä ja ollensa ihan tööt
pari päivää.
Yllättävä keino päästä lomille: Käy käsiksi komppanianpäällikköön! Tommi oli jälleen metsässä hajoamassa ja meni
kapteenille kitisemään, että pää hajoaa jos ei pääse viikonloppulomalle. Keskustelun jatkuessa hän oli alkanut repiä
komppaukkoa vaatteista, tappelussa yksi kapun natsoistakin tippui metsään. Selkkauksen päätyttyä kapteeni päätti että
parasta päästää kaveri hermolomalle ja myönsi VLV:n. Poistumiskielto olikin juuri kärsitty, tosin lisää hankittiin
lomilta palattua.
Äitini heitti minut suoraan varuskuntasairaalaan sunnuntai-iltana. Ei vähääkään kiinnostanut mennä yksikköön
ilmoittautumaan. Lämärit tuumivat, että mikäs nyt keinoksi kun vastaanotto olisi vasta aamulla. Sitten joku hoksasi,
että lääkintämiehillä on erikoistapauksissa oikeus määrätä vuodeloepoa jos kuume on yli 38 astetta. Raja ylittyi
kevyesti, sen viikon vietinkin veksissä. Perjantai-aamuna koksulääkäri kertoi että päästetään pois. Lekurin
kirjoittaessa vapautusta sanoin että lähden kyllä lomille, pistä pari päivää VMTL:ää. Koksu suttasi kirjoittamansa ja
kirjoitti tilaamani vapautuksen. Loistavaa toimintaa, ei lääkintä-RUK taida ihan turhaa koulutusta antaakaan!
"Suojatkaa varuskunta" oli aikaisemmin kestänyt koko viikon, vartiomiehiä joka paikassa kyttäämässä, patjat ja teipit
ikkunoissa. Onneksi vietin senkin viikon veksissä makaillen, kuunnellen Novaa ja lukien Aku Ankkoja.
Menin IV-kurssille ja Lainela jäi sykkimään yksin esikuntaan. Kurssia piti persoonallisuudestaan kuuluisa vänrikki
Jaakko S. Hyyti. "MOIIJ!" Kuuli heti, jos Hyde oli liikkellä. Päivystäjänä ollessa sai Hyydiltä odottaa nakkeja joka
kolmas sekunti. PÄJVYSTÄEJÄÄÄ!!! Tositarina: "Herra vänrikki, jääkäri Pönni. Kato kun tarttis saada tommonen..." -"KATO
JA KATO, HAJSTAKAA VITTU!!!" "Mitä se varusmies siellä kuikuilee?" oli tyypillisin kommentti. Kerran aukista tuli
oppilas asustamaan vähäksi aikaa yksikköön ja meni vääpelin sijaisen eli Mr. Hyden puheille. Toimistosta kuului: "Vai ei
ollut muka aikaa, HAISTAKAA VITTU!" Hupaisaa.
Jaakko S:n ansiosta teoriatunnit olivat varsin hauskoja. Mitä tahansa saattoi tapahtua. Meille opetettiin
aisti-ilmavalvonnan perusteita, viestitystä IV-asemalta ilmavalvonta-aluekeskukseen eli IVAK:iin ja koneiden
tunnistamista. "50-51. Mike Golf etelässä luoteeseen, vähentää korkeutta, 51." Olin parhaita oppilaita kokeissa.
Puhuttiin IV-leiristä kurssin päätteeksi. "Me emme juokse leirillä, me keittelemme huttua ja siemailemme konjakkia"
paasasi Hyyti. Vänskä viittasi jatkuvasti Metsänrantaan, "Se edellinen leiri oli kyllä perseestä, vai mitä Metsänranta?"
Epäselvää muminaa etupenkistä. "Kylläpäs maiharit menee huonoon kuntoon metsässä, ottakaas, Metsänranta nämä ja
lankatkaa ne välitunnilla." Mettis esitti karikatyyrin ilmavalvojasta, nosti kätensä kiikareiksi silmille ja kiikaroi
luokassa. Kaikki repesivät, Metsuri oli taas huomion keskipiste. Samaan aikaan Lainela nakitti apumiehiä ja rötväsi itse
esikunnassa.
Maastossa harjoittelimme toimintaa ilmavalvonta-asemalla ja antennien pystystystä. Viestikomppaniasta tuli joku mukava
alikessu opettamaan viestivälineiden käytöä. Kenttäradio LV 217M, kenttäpuhelin P78 ja Nokian palikkateknologiaa
edustava sanomalaite. Metsässä kokeilimme antenneja, Diskone-antenni oli IVAK:ia varten, korkea metalliseiväs jonka
päässä sojotti piikkejä joka suuntaan. Pitkälanka-antennin vetämisessä piti heittää paino korkealle puuhun, antenni
ripustettiin sinne. Perustimme ryhmiä, juuri minun ryhmääni piti tulla vihamielisin tyyppi minkä olen koskaan tavannut,
Pietilä eli Skeleton ruumiinrakenteeseensa viitaten. Olisimme katkoneet toistemme kurkut jos meidät olisi jätetty kaksin
johonkin pidemmäksi aikaa. Vaihdoin ryhmää. Uudessa ryhmässä oli Mettis, Paavi eli varusmiesdiakoni ja alikessuna
"Rock'n Roll" Vilkkinen. Alikessu oli vuoden vanhempi kuin vänrikki Hyyti, napakka komentoääni ja showmiehen tyyli.
Vedimme antennin ja kytkimme radion, sahasin Schrade Tough Toolillani kannon poikki ja kaiversin siihen TJ:n ja
nimikirjaimet. Tämä löytyy vielä tänäkin päivänä Huovinrinteen maastosta, kannon alaosaan on aseteltu sinisiä
muovinkappaleita.
Metsuri käveli ihan tavallisesti kohti meitä, yhtäkkiä kompastui ja lensi turvalleen maahan. Kaikki repesivät,
ilmeisesti hän huomasi saavansa suosiota koska sama tapahtui toisenkin kerran. Emme saaneet muka 40 km kantaman antennia
toimimaan ennen kuin siirryimme 150 m päähän IVAK:n antennista. Radiotoiminta oli muutenkin yhtä perseilyä. Seuraavana
päivänä Mettistä ei löytynyt mistään, oli jo tunnin myöhässä eikä maastossa näkynyt. Minut lähetettiin etsimään
kasarmilta. Tuvassahan se mörho nukkui täyttä päätä. Karjaisin täysiä: PIONEERI METSÄNRANTA !!! Mettis raotti hitaasti
silmiään. YLÖS ! Kun avauduin myöhästymisestä, tuli vastaukseksi taas jotain epäselvää muminaa.
VLV:n jälkeen oli taas pakko mennä veksiin, en voinut lähteä leirille korkeassa kuumeessa ja keuhkoputkentulehduksessa.
Tästä alkoikin yskä joka jatkuu vielä tänäkin päivänä. Taas piti tehdä pari pikku järjestelyä, koska perjantaista
alkaisi yhdeksän päivän loma, olin lähdössä mapilla Pohjanmaalle. Joka kerta, kun mitattiin tavallisella mittarilla,
koputtelin mittaria saadakseni kuumeen pois ja elektroniset mittaukset varmistin napsimalla Buranaa. Vain kerran minut
yllätettiin aamulla, ja saatiin tulos 37,1. Tämän selitin mittarivirheeksi, tunnetusti mittari näytti mitä sattuu.
Tuttu kitaristi lukiosta, Jussi Vuotari oli myös veksissä. Kauhavan ilmasotakoulun aliupseerit koulutettiin Porin
Prikaatin AuK:ssa. Jätkä pudotti kuumettaan nappailemalla Buranaa, aamun tulos oli 34,9 ja tyyppi päästettiin lomalle
lähes umpijäässä...
Alavudella otin loman todella rennosti, pääasiassa en tehnyt mitään. Sunnuntaina klo 13 soitin Vireen Tuomolle, joka
kertoi heidän bändillään olevan keikka puistossa tunnin päästä. Sanoin, että tulen soittamaan bassoa, kun heillä ei
ollut basistia ja olin soitellut mukana muutamissa bändiharkoissa. Soitin beissiä M'91 päällä, en suinkaan erottunut
muista hevijätkistä... Disasterin biisit muistin vähän pätkien, katsoin mitä kakkoskitaristi soitti ja soittelin sen
mukaan. Pääosa meni ihan hyvin, vaikka hyppäsin lavalle täysin harjoittelematta. Disaster veti hyvän keikan.
Vuotari oli puistossa myös, sain kommenttia maastoon sulautuvasta asustuksestani, jolloin kauhistelin Jussin paljaaksi
ajeltua kalloa. Mukavaa kun TJ väheni olematta vankina varuskunta-alueella. Vaihteluakin tämä oli, jo kolmas viikko
poissa esikunnasta.
Palatessani hommiin Lainela oli ehtinyt gonahtaa oltuaan kauan yksin. Kaikki turha sykkiminen jätettiin pois ja hommista
tehtiin vain pakolliset. Postikierroksesta jätimme päävartion pois, jätimme sen spol-kirjurin hoidettavaksi.
Omavaltaisesti jätimme joissakin paikoissa käymättä ja panttasimme postia niihin useampiakin päiviä. Ote alkoi
veltostua. Edes esikuntapimu(sihteeri) ei saanut gonahtanutta pioneeria liikkeelle. Huomasin että Mäentaus alkoi
hikeentyä, kun pyysimme jatkuvasti nakittamaan meille nakkimiehiä. Pysyvää vahvistusta lähettivoimiin ei saatu. Pihan
lakaisukin jäi pois pakottavia tilanteita lukuun ottamatta, putsattiin kun Väiski tai Jone käski.
Kapteeni Varjonen käytti omaperäistä tapaa nakittaa minut tekemään jotain. Napsautti sormiaan aulan puolella ja osoitti
sormella, "Vampula."
Tästä lähtien hänet tunnettiin kapteeni Vampulana. Kerran hän tuli vaaleanpunaiset verkkarit päällä toimistoon, selässä
luki HuoRa. Kysyin että mitäs tuo meinaa, Vampula vastasi: skapparien suunnistusseura Huovinrinteen Raketit. Ja
vaaleanpunainenhan on ainoa oikea verkkareiden väri.
Mikä kävelee metsässä saha kädessä ? -Esikuntalähetti.
Se aamu alkoi tavallisesti, vaikeaakin vaikeampi herääminen. Uudestaan nukkumaan sissitakin alle. Vaivalloinen
polkeminen lumessa, portista ulos esikuntaan kahdeksan maissa. Aamupala sotkusta, rosvopaistisämpylä ja munkki. Päivä
käyntiin, Burana huuhdotaan alas Batteryllä. Jutustelua spollin kanssa, esikunnan vartiomiestä hajottaa niinkuin aina.
Huolto-osaston majuri tulee antamaan tehtävän: Varusteena saha, joulukuusta hakemaan- metsään mars.
Maleksimme urheilukentän takana hyvän tovin, kunnes löysimme hyvän näköisen puun. Sahaamisen jälkeen vedimme metsässä
tupakit hienon joulukuusen kunniaksi. L&M kelpasi vaikken muulloin poltakaan. Vanhempi toimistosihteeri toi koristeita,
Lainela sai hoitaa koristelun koska vihaan sellaista krääsää. Suomen lippuja sentään asettelin. Useaan kertaan saimme
kehut hyvästä kuusesta, jopa everstiltä.
Mutustelin piparia istuen kirjaamon pöydällä, kun aukin päällikkö-majuri tuli sisään. Odotin reaktiota ja jatkoin samaa.
Ei mitään. Pölkkypää otti postit ja lohnosti ulos. Sama mies kuulemma oli kieltänyt läheteiltä pasianssin peluun
tietokoneella, vaikka tämä ei edes kuulunut majurin valtapiiriin. Kapteeni Sekopää, leppoisa majuri Kiljukaula ja
Härö-Olli lauleskelivat joululauluja kailottaen esikunnan käytävillä.
Kapteeni Sekopää sai nimensä hyvin äänekkäästä naurunhohotuksesta joka usein kaikui esikunnassa. Kerran hän hiippaili
kyyryssä luokseni, koukkasi sormella olkapäähän ja osoitti huoneeseensa. Siellä oli jotain autoon kannettavia
laatikoita. Härö-Olli (sotilasmestari Lindén) kulki aina takki miten sattuu ja lippis vinossa. Kysyin pihalla, että onko
wäbä. Aika wäbä kuulemma, vain vuosi enää jäljellä. Olli oli niin gonahtanut, ettei jaksanut mennä kurssille, missä
hänestä olisi tehty luutnantti. Ei haitannut yhtään, vaikka sinuttelin enkä herroitellut vaan lampsin suoraan toimistoon
kyselemään: "Onks sulla niitä muovitaskuja?"
Yskän yhä jatkuessa sain ajan päällikkölääkäriltä. Sain Redol Comp:ia ja kitistyäni vielä 10 päivää VMTL:ää. Siihen
loppuisi kaikki sykkiminen, alikessut eivät saisi minua enää liikahtamaankaan. Olinhan aina mennyt omine lupineni
vemppamuotoon, kun ei napannut juosta pihakolmiota ympäri. Joululoma läheni, Lainela kiillotti vanhaa pistintä
lähettikopissa ja napsi piikkejä aamukammasta. Tehokas taisteluparimme olisi pian historiaa, kohta nimittäisin itseni
Ylilähetiksi. Tervemenoa, 180 vrk ikimosat. Ei nappaa vaikka aamuja on itsellä kolminumeroinen määrä. Joululomasta en
muista mitään. Ilmeisesti eivät myöskään joulun PstK:ssa kiinni olleet, siellä oli rikottu ikkunoita, kustu ja laatattu
pitkin käytäviä ja örvelletty räkäkännissä. Viinan salakuljettaminen varuskunta-alueelle ei ole kovin vaikeaa. Puolet
PstK:sta oli päävartion putkassa. Lämärit hävisivät veksistä mysteerinomaisesti, kukaan ei heidän liikkeistään tiennyt
muuta kuin että horjuvasti kävelleitä b-lääkintämiehiä oli nähty veksinmäellä.
Lainela ja muut kotiutuvat jättivät jälkeensä TJ-pilan. Päiväpeitto oli nippusiteillä kiinni sängyssä, patja
pussilakanan sisällä ja kaikki sotkettu pektomilillä tai shampoolla kovaksi koppuraksi. TJ 0. Ratkean riemusta.
Tapahtui sellainen juttu, mitä ei tapahdu kuin kerran vuosikymmenessä. Kapteeni Reicher myönsi yllättäen loman
uudeksivuodeksi, jonka piti olla kiinni. Uudenvuodenyönä päätin että nyt pitää tulla känniin ja vedin pari litraa
siideriä sukkana alas. Paukutimme ja ammuimme raketteja naapurin kanssa, katsoimme elokuvia satelliitilta. Hauskaa oli.
Wanha ja gonahtanut Ylilähetti
Muutaman viikon jouduin sykkimään yksin EKG:nä. En enää ruvennut tekemään yksin suuria hommia, vaan tilasin apujoukkoja
aina kun mahdollista. Siivouksen hoiti EHK:n morttiryhmä, nakitin siitä aina miehiä tekemään omat hommani. Sanoin
toimivani yliluutnantti Väisäsen ja Mäentauksen valtuuttamana. Muke-alikersantille tämä ei mennyt läpi, vaan mies alkoi
avautua. Tämä vasta kaappi-tapauksen jälkeen. Gonamajuri pyysi toimistoonsa yläkertaan ja sanoi että tämä teräskaappi on
siirrettävä alakertaan. Mietin, että mikä nyt neuvoksi, kun yläkerrassa näkyi palloilevan pari komppaniamme alikessua.
Majurin nähden menin heitä käskyttämään: "Alikersantit te, tämä kaappi alakertaan, varovasti." Ryhmänjohtajat tottelivat
välittömästi ja majuri ihastelikin, että tässäpä kaksi sopivaa miestä hommaan. En jäänyt katselemaan kuinka aligerbiilit
ähelsivät kaapin kanssa portaissa, vaan katosin operatiiviselle osastolle muihin hommiin.
Eversti oli antanut järjettömän käskyn eikä kukaan uskaltanut informoida sen huonoudesta, ilmeisesti kaikki
nuoleskelivat komentajaa. Itsekin tyydyin vain murisemaan sanoessani että selvä homma. Köysi-aita pihalta oli
siirrettävä kellariin, että koko etupiha voitaisiin aurata. Väisänen oli juuri ennen tätä sanonut, että näyttää
paremmalta jos koko pihaa ei aurata vaan vain kolataan kulkuväylät. Hän oli oikeassa mutta muutti heti mieltään everstin
käskyn kuultuaan. Keltainen köysi ja siniset jalustat olivat kiinni toisissaan, jalustat painoivat tajuttomasti. Köysiä
oli kaksi. Ruokalasta tullessani marssin suoraan 2JK:n ovesta sisään. Valmarit saisivat kokea, kuinka nakki napsahtaa.
"Päivystäjä! Seitsemän miestä esikunnan eteen kello 13. Asu vapaa mutta sotilaallinen. Kysyttävää?" Alikessu ja kuusi
miestä saapuivat, homma suj aika äkkiä. Kaikki meni särmästi, kukaan ei kysynyt, millä valtuuksilla toimin. Huomasin
että näennäinenkin käskyvalta on tehokasta, kun näyttää itsevarmalta eikä epäröi. Rehellisesti sanottuna en niinä
aikoina tehnyt Huovinsytyke-kierroksia ollenkaan, vaan joku nakkimies-tai -nainen teki ne joka torstai. Muutaman kerran
oli nakitettavana naisalikessu, varsinkin valmarialikessut olivat kovan nakituksen kohteena.
Majuri Joni Lindeman kuunteli taas Nylon Beatia toimistossaan. Spice Girls ja muut vastaavanlaiset bändit näkyivät
kuuluvan levyvalikoimaan. Lindeman lauleskeli mukana töitä tehdessään. Mies hoiti Porin Prikaatin kansainvälistä puolta,
majurin M'91:ssä oli katkaistut hihat, joku oma kuumien olosuhteiden asu. "Käykääpäs hakemassa sotkusta 1½ litran pullo
kokista, EI Pepsiä, Pepsi on anaalista." Mukava jätkä jonka kanssa oli aina kiva jutella.
Käydessäni varusvarastolla käskin antaa kirjurin koulutushaaramerkin. Kerroin että vänskä lupasin sen minulle, vaikka
olisikin pitänyt olla käsky vääpeliltä. Sain merkin, kun ei viitsitty ruveta juoksuttamaan välillä komppaniassa.
Vääpelin luokse en menisi vaikka kirveellä uhattaisiin. Vääpeli oli Satan From Hell, maailman epämiellyttävin tyyppi.
Juuri se joka suhahti ohitseni maatessani biljardihuoneen kylmällä lattialla. Vilkaisin toimistoon vänskää etsiessäni.
"Te mies siellä, mitä te kurkitte?" -"Herra luutnantti, etsin vänrikki Hyytiä." -"TOIMISTOIHIN EI KURKISTELLA, PÄÄ EI
NÄY!!! OVEEN KOPUTETAAN!!!" -"Öh, voinko poistua?" "TEIDÄN TÄYTYY POISTUA!!!" Harvoin olen hävinnyt toimistosta niin
nopeasti. Nyt minulla oli koulutushaaramerkki kuin kaikilla kunnon taistelijoilla, kukapa nyt tulisi kyselemään
koulutushaaraoikeuksia. Herra Ylilähetti Minä.
Komppanianpäälliköltämme tuli idioottimainen käsky, jonka mukaan lomapuvun käyttö muulloin kuin lomilla kielletty.
Harmaa KePa päälle vain. Sarkapuku tuntui heti epämukavammalta eikä lahkeita saanut yhtä särmäksi kuin M'91:ssä. Nyt
jotain KSE-matskua ja heti. Päätin tehdä kepastani juhlapuvun. Hain uuden ja särmän takin rättivarastolta, silitin sen
ja prässäsin housut ja ompelin komeat, vihreät kauluslaatat kiinni. Laattoihin sain jopa luvan yliluutnantti
Mäentaukselta. Nyt voisin aina vedota kateellisten aliupseerien avautumiseen painavalla nimellä- Mäentaus. Alik
"Kaikkien" Kaveri otti laatat heti silmätikuksi ja kitisi niistä. Saatuaan tietää, ettei hän saisi pitää itse vastaavia
hän katkeroitui. Vasempaan taskuun kiinnitin sotkusta 12 markalla ostamani hienon kirjuri-pinssin. Takuulla kiellettyä
mutta pidin sitä 3kk ilman että kukaan sanoi mitään.
Kun tuli mosien ensimmäinen aamuherätys klo 04:30, nukuin Peltorit päässä. Muut nauroivat varustukselleni, mutta
heräsivät kun alikessut rupesivat huutamaan. Morteille todellakin opetettiin kaikki- tässä on hana, siitä tulee
vettä-tyyliin. Joidenkin kohdalla se oli tarpeen, puheet vammaisten ja mielipuolten komppaniasta eivät ole tuulesta
temmattuja. Muutamat tippuivat C:nä pois heti alkuun ja joitakin vielä myöhemmin. Sellaisia mitkä eivät tajunneet mitään
kun sanottiin jotain, raapivat vain päätään, "emmäätiedä".
Nakki-lepo-nakki.
Vihdoin saatiin uusi esikuntalähetti, Aku Samuli Salminen eli ASS ilmoittautui hommiin. Palveluksenjatkaja. Ensimmäinen
lauseeni hänelle oli: "Morttirekkari pois. Olet nyt lähetti, EKG vastaa luutnanttia." Ylilähetti olisi epäilemättä siis
yliluutnantin tasolla, ainakin sen tasoista valtaa onnistuin käyttämään. Alik Kaveri sai lisää kurttuja otsaansa, kun
toinenkin KSE-mies ompeli laatat kauluksiinsa. Näytimme kaukaa katsoen kokelailta, joten tervehdykset olivat taattuja.
Jo Lainelan aikana, kun ajoimme pyörällä 3JK:n tupakkapaikan ohi, joku huusi huomion ja koksutkin tervehtivät. Johtui
varmaan särmistä, uusista maastolippiksistämme, jotka haimme varusvarastolta. Vihasin barettia, pidin M'91:sen kanssa
lippistä skapparityyliin etukenossa. Nyt olin hakenyt varastolta aivan uuden, kovan ja särmän kepalätsän. Kyseinen
huomion huutanut 3JK:n taistelija muuten juoksi tapahtuman jälkeen useita kertoja pihakolmion ympäri.
ASS pelkäsi joutuvansa rankkoihin hommiin komennuspaikan saatuaan, mutta hänen pelkonsa osoittautuivat vääriksi. Pari
viikkoa Salminen teki hommia ahkerasti, hyödynsin sitä nakittamalla pihan kolaamiseen ja muihin epämieluisiin hommiin.
Vähitellen jääk Perse huomasi että käskyvaltani on vain näennäistä ja meistä tuli tasaveroiset kumppanit.
Jätin rahastajien nakituksen ASSin tehtäväksi, koska olin kyseiseen hommaan täysin hajonnut. Joka pahuksen äijän perään
sai soitella päivät pitkät, kun kävi ilmi ettei tyyppi olekaan menossa lomakuljetuksella. Rahastajat piti vaihtaa useita
kertoja, useimmiten annoinkin yksiköiden päivystäjille tehtäväksi nakittaa niin ja niin monta tyyppiä hommaan.
Huomatessaan että autoja tilattiin usein liikaa lomakuljetuslista-epäselvyyksien takia, Väisänen väsäsi yksikköihin
jaettavan lapun asiasta. Lapussa oli Väiskimäistä juttua kuten "Poliisi voi rapata ihan kertaalliset sakot" ja
"lomakuljetusten ryydmies ylil Jari Väisänen." Ongelma oli se että monet ilmoittautuivat kuljetukseen tulematta ja
jotkut tulivat autoihin ilmoittautumatta. Prikaatille tuli satoja tuhansia ylimääräisiä kuluja vuosittain. Ukaasien
lähettämisen jälkeen saatoimme vedota määräyksiin, kun huomasimme penseyttä nakitettavissa. Lisäksi Väiski sanoi että
nyt nakitetaan pääasiassa alijohtajia ja vahnoja. Mikäs sen mukavampaa, koksut ja alikessut saivat kokea, kuinka nakki
napsahtaa.
ASS oli taas jossain ja olin yksin, kun esikunnan eteen tuotiin monta lavallista paperia, eli noin 800000 arkkia A4:sia
ja lisäksi A3:sia + muuta toimistomateriaalia. Ajattelin että Hell No, en tod ole kantamassa noita kaikkia. Kaikkien
onneksi Mäentaus ei ollut paikalla vaan Väisänen. Väiski soitti muitta mutkitta viestikomediasta kymmenen miestä
paikalle. Viestimiesten muoto marssi särmästi paikalle alikessun komentaessa vierellä.
Toimintamme oli lipsunut jo varsin gonahtaneelle asteelle, tuumimme että kohta pitää saada apulähettejä ennen kuin homma
hajoaa käsiin.
Valmareissa oli yksi tosi söpö alikessu, (nainen siis...) pieni ja vaaleatukkainen, taisi olla Pohjanmaalta kun tuli
Seinäjoen junassa. Päätin että nyt en saa rakastua kehenkään, edellinen kokemus ei ollut miellyttävämmästä päästä.
Varattujahan ne aina ovat, antaa olla. Ajattelin kuitenkin että olisi kiva lähettää kortti näin ystävänpäivänä. Muuten
kyllä vihaan näitä kaupallisia hömppä-juhlapäiviä. Väsäsin kortin tyhjästä, sahasin jonkun kalliin suklaarasian kannesta
kortin, rasia oli paksua pahvia ja hienosti koristeltu. Otin Aku Ankasta valokopion, stripistä jossa Aku kaivertaa
sydäntä laserilla vuoren seinämään. Puhekuplaan panin tekstiksi "Porin Prikaatin kauneimmalle alikersantille." Vielä
summanmutikassa keksitty runo ja nimetön kortti virallisessa PV:n kuoressa postikaappiin kirjuria odottamaan.
Toivottavasti kortti tuotti edes hyvää mieltä...
Jotain mukavaakin voi joskus tehdä.
Alilähetit, asento!
Neljä miestä tuli haastatteluun esikuntaan. Yksi käännytettiin heti pois ja kolme jätettiin koeajalle minun ja ASS:n
armoille. Yhdelle olisi annettava potkut koeajan päätyttyä. Jääkäri Pihlajamäki, pioneerit Mäki ja Marmela. Mahtavaa
nakitusta viikon ajan, kun heitä opetimme. Ensivaikutelman mukaan ajattelimme antaa potkut pion Marmelalle, kun tuli
esikuntaan parta ajamatta ja epäsiistinä. Pihjajamäki oli kaverin kaveri Alavudelta, joten reilukerho päätti että selvä
valinta. Salminen aloitti lauseen: "Äsh. Meidän on pakko ottaa Marmela lähetiksi, kun se on noin ahkera." Jatkoin itse,
että pioneerin ahkeruus vaikutti jopa sairaalloiselta. Pion Mäki gonahti heti, luuli olevansa itsestään selvä valinta
lähetin hommaan. Samat atk-taidot oli kuitenkin myös työnarkomaani Marmelalla. Mäki kuvitteli olevansa maailman kovin
jätkä, jutut olivat sen mukaisia. Toimistosihteeri Merjan mukaan hän hoiti myös hommat miten sattuu jos ei oltu
vahtimassa.
Väsäsin koneella virallisen näköisen asiakirjan, jossa ilmoitettiin esikuntalähettioppilas pion Mäen vapauttamisesta
tehtävistään. Ilmoitin Mäentaukselle, että valinta on tehty. "Tää on selkee, Mäki on irtisanottu tästä hetkestä alkaen."
Mäki istui toimiston tuolilla aivot pysähtyneessä tilassa. "Mitäs mä nyt sitte teen?" Käskin yrittää löytää uutta
komennuspaikkaa ja ilmoittautua vääpelille tai komppapäällikölle. Vääpeli, Satan From Hell olisi varmaan huonompi
vaihtoehto.
Salminen toi videot lähettikoppiin, tästä alkoi gonahdus myös jääk Pihlajamäen kohdalla. Annoimme Marmelan hoitaa
suurimman osan hommista, kun kerta oli innokas tekemään. Työhulluus ei tainnutkaan olla silmänlumetta. P-mäki ja
Salminen ravasivat tupakalla joka välissä kunnes ASS löysi terveyslehdestä kuvan henkitorven syövästä. Yök. Tupakoinnin
lopettamisen paikka... Läskiperseiden ja selluliittimainosten seuraaminen Ostoskanavalta sai kaikkien pään sekoamaan
toden teolla. VMTK:hon hakemaan lisää leffoja.
Jokaisella postikierroksella otin tavaksi viettää jonkin aikaa VMTK:n toimistolla lukien sähköposteja ja jutellen
KSE-jätkien kanssa. Uusi puheenjohtaja alik Miikka Autio, varusmiesdiapami eli Paavi Esa Seppo Kylmämetsä, sihteerikkö
Pekka Puustinen ja Tappi Markku Johannes Valkealahti kuuluivat vakiokalustoon. Hyviä jätkiä kaikki. Kaikki muut asuivat
samassa tuvassa kuin minä, paitsi Autio alikessujen tuvassa. Muutenkin sluibasimme kierroksissa yhä enemmän,
koulutustarvikevarasto ja pari muuta saivat jäädä väliin alilähettien suorittaessa täydellisiä kierroksia.
Härötupa 8
Tupamme, 8 oli pääasiassa sekalaisten vanhojen tupa. Se oli lähes vastapäätä päivystäjän pöytää mikä toi elämään hyvät
ja huonot puolensa. Vanhojahan ei kukaan edes yrittänyt nakittaa, ja jos yritti, naurettiin ulos. "Ei olla tekemässä
mitään." Uimavalvojat asustivat tuvassa, 4 kappaletta. Useimmat ihan ok tyyppejä, paitsi raumalainen Malmelin, joka oli
ihan oma lukunsa. Piereskely ja haiseminen oli järkyttävää, ilman alkkareita jonkun toisen taistelujakkaralla istuen
TRRÖÖÖÖÖÖÖÖÖT yhtäjaksoista päästöä melkein minuutin. Muutenkin ainutlaatuisen röyhkeää toimintaa. Lipasti kertoi aina
naisjuttuja, kuinka oli mukamas tehty vaikka mitä vaikka kenen kanssa. Todenperäisyys hämärän peitossa kuten aina.
Haikonen oli korppi.
Tappi nukkui ylhäällä viereisessä punkassa. Paavi yläpuolellani, yölliset keskustelut ja väittelyt jatkuivat usein
myöhäänkin. Tapin alapuolella asusti Komisario, entinen spol-jääkäri Liesmäki. Hän joutui lopettamaan spollin hommat
migreenin takia, tämän jälkeen hän työskenteli varusvarastolla. "Älä panikoi" oli Komisarion tunnuslause. Puustinen,
maailman gonahtanein VMTK:n sihteeri asui myös tuvassa. Useimmiten kaveri nukkui tuvassa johonkin aamukymmeneen asti,
raahautui sen jälkeen toimistolle tyhjää toimittamaan. Punkan petaus aamulla oli sitä luokkaa, että vain näkyvä puoli
vedettiin jotenkin kasaan. Kirvesmies Saari Turusta oli pahaksi onnekseen Malmelinin yläpuolella. Saari vetelehti
korjaamon puupuolella ja väsäili jotain omia hommiaan sorvin ja muiden härveleiden kanssa, vei tuotokset lomakassissa
kotiinsa.
Korpraali Petri Riihilä oli "maailman positiivisin ihminen" kuten Puustinen sanoi. Sihteeri aina kiusasi Riihilää, kun
tällä olivat kaikki asiat aina huonosti. Petri putosi viesti-aukista auk-ykkösen jälkeen B-mieheksi, palvelusaika silti
362 vrk. Pätevä kirjurimme korp Heinonen oli samanlainen tyhjän arvan mies. Riihilä työskenteli viestivarastolla kahden
alikessunretaleen kanssa. Alikessut oli lähetetty Riihimäeltä Porin Prikaatiin hommiin, joita ei heille kuitenkaan
ollut. Jotain kehittyneempiä viestihommia joihin heidät oli koulutettu. Natsat eivät näiden miesten kaulassa merkinneet
mitään. Riihilä ja Puustinen tappelivat koko ajan, tulee mieleen tapaus kun Buutsinen naputteli metallista sängynlaitaa
ja käski yläpunkan taistelijaa lopettamaan naputuksen. Puustisella oli opetus jokaiselle illalle, saarnasi tuvalle omaa
elämänfilosofiaansa samalla kinaten Paavin kanssa. Paavi näet väitti esim. että hänen kaverinsa oli juonut yhden illan
aikana 200 pulloa kaljaa ja muita "salama iski samaan puuhun 666 kertaa" juttuja.
Kaappimme olivat todella järkyttävässä kunnossa, omassani oli tarpeelliset varusesineet ja siviilitavarat esillä, kaikki
tarpeeton tungettu kaapin perukoille miten sattuu. TV:t olivat kiellettyjä mutta Riihilällä oli oma pikkutelkkari joka
valaisi liiankin tehokkaasti hiljaisuuden aikana. Siivosimme kerran kahdessa viikossa ja uusien morttien tultua emme
siivonneet ollenkaan. Hyvällä tuurilla aina joku mosa mörhöili ja sai rangaistukseksi siivota alikessujen ja vanhojen
tuvat. Kerran olin käymässä juoma-automaatilla seuranani parvi mortteja. Valitin, ettei millään jaksaisi kävellä
takaisin omaan tupaan, gonahdus oli muka niin pitkällä. Nuorsaari, yhtä pieni tyyppi kuin minä, kantoi minut sitten
tupamme ovelle. Alikessu tuli paasaamaan, että ei osallistuta Rotan perseilyyn. Samainen Nuorsaari moppasi kerran
tupamme joten annoimme kahvilipun särmästä toiminnasta. Oman tuvan siivoamisesta tuli meille tabu.
Punkat olivat kapeampia kuin muissa tuvissa, kuin ruumisarkkuja. Kun käänsi kylkeä, kolahti aina kylmään
metallikaiteeseen. Joitakin tyyppejä tämä häiritsi enemmän kuin muita, joten päätimme kaikessa hiljaisuudessa siirtää
tyhjästä tuvasta itsellemme leveät punkat. Tällöin tutustuimme alikersantti Kaveriin. "Mitä helvettiä nää pallopäät taas
hommaa?" avautui Kaveri parin muun alikessun ollessa myös läsnä. "Heti punkat takaisin tupaan." Lyhyen väittelyn jälkeen
aloimme kantaa punkkaparia takaisin. Tällöin kolautimme yläpunkan vahingossa kattoon, jolloin siitä leijaili vähän
rappausta käytävälle. "Jahas, jääkäri pääseekin luuttuamaan koko käytävän!" -"En tod ole moppaamassa koko käytävää"
sanoin ja potkin murusia juoma-automaatin alle. Molemminpuolisen avautumisen jälkeen hän kirjoitti päivystäjän
raporttiin "Jääkäri Rotta RR kieltäytyi siivoamasta jälkiään ja niskuroi." Kävin harjaamassa murut pois, mutta mikä oli
kirjoitettu, se oli kirjoitettu. Muut alikessut käyttivät sentään järkeä eivätkä näyttäneet raporttia kapteenille.
Kaveri olisi halunnut minulle esitutkintaa.
Viereinen tupa 7 oli naisten tupa. Viestityttö lääkintä"mies" Piia Oksanen asui siellä yksin ennen Sannan eli
alikersantti Markkasen tuloa. Minulla ja muutamilla muilla oli tapana käyttää sitä olohuoneena. Piipa oli mukava kaveri
jonka kanssa saattoi jutella monista sellaisista jutuista joista ei voinut tupakavereiden kesken jutella. Sannalla oli
tuvassa everstiltä saatu joulutähti. Ärsytti, että kukka ei suostunut kuolemaan kun Sanna piti siitä niin hyvää huolta.
Tämän johdosta kärytin kukan lehtiä sytkärillä.
Paavilandia ja p3310nmetsästys
Paavi ei ollut mikään uskovainen koulutushaarastaan riippumatta. Jutut VMTK:n toimistolla olivat välillä varsin hurjia.
Vetelehtimiseni vemppateekoon toimistolla lisääntyi, kerran soitin esikuntaan etten jaksa tulla nyt sinne kun katsotaan
niin hyvää leffaa DVD:ltä. Bladen katsottuani raahustin takaisin PrE:hen noin puoli kolmelta.
Kylmäpapin kanssa menimme Kissin tsättiin härnäämään peeloja. Pappi valitti että on tylsää, kuei ole muuta tekemistä
kuin pelata tietokoneella. Otin pari päivää VPO:ta ja vietin päivät VMTK:ssa. Yliluutnantti Lintula tuli taas kyselemään
porukoilta lupia oleskella tiloissa ja että eikö esikunnassa ole mitään tekemistä VPO:lle. Sanoin että ei ole. Kyräily
ja kyttääminen jatkuivat.
Myös varusmiestoimikunnan toimihenkilöt joutuivat lopettamaan lomapuvun käytön. Autio ja Puustinen kuittasivat
juhlapuvun, tosin sihteeri ei jaksanut pitää kravattia. Paavi kieroili olevansa pääesikunnan alainen ja pitävänsä yhä
M'91:stä. Tappi piti samaa pukua yhä yliluutnantti Vihurilan määräyksestä.
Varusmiesdiakoni Kylmämetsä joutui pikku kahnauksiin spollin kanssa. Kukapa tosin ei joutuisi, itselläni ei ollut
vaikeuksia muiden kuin päävartion kantahenkilökunnan kanssa koska spol-jääkärit olivat tuttuja ja muutenkin pääosin
mukavaa sakkia. Yksi järkyttävä tapaus kaikkien kauhuksi löytyi; kersantti Uotila. Virkaintoinen kersantti runnutti jopa
omia miehiään ja onnistui olemaan harvinaisen jäykkä ja inhottava. Uotila oli parin muun kanssa tarkastamassa, löytyykö
komppaniamme tuvista TV:itä tai muuta epäilyttävää, kuten myöhemmin saimme tietää. Kylmis uteli kessulta, mitä he
tekivät täällä. Uazi ei suostunut kertomaan mitään vaan vetosi turvallisuusmääräyksiin ja salassapitovelvollisuuteen
mikä oli täyttä potaskaa. Kylmämetsä taas vakuutti että hänellä on oikeus saada tietää.
Tästä syntyi pitkä kahnaus sotilaspoliisien kanssa. "Vuh vuh" lipsahti Kylmäpapin äänielimistä turhankin helposti aina
spollien läheisyydessä. Paavi joutui tästä sotilaspastori Pertti Hellin puhutteluun, vartiopäällikkö oli ilmeisesti
tehnyt valituksen.
Kuulemma ei tarvinnut enää pitää hartauksia pioneerikomppaniassa tapahtuneen jutun jälkeen. Alikessut ilmeisesti
härväsivät hartaudessa, jolloin Paavi poistutti heitä kasarmin ympäri...
Pappi ja Tappi tekivät jatkuvasti piloja toisilleen, sitoivat toistensa punkat, kaapit tai jotain tavaroita rautalangan
ja teipin avustuksella. Erään kerran Paavi löysi Markun laittaman ison lenkkimakkaran tyynynsä alta. Kyseinen makkara
päätyi lopulta herättämään pahennusta pilkottaessaan erään jääkärin housuista. "Rouva alikersantti..." Tälle nauroikin
koko komppania.
Eihän Kylmis kunnon varusmiesdiakoni olisi ollutkaan, jos ei olisi aikoinaan harrastanut saatananpalvausta ja
spiritismiä. Poltergeist ja salaperäiset kuolemat eivät olleet mitenkään tuntematon käsite. Kuulemma hänellä oli myös
maine yhtenä lähiseudun kovista tyypeistä, kukaan ei tulisi aukomaan päätä. Paavi oli käynyt Yuishinkai-karatejutsussa
kuten minäkin.
Ginesguagea ja asennevemppaa
Se väistämäton, kaikkia hajottava välttämätön paha. Valmiusvuoro. Pakkasin reppuun mitä sattuu-tarpeettomia ja osan
tarpeellisia tavaroita, vedin tetsarin yläkaapista ja heitin ne sängyn alle. Valmistauduin rötväämään viikonlopun yli.
VMTK oli virallisesti kiinni päivällä mutta inside-porukallemme aukesi ovi soittamalla 3JK:n päivystäjän puhelimesta
joku avaamaan. Koko viikonlopun pelasimme neljän koneen verkossa Quakea ja Duke Nukem 3D:tä.
Peliporukkaamme kuului koko VMTK:n sakki ja pari uimavalvojaa. Olin ylivoimainen kunnes 2JK:sta tuli ammattimaisempia
pelaajia, ei ollut enää mitään jakoa. Myös ASS ja Piipa olivat toimistolla, katselivat elokuvia.
Pelaamista jatkoin myöhemmin myös arkipäivinä, loistava tapa viettää aikaa. Kaiken kaikkiaan paras gines ikinä,
itselläni ja ASS:llä oli vielä esikunnan parkkipaikalta löytynyt viinapullo, pohjalla kohtuullinen määrä aitoa ainetta.
Sinä iltana häsläsimme kaikkea todella epämääräistä. Salminen onnistui kuolaamaan omaan niskaansa heiluttaessaan
päätään.
Seuraava gines tuli muutaman viikon päästä. Olisi pitänyt lähteä ampumaradalle mutta menimme Riihilän kanssa
asennevemppaan. Sain juuri sitä mitä halusinkin, päivän VUP:tä. Riihelä ei viitsinyt ruveta keksimään
keuhkoputkentulehdusta eikä mitään muutakaan, uskoi pelkän vastaanotolla käymisen riittävän ja palasi KP:nä. Myöhemmin
kehovänrikki tuli etsimään ampumaradalle lähetettäviä uhreja ja silloin vapautus oli kova sana. Annoin valmiiksi pakatun
reppuni Riihilälle, joka kirosi jälleen kovaa kohtaloaan ja toiminnan täydellistä turhuutta. Turhaahan se oli.
Kun täysin gonahtaneet ysikuukautiset lähtivät, ei itseäni jaksanut napata enää mikään. Olin saanut jo tarpeekseni koko
armeijasta. Sovin parin luotettavan jätkän kanssa, että hoitavat ilmoittautumiset puolestani, esikuntaan en ilmoittanut
mitään, luulevat kuitenkin että olen veksissä. Lähdin viikoksi Pohjanmaalle, lomalle lähtijöiden mukana. Omaperäinen
lomani toimi hyvänä hermolepona, tosin kiinni jäädessäni olisin keräillyt pekkaa, yp:tä ja vaikka mitä. Takaisin
tultuani Väiski tuli vastaan pihalla ja sanoi: "Kas Rotta, olette takaisin elävien kirjoissa."
Kirjuri-korppi Heinosesta tehtiin VMTK:n TOS(I)-asiamies eli ei tarvinnut enää sykkiä kirjurina vaan sai olla
toimistolla tyhjäntoimittajana lopun ylipitkästä palvelusajasta. Yhdessä nimeltä mainitsemattoman tyypin kanssa muutimme
asuinpaikkani tiedot, uusi asuinpaikka: Vaasa. Näin lähdin joka viikonloppu yhdeltä lomille, omalla autolla olin kotona
jo ennen kahta. Särmä harhautus.
Jossain vaiheessa talvea tuli tappavan kylmä. Näin ohjesäännön mukaisesti pukeutuvien paleltuvan lähes hengiltä. Lähdin
varusvarastolle vaihtamaan uutta toppatakkia. Kyselin varaston johtomieheltä, saisikohan tätä pitää harmaan
palveluspuvun kanssa. "Pakkohan sitä on pitää vaikka on erivärinen, nyt on niin kylmä ja se on ainoa päällystakki." Nyt
voisi aina sanoa että yliluutnantti Valtosen lupa härövarustukseen. Komisario Liesmäki mahtaili linjastolla rähinäremmi
päällä. "Herra ex-sotilaspoliisi" En panikoinut vaan panin vielä parsakaalin päähän ja vedin suojukset korville.
Museo-AU (PT-AU)
Uusi museoaliupseeri poikkesi vanhasta täysin. Kyseinen hommahan oli sotilasmestari Lindénin ja huolto-osaston
nakkikoneena oloa, muuten KSE homma. Vanha museohuuhaa alik John Richard Mannermo ei ollu kovin loistava tapaus. Rääkyvä
komentoääni, huonot jutut. Lisäksi kuvitteli olevansa joku natsiylijohtaja. "Lähettiryhmä-lepo-lähettiryhmä. YLÖS!"
Arvaa vain, liikautimmeko eväämmekään. Uusi oli kuin kaveri muiden joukossa, uudenlainen löytö: aivoilla varustettu
aliupseeri. Risto Katila sai kessun natsat morttien P-kauden jälkeen. Kessu tuli aina välillä rötväämään koppiin
kanssamme ja katselemaan videoita. Tappi toi taas munkkeja koko lähettiryhmälle, mukavan särmää toimintaa jota tapahtui
aika usein.
Toinen huolto-osaston nakkikone oli prikaatin talonmies, pioneeri Mölsä. Asui samassa tuvassa ylhäällä kuin Pihlajamäki.
Siinä tuvassa asusti myös kuntotalon talkkari, aivan palikka pioneeri taas. Mölsä liittyi usein rötvääjien joukkoon.
Pihlajamäki ja talkkari kinasivat ja haukkuivat toisiaan koko ajan. Nimet Mälsä ja Pissamäki tulivat tutuiksi. Osan
lähettien hommista saimme nyt sälytettyä talkkarin niskoille, katselimme kun Mälsä sykähti ylös ja lähti raahaamaan taas
paria tonnia tavaraa.
Katila otti tavakseen retuuttaa minua huomattavasti vahvempana ja isompana kaverina. Keksin uuden puolustuskeinon: purin
häntä käteen. Siitä lähtien purin kaikkia vastustelijoita käteen tai mihin hampaani ylettivätkään. Kieltämättä
tunnuslauseeni "Mä puren sua käteen" sopi hyvin yhteen nimeni ja nimikirjaimieni "RRR" kanssa. Katila leikkasi
terveysoppaasta puremahaavoja koskevan kohdan ja ripusti sen punkkani päätylautaan.
Paavin alkaessa kotiutua Katila ilmoittautui varusmiespappikurssille. Kurssi pidettiin Lahdessa ja kesti jonkun viikon.
Samalla hänestä tuli täydellinen KSE-mies. Pyörän takaosan kyltissä luki: PT-AU Museo-AU kers Katila RO E-ja HK. Isä
Katila tuli vähän väliä nahistelemaan ja kyseenalaistamaan Ylihähetin asemani kutsumalla minua Quasilähetiksi. Ehkä
vähän asiattomasti kutsuin Katilaa Pseudopapiksi. Museokuli oli myös hyvä nimitys.
Isä Risto vieraili usein tuvassamme. Puustisen ja muiden 9kk hemmojen muutettua pois Salminen pääsi arvoiseensa tupaan
muiden samanhenkisten sluibaajien kanssa. Risto kertoi suunnitelmistaan jäädä parin kuukauden ylikessuksi kouluttamaan
alokkaita. Mahtava komentoääni ei päässyt aivan oikeuksiinsa varusmiespapin hommissa, jotka olivat enemmänkin kuuntelua
kuin melun tuottamista. Katila lauloi CMX:ää ja örisi Sepulturaa tuvassa...
Risto, VMTK:n puheenjohtaja Autio, Skele eli Heinonen ja spade-au Väljä jäivät eräänä aamuna kiinni jäädessään
nukkumaan. Pataljoonan valvoja yllätti porukan itse teosta eli nukkumasta herätyksen jälkeen. Päällikkö säästi pojat
seuraamuksilta Aution käytyä kapteenin juttusilla.
Jos jonkinlaista viheltäjää kävi kyyläämässä tupamme ovella. 3JK:n vääpeli, ltn Salakari niistä omalaatuisimpana. "HYVÄÄ
HUOMENTA ALAKERTA, NYT YLÖS, KELLO ON MILJOONA" minuuttia ennen herätystä.
Ollessani päivystäjänä harväsin toden teolla. Tekemistä kun ei ollut, soittelin illalla hajotuspuheluita aukin
päivystäjälle. "Voitteko kuuluttaa tämän? >>HAJOTTAAKO?>>" Nakitin pioneeri Mäen aina laskemaan aseet, en jaksanut itse.
Iltavahvari oli cool. "Suoritetaan iltavahvuuslaskenta. Minä toimii. Komppania: asento, luku. En tiedä täsmääkö eikä
tippaakaan kiinnosta, lepo. Älä särmää vaan härvää, komppania!"
Jääkäri Alhon ehdotuksesta panimme Gestapo-puvut ruokailuun mennessä, koska satoi. Pihalle tultaessa sade loppui ja
näytimme typeriltä. Pidin lyhyen puhuttelun. "Geschtapo-joukkomme ovat kokoontuneet komppaniamme etupihalle. Suoritamme
strategisen iskun Muonituskeskukseen, asento. Käännös oikeaan päin, tahdissa mars." Pesin käteni vastuusta ja syytin
Alhoa.
Huomasin itsessäni rasitusastman oireita ja menin veksiin. Sain astmalääkkeita, jotka auttoivat hyvin ja lähetteen
Tilkkaan. Keskussotilassairaalassa käynti oli kuin lomamatka, hienoa vaihtelua. Huoneessani oli pari muutakin jätkää
Porin Prikaatista, mm. Jortikka 3JK:sta. Aulassa ja muuallakin näin porukkaa kaikista Suomen joukko-osastoista ja
varuskunnista. Aku Ankoista sisseihin ja lentomiehiin. Samassa huoneessa ja samoissa tutkimuksissa oli rötvä kirjuri
Kaartin Soittokunnasta. Meininki siellä oli niin suklaata ja epäsotilaallista, ettei kuulostanut armeijalta ollenkaan.
Siellä palvellessani olisin voinutkin säilyttää järkeni, mutta ei, Porin Kuninkaallinen Valmiusprikaati kuluttaa
miehensä loppuun asti.
Hoitsut eivät näyttäneet vanhoita korpuilta kuten VKS:ssä vaan olivat aika nuoria ja kivan näköisiä. Joku harjoittelija
näkyi välillä, jäin tuijottamaan joka kerta kun hän vilahti jossain, niin namun näköistä naisolentoa en ollut ennen
sotilaiden lähellä nähnytkään.
Juuri kun keksimme sanonnan "Puuha-Pete voi vaarantaa terveytesi" näin jotain pajon pahempaa. Aamuteeveen
pyjamabanaanit. Mieluummin vaikka tunti teletappeja. Ruoka maistui todella hyvältä ja sotku oli ihan vieressä.
Videoitakin sai lainata ja katsoa, mm. Blues Brothers tuli katsottua.
Lueskelin Cosmoa ja muita lehtiä, kuunneltiin Kiss FM:ää ja rötvättiin. Pari koetta päivässä. Pahin oli juoksukoe,
mitattiin arvojen muutoksia noin kymmenen juostun minuutin jälkeen. Vaatevarastolta saimme paavonurmet ja sormikkaat.
Varastoa hoiti venakko. "Nja tjässä on pjpo" Naureskelimme sille jälkeenpäin. En pitänyt sairaalan pornoalusvaatteita
vaan kuljin härövarustuksessa kuten aina. Pidin intin pooloa ja alkkareita sairaalan vastaavien tilalla. Kaikki hyvä
päättyy aikanaan, ja kolmen päivän jälkeen lähdimme taas kohti Säkylää. Onneksi kohta taas lomille.
SP (Siivouspalvelumies)
Ehdin tuntea lähettinä kaksi palvelukseenastumiserää spolleja. Vanhempi oli parempi, johtuen siitä että uudemmalla oli
kers Uuotila runnuttamassa ja piiskaamassa entistä tiukempaan toimintaan. Vanhoissa oli kaksi kirjuria; Mäksä ja
tiedustelijoista Stenfors. Stenforsin jutut olivat hämäriä, äijä oli mukamas joku valmari-pelle muttei kuitenkaan ollut.
Mäksää reilumpaa jätkää sai hakea. Esikunnassa vartiossa ollessaan Mäkinen tuumi että mitähän juuri pitikään sanoa, kun
pääsi unohtumaan. Olisko ollut "Hau" kysyin. Mäksän mukaan joku voisi pitää tuota vittuiluna...
Kaksimetrisenä kehokaksikkona toimi Alinen ja Niskanen. Alinen oli pakotettu spolliin, joten hän oli vähän katkera.
"Mikä sitä kättä vaivaa?" Niskanen yritti käyttää näennäistä käskyvaltaa mutta minuun se ei tehnyt vaikutusta. Mitä
käskevämmällä äänellä huudettiin "lähetti", sitä hitaammin laahauduin kopista näkyviin. Yleensä kinasimme siitä, pitikö
minun hakea munkkeja sotkusta kun hän käskee. Jonkun tällaisen, ihan leikkimielisen kiistan jälkeen hän soitti vartio-au
Uotilalle. "Täällä on tää jääkäri Rotta, se niskuroi taas." Katkaisin puhelun.
Kuin salamana paikalle ryntäsivät ylikersantti ja herra sotilasammattihenkilö yrmeän näköisinä. "Te siinä, tulkaas heti
tänne." -"No mikäs hätänä?" "Mitä helvettiä, oletteko tullut hulluksi?" -"Kyllä." "Mitä helvettiä te sillä tarkoitatte,
tämä on vakava turvallisuusasia. Ja te vartiomies, teette tästä huomautusilmoituksen. Jääk Niskanen kirjoitti
ilmoitukseen mm. että jääkäri Rotta morkkaa usein sotilaspoliiseja sanoin "Vuh vuh." Mahtoi olla komppanianpäälliköllä
naurussa pitelemistä."
Pakarinen oli pieni, häröilevä kiusanhenki. Pakrun toimiessa sai todella nauraa. "Herra yliluutnantti, siirtyisittekö
kauemmas, tupakansavuanne tulee sisään." -"Ei voi pitää paikkaansa" sanoi Väisänen. Puolen minuutin päästä: "Herra
yliluutnantti, häipykää!" Pakru sanoi että yksikin poikkipuolinen sana vielä niin hän tekee huomautusilmoituksen.
Ruokalassa käydessäni alik Ruisla huomautti ylimmäisestä napistani, joka oli auki. Panin napin kiinni kolmannella
sanomisella ja kun alikki palasi ovelta, nappi oli taas auki. Jaahas, niskurointia. Nimi ylös. Seuraavalla viikolla
menin varapäällikön puhutteluun. Kerroin niin kuin asia oli, että nappi aukesi vahingossa. Luutnantti Satan From Hell
oli myös mukana. "Tälläistä EI tehdä!!!" Ukko raivosi ihan hulluna. Yliluti sanoi että juttu jätetään alikersantin
päätettäväksi, tuleeko esitutkinta vai ei. Puhuin Ruislan kanssa joka ei suostunut jättämään juttua sikseen.
"Niskuroinnista on enimmäisrangaistuksena kaksi vuotta vankeutta."
Seuraavana päivänä Samuli Pakarinen oli vartiossa esikunnan aulassa ja Ruisla tuli hakemaan Muken postia. Pakru kertoi
juuri, että hänen esimiehensä ylikersantti X oli käskenyt ryhmänjohtajia panemaan kepan ylimmän napin kiinni, vaikka
auki pitäminen oli yleinen tapa. Supisin hetken spollin kanssa ja poistuin tarkkailemaan tilannetta lähettikopin ikkunan
takaa. "Alikersantti Te: kepan ylin nappi kiinni!" Ruisla pysähtyi. Ilme naamalla kivettyi, hitaasti hän väänsi sanan
"selvä". Hän sulki napin. Yeah! Victory! Pompin voitonriemusta alikerbiilin lähdettyä. Puolen tunnin kuluttua Ruisla
palasi: "Saanko käskyn kirjallisena?" Pakarinen soitti vartiopäällikölle ja kyseli, onko asiassa mitään epäselvää. Selvä
juttu, hän kirjoitti käskyn. Vartiossa olevalla sotilaspoliisilla on tilapäinen käskyvalta kaikkiin joukko-osaston
varusmiehiin. Vartiopäällikkö oli kuulemma kysellyt Ruislaa yksiköstä, että mikäs alikersanttia vaivasi. Voitto kotiin:
100-0. Rimpuilemalla alikessu teki tilannetta vain pahemmaksi. Ehdimme molemmat lähteä lomallennen kuin hän ehti
ruveta vastatoimenpiteisiin. Pitkän loman jälkeen alikki ei jaksanut enää riehua. Ruisla kyllästyi perunoiden pesemiseen
ja portsarointiin Mukessa ja lähti jälki-RUKkiin. Juurikin näin, lisää aamuja herra res. vänrikki!
Juuri ennen vanhojen kotiutumista härväsin vielä enemmän. Huomasin että porttia vartioivalla Mäksällä oli kevlar-liivit
päällä. Joku uusi ohjesääntö velvoitti pitämään luotiliivejä. Otin nyrkkeilijän asennon ja vedin iskusarjaa häkeltyneen
spollen rintapanssariin. Sieppasin joskus pyörällä ohi ajaessani spållin pampun vyöltä... Aamukuitit ottivat päähän.
Uudet spollarit olivat kuten normaalia, aivan pihalla aluksi ja sain paljon opastaa esikunnassa toimimisesta. Myös
normaaleja aamurutiinejamme saimme selitellä yhdelle toisensa jälkeen. Uotila oli pelotellut uudet miehet ihan
vauhkoiksi. Kaikki eivät osanneet ymmärtää gonahtanutta huumoriani vaan kyräilivät että mikä tuo tuollainen otus on.
Toisista taas sain hyviä kavereita kun juttelimme tylsien esikuntatuntien aikana.
Nimiä on vaikea muistaa, kun on vanha ja gonahtanut, mutta jääk Soikkeli jäi mieleen mukavana tyyppinä. Yksi jägsteri
oli Ruåtsista ja puhui ihme aksentilla eikä tajunnut kaikkea mitä sanottiin. Miinuspisteet kotiin hän nappasi
käyttämällä nuuskaa vartiossa, josta itse eversti huomautti. -"Onko teillä nuuskaa?" "On herra eversti, haluatteko te?"
-"Pankaa se pois." Spolleus meni äijälle selvästi päähän, en tiedä montako huomautusilmoitusta hän minusta teki.
Joku alikessukin oli ilmeisesti vähemmän rauhallista tyyppiä. Tuttu spol-jääkäri käski ruokalassa pöytämme alikessuja
ottamaan lakit pois pöydältä. Otin lakin tuolin alta ja panin sen pöydälle. Jägsterin seurassa ollut alikessu hyökkäsi
pöytään. "Nimi ja yksikkö?" -"Jääkäri Rotta RR, E-ja HK" vastasin koko ajan naama virneessä. Gona-autolähettiämme Tattia
(toi postit joka aamu) kiusattiin myös. Spollarit hyökkäsivät kun hän puhui kännykkään ruokalassa. Ilmeisesti hän oli
myos härövarustuksessa, kuten aina. Hänellä oli lupa puhua puhelimeen toimensa takia. Päävartioon vain selvittelemään
asioita vaikka kiire oli. Huomautusilmoituksia Tatista jouduin kopioimaan pari kertaa. Aina kun Siren (muijaspolli) tuli
tekemään jotain juttuja toimistossa, hän sai meiltä ensiluokkaista ja kohteliasta palvelua. Varsinkin veteraaneja
kohtaan olin myös hyvin kohtelias ja autoin missä vain voin. Yritin osoittaa arvostusta, muuten kohtelin hyvin niitä
jotka kohtelivat hyvin minua.
Minä ja Salminen gonahdimme yhä entistä pahemmin, pörräsimme kuin hullut silloin kun teimme jotain, muulloin lojuimme
velttoina. Myös Pissamäki gonahti, mukamas nukkui aina pommiin melkein yhdeksään asti ja sain soitella miestä
komppaniasta. Erään kerran hakkasin Salmista kepillä (syväjohtaja) kun tämä ei suostunut lähtemään hommiin. ASS päästeli
suustaan random-äänteitä tyyliin "öln ertd ui fbbhd sdbh klik." Spontaani "Klik" tuli ilman mitään tietoista harkintaa
ilmoille. Rupesimme molemmat nauramaan. K1iK on kuulunut siitä lähtien kiinteästi sanavarastoomme.
Sekoilimme maalla, merellä ja ilmassa eli kaikkialla mihin jaksoimme mörhön olemuksemme tunkea. Aamun visailuohjelmassa
juontaja oli taas vauhdissa, päähän jäi raksuttamaan lause "Sä oot niin rauhallinen tänään, Pertti." Menimme
välittömästi spollin eteen naama ihme virneessä ja hullun kiilto silmissä: "Sä oot niin rauhallinen tänään, Pertti..."
Taisi vähän ihmetellä. Teimme saman joka spollille. Joidenkin pään onnistuimme todellakin sekottamaan, yhdestäkin tuli
juuri samanlainen kuin meistä. Ihme ettei miestä raahattu hoitoon kun vartiossa ilmeni seuraavaa käytöstä: "Klik Sä oot
niin rAUHALLINEN tänään, Pertti." Ja kaikki pään kääntyessä hämärästi, virne naamalla ja hullun kiilto silmissä. Olemme
Syöpä joka leviää, laajemmalle kuin kukaan kuvitteleekaan...
Keksin Spol-Testin(tm). Määräysten mukaan piti olla varustuksena palvelus-'91, SP-käsivarsinauha, radiopuhelin, pamppu,
käsiraudat ja kevlar-liivit. Testasin liivien olemassaolon kurottamalla yllättäen pöydän yli ja iskemällä spollia
nyrkillä rintaan. (en tehnyt muijaspolleille) Vartiomies hätkähti. Jos kuului kopsahdus, testi läpi - jos kuului
tömähdys, ei läpi.
Aamuiselta spollarilta puuttuivat sekä radiopuhelin että turvaliivit. Ei näin. Seuraavalla kerralla ei varmasti unohda
mitään.
Ihme ja kumma, minusta ja Uotilasta tuli aika hyvät kaverit. Sinänsä hämmästyttävää, koska tyypin olisi pitänyt olla
vastapuolella päävartion henkilökunnan kanssa. Ehkä se johtui siitä, että olimme kumpikin ylisuureen egoon perustuvan
käskyvallan miehiä. Uazi ymmärsi jopa huumoriani, ei ainakaan vainonnut suurempien ajojahtien aikana vaan ehkä jopa
puhui puolestani. Kukapa tietää. Uotila kävi esikunnassa aina kiillottamassa kenkiä aulan kiillotuskoneella ja
kyttäämässä vartiomiehen toimintaa. Vanhoista Niskanen sai ainakin paskaa niskaansa päästettyään yläkertaan jotain
kaupustelijoita.
Eräänä päivänä lajitellessamme ja lukiessamme Aku Ankkaa ja muita aamun posteja, vartioston SAH-ylikersantti Pohjolainen
sahasi edestakaisin ovella. Ehdimme jo ihmetellä mutta pian kuului: "Noh, mitä tapahtuu?" -"Mitä pitäisi tapahtua?"
kysyin. "Mitä on opetettu" sanoi ylikessu ja napautteli maihariaan kynnyksen yli. -"Ei oo tapahtumassa mitään" sanoin.
Ei suinkaan esikunnan kirjaamossa tai monistamossa mitään toimistokäyttäytymistä kuulu harrastaa. Lopulta ylikessu
luovutti. "Nostetaan perse penkistä kun esimies tulee huoneeseen." Nojoo. Myöhemmin juttelin Väiskin kanssa aiheesta ja
hän sanoi että Pohjolaisen tuntien tämä varmaan hämäsi. Just joo. Spollarit eivät kirveelläkään tajua omaa huumoriasi
mutta heidän huumorinsa pitäisi ymmärtää. Kai niillä napeilla on jotain tekemistä sen kanssa.
Sovelsin Israelin armeijan ja salaisen palvelun oppia, että suora toiminta on parempaa kuin epäinhimillinen raakuus.
Keksin uuden räväkän tempun: pyysin muita mukaan katsomaan, kävelin spollin taakse ja pamputin häntä, tai paremminkin
taoin puolen litran muovipullolla päähän. Vartiomies oli yllättynyt. Näillä tempuilla teimme sotilaspoliisien työtä
helpommaksi tarjoamalla viihdettä kesken tappavan tylsän päivän. Kaikki repesivät. Piippua polttava rokkikapteeni tuli
sisälle tupakkatauolta. "Mikä naurattaa?" Öö.. muotoilin lausetta. En ehtinyt miettiä sanottavaani loppuun kun
keskeytettiin: "No, kakaiskaa ulos!" -"Herra kapteeni, löin spollia pullolla päähän." "MITÄ? Missä ja koska?" kapteeni
kiihtyi. Otin piilottelemani pullon selkäni takaa. -"Tällä pullolla, tässä juuri äsken",
vastasin. Kapteeni kääntyi kannollaan ja marssi sanaakaan sanomatta pois.
Tämäpä kummaa, harvinaista. Huumorintajuton skappari esikunnassa. Pari tapausta tosin huomasin jo aiemmin. Operatiivisen
osaston johtaja oli äreä mies ja selvästi kuului Ketjuun. Kaikkien onneksi hän lähti esikunnasta muihin tehtäviin.
Toinen tapaus oli kirjaamossa, kun kopioin punaisia varosanomia. Ylil Halkivaha kysyi, mitä lappuja siinä on. Tieto ei
selvästikään olisi ollut häntä kiinnostavaa, joten vastasin: "Kommunistinen Manifesti." -"Vai niin" sanoi hän. Jatkoin,
"Kaikki proletaarit liittykää yhteen." Yliluti pärähti. -"Lopettakaa se höpöttäminen ja puhukaa asiaa!" "Herra
yliluutnantti, ei minulla teille mitään _asiaa_ ollut." Muut olivat varsin huumorintajuista porukkaa, jopa Mäentauksen
kuultiin joskus nauravan.
Mitä sattuu-toimintaa Esitutkinta ja Huumekomppaniassa
Yksikössä härväsimme täysillä. Otin sen asenteen, että esikunnassa hoidin hommani niin kuin pitikin, eli käytännössä
nakittamalla alilähettejä tai muita, mutta yksikössä vaihdoin vaihteen vapaalle ja lopetin sotilaallisen käytöksen
täysin. Alikessut eivät useimmiten jaksaneet enää mouhota vanhojen edesottamuksista, paitsi Kaveri. "Tupaan korjaamaan
varustus" ja "Tämä esitutkitaan" kuuluivat selkeästi sanavarastoon. Tyyppi oli ylpeä kusipään maineestaan, sikalistassa
jouduttiin käyttämään useita lisäsivuja alik Kaveria koskeviin kommentteihin. Kapteeni kyseli asiasta, kun päivystäjän
raportissa luki "Jääk Rotta puri alikersantti Sinisaloa käteen." Sanoivat, että asia on selvitetty. Kirottu turjake, vei
hienon panssarioppilas-korpraalin merkkini jolla varustettuna kuljin käytävillä.
Olin riidoissa Kaverin kanssa ja sanoin että voimme sopia jos hän myös käyttäytyy asiallisesti minua kohtaan. Hän sanoi
etten voi edellyttää sellaista vaan hän käyttäytyy miten haluaa. Taas jostain syystä "Kaikkien" Kaveri (ei sentään
"Kiva") käski kirjoittaa 200-sanaisen aineen. Aioin kirjoittaa Aliupseerien Johtamisoppi osa 2:sen ja menin
vemppateekoon toimistolle kirjoittamaan. Puheenjohtaja alik Autio sanoi, ettei mitään aineita tarvitse kirjoitella, se
on vastoin määräyksiä. Lisäksi hän lupasi puhua Kaverin kanssa, että jättää minut rauhaan.
Alik Väljä, nimensä veroinen mies ja moto-au Ståhl olivat todella gonahtaneita. Sanna Kristiina Markkanen sai kessun
natsat ja soitti heti ylpeänä kotiin. Ylennys aivan loisti hänestä, Sanna oli monta päivää tosi hyvällä tuulella.
Kuulemma hän seurusteli ylikersantti Härkäsen kanssa. Armeijan kuteet päällä Markkanen näytti varsin vaatimattomalta
mutta kerran yllätyin kun hän tuli vastaan käytävällä tukka levällään, ilman silmälaseja ja aukin verkkarit päällä.
"Oho, nainen..."
Kuljin ohjesäännön mukaisessa varustuksessa komppanian käytävällä vain pari kertaa kuukaudessa, yleensä asuna oli joku
järkyttävä härövarustus. Hyvä temppu oli mennä hakemaan AuKin juoma-automaatista limpparia kun omasta oli aineet loppu.
Ensin kellarin asehallin kautta Tukilinjan ja Jääkärilinjan asehallien läpi Jääkärilinjan yläkertaan automaatille.
Päivystäjä ja muut ihmettelivät eivätkä tajunneet ennen kuin sanoin, että olen E-HKsta. Santsarikessuja ja -kokelaita en
viitsinyt ruveta tervehtimään, olihan päässäni avautumisenesto-aurinkolasit. Jätin ne aivokääpiöt miettimään ja
ihmettelemään käyntini tarkoitusta ja marssin pullojen kanssa takaisin omaan komppaniaan, keräsin hyvät hakupalkat kun
muut eivät uskaltaneet lähteä. Alokasaikana livahdimme KrhK:sta viestin puolelle asehalliin hakemaan juotavaa, vaikka
toisen komppanian alueelle meno oli ehdottomasti kiellettyä. Salosen kanssa järjestimme näitä operaatioita, pitihän
rankan kuntoilun jälkeen saada solaa. Sittemmin naamioimme retket likaisten moppien vaihtoreissuiksi ja piilotimme
pullot moppien alle. Vain salamannopea piiloutuminen auttoi kun joku luti käveli halliin.
Myös Salminen harrasti härövarustuksia, vedimme kerran natsat runkkupuvun kauluksiin tyyliin < > < >. "Monsieur
Renault". Patsastelimme aukin lasiovien takana ja ilveilimme aukkilaisille, hullu uimavalvoja Kamotskin antoi
hyvänyönsuukon päivystäjälle ja itse taisin vilauttaa persettä. Kersantti Katila ja palvelusta jatkava alikessu
osallistuivat pilailuun.
Hupaisa tapaus oli se, kun vänrikki Hyyti tuli komppaniaan hiljaisuuden alettua ja Salminen oli suihkussa. "MIKÄ MIES
SIELLÄ SUIHKUSSA KUJKUILEEE ? JUMALAUTA!" -"Tulossa herra vänrikki" kuului suihkusta ja märkä jääk Perse viiletti
pyyhkeen kanssa tupaan, ilman jalkineita. Naureskelimme myöhemmin, etten ollut koskaan nähnyt ASS:n sykähtävän niin
nopeasti.
Vänskä tuli toisen vänrikin, Auvisen kanssa hakemaan Hörkköä metsään. Hörkkö oli juuri palannut pundelta, ilmoittautui
päivystäjälle eli minulle "jääkäri Hörkkö palannut omalta lomalta." Opastin Auvisen mörhön tupaan, laitoin sissivalon
päälle ja herätimme taistelijan. "Pakkaatte täyvarustuksen välittömästi. Esitutkinta suoritetaan leirillä." Ensimmäisen
pundensa jälkeisen poistumiskiellon aikana hän lähti uudestaan pundelle, tämän jälkeen olin vahtimassa kun Hörkköä
saatettiin toiseen yksikköön kärsimään poistumiskieltorangaistusta. Katsottiin ettei mies ota lomakassia eikä M'91:stä
mukaansa vaan pukeutuu harmaaseen kepaan ja ottaa mukaansa vain makuupussin. Tässä asussa hän pakeni metsän kautta,
veksin takaa jonkun pioneerin kanssa jälleen pundelle. Tästä kertyisi kai jo YP:tä. Kahden kuukauden kuntsarit mies
poltti, monet lupasivat antaa siitä hyvästä kunnon löylytyksen.
Meillä oli ja on yhä komppaniassa sellainen sääntö, että päällikkö myöntää kuntoisuusloman koko komppanialle joka
kuukausi jos kukaan ei ole saanut mitään rangaistusta. Vain yksi loma saatiin koko aikana. Morttikaudella löytyi
vemppa-mosia hiljaisuuden aikana asehallin sivuovelta. Kers Katila käräytti. Tosin Katila, Saurio ja Kamotskin olivat
menossa itse tupakalle, kun Valvoja tuli ovella vastaan. Nopeasti savukkeet piiloon. Monta tyyppiä jäi huumeista kiinni
alokasaikana, jotkut jopa sotkussa ja yksi oli polttanut hasista tuvassa. Katila lähti viemään kyseistä miestä veksiin,
jolla matkalla tarjosi pilveä, tosin Risto-sedälle ei kelvannut.
Kehovänskä tuli tupaan ja alkoi avautua. "Onko tuo teidän punkkanne tuossa?" Vastasin kieltävästi ja sanoin että se on
mukepoken, Kuusijärven punkka. Käskettiin antaa varoitus jatkuvasti täysin ruttuisesta punkasta. Kuuden kuukauden
mosajääkärin ei pitäisi olla noin gonahtanut. Ainoana "morttina" tuvassa hän sai virallisen siivoojan tehtävän.
Yläpuolellani nukkui nyt Saurio, särmä uusi VMTK:n sihteeri. Poliisikouluun menossa, jos ei olisi tullut valintaa
sihteeriksi hänestä olisi tullut sotilaspoliisi. Uotilan kouluttama mies. Pitäisi kuulemma mennä jälki-aukkiin että
pääsisi poliisikouluun. Uudet uimavalvojat nukkuivat myös tuvassamme, samoin uusi Tappi jääk Saarinen. Opetin heti
jätkille kestopunkan teon ja sissitakin alla rötväämisen monien muiden kunnon jippojen ohella. Pitäähän gonatuvan
asukkailla olla oikea meininki.
Muut VMTK:laiset tuntuivat syrjivän tai vierastavan Sauriota joidenkin pikku tapojen vuoksi. Vanhojen kavereiden
kotiuduttua piti hankkia uusia joten päätin tutustua Saurioon paremmin. Särmä-Saurio oli kotoisin Stadista, samoin kuin
tärähtänyt uimavalvoja Kamotskin. Kamo meinasi kerran myöhästyä palatessaan lomalta, joku bussisekoilu ja tyyppi
päästeli autolla täysiä kohti Porin Prikaatia. Yölliset keskustelut Saurion kanssa jatkuivat myöhään, syvältä luotaavan
keskustelun keskeytti vain Saarisen "Hei jätkät, Turpa Kiinni." Varusmiestoimi-ihmiset tulivat jostain kokouksesta
keskellä yötä aivan kaatokännissä kolistellen kaappeja helvetillisesti. Aamulla Saurio sai vastaanotolta vemppaa ja
Buranaa valitettuaan kauheaa krapulaa. Valtakunnalliset VMTK-päivät tarkoittivat ilmeisesti sitä että maan kaikki VMTK:n
edustajat kokoontuivat ryyppäämään ja harrastamaan KSE-häröilyä yhdessä. Ruokapöydässä pappi Kers Katila esitteli minut
jollekin edustajalle. "Ja tässä jääkäri Rotta, psykologisesti todella mielenkiintoinen tapaus." -"Mä puren sua käteen."
Olin juuri komentanut lähettiryhmän sisään ruokalaan kammottavasti karjuen. Ilmeisesti herätin huomiota
härökomennoillani. Koko pelleily alkoi siitä kun kauan sitten Lainelan aikana vänrikki Hyyti kuikuili ruokalan portailla
valvoen komppanian järjestäytymistä. Aavistimme pahaa joten emme menneet tavalliseen tapaan ennen muita syömään vaan
teimme kahden miehen muodon joukkueiden väliin. Särmästi ilmoitimme vänrikille olevamme esikuntalähettien muoto ja
saimme kehuja oikeasta toiminnasta. Uuden lähettipopulaation aikana menimme pyöräl¤ sotkun eteen, josta marssitin
muodon ruokalan eteen. Joskus myös talkkari tuli muodossamme syömään. "Kaarto oikeaan mars! Eteen-päin! Osasto seis!
Ruokalan alimman portaan mukaan ojennus, katse eteen päin, ruokalaan mars." En tietenkään aina jaksanut hoitaa hommaa
pitkän kaava mukaan, myös "Syömään röh!" toimi. Portailla komentaessa tuli vietettyä monia hupaisia hetkiä. Kerrankin
vanhat oli pistetty muotoon ja kaikki ryntäsivät yhtäkkiä kohti ruokalan ovea alikessut alleen jyräten.
Tappi Saarinen soitti rumpuja. Hän oli kiertänyt ja nähnyt liikaa maailmaa voidakseen olla särmä Tappi, hommat hoituivat
mutta ilman innostusta. Vanha tiedottajan apulainen Markku sai innokkuudestaan ja uutteruudestaan hienon plakaatin
seinälle. "Acutio Gladior Stilus" eli Kynä on miekkaa terävämpi latinaksi. Masa eli ylil Vihurila vannotti minua olemaan
kertomatta VM Valkealahdelle ennen palkinnon luovutusta. Itse en saisi kuin hautakiven, ajattelin.
Päivystysrundi hoidettiin älyvapaasti. Vain vanhat ja alikit saivat päivystää, vanhoista kaikki muut olivat kuskeja
paitsi minä, Riihilä, Saari ja Salminen. Päivystyksistä yritettiin sluibata mahdollisimman paljon, nakitettiin mortteja
välillä päivystämään kun käytiin jossain, ruokailun yhteydessä pidettiin kiireetön sotkutauko. Silti ei ollut herkkua.
Saaren kotiuduttua lista näytti pahalta, Riihilä-Rotta-Salminen-Riihilä-Rotta. Tein salaisen sopimuksen kirjuri
Nuorsaaren kanssa että saan parhaat päivystysvuorot eli puolikkaita vuoroja heti lomilta tullessa. Nakkimies päivysti
kymmenestä kahteentoista, päivystin vain aamukuudesta puoli viiteen. Riihilä joutui päivystämään eniten, välillä
onnistui välttämään kun komennuspaikalta ilmoitettiin ettei voi nyt päivystää. Minä ja ASS yritimme myös
komennuspaikka-tekosyytä mutta kapteeni sääti että päivystys menee kaiken edelle. Muutaman kerran vedin naruista
esikunnassa, jolloin päivystämään nakitettiin joku toinen, useimmiten alik Kaveri. Mitä tahansa oli uhkamaamassa, sanoin
että harsin jutun kokoon pienellä järjestelyllä ja naruista vetämällä esikunnassa. Varapäällikkö laittoi mortit
päivystämään kun päällikkö lähti lomalle, Riihilän käytyä valittamassa.
"Mvhohohvohoh, se ahmii sitä"
Pioneeri Marmelan todellinen luonto oli tullut esille jo kuukausi sitten. Minä ja Salminen emme tajunneet Marmelaadin
juttua. "Tiedättekste miks näillä naisilla on kuvissa valkoset hampaat? Siks kun en haluaa spermaa suuhunsa. Sit ne
ahmii sitä. Mvohvohvoh." Ja tuota... Kaikki Marmelan jutut Kusi-Paska-Sperma-akselilla menivät vähän yli hilseen. Eihän
tällaisiä kuuntele simokaan. Yritimme koulia Marmelaa paremmin käyttäytyväksi käyttämällä kiusaamis-terapiaa
Marmela-ilmeineen. Auttoi jonkin verran.
Nyt Marmeladi häipyi tilkkaan tai vemppasi jättäen muut yksin esikuntaan täysin ilmoittamatta mitään. "Mua ei kiinnosta
tippaakaan jääkö esikuntaan ketään." Me muut sentään pidimme huolen että esikunnassa oli aina joku kun pinnasimme tai
käytimme lomia. Marmelan puoli alkoi pettää. "Mä lähdin tilkkaan ja sain kaks viikkoo kotihoitoa." Syy: "Mulla hikoo
varpaat näissä maihareissa." Ei varmaan kenelläkään muulla hikoa? "Miksette valita, ootte tyhmiä!" Klik, sanoi jopa
P-mäki. Välillä särmättyään pari päivää esikunnassa M häipyi taas kotihoitoon. Ei hyvää päivää. Toiminnasta ei tule enää
oikein mitään kun kukaan ei yksinkertaisesti tee mitään.
Käydessäni varusvarastolla juttelin kuskien kanssa. Kuljetusjoukkueen johtaja, ltn Pervo oli ongelman nimi. "Mitä te
siellä veksissä ravaatte jatkuvasti..." Yksi joutui kävelemään veksiin kymmenen kilometriä täpön kanssa, oksennettuaan
ja toinen lähti sairaalaan 39 asteen kuumeessa. "Jahas, ette ole lähdössä lomille pariin kuukauteen. Koska vemppaatte,
järjestän teille kaikki viikonloput kiinni." Lupasin hoitaa asian.
Vedetään narusta niin paskasaavi kaatuu, ajattelin ja menin yläkertaan. Oikeusupseeri yliluutnantti Mäentaus näyttäisi
kyllä mistä kana pissii. "Herra yliluutnantti, olis tämmönen juttu." Selitin lomalappujen repimiset ja muun piruilun.
"Joo, tää on ihan selkee homma, ei näin saa tehdä vaan laput pitää käsitellä. Minä soitan Pervolle." Kiittäen poistuin
huoneesta ja jätin Jonen naputtelemaan numeroa. Luti oli ollut aivan paskana, puoltanut kaikki anotut lomat ja vielä
vähän lisääkin. Mäentaus oli pelätty ja tiukka mies. Kaverit olivat tosi kiitollisia.
Yliluutnantti Mäkelä kapusi ylös portaita ja suoristi samalla mustaa tukkaansa. "Olenpas minä komea tänään." Lainelan
aikoihin yliluti komeili harmaassa jullapuvussa ja suikassa näyttäen ihan joltain 40-luvun filmitähdeltä suomalaisista
elokuvista. Sanoimme häntä Keikariksi, kun taas spollareiden oma nimitys oli "yliluutnantti Kaunis." Hän työskenteli
operativisella osastolla, sain puuduttavia nakkeja muuten varsin mukavalta upseerilta. Kumitimme ja uudelleenmustasimme
kertaajien kyselylomakkeita ihan hulluina jonkun tietokonevirheen takia, tuhatmäärin. Klik. Virhe olisi varmasti voitu
korjata ohjelmallisesti jos minut olisi päästetty koneelle mutta määräykset... Tietoisuuteni olisi myös avartunut
vaarallisesti jos olisin päässyt OP-ossin tietojärjestelmään.
Sain tehtäväkseni tulevien morttien L-korttien ja muiden paperien järjestämisen. Tämän jälkeen miehet yksiköistä
hoitaisivat lopun työn. "Tiedättehän, että tiedot pysyvät talon sisäisinä." Selvä se. Keräsin kaikki tuntemieni tyyppien
kansiot, järjestelin heidät eri komppanioihin ansionsa mukaan. Toiset saivat maksaa entisestä käytöksestään joutumalla
PstK:hon tai pioneereihin, toiset panin heidän haluamiinsa paikkoihin soveltuvuuden mukaan. I Am God ...korjaan BMFH.
Bastard Messenger From Hell eli lähetti grillihiilten paratiisista. Näin asiat hoituivat varmasti paljon paremmin
muutamia kiusalla tekemiäni virheitä lukuun ottamatta.
Ei jaksanut taas kiinostaa, mitä Marmelan naisystävä haluaisi ahmia joten häivyin kirjaamoon kirjoittamaan
Esikuntalähetin Ohjesääntöä. Otin tämän projektiksi, kun ei ollut mitään tekemistä. Pakotin myös Salmisen kirjoittamaan,
syntyi pitkiä sarkasmin sävyttämiä osuuksia kuten "Roskakierros on esikunnan kattava roskakorien tyhjennysoperaatio" ja
"Postikierros suoritetaan lähettipyörällä." Skapparit eivät tajuaisi mitään, hehän käyttävät itse koomista kapulakieltä.
Marmela kirjoitti pari osuutta, korjailin oikein_kirjoituksen koska sanat oli taivutettu väärin ja muutenkin ilmaistu
vähän kierosti.
Nauroimme yhdessä spollin kanssa toimistosihteerin sijaiselle, joka kikatti järjetöntä nauruaan ja törmäsi kovalla
vaudilla lasioveen. Merja oli raskaana, joten Menninkäinen hoiti asioita. Pituutta n.110 cm, spolli ei edes huomannut
hänen kävelevän ohitse jos hän käveli kuolleessa kulmassa pöydän vieressä tai edessä. Ärsyttävä ihminen, ärsyttävä
puhetapa, typerät jutut. Hänen miehensä Teuvo Soukka oli operatiivisella osastolla miessihteerinä. Mies mahtaili
suurella asemallaan minulle. "Minähän KÄSKIN 3000 kappaletta." Keikari kutsui sihteeriä Kapeaksi, johtuen ylipainosta ja
kyvyttömyydestä nähdä omia jalkojaan.
Kapteeni Pasi Sunila vaikutti kiireiseltä, hän toimi kuulemma useampien yhtymien huoltopäällikkönä ja monissa muissa
hommissa yhtaikaa. Kapu nakitti minut pidemmäksi aikaa ja kielsi suorittamasta muiden tehtäviä. Käskin soittaa
Esikunta-ja Huoltokomppaniaan että minut otettaisiin pois päivystämästä. Kun Adolf Reicher vastasi toisessa päässä,
Sunila räjähti nauruun. "Mitä jos komentaja olisi soittanut? Ai sittenkö hän olisi sulkenut luurin? Kuules, ota tämä
mies pois päivystyksestä, minä tarvitsen häntä." Kapteeni ei suostunut paljastamaan, miten päällikkömme vastasi
puhelimeen mutta jostain teurastamosta hän puhui.
Homma oli hirveämpi kuin oli edes kuvitellut. Useiden satojen upseerien ja miesten nimi-ja varustelistat Nordic Peace
2001-harjoitukseen. Kaikkien aseennumerot. Sotilasarvojen kääntäminen englanniksi ei tuottanut vaikeuksia, viestimiehen
(Sign) ja suojelumiehen kohdalla piti improvisoida. Lcpl, Private Ryan, Cpl Suominen Jenni, Leutenant Colonel
Honkamaa... Valmiina kello 15? Ei mitään mahdollisuuksia. Jos en olisi käyttänyt copy-paste-menetelmää, työhön olisi
kulunut kuukausi. Seuraavana päivänä Sunilan Pasi aiheutti naurumyräkän komppanian päässä, pyysi kapultamme yhtä
lukutaitoista miestä. Päällikkö oli hyvällä tuulella. "Nuorsaari!" Hän lähetti kirjurin lukemaan aseennumeroita
paperista, kirjoitin ne listaan. Parinkymmenen työtunnin jälkeen assault- eli assrifle ja shotgun jaksoivat naurattaa
kummasti. Eihän tätä saa edes tänään valmiiksi, eilen se olisi pitänyt lähettää Ulkoasiainministeriöön. Tänään vuorossa
oli Pääesikunta. Sunila ohitti johtoportaita ja vain ilmoitti ministeriöön ja Pääesikuntaan että lista on tehty.
Kummankin aivot sanoivat "KLIK" päivän kääntyessä iltaan. Huomenna paperit oli pakko lähettää Norjaan, Setermoeniin.
Nuorsaaren kanssa iskimme jälleen työhön. Deadlinen lähestyessä myös kapteenin hermot alkoivat pettää. Menin kysymään,
mitäs nämä sekaannukset meinaavat, hän sanoin: "Nyt, siis- aivan sama. Asia on nyt niin että ME päätämme keitä
harjoitukseen tulee, kunhan saatte listan jotenkin kasaan." Vedin loput miten sattuu ja kapu faksasi paperit Norjaan.
Tulosten tullessa ilmi olisin jo kotiutunut. Paperit ja aseen numerot vilisivät silmissä, esikuntalähetin ammattitauti.
Milloin vilisevät kansiot, milloin nitojat ja kertauharjoitus-lehdet, milloin Roskaväet ja Huovinsytykkeet.
Kenraali Hautamäki piti läksijäisjuhlat, edustimme Salmisen kanssa Porin Prikaatia ja kannoimme kensun lahjat autoon.
Salmisella oli parta ajamatta. Hurjastelin lähettipyörällä ja tein valtavia jarrutusjälkiä esikunnan takapihalla.
Pihlajamäki puhkaisi kumin ajaessaan alas portaita. "Jahas, pyörä heti korjaukseen, sen aikaa käytän uutta pyörääsi."
Salminen oli niin gonahtanut ettei tehnyt enää mitään ja kulki esikunnassa härövarustuksessa. Eversti tuli vastaan kun
ASS käveli pihalla 3 kepan alinta nappia ja tasku auki, ilman lakkia ja tervehtimättä. "Artsi" ei huomauttanut
varustuksesta. Tahallaan ASS jätti taskun auki, itselläni ne olivat aina kiinni, ainoastaan ylin nappi oli joskus
tarkoituksella auki. Kirjaamossa setvi papereita kapteeni Varjonen. Sanoin: "Herra kapteeni, käskekää tuota miestä
laittamaan napit kiinni!" Ennen kuin kapu ehti tarkastella Salmisen varustusta tarkemmin, napit menivät jo kiinni.
Jutusta yksikössä kertoessani alik Kaverin mielestä siinä oli jotain vikaa. -"Käskit kapteenia? Ei jumalauta, ei näin.
Ei hyvää päivää mikä jääkäri." Tämän jälkeen ASS ompeli taskun napin taskun läppään kiinni, joten se oli aina auki mutta
näytti olevan kiinni. Revin Salmista olkapoletista, jolloin ylin nappi irtosi. Loppuajan hän kulkikin ilman ylintä
nappia.
ASS luovutti varusteensa ja koikkelehti paikalla siviilivaatteissa useita päiviä ennen kotiutumistaan. Menimme
jammailemaan sotkun treenikämpälle. Salminen soitti rumpuja ja syntikkaa, minä kitaraa, bassoa ja suutani. Päätimme
tehdä levyn. Nuorsaari äänitti tekeleemme neliraiturilla. Tulokset olivat loistavia. Harjoittelimme biisejä pari kertaa
ja vedimme ne sitten nauhalle. Useimmat saivat lopullisen muotonsa vasta äänitysvaiheessa. Hämyinen Wäbättäjä oli täysin
improvisoitu, siinä soitin skittaa + Zoomia, Olli rumpuja ja ASS syntikkaa. Herra Alikersantti kertoo alik Kaverista.
Helpointa biisiä piti nauhoittaa useita kertoja, kun Salminen gonahti eikä pystynyt soittamaan suoraa biittiä. Aamublues
onnistui hyvin. ASS piirsi kannet, viimeistelin ne itse ja kopioin 200 kpl esikunnan tulostimella.
Kunnia, Velvollisuus ja Tahto. Mikä ei kuulu joukkoon?
Ei mikään. Muutama kuukausi sitten olisin vastannut että tahto. Ei nappaa mikään sotilaallinen idiotismi, EVMEVK.
Kävimme katsomassa Hannibalin Elkassa suolilla ja aivomössöllä, sen jälkeen roskaruokaa sodegrilliltä kaikilla
mausteilla. ASS sotki intin kamppeet rasvaan. Aurinko paistoi, ajatukset olivat jo siviilissä. Salminen kotiutui, jätti
videonsa esikuntaan tulevien lähettien iloksi kunnes iskemme taas PorPrE:n ja haemme ne pois.
Haluan pois. Vielä viimeiset hetket esikunnassa, kävin siellä vain välillä kun tuli aika pitkäksi. Jääkäri Soikkeli
vartioi esikuntaa, juttelimme Uotilan hirmuvallasta ja yleisestä hajoamisesta spollin keskuudesta. Kuulemma uusi
päällikkökin oli ihan jotain muuta kuin vanha kunnon Spol-ja TiedK:n kapteeni Kylä-Harakka. Ei herunut UV:tä eikä
muitakaan lomia. Tästä syystä ja kyllästymisestä Uotilaan spollin keskuudessa levisi laaja keskustelu, että mitä jos
heitetään hanskat tiskiin ja lähdetään E-ja HK:hon. Soitin portille ja kysyin, tietääkö pojat montako tyyppiä on tulossa
meidän komppaniaamme. Kyselin myös tapani mukaan, montako aamua on jäljellä. Kaksi taistelijaa kuulemma ainakin oli
tulossa.
Aamu oli lähtenyt taas käyntiin Buranalla ja Batteryllä, olo kuumeinen ja sekava. Ei jaksa lähteä vemppaan, pitäähän
lomillekin vielä päästä. Päivystäjäksi yksikköön. Todella kypsää, Riihilä virnuilee ja heittää sarkastisia kommentteja
luovuttaessaan päivystyksen. Kiinnostus: 0.0%.
Valvomopäällikkö soittaa päävartiosta. "Mitäs puheluita sitä on tullut taas soiteltua?" Sanoin etten millään voi muistaa
kaikkea, että valaiskaa nyt vähän mistä puhutte. "Kyllä te tiedätte, kyselitte luottamuksellisia tietoja miesten
siirroista ja huutelitte aamuja." Kerroin mitä ja miksi soitin aivan asiallisen puhelun. "Selityksenne ei kuulosta
oikein uskottavalta, tulette tänne tekemään selvityksen asiasta." Nakitin apupässin tilalleni ja lähdin. Ei jaksaisi
tätä enää, muutenkin hajottaa.
Päävartiossa heitettiin syytöstä toisensa perään päin naamaa. Olin kaikkea terroristista ryssien vakoojaan. SAH:illa
taisi viirata pahasti. "Minä olen ollut 14 vuotta Kosovossa tiedustelijana, tiedustelijan silmäni sanoo että tässä on
jotain todella epäilyttävää." Klik. Sanoin, että minusta tässä ei ole mitään epäselvää, soitin asiapuhelun ja sillä
selvä. "Te suorititte tiedustelua!!!" äijä karjui naama nykien ja suonet pullistellen.
Kirjoitin A-4:sen selvityksen asiasta. "Tästä puuttuu asioita!!! Kenenä te ESIINNYITTE soittaessanne? Ette esiintynyt
jääkäri Rotta RR:nä!!!" Sanoin että ehkä esittelin itseni Ylilähetti Rotaksi kuten aina, kaikkihan minut tunsivat.
"KIRJOITTAKAA: ESIINNYIN YLILÄHETTI ROTTANA, TEKAISIN HENKILÖLLISYYTENI!!!" Kyllä herra obersturmbannführer. Kello 15.30
oli esikunnan vartiomiehelle jääk Soikkelille soitettu häirintäpuhelu. Siitäkin syytettiin. Kerroin ettei minulla ole
mitään tekemistä asian kanssa. "Vai niin, asia selvitetään puhelurekisteristä." En voinut tietää mitä puhelua ne nyt
tarkoittivat, soitin kyllä yhden puhelun veksistä kun etsin kadonneita papereitani. Ikinä ei tiedä mitä ne keksivät.
Hermostutti. YP-uhka ilmassa.
Takaisin ruokatauolta päävartiossa, en ehtinyt syödä kun olin Gestapon kuulusteluissa. Apupässi avautui. "Sitä
vetelehdittiin taas sotkussa vai?" Vastasin että ei todellakaan, ette halua tietää missä olin. Klik. Klik. Klik. Soitin
vartio-au:lle että en jaksa tälläistä painostusta vaan pääni sanoo KLIK ja saatte vastata seurauksista. Ei hyvää päivää.
Valvomopäällikkö tuli ja vei minut Spol-autolla veksiin lääkärille tutkituttamaapääni. Kertoi omia vainoharhojaan
minusta lääkärille ja sairaanhoitajalle. Lääkäri oli onneksi tuttu, kokelas Halminen. Kerroin tapahtumat juurta jaksaen,
koksu sai tietää kumpi meistä on hullumpi, valvomopäällikkö vai minä.
Nukuin pari viimeistä viikkoa aamukymmeneen, jonka jälkeen menin esikuntaan, VMTK:lle ja sotkuun kuluttamaan aikaa.
Viimeinen päivä esikunnassa, tämän jälkeen en vaivautuisi. Juttelin Soikkelin kanssa edellisen päivän tapahtumista. Joku
soitti klo 15.30 ja sanoi "Voitte poistua vartiopaikalta" tekeytyen spollin esimieheksi. Soikkeli kertoi sanoneensa että
soittaja ei kuulostanut minulta. Kävin yläkerrassa hyvästelemässä parhaat skapparit, Mäentaus ei ollut paikalla mutta
Väisänen oli. Väiski kehui kirjoittamaani ohjesääntöä, ilmeisesti palveluksestani oli ollut enemmän hyötyä kuin haittaa
Isänmaalle. SA-INTillä ei tunnu olevan paljoa oikean maanpuolustushengen tai isänmaallisuuden kanssa tosin hirveästi
tekemistä, ainakaan kun katselee pääosaa skappareista.
Menin KrhK:n alikessujen pöytään syömään päivällistä. En kuittaillut mitään aamuista, kaikki muutenkin kyselivät montako
aamua on jäljellä. Toisia näytti hajottavan tuloni pöytään mutta toiset olivat hyvällä tuulella. "Miltäs nyt tuntuu, kun
on Yligonawäbä?" Yligonawäbä - pidin siitä
nimestä. Tein M'91:seen uuden nimilaatan varusvarastolla. Laatassa luki WÄBÄ.
Kohta pääsen pois! Viimeisen kerran lomille nyt, maanantaina kamat pois ja odottamaan passia. Ostin passinkannet ja "Ohi
On 330"-lippiksen sodesta.
Minä ja Riihilä olimme tuvassa jo lomafiiliksissä. Riihilä laittoi tavaroita lomakassiin ja minä rötväsin punkalla.
Riihilä vaihtoi vaatteita stripaten ja keikuttaen persettä taistelujakkaran päällä. Kehovänskä huusi ovelta: "Te siellä,
mitä helvettiä te teette?" Vänskä toisti eikä Hiirilä sanonut mitään, joten heitin: "Häh, mitä nyt?" -"Heti ylös siitä
punkasta, täällä on kaappitarkastus. Sanoin että eihän vanhoilla ole mitään tarkastuksia. -"Nyt on kun minä käsken!"
kiehui vänskä. Aloin suoristella punkkaa. Kaapit eivät nykyisillä särmäystaidoilla kyllä menisi läpi vaikka särmäisi
tuntikaupalla. Vänrikki vaati että kaapit ovat jollain tavalla järjestyksessä ja siviilitavarat piilossa. Riihilällä ei
juuri muuta ollut näkyvissä kuin siviilitavaroita, hän avautui vänskälle. Hormonipelle piti minulle saarnaa
sotilaallisuudesta ja siitä, kumpi meistä on kovempi jätkä.
"Katos nyt jätkä, ei n a p p a a edes kärpäsenpaskan vertaa, olen lähdössä himaan, tajuatko? Pois tästä idioottien
paikasta!" -"Käyttäydytte niin kuin pitääkin, ennen ette pääse lähtemään." Kaapit menivät jollain ilveellä läpi,
onnekseen vänskä ei rohjennut ruveta vaatimaan ilmoitusta tai muuta käpistelyä.
>Himaaaaaaaan!klik<
Viimeisenä TJ-pilanani järjestin pion Mäen takaisin esikuntaan. Kärsikää, alilähetit. Meinasin laittaa wäbäkoristellun
puolen litran pullon juoma-automaattiin. Aika yllätys kun ostaja saisikin pelkkää vettä ja TJ-kuitteja. Sen sijaan
kätkinkin sen tupaan 5, tyhjään kaappiin. Mortit saisivat myös väriävaihtavan suihkun vesivärien ansiosta. Levitin
modifioituja Tornitouhua-sarjakuvia ympäriinsä. Piilotin alikessujen tupiin herätyskelloja, jotka herättävät keskellä
yötä. Katkaisin sähköt päällikön tietokoneesta ja muutamien tupien pistokkeista, tiirikoin sähköpääkeskuksen oven auki.
Salminen kirjoitti lähtiessään uloskäyntimerkkiin puhekuplaan "Ohi On!" WC:n varoituslapussa luki nyt: "Rakkien pesu
WC-tiloissa kielletty."
Kamat varusvarastolle, häröilyä siviilivaatteissa päivystäjän pöydän luona. Hyyti kirjoitti passin ja käski lähteä
hetimiten ulos portista. Riihilä taisi päivystää, ei uskonut millään että todella pääsee minusta eroon. Lähdin toisesta
ovesta mutta kuikuilin heti toisesta takaisin sisään. "Eih." Kävelin pitkin Porilaistietä, samaa jota pitkin tallustin
kauan sitten toiseen suuntaan, silloinkin siviilivaatteet päällä. Nyt olin iloisempi kyseisistä vaatteista kuin
edellisellä kerralla. Ulos portista, jäähyväiset porttispollille, astun autoon. Kaasutan pois, lähestyn risteystä ja
käännyn oikealle. Kaasutan lisää. Vapaus tuntuu hyvältä. Takaisin elämään. Rising Dawn soi autostereoissa.
Pioneeri Marmela ylennettiin korpraaliksi. Molemmat alilähetit viettivät Juhannnusgineksen kotihoidossa. Esikuntalähetin
Ohjesääntö on voimassa tänäkin päivänä. Uotila ja Katila jäivät ylikessuiksi. Riihiläkin kotiutui joskus. Soitti kotoa
juodessaan olutta. ASS jatkoi hommia Kuningas-Kebabissa. Uudet EKG:t ovat astuneet palvelukseen.
____________________________________________________________________________
Jälkisanat:
Tämän perusteella on turha yrittää haastaa minua sotilas- tai muuhun oikeuteen, kaikki edellä kuvatut tapahtumat ovat
virallisesti fiktiivisiä. (En voi muistaa tarkalleen kuka teki mitäkin, enhän ?!) Porin Prikaatin turvajärjestelyitä en
kehota testaamaan, löydät pian itsesi putkasta (lue kuvaus). Pidän kaiken näkemäni tai kuulemani luottamuksellisen
informaation omana tietonani. Tekstin kirjoittaja EI ole jääk Rotta. Nimiyhteydet samannimiseen henkilöön ovat pelkkää
sattumaa.
Jos olet EKG, tätä tekstiä EI SAA LÖYTYÄ LÄHETTIKOPISTA. Kirjoituksen joutumista vääriin käsiin on ehdottomasti
vältettävä. Kiellän levittämästä tätä varuskunnissa paperimuotoisena. Teosta saa muuten levittää alkuperäisessä
muodossaan, myös paperille tulostettuna.