Meteoriittien sataessa (c) Saketzu 2008 kuun valossa talvinen tuuli lähetti juoksee yössä viemään kuolon sanomaa mies ja pullo viinaa kylmät kyyneleet betonilla joka aamu hän herää väsyneempänä 1. Narkomaanis-depressiivinen oireyhtymä Mehiläiskopterit kiertelivät kosmista suokirahvia, kun plasma-ampiaiset kulautettiin parapsykologisen sienipaistoksen kera alas selkäydinreaktorisen linkoavan aivopesukoneen uuttaessa spiraalitajuntaa kosmiseen vorteksiin. Ultrahohtava pahvisanko kaatoi matoja ahmivan teutonipiispan suuhun, nurkassa odotti apina ladatun haulikon kanssa. Pakenen todellisuutta. Yhä vain se saa minut etääntymään toisten ihmisten maailmasta ja vetäytymään omaani, pääni sisälle, psykoottisiin syövereihin. En löydä voimaa enkä halua jaksaa arkielämän ongelmien ja velvollisuuksien ristitulessa, en liittolaista enkä turvapaikkaa. Ehkä rakkaus ja hyväksyntä yhdeltä ihmiseltä saisi minut pysymään koossa. Luottamukseni ihmisiin, rakkauteen ja itseeni on kuitenkin katoamassa, yhä pahemmin joka kerta kun olen joutunut pettymään. Mitä oudommaksi tämä saa minut muuttumaan, sitä enemmän minua kartetaan - luonnollisesti. Ksenofobia on meissä syvällä, primitiivisenä ominaisuutena. Maailma on minulle kolossaalinen harmaa ja saastunut betonierämaa, vankila, jonka kalterit on istutettu meihin. TV suoltaa saippuasarjoja, tosi-tv:tä ja mainoksia turruttaen mielet, iltapäivälehdet varmistavat katseen suunnan julkkisjuoruihin ja hysteriaan tuomalla uutiset helposti sulatettavassa ja yksinkertaistetussa muodossa. Alkoholi tappaa luovuuden, masennus inspiraation ja rauhoittavat lääkkeet tekevät kaikesta tasapaksua puuroa. Neula lävisti silmämunan, kun Seppo injektoi siihen heroiinia. Ripottelin sienijauhetta päähäni. Havaitsin, että kirahvi työskenteli korvassa. Se katkoi aivovaijereita, suoraan kohti syöksyi fagottipäinen puhvosaurus. Päänsisäinen puhvaamo laajeni, kun vieraat alkaloidit kiipesivät naamalle levittäen tajuntaani uuden spektrin informaatiota tuntemattomista kvasaareista. Ensin Tenox, sitten menox, tuumasi muisti. Subutex ja peltisepot kalassa, naputtelin kitaani Tramaleita. GHB katsoi sisään ikkunasta takanaan Liskohengitys. 2. Kirahvaario säkenöi aurinkotuulessa Kuu hohkasi kylmää valoaan ohuen pilviverhon sumentamana, kun katselin aamuöiselle taivaalle. Pakollinen työrupeama oli taas suoritettu, ja tyynen rauhallinen tunnelma vallitsi kaupungin yössä. Yötöihin siirryttyäni sain jälleen kokea tämän tunteen; kuin maailma olisi pysähtynyt ja olisin ainoa ihminen, joka katselee sitä. Päiväulottuvuudessa oli erinäisiä sosiaalisia sääntöjä, jotka määräsivät tämän yksinäisyyteni. "Älä puhu toisille ongelmistasi, ole kova ulkoa, pehmeä sisältä." Vaihtoehtona olisi sulautua toiseuteen ja astua minuudesta ulos, mutta siihen minulla ei riittänyt akuissa virtaa. Pääni on krematorio. Kryptinen kaaos planetaarisessa vetovoimakentässä sai aikaan arvaamattomia muutoksia sähköjännitteissä toisaalla. Kuono tunkeutui tajuntaani. Uni pöllönä olemisesta vaihtui pehmeästi ajatusteni tilalle korvaten tietoisuuteni. Havaitsin kissalöyhkän nostavan minut lentoon, kykenin aistimaan tunturisopulien lämpöenergian pohjalla kanjonissa. Liidin syvänsinisen äärettömän taivaan ja liekehtivän ruskan välissä. Annoin väkevän verenpunaisen, tasapainoisen vihreän ja kirkkaan räiskyvän keltaisen sekä oranssin huumata pöllöitseni, lämpimän ruskean sävyt toivat tuulen henkäyksessä hyvänolon tunteen. Tunsin ilmavirran pyörteen höyhenpeitteessäni. Olen menettänyt uskon todellisuuteen ja luovuttanut sen suhteen, mitä kaikkea olisin elämääni toivonut. Ja mitä yhä sydämeni kaipaa. Jäinen tuuli puhaltaa läpi sen, viiltää syvältä ja hyytää vereni, jota se pumppaa kuin kone, joka lyönnin ollessa ylimääräinen, viimeisestä seuraava. En kuitenkaan välitä siitä, jättäen muun huomiotta jatkan itsekin kuin kone. Hälläväliä-asenne saa minut uskomaan omaan rinnakkaiseen todellisuuteeni. Hämärä tunne, joka syntyy kun ei tapaa ketään ihmistä mennessään töihin, jakeluautoa ajaessa ja töistä palatessa, se tuntui vain vahvistavan kaiken epätodellisuutta. Ketään ei tuossa työssä oikeastaan tarvitse kohdata, pakolliset kohtaamiset kaupan kassojen ja muiden vieraiden ihmisten kanssa suorastaan painottivat syrjään vetäytymistä. Olin jo oppinut olemaan puhumatta mitään ylimääräistä. Joskus olin heittänyt jotain hämärää läppää, johon vastaus oli aina joko hiljaisuus ja katse tyhjyyteen tai tehokas "Kiitos, hei". Kumpikin sai minut häpeämään. 3. Katkeileva lähetys, dramaattinen kissa Kuten työpaikan kokoukset ja muut viralliset toimistoaktiviteetit aina, tämänkertainen henkilöstökysely oli aamupäivällä, parhaaseen nukkuma-aikaan. Loogisesti aina silloin, kun aivot olivat vähiten valveilla ja toimintakunnossa. Tällä kerralla se oli vain esimiehen suullisesti suorittama tavanomaisten kaavakkeiden sijaan. Koin vaikeuksia keskittyä pomon kysymyksiin. Havahduin välillä ajatuksistani, jotka ajelehtivat siellä sun täällä, kuten aina vähän ennen nukahtamista. "...sinulla ideoita, miten työtä voitaisiin kehittää?" ..ttää. Levittää. Goatse? -"Öh, levitoida." Haastateltava vaikuttaa deorientoituneelta. "Kahvin... keitin?" Seitin. Jousitoiminen puhvelinheitin. Mitäs hetkinen, minähän olen toimistossa, pomo katsoo minua hieman ymmällään. "...kamelinaaman paluu. Shamaani-katamaraani." Päätin tuon tapauksen jälkeen skarpata. Viime aikoina väsymys oli alkanut käydä lähes ylivoimaiseksi, mutta nyt ryhdistäydyin ja vetäisin viivat amfetamiinia ennen töihin menoa. Homma alkoi luistaa kuin jakohihna päässäni. Seuraavassa kokouksessa vaikutin järkevämmältä, eikä pomokaan näyttänyt enää huolestuneelta. Nyt kun olin alkanut tykittää spiidiä hihaan heti herättyäni, rupesin aistimaan muiden olentojen läsnäoloa asunnossani. Eräänä aamuna töötit vedettyäni ilmestyi dramaattinen kissa. Se alkoi keskustella kanssani. -"Mitkä ovat huonoimmat asiat elämässäsi?" se kysyi. -"Oikeastaan kaikki. Eihän siinä ole muuta kuin tyhjää. Ei mitään, millä olisi oikeasti merkitystä", vastasin. -"Mitkä ovat parhaat asiat elämässäsi ja mikä niistä on tärkein?" -"Parhaat ovat ne asiat, joita siinä ei ole, jotka ovat olemassa omassa versiossani todellisuudesta. Kauniit ajatukset, hyvin valitut sanat ja harkitut teot. Kaikki, millä on merkitystä." Tärkein on rakkaus, ilman läheisyyttä ja hellyyttä ei olisi mitään, minkä vuoksi jaksaa taistella päivästä toiseen. Töistä kotiin palatessa on mukavaa ajatella jonkun odottavan, jonkun jota voi halata ja jonka kanssa puhua asioistaan. Oikeassa todellisuudessa saa tietysti vain käydä itsensä viereen nukkumaan, spiraalitodellisuudessa samaan aikaan toisen kättä tavoittaen; toisen, joka vastaa kosketukseen ja käpertyy kainaloon. 4. Surrealistinen hälytysvalomies Pirilaskuihin luonnollisesti tarvitsin hieman kemiallista apua, mutta onneksi maassamme on kattava apteekkiverkosto ja yksityisen sektorin lääkärit kirjoittivat auliisti reseptejä. Olin joitakin hetkiä sitten nauttinut granulaarisen illalliseni, joka sisälsi hajanaisen valikoiman rentouttavia lääkkeitä, kun puhelin soi. Kello oli 03:09. -"Missäs olet?" kysyi työpaikan valvoja. -"Kotona, kuinka niin?" (Kertasin hätäisesti mielessäni työvuorolistaa peläten katsoneeni sitä väärän viikon kohdalta. Tänään piti olla vapaapäivä.) -"Tulisitko sä töihin, me ei saada tähän ketään muuta nyt kun Jape soitti olevansa kipeä?" Toisin sanoen se on kännissä, ajattelin. En nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin suostua, koska kieltäytymisen syy voisi olla hankala selittää. Nousin sängynreunalle, vetäisin paidan päälleni ja kaaduin suoraan eteenpäin pitkin pituuttani lattialle. Rentoutuminen oli mennyt vähän liian pitkälle, koska raajat muistuttivat vetelää spagettia. Kuin hidastetussa filmissä kaivoin tykin väpättäviin käsiini. Latasin spiidiä tupla-annoksen ryhdistäytyäkseni työkuntoon. Todellisuus siirtyi pikakelaukselle, ehdin nähdä siitä vain nopeita välähdyksiä, kuin still-kuvia videosta. Valot jättivät jälkeensä pitkiä vauhtiviivoja, moottori murisi ja hiekka rapisi raivokkaasti auton pohjaa vasten, kun revitin pupillit lähes koko silmien kokoisina, tukka silmillä ja hampaat irvessä. Huomasin jäisen alarinteen liian myöhään iskiessäni jarrut pohjaan. Renault Kangoo sinkoutui kurvista suoraan pari metriä syvään ja leveään ojaan valtavan ryskeen ja pamauksen saattelemana. Iskin pääni tuulilasiin jättäen siihen pääni muotoisen painauman. Hetken päästä kalloseppä herätti minut järkyttävään päänsärkyyn. Kaivoin työtakin taskusta pari nopeavaikutteista Oxycontinia, vetäisin ne ja avasin oven pudottautuen ojaan. Seuraava muistikuva oli ryömiminen ojassa pakoon poliisia, sinisten ja punaisten välkkyvien hälytysvalojen muuttaessa ympäröivän maiseman psykedeeliseksi graffitiksi. Pakomatkan muistikuvat putosivat jonnekin matkan varrelle. Jollain tavalla olin selvittänyt tieni parin kilometrin päähän jääkiekkokaukalon yhteydessä olevaan lämmitettyyn vesikoppiin. Pukukopit olivat aina lukittuja, mutta tämä jäädyttämiseen tarvittavat letkut, sekalaista rojua ja vesihanan sisältävä koppero ei. Havaitsin jalassani olevan maiharit, mutta ei housuja. 5. Sohvalla makaava luuseri Sain potkut, minkä ei sinänsä pitäisi olla mikään yllätys. Firma tarjosi viimeisen romuttamani auton, eikä virkavallankaan taholta kukaan ainakaan tullut hakemaan. En tosin uskaltanut käydä postilaatikolla, jos siellä olisi ikäviä kirjekuoria käräjäoikeudelta. En tehnyt päivisin mitään. Ruokaostoksilla käydessäni Alkon muovikassien paino tuntui kasvavan samassa suhteessa kuin yleiskuntoni vähitellen romahti. Makasin sohvalla juoden Alkon halvinta viiniä ja tuijottaen TV:tä sekä mieltä turruttavia flash-animaatioita. Tutustuin muutamiin huono-osaisiin ihmisiin. Heitä auttaakseni lainasin heille rahaa, ostin ruokaa ja heitin joskus autolla jonnekin. Lopulta en saanut hetkenkään rauhaa jatkuvilta avunpyynnöiltä; pitäessäni kännykkää äänettömällä siihen oli tullut kymmeniä soittoja ja tekstiviestejä, "mikä sul on kun et vastaa", "voitko heittää parikymppiä" ja kyytiä pyydettiin neuvolaan, apteekkiin, kauppaan ja ties minne, mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Kiinni roikkumista ja jatkuvaa vaivaamista enemmän minua ärsytti tuo jopa tekstiviesteissä käytetty Lounais-Suomen murre, sanojen pätkiminen. En jaksanut enää "hei ootko kunnos, oon tosi huolissani, voitko soittaa ku puheaika loppuu just, tarttis kympin lainaa kun pitäs saada lapsil tuttelia"-viestejä enkä puheluita, vaan sammutin puhelimen. Oikeasti ne ostivat vain kaljaa, tai ruokaostoksista säästyneillä sossurahoilla huumeita, viinaa ja järjettömyyksiä. Halusin vain maata rauhassa sohvalla. Pari päivää puhelinta kiinni pidettyäni ikkunaani koputettiin. "Ooksä suuttunu meille jostain?" sieltä huudettiin ja yritettiin kurkkia sisälle. Ryömin matalana lattiaa pitkin ja menin piiloon kaappiin, jonka nurkassa kyhjötin haulikko kädessä odottaen, että joku murtautuisi sisään. Aloin kuulla koputuksia ovelta ja ikkunoista, varsinkin öisin. Haulikkoni oli ladattu astromuurahaisia sisältävillä panoksilla. Katselin juuri Youtubesta "dramatic lemur"-videota repeatilla ja mielentilani oli "zomb.jpg" kun joka puolelta ikkunoista ja ovista alkoi kuulua koputuksia. "Mä maksan sul kaikki velat ens viikol, jos lainaat nyt 200 euroa", kuului vaimea huuto ovelta. Latasin haulikon tärisevin käsin. Olin aamulla ottanut lääkkeitä, jotka saivat minut kuvittelemaan olevani apina. "HEI!" huusivat päät ikkunasta. En ole varma, kummassa todellisuudessa ikkunan takana olevat hahmot olivat näin jälkikäteen, mutta refleksinä ammuin haulikolla ikkunaan, joka murskaantui. Sosiopaatteja syöksyi sisään ikkunoista, ja jatkoin ampumista, kunnes panokset loppuivat. 6. Mikrofoneja on joka puolella Kaukana asuva kaverini Pihvi oli tullut vierailulle. Löin häntä tosin vahingossa päähän kirveen hamaralla, koska luulin Bandidoksen olevan tulossa ja hyökkäsin berserkkinä pihalle ovikellon soidessa. Parin Tramalin jälkeen se ei tosin enää kaveria haitannut, vaikka oli pää hiukan veressä - olimmehan molemmat Etelä-Pohjanmaalta. Kaveri kykeni havaitsemaan huonon henkisen vointini ja päätti terveellisen ravintoannoksen tuovan apua tilanteeseeni. Yksi Jyväpirtelö tulossa, sanoi Pihvi ja kaatoi tehosekoittimeen tölkin lonkeroa, jäätelöä, puolikaan banaanin, Opamoxeja, Tenoxeja, Temestoja, Xanoreita ja pari Temgesiciä. Hetken rouhintaäänien jälkeen Jyväpirtelö oli valmis. Terveysjuoman nautittuani ahdistunut oloni oli poissa. Koputuksiakaan ei kuulunut enää, ja kaverini auttoi minua korjaamaan ikkunat. Perinteiseen tapaan jatkoimme siitä juopottelemalla parin viikon ajan. Juonsimme nettiradiota nimeltään Ryyppyradio. Tietokoneisiin oli liitetty mikseri ja jalustallinen mikrofoni. Kuten tavallista, kuuntelijat huomauttivat IRC:ssä mikrofonin jääneen päälle, kun pulinamme kuului musiikin päällä. Se oli kylläkin pois päältä, mutta otimme sen nyt irti kokonaan. Puhe kuului edelleen. Alkoi vaikuttaa vähän omituiselta. Revimme piuhat irti tietokoneesta, puheen kuuluminen ei vaan loppunut, ja aloimme hermostua. -"Mikseri on täynnä mikrofooneja!" karjuin ja revin virtapiuhat. -"Niit'on täälä joka puolella!", huusi kaveri ja puhe jatkoi vain kuulumistaan kuuntelijoiden repeillessä IRC:ssä. -"Läppäri irti ja viskaa lumihankehen!" -"Tääl'on varmahan valvontakamerootakin", sanoi kaveri kyyristellen. Molemmilla flippasi päässä, revimme läppärin sekä mikserin irti, katkoimme johdot puukolla ja ryntäsimme sukkasillamme takapihalle, heitimme koneet lumihankeen. Pihvi kaatoi kanisterista bensaa salakuuntelulaitteiden päälle ja sytytin ne tuleen. Roiskimme bensaa ympäri kämppää, sytytimme sen tuleen ja syöksyimme autoon ajaen täysiä karkuun johonkin suuntaan, mahdollisimman kauas mikrofoneista ja valvontakameroista. Ajoimme täristen talla pohjassa ja mätimme suuhun kourakaupalla bentsoja, nähdessään tiekameran Pihvi alkoi ampua silmittömästi sitä kohti pistoolilla. 7. Voi hyvän tähären Heräsin Törnävän mielisairaalasta. Kaveri oli kuulemma joutunut vankilaan. Pihvi oli tullut luokseni ilmeisesti pakoilemaan poliisia. Mielisairaalassa oli tylsää. Vietin siellä olemiseni ajan omissa maailmoissani kuitenkin esittäen ulkoisesti normaalia. Pois päästyäni muutin toiselle paikkakunnalle. Kirjoitin työvoimatoimiston kaavakkeisiin ammatin kohdalle "sohvalla makaaja". Söpöä oravan näköistä kaupan kassaa katsoessani tunsin työelämästä ja kaikesta normaalista vieraantumiseni olevan niin pitkällä, että kaikki olisi liian myöhäistä. Alkoholin haju tihkui jo hikenä ihostani ja kyllästi likaiset vaatteeni etovalla löyhkällään. Nousin ylös putkan lattialta. Kävelin suoraan viinakauppaan ja ostin muovikassillisen Magyar Fehér Boria eli Magista, halvinta alkoholisteille tarkoitettua valkoviiniä ja menin kotiin. Aamulla katsoin ulos ikkunasta. Auto oli katollaan pihatien ojassa, keskellä pihaa ollut polkupyörä ajettu mutkalle ja mopo hävinnyt, varmaan varastettu. Naamassa oli ruhjeita, olin ilmeisesti tapellut. Sen muistin, että olin lähtenyt kylälle kännissä ja tullut poliisiauton kyydillä takaisin. Kännykkäkin oli hävinnyt. Otin äkkiä pari tekstiviestilainaa ja kävin taksilla ala-apteekissa ja kaupassa, viinaa ja nappeja heti ennen kuin kerkiää tajuamaan, mitä pahoja asioita oli taas päässyt tapahtumaan. Asiat tuntuivat toistavan itseään, koska en halunnut muistaa, miten monta kertaa ne olivat jo itseään toistaneet. Muutaman tunnin kuluttua ajelin jo rinkiä taksilla. Heräsin ojasta hakkaamasta päätäni jäiseen penkkaan. Oksensin haisevaa litkua mahalaukkuni syövereistä pihalle, kun tunsin jonkun kannattelevan minua hiuksista. Tyttö siivosi oksennusta naamaltani ja piti päätäni pystyssä, kun sotkin kyynelilläni hänen takkinsa hihan.